Kannattaako synnytystä pelätä?

kivulias se on, jos ei saa kivunlievitystä

Marraskuussa syntyy esikoinen. Oon tosi kipuherkkä, esim. hammaslääkäriä oon vältellyt usean vuoden ajan. Tiedän, tyhmää..

Kaikilla se on erilaista. Etukäteen jännittää ja ehkä vähä pelottaakin, mutta kun se sitten alkaa niin tietää että jotain hyvää siitä seuraa! Sairaalahenkilökunta on siellä sinua ja vauvaa auttamassa. :)

Ainahan kaikkea voi sattua, vaikka kauppureissulla. Turha sitä on etukäteen pelätä.

iteläni toinen synnytys oli ihan täyttä helvettiä ja toinen todella helppo. joten synnytyksiä on monenlaisia.

ilman esim raskausdiabetestä, on hyvin todennäköistä, että synnytyksesikin menee hyvin.



JA hei, siihen synnytykseen voi valmistautua! Ottaa selvää asioista, miten kannattaa toimia synnytyksessä, ja muistaa pari nyrkkisääntöä: Adrenaliinilla ei synnytyksessä tee yhtään mitään (eli mitä rauhallisempana ja positiivisempana pysyy sen parempi). Ei siis kannata tapella supistuksia vastaan, tai ajatella puskevansa vauvan raivolla pihalle tms. Ja toinen on se, että mitä rennompana pystyy olemaan, sen helpommin synnytys sujuu. Ja noita kahta asiaa, omaa asennetta ja rentoutumista todellakin pystyy harjoittelemaan.

Laske, kuinka pitkä aika on yksi (synnytys)päivä suhteessa koko elämääsi, ja aikaan, jonka lapsen kanssa saat viettää.

Synnytin esikoiseni vuosi sitten. Olin kuvitellut omasta mielestäni kivun pahimmaksi mahdolliseksi, mutta silti yllätyin. Muista kuitenkin, että siellä on ammatti-ihmiset lähellä, saat kivunlievityksiä tarvittaessa jne. Se on loppujen lopuksi nopeasti ohi! Minä vannoin vuosi sitten, etten takaisin mene. Nyt kuitenkin se tuska on jo unohtunut, ja olisin valmis synnyttämään uudelleen. Tsemppiä!! ;) Ps. vinkkinä: Vaikka luulisit kuolevasi, niin ei tapahdu!!! =)

Synnytys oli mun elämäni kamalin kokemus, enkä edes tajunnut pelätä etukäteen yhtään. Nyt tiedän että synnytystä pitää pelätä, enkä siihen rääkkiin enää itseäni vapaaehtoisesti saata!!!

hävetä.



Jokainen kolmen lapsen synnytykseni on ollut erilainen eikä niiden kulkuun voi kuin varustautua hyvillä perustiedoilla ja sisulla.



Aina on pelottanut, ja kummallista kyllä vasta kolmas oikeasti sattui. Kannattaa asennoitua siihen, että jonkin verran kipua tulee. Lohduttavaa on se, että tästä kivusta tulee aivan UPEA palkinto.



Olen itse luottanut sairaalaan ja kätilöön - eikä suotta. Apu on ollut hyvää ja luontevaa, mutta olen aina kertonut avoimesti kulloisistakin tuntemuksistani. Kannattaa siis puhua ja pyytää ja kysyä...



Tsemppiä, kaikki menee hyvin!

Pelko ei sitä kipua vähennä, vaan pikemminkin päinvastoin. Synnytykset ja kipukynnykset ovat yksilöllisiä, muiden kertomuksia ja kokemuksia ei kannata liikaa miettiä ja kuvitella omalle kohdalle. Kyllä se kipeää tekee, mutta sen kuitenkin kestää, kun on pakko. Ja helpotustahan on saatavissa. Synnytyksessä siihen kipuun osaa jotenkin vain mukautua. Ja " palkkiohan" on mitä parhain! :-)

Esikoisen synnytystä pelkäsin, koska en tiennyt, mitä tuleman pitää. Kuinka kovaa kipu on? Kauanko se kestää? Selviääkö siitä?



Kyllä siitä selviää. Kipeää käy, mutta se tilanne on niin erilainen kaikkiin muihin verrattuna, että homma kyllä hoituu. Luonto on hoitanut asian niin, että sietokyvyn rajoilla mennään, mutta ei se mitään mahdotonta ole.



Toisella kerralla minua pelotti se, että vauvalle tapahtuu jotain. Tiesin, mitä synnytys on, joten se ei enää pelottanut. Tiesin, että selviän siitä. Tiesin, mitä on tulossa. Ja itseasiassa toinen synnytys oli tietyllä tapaa ihan kiva juttu, koska niitä pelkoja esim. kivusta ei ollut. Olin rennompi ja tiesin, että jokainen kipeä supistus vie eteenpäin. Kivuliainta ei minun kohdallani edes supistuksen olleet vaan se pieni hetki, kun vauvan pää tuli ulos. Mutta se oli niin lyhyt hetki, että ei sitä kipua edes ehtinyt ajatella. Sen jälkeen tulikin ihanan raukea olo ja voitonriemuinen tunne: jes, kaikki hyvin. :)



Pelätä saa. Ei tarvitse olla mikään heikkohermo pelätäkseen synnytystä. Sekään ei auta, että sanon sen olevan ihan ok, vaikka kipeää käykin. Tiedät sen vasta sitten, kun olet vaavisi saanut. Eihän se mahdotonta voi olla, koska niin monilla on useampi lapsi. :)



TSEMPPIÄ! Palkinto odottaa ulospääsyä masusta!

