Lapsen saaminen nuorena on elämätöntä nuoruutta

Noooh, aluksi sanon kuitenkin, että älkääs nyt noin ap:tä mollatko! Ihan asialliselta ihmiseltä hän vaikuttaa. Kyllä jokaisella saa ja pitääkin omat mielipiteensä olla. Kaikkihan me perustamme käsityksemme asioista omiin (tai lähipiirin) kokemuksiin. Ja tietenkin niitä mielipiteitä siten syntyy erilaisia, eikä niissä ole yhtä oikeaa tai väärää.

Vierailija:

Jos olisin nuorena saanut lapsia olis kyllä jäänyt niin huimia kokemuksia pois että !

oon onnellinen joka suhteesta ja railakkaista nuoruusvuosista, ihanaa aikaa sinkkuna.

Nyt on sopiva kun on elo rauhoittunut eikä humputteluelämä enää kiinnosta.

t. 36v, rv 19

Tähän sen verran, että oletteko ajatelleet, että monet nuorina äideiksi tulleet eivät ole kokeneet tarvitsevansa " villiä ja vapaata" elämää niin pitkään kuin esim. te?

Minä sain esikoiseni 22-vuotiaana. Olin saanut aivan tarpeekseni menemisistä jo 20-vuotiaana. Tunsin olevani valmis perustamaan perheen jo hyvin aikaisessa vaiheessa.

Nyt olen 30-vuotias, tokaluokkalaisen ja eskarilaisen äiti. Menojalka ei vipata vieläkään, tuskin tulee koskaan vipattamaankaan. En ole nuoruusvuosieni jälkeen tupakoinut tai juopotellut. Ei ole mitään paloa maailmalle riehumaan. Minunlaisiani on hirveästi, muta olemme se näkymättömämpi ryhmä nuorena äidiksi tulleista.

Ymmärrän ap:n ajatuksen hyvin. Ihan kaikkien ei minunkaan mielestäni tarvitsisi nuorena lapsia alkaa hankkimaan, kaikki eivät ole siihen vastuuseen valmiita. Kummassakin on puolensa (nuorena ja vanhempana äidiksi tulossa), minä ajattelen niin, että on ihanaa saada lapset isoiksi vielä kun olen itse nuori. Molemmat ovat täysi-ikäisiä kun olen 42-vuotias.

No mää oon tavannu miekkoseni 19- vuotiaana, siihen loppu sinkkuilut! :D Varmaan olis pitäny dissata mukava mies ja elää villiä nuoruutta ja juhlia??



Eka lapsi saatiin toissa vuonna, toka viime vuonna. Siinä välissä opiskeltiin ja elettiin saman katon alla. Kaks kertaa on laivalla käyty ja kerran festareilla.. Baarissa sillon tällön. Mitä sitten? Kokoajan olis tarvinu varmaan jossain ryvetä nenä punasena..



Lapset on tossa jaloissa kasvamassa, eletään kuten ennenkin! Baaria, kuntosalia, töitä.. Ei kiinnosta jos joku kattoo pitkään et sielä se äiti tai isi nyt menee juhliin! Meillä lapset kuuluu mukaan siihen vanhaan monipuoliseen elämään -paitsi että haaveillaan siitä ekasta ETELÄNMATKASTA! :D

Sain esikoisen 23-vuotiaana, olin ehtinyt toivoa jo monta vuotta. Olin 22v kun tapasin lapsen isän, nyk. aviomiehen.



Tuntui kyllä että olin tuossa vaiheessa ihan tarpeeksi nähnyt maailmaa. Olin ehtinyt matkustella ja asua ulkomailla, pyöriä baareissa, kokea ne yhden yön suhteet, vaihtaa kaveripiiriä ja olla parissa eri työpaikassa, perustaa oman firman sekä suorittaa suurimman osan maisterintutkinnosta pois. " Puutos" oli se että vakavaa ihmissuhdetta mulla ei ollut ennen kuin tapasin nykyisen mieheni. Ja joo, kyllä se puolen vuoden Afrikan matka jäi tekemättä.



Muutin kotoa jo 17-vuotiaana, ehkä se vaikutti ehtimiseeni. Sitä paitsi nyt kyllä tuntuu ihan huimalta katsoa taaksepäin, mietin että miten olinkaan ehtinyt kaiken 23 ikävuoteen mennessä. Mutta ehdin ja tarpeeksi sain siitä maailmasta. Nyt toinen lapsi tulossa ja olen erittäin tyytyväisenä vakiintunut.

