Lapsen saaminen nuorena on elämätöntä nuoruutta

Miksi sinusta lapset estävät maailman näkemisen? Onko lasten kanssa pakko pysytellä Suomessa? Emme me ainakaan ole pysytelleet, ja kaikki meistä on saanut upeita kokemuksia!



11

Ap jatkaa...Kyllähän mekin matkustellaan lasten kanssa, enhän nyt sellaista tarkoittanut! Ja lasten kanssa voi asua ulkomailla jne...Ihan kuin täällä tosiaan haluttaisiin ymmärtää asiat ihan vinksahtaneesti! Tarkoitin että halusin matkustaa ja tehdä asioita (ja myös erilaisia töitä) nuorena, villinä ja vapaana! Ja se oli siis minun valintani, tehdä asioita ilman lapsiin sitoutumista. Jos minulle sanotaan että entäs jos olisit saanut lapsia nuorempana...no, olisin rakastanut heitä jne, ja elänyt siis erilaisen elämän. Mutta samoin voisi kysyä nuorena lapsensa saaneilta että entäs jos...Oikeaa aikaa ei siis ole, jokaisella on omat ratkaisunsa.

mä olen saanut kaksoseni 22v ja silti olen käynyt lukion (L-papereilla valmistunut) sekä ammattikorkea jonka aloitin ennen lapsia ja pidin äiitysloman välissä. Olen harrastanut, matkustellut, pistänyt ekan miehen vaihtoon, pitänyt hauskaakin sekä löytänyt unelmieni prinssin jonka kanssa olemme juuri saaneet talon valmiiksi jne jne Mielestäni olen ehtinyt paljon asioita eikä ikää vielä ole kuin 30v ja lapsia 4 kpl. Vielä on aikomus ehtiä vaikka mitä ja vielä ehditää miehen kanssa nautta kahden keskeisestäkin ajata kun lapset aikanaan muuttavat kotoa ja meillä on vielä ikää ja kuntoa maailman valloitukseen :)

Sain lapseni 18-vuotiaana ja voin vakuuttaa että en päivääkään ole jättänyt elämättä :-) On matkusteltu ja tehty vaikka mitä perheenä, päivääkään en vaihtaisi pois. Aika mustavalkoista ajattelua jälleen kerran tällä palstalla :-(

Jos nyt ajattelee vaikka ulkomaille opiskelemaan tai työhön menemistä. Pitää miettiä, mitä mies voisi siellä tehdä samaan aikaan. Harva mies irtisanoutuu vuosiksi hyvästä työpaikasta ja lähtee kotimieheksi.

Entä lapset, vieraassa kieliympäristössä, mihin kouluun tai päiväkotiin heidät saa?



Mutta kun pitää miettiä vaan itseään, niin lähteminen on monin verroin helpompaa.



Ei ne ratkaisut koskaan ole samanlaisia, perheellisenä kuin perheettömänä.



Se sitten tietysti on toinen juttu, että onko sillä kamalasti väliä, jos ei voi pendelöidä ulkomaiden ja kotimaan väliä. Mutta miksi jotkut niin kauheasti yrittää inttää, että lapset ei muka OLLENKAAN muuta elämää????

Mutta ap tässä väittää että lapsen saamainen nuorena on ELÄMÄTÖNTÄ elämää. Eikä kyllä todellakaan ole!



Terv. se 18-vuotiaana lapsen saanut

Sain lapseni, kun olin 24v (en vieläkään paljon vanhempi :D). Ehdin ennen sitä hankkimaan itselleni ammatin, tein samaisen ammatin parissa töitä jonkun verran. Asuin 3 vuotta ulkomailla ja opiskelin. Nyt, kun on lapsi, käyn lukiota etänä.

Ei se lapsi este ole, " hieman" kyllä hidastaa ja vaikeuttaa asioita.

Aiemmin en olisi lasta kyllä halunnut, mutta ei se silti tarkoita, että kaikkien pitäisi olla samaa mieltä. Ihmisillä vain on asiat eri tärkeysjärjestyksessä...