Sattuuhan se, mutta ei vedä vertoja millekään. Siskoni joskus sanoi, että ei halua enää koskaan odottaa (4raskausta) mutta synnyttää voisi ihan milloin tahansa. Synnytys on parasta koko raskaudesta. Jos fysiikka ja terveys antaa myöden, niin alatiesynnytys on ainut vaihtoehto. Se palauttaa kropan parhaiten ja antaa sen onnistumis tunteen! Sinä olet tehnyt, odottanut ja pusertanut maailman seuraavan tulijan. Onnea uudelle elämälle!!

mut sulla on siellä tukena ammatti ihmiset jotka auttaa sillä hetkellä sua ja just sua... vaihtoehtoina on monen moista kipuu lievittämään ja tosiaan siellä sä vasta tiiät mitä se on. Ja minkälainen synnytys siittä tulee sitä ei kukaan tiiä vielä... joten älä murehdi.. loppujen lopuksi se on vaan pieni hetki sun elämässä... ja sä selviit siittä varmasti! =)





t. myös hammaslääkäriä välttelevä ja 3 synnytystä läpi kokenu ja jos joskus raskautuisin en pelkäis synnytystä, jännittäisin kyllä =D

Olen tehnyt (joutunut tekemään) kaksi lasta ilman kivunlievitystä, koska synnytykset olivat niin nopeita. Kipu oli kova, mutta siitä selvisi. Ja kipu katosi heti lapsen synnyttyä. Suurin osa äideistä kuitenkin saa kivunlievitystä, joka vie ainakin terävimmän kipuaistimuksen pois.



Etukäteen ei kannata pelätä, koska kaikki kuitenkin menee aivan eri tavalla mitä oletit.

kipu on tietenkin erilaista kun voit kuvitella,

ja sattuuhan se!

mutta minulle ei ainakaan jäänyt mitään pelkoja ym, vaikka toinen synnytys meni ilman mitään kivunlievityksiä...

ja jos hirveesti jännittää ym, synnytys ei etene,joten koita vaan rentoutua kun se aika koittaa!!!



onnea koitokseen!!! ;)

Synnytys voi mennä hyvinkin joutuisasti ja vähällä kivulla tai sitten se voi kestää päiväkausia ja joudut kärvistelemään supistus- ja ponnistuskipujen kanssa niin, että voimat menevät aivan loppuun ja ajelehdit vain kivun vietävänä. Tai sitten synnytys on jotain noiden ääripäiden väliltä.



Realistinen kannattaa olla - ei kauhuissaan muttei myöskään yltiöoptimistinen. Jos käy niin, että sinulle sattuu vaikea ja tuskainen synnytys, ei siinä paljon pelkällä asenteella kauan jaksa pirteänä hehkua.



Minäkin lähdin esikoista synnyttämään hyvin positiivisella ja reippaalla asenteella, mielessä kuvat siitä, kuinka rennosti menen mukaan kivun aaltoihin ja joka aallonharjalla muistan hymyillen, että tämäkin kivun tunne vie minua lähemmäs kohti lapsen syntymää. Mutta todellisuus oli hieman toisenlaista. Tuskaiset supistukset kestivät noin 30 tuntia, jossain vaiheessa laitettiin käynnistystippa, jolloin supistukset tulivat jatkuvina aaltoina, kaikki kivunlievitykset auttoivat vain hetken aikaa ja lopulta 1½ tunnin ponnistelun jälkeen aloitti lääkäri tuskallisen imukuppitoimenpiteen, joka sekin kesti puoli tuntia.



Olin kyllä järkyttynyt siitä, miten kivulias voi synnytys olla ja miten heikkoon kuntoon sen jälkeen voi mennä. Viikon olin synnytyksen jälkeen sairaalassa ja senkin jälkeen kesti useita viikkoja, että pystyin kunnolla istumaan. Luin kyllä etukäteen paljon juttuja synnytyksistä, mutta oikeastaan vain lääkäri- yms. kirjoista, joissa kivut kuitataan esim. tyyliin ' synnytys voi olla naiselle kivulias' . Jälkiviisaana sitten ajattelin, että olisi pitänyt lukea oikeita kokemuksia erilaisista synnytyksistä vaikkapa täältä Vauvan synnytyspalstalta. Silloin olisin voinut varautua vähän realistisemmin siihen, mitä saattaa olla edessä, eikä synnytyksen rankkuus ehkä olisi ollut niin yllättävää.



Uutta synnytystä en oikeastaan pelkää, sillä nyt tiedän, mitä voi olla odotettavissa, että se voi olla todella tuskaista, mutta oletettavasti selviän kyllä siitäkin, kun selvisin edellisestäkin.