En oikeasti koskaan ole tykännyt baareista, bilettämisestä, hyvänpäiväntutuista tms. Ulkomaille piti päästä kun jalkojen alla poltteli ja luulin, että muualla asuminen on niin paljon hienompaa kuin Suomessa. Ihmisille valkenee eri ikäisinä mitä haluavat, mulle valkeni aika aikaisin. Hippitytytön elämä ei ollut mitä halusin.



Nyt on taas ulkomaille muutto edessä, tällä kertaa työt ja perhe mukana. Niille, joiden mielestä on eri asia mennä ulkomaille perheen kera kuin reppu selässä voi vain sanoa, että perheen kanssa se on paljon parempaa :)

Minä ainakin sain niin paljon paskaa niskaani lapsena ja nuorena, että parinkympin korvilla olin jo ihan keski-ikäinen ja mummomaisena olen pysynyt vaikka joku sanookin, että lapset nuorentaa.

Olen 28. Minulla on 3 lasta. Opiskelen parasta aikaa neljättä ammattitutkintoa. Minulla on siis kolme tutkintoa, ei mitään kesken jätettyjä opinnonrääpäleitä. Elämäni ei ole jäänyt elämättä, koska olen saanut esikoiseni 19-vuotiaana. Olen tehnyt kaikkea sitä, mitä olen halunnut tehdä. Olen opiskellut, luonut uraa, harrastanut ja matkustellut. Kaikkea tätä lapsilla ja ilman. Turha suunnittelu tappaa luovuuden.



Ap, on ihanaa, että sinä olet tyytyväinen elettyyn elämääsi. Minäkin olen omaani. Se kai tässä tärkeintä on, ei se, minkä ikäisenä lapsensa hankkii?

Samaa motkottamista se ap. n viestikin on! Jos ei kiinnosta toisten tapa olla ja oma tapa on se oikee niin sitten sitä omassa nihkeessä mielessään ajattelee niin! Miksi tarttee tehä tällänen alotus jos kerran on yksi ja sama milloin muut tekee lapsensa? Mua ei ainakaan kiinnosta milloin SINÄ (lukija) teet lapsesi, kunhan itse olet sinut asian kanssa! -Olit sitten nuori tai vanha.



Mää oon aina tienny että haluan monta lasta, polttava on halu adoptoidakin ja alkaa sijaisperheeksi.



Ihme ketju, kaikki jankkaa miten kaikki hankkii lapsen kun se tuntuu hyvältä. Ollaan muka niin sallivaa ja silti katsotaan kieroon jos joku nyt lähtee baariin.. Ei oo baarissa " Kielletty vanhemmilta!" Ehkä on vaan hyvä että tollaset nihkeet ihmiset pysyy koloissaan.



35

Jokainen on oikeutettu omaan mielipiteeseensö ja sen ilmaisemiseen.



Ap on useassa viestissä sanonut, että HÄNELLE oli hyvä tällainen ratkaisu, kaikille se sama kaava ei toimi. Luepa vaikka aloitus uudestaan.



Ihan samalla tavalla minäkin ajattelen, kuin ap, mutta päinvastoin. Ajattelen, että pääsääntöisesti lapset olisi hyvä tehdä nuorina (kuten minulle sopi), mutta ei se silti kaikille ole hyvä ratkaisu.



34

Nyt uskallan ap:n väittämän jo allekirjottaa osiltaan, kun lapset jo " isompia" , 5- ja 7v. Olin 21v esikoisen saamisen akoina. Nyt lähempänä 3-kymppiä tajua, että tietyt asiat on jäänyt kokematta. Ehkä sen takia että suhtaudun elämään ja lasteni kasvatukseen " vakavasti" , mun mielestä lasten kanssa ei voi reissata tai sanoa että eihän lapset mitään estä, kyllä ne estää. Perhe-elämään pitää paneutua ja kyllä se sitoo. Olen silti lasten ollessa pieniä opiskellut itelleni amk-tutkinnon, mutta ns. omaa elämää ei kylä ole ollut.



Ja joskus olen surullinen, että en ole koskaan enää nuori.. Vai onko tämä nyt sitä 3-kympin kriisiä..

" You cannot have your cake and eat it" . Jostain on luovuttava. Kokemuksia tulee kumminkin päin, samanlaisia ne eivät varmaan ole, mutta onko pakko kaikkien elää saman kaavan mukaan?

Paras ikä hankkia lapsi on 26v