Ap, miksi arvotat muiden elämää omilla kriteereilläsi? Minun mielestäni bilettäminen ei ole niin arvokasta elämää, että jotain jäisi vaille jos sitä ei koskaan tekis.

mutta näin vanhana riittää tosiaan elämä lasten ehdoilla ja heidän kanssaan

Olen 24v. opiskelen toista tutkintoa, olen kihloissa, ei MITÄÄN INTRESSIÄ TEHTÄ TÄHÄN SAUMAAN LAPSIA!!!! Haluan elää, matkustella, bilettää, mennä, olla itsekäs ja tutustua mieheen ja itseeni vielä paremmin. Haluan saada työn jne! Kaverit ympärillä paksuna ja eivät voi käsittää miksi en halua juuri nyt lapsia...



En vain halua! Kunhan saisin itsestänikin huolehdittua:P

Itse matkustin paljon, asuin ulkomailla ja tein kaiken haluamani ennen kuin menin naimisiin ja hankin lapsia,(30v)

olen usein miettinyt etta onneksi tuli tehtya se kaikki ennen lapsia, nyt ei ole halua mihinkaan ja olen iki-onnellinen kotiaitina.



Huomasin etta muutamalla tutullani jotka hankkivat lapset 20 vuotiaana, myohemmin tuli villi kausi. Kauhea hinku menna ja tehda asioita.



Onhan moni jolla ei ole halua moiseen, mutta mielestani pitaa vakavasti miettia mita haluaa elamalta ennen kuin hankkii lapsia.

Ihan eri asia mita voi tehda ennen lapsia ja pienten lasten kanssa.

Itse taas halusin ja haluan lapseni tehdä alta 30 v, koska uskon että minun olisi ollut vaikeampi sopeutua vapauden ja oman ajan vähenemiseen jos olisin saanut elää oman pääni mukaan vielä 10 vuotta lisää. Sekin painoi, että kun lapset saa nuorena, ei myöskään ole vanha siinä vaiheessa kun lapset lähtevät kotoa. Silloin on taas aikaa ja vielä kuntoakin mennä ja reissata. Ehkä rahaakin on enemmän kuin nyt olisi :)

Itse olen saanut esikoisen 23v. iässä. Minulle täydellinen ikä. Jollekin muulle ei.



Minä en ymmärrä sitä, että jos on tehnyt itse omat elämänvalintansa, niin miksi helkkarissa niille pitää hakea hyväksyntää mollaamalla toisten valintoja ja korostamalla sitä omaa, _ainoaa oikeaa_ tapaa tehdä asiat? Minusta se kertoo vain ja ainoastaan siitä, ettei lopulta olekaan tyytyväinen asioiden laitaan, vaan toivoo, että olisi käynyt toisin.

Jos olisin nuorena saanut lapsia olis kyllä jäänyt niin huimia kokemuksia pois että !

oon onnellinen joka suhteesta ja railakkaista nuoruusvuosista, ihanaa aikaa sinkkuna.

Nyt on sopiva kun on elo rauhoittunut eikä humputteluelämä enää kiinnosta.



t. 36v, rv 19

Minä muutin kotoa 16 vuotiaana opiskelemaan ja ehdin vaihtaa paikkakuntaa useammankin kerran sekä matkustelin ym. Esikoista aloin odottamaan 24 vuotiaana ja toinen lapsemme syntyi vuoden kuluttua esikoisen syntymästä. Ei mulla vaan ole elämätöntä elämää ollut...Olen saanut mennä ja tehdä sen mitä olen halunnutkin ja edelleen voimme perheenä matkustella ja harrastaa. Nyt meillä on mieheni kanssa kivat työpaikat ja mukava talo. En paljoa muuta kaipaa. Toki matkustelen pieniä reissuja ystävieni kanssa ja joskus on myös vapaaaikaa kahdestaan mieheni kanssa koska mummot ja papat ovat vielä nuoria (viisikymppisiä) ja jaksavat sekä haluavat olla lastenlastensa kanssa. Lapsemme ovat nyt 5 ja 6 ja minä kolmekymppinen. Minulle ja miehelleni jää sitten kivasti enemmän omaa aikaa kun lapset lentävät pesästä... ja emme ole silloin vielä lähelläkään eläkeikää. Toivottavasti joskus näemme myös lastenlapsemme ja olemme virkeä mummo ja pappa! =) Että se elämättömästä elämästä! Meillä on vielä rutkasti elämää edessä ja mukavia muistoja takana!!! Ap kuulostaa jokseenkin väsyneeltä suppeakatseiselta nuoria äitejä kadehtivalta naiselta.. =( Suvaitsevaisuuta, jokainen tyylillään!

En koe jääneeni mistään paitsi vaikka en käynytkään festareilla(muutaman kerran kävin enkä viihtynyt yhtään), juhlinut ravintoloissa, matkustellut ympäri maailmaa tai asunut ulkomailla... Olen aina viihtynyt kotona, myös lastensaannin jälkeen. Ja esikoiseni sain vasta 38-vuotiaana. Tuskinpa se railakas elämä olisi kiinnostanut yhtään sen enempää silloinkaan jos olisin lapseni saanut nuorempana, sopivaa miestä vain ei silloin löytynyt.

KUITENKIN ensisynnyttäjien keski-ikä on niinkin korkea kuin 28 vuotta, joten enemmistö suomalaisista naisista on kyllä kanssasi samaa mieltä eli että ensin kannattaa opiskella ja mennä ja vasta sitten perustaa perhe.



Nuo lapsettomat parikymppiset vain harvemmin palstailevat vauva-lehden keskustelupalstalla. On tähän ketjuun yksi sellainenkin osunut, mutta hän onkin harvinaisuus.



Harva äiti kehtaa myöntää edes itselleen, että hommat ois voinut tehdä toisessakin järjestyksessä.

lapsettomuus palstalla, kun hedelmällinen ikä on menny ohi. ja 30 tiedoksi, että minä olen 37v. ja en todellakaan ole ap kanssa samaa mieltä, vaikka eka lapsen sainkin vasta 30-vuotiaana. Vai että elämätön elämä, just joo.....

Siis jos oikeasti haluaa lapsen. Naisen hedelmällisyys kun ei ainakaan parane tuosta odottelusta ja vammaisuudenkin riski kasvaa. Ja voisin kuvitella, että vaihdevuosi-ikäinen ja murkkuikäinen samassa taloudessa ei ole kovin kiva yhdistelmä.



Ja ihmetyttää jonkun komentti, että " elämänsuunnitelma" on mennyt pilalle (tai ei uskalla myöntää, että se on mennyt " pilalle) kun on saanut lapset nuorena. Ihan kuin sen elämän voisi niin tarkkaan suunnitella. Hyvä jos joku on voinut suunnitella ja elää elämänsä mahdollisimman järkeväsi ja on vielä onnellinenkin. Omassa elämässä on ollut sairautta, kuolemaa, yllättäviä käänteitä ja kaikkea sellaista ihanaakin jota ei olisi voinut edes suunnitella kokevansa.



Äiti, joka on saanut lasen 28 v. ja 3kk ja 2 pv:n ikäisenä ilman sen kummempia elämänsuunnitelmia

No, elämätöntä elämää, tai mitä, mutta ensimmäisen lapsen halusin hirmuisesti. Oli akateeminen tutkinto takana, työpaikka (pätkätyö), ja vähän matkusteltukin. Ulkomailla en ole asunut, tilaisuus olisi ollut, mutta paikka ei lopulta houkutellut.



Lapsen saannin jälkeen olen opiskellut ja ollut töissä, nyt kotona taas toisen kanssa. Kieltämättä tällä toisella kertaa olin kovasti kypsempi kuin ensimmäisellä kerralla, kokemus lapsesta ja ikä sen tekivät.



Lasten myötä minusta kasvoi itseeni uskova ihminen. Olin aikaisemmin älyttömän ujo ja epävarma. En ole enää. Rakasta lapsiani yli kaiken. Ujous on aika lailla poissa, tutustun helposti ihmisiin ja juttelen mielelläni.



Matkustamista kaipaan, mutta asiaa korjataan kesällä kahdenkeskisellä matkalla Välimerelle yhdessä miehen kanssa.



Ei elämä mene kaikilla samalla tavalla, ja eri ihmiset kaipaavat eri asioita. Sain lapseni suht nuorena, ja se sopi minulle.



Ystävissäni on 40-kymppisiä äitejä, jollakin vasta eka vauva kainalossa, jollakin monta isompaa. Ja jokainen tuntuu oleva tyytyväinen omaan valintaansa. En halua arvostella tai ihmetellä muita, vaan elää omaa elämääni.