Tämä vahingoittunut joutui taistelemaan Ifin kanssa *kaksitoista* vuotta, ja

hävisi, koska vakuutusyhtiö löysi porsaanreiän :(

Huomatkaa myös kohta 26., jossa ilmeisesti vakuutusyhtiön palkkalaiset ovat olleet tutkimassa potilasta :(





Diaarinumero: S2003/1129

Esittelypäivä: 15.3.2005

Antopäivä: 26.9.2005

Taltio: 2256

E oli vammautunut työmatkalla liikenneonnettomuudessa. Vakuutusoikeus oli tapaturmavakuutuslakiin perustuvaa korvausta koskevassa asiassa vahvistanut vamman aiheuttaman työkyvyn alentuman. E vaati liikennevakuutuslain nojalla korvausta tätä suuremman työkyvyn alentuman perusteella. Vakuutusoikeuden päätös ei estänyt kanteen tutkimista.



Kysymys myös liikennevahingon syy-yhteydestä E:n työkyvyttömyyteen.



Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa



Kanne Turun käräjäoikeudessa



E on If Vahinkovakuutusyhtiö Oy:tä (yhtiö) vastaan ajamassaan kanteessa lausunut, että hän oli 12.10.1992 työmatkallaan joutunut yhtiössä liikennevahingon varalta vakuutetun linja-auton töytäisemäksi, jolloin hän oli saanut aivovamman. Yhtiö oli vahingon johdosta suorittanut hänelle pysyvästä viasta ja haitasta haittaluokan 10 mukaisen korvauksen sekä korvauksen 30 prosentin työkyvyn alentuman perusteella 26.4.1995 lukien.



E:n saaman vaikean aivovamman jälkitila kuului kuitenkin haittaluokkaan 12. Yhtiö oli velvollinen suorittamaan korvauksen tämän haittaluokan mukaisesti.



Työkyvyn alentuma, jonka mukaan yhtiö oli suorittanut korvauksen, perustui siihen, että vakuutusoikeus oli tapaturmavakuutuslakiin perustuvaa korvausvaatimusta koskien 26.8.1997 lainvoimaisesti katsonut työkyvyn alentuman vahingon johdosta olleen 30 prosenttia. Tämä ratkaisu ei kuitenkaan sitonut tuomioistuinta vaadittaessa korvausta liikennevahinkoon perustuen. Liikennevahinko oli ollut yksinomaisena syynä siihen, että E oli menettänyt kokonaan työkykynsä. Hänen käyntinsä psykoterapiassa ennen vahinkoa eivät oikeuttaneet tekemään sellaista päätelmää, että hänen työkyvyttömyytensä osaksikaan johtuisi muusta seikasta kuin liikennevahingosta.



E on vaatinut, että yhtiö velvoitetaan suorittamaan hänelle korvaukseksi jo maksetun lisäksi pysyvästä viasta ja haitasta 20 720 markkaa viivästyskorkoineen 7.10.1999 lukien ja työansion menetyksestä 11 083 markkaa kuukaudessa 1.6.1993 lukien viivästyskorkoineen kunkin kuukauden viimeisestä päivästä lukien siihen saakka, kun E täyttää 65 vuotta.



Vastaus



Yhtiö katsoi, että E:n työkyvyn alentuma oli tullut oikeusvoimaisesti ratkaistuksi vakuutusoikeuden päätöksellä. Siten vaatimus työansion menetyksestä tuli 26.4.1995 jälkeiseltä ajalta jättää tutkimatta. Muilta osin kanne tuli hylätä.



Turun käräjäoikeuden välituomio 18.9.2001



Asianosaiset pyysivät, että käräjäoikeus ratkaisee välituomiolla vastaajan väitteen vakuutusoikeuden päätöksen oikeusvoimavaikutuksesta sekä kysymyksen siitä, mikä on E:n liikennevahingossa saaman vamman haittaluokka ja johtuuko työkyvyttömyys vammasta.



Käräjäoikeus totesi, että vakuutusoikeus oli 26.8.1997 vahvistanut E:n yhtiötä vastaan tapaturmavakuutuslain säännösten perusteella ajamassa asiassa E:n työkyvyn alentumaksi 26.4.1995 alkaen 30 prosenttia. Asian käsittely vakuutusoikeudessa oli rinnastettava riita-asian oikeudenkäyntimenettelyyn yleisessä tuomioistuimessa. Vakuutusoikeuden ratkaisuun liittyi myös oikeusvoimavaikutus eikä kannetta, joka oli lainvoimaisella tuomiolla ratkaistu vakuutusoikeudessa, voitu ottaa uudelleen tutkittavaksi yleisessä tuomioistuimessa.



E ei ollut käräjäoikeudessa edes väittänyt vedonneensa työkykyä koskevan vaatimuksensa perusteena muihin kuin vakuutusoikeuden tutkittavana olleisiin seikkoihin. Vetoaminen tapaturman sijasta liikennevahinkoon ei riittänyt poistamaan ratkaisun oikeusvoimavaikutusta. Käräjäoikeus katsoi vakuutusoikeuden ratkaisun muodostavan esteen kanteen tutkimiselle siltä osin kuin kanteessa vaadittiin vahvistettavaksi, että liikennevahingossa saadut vammat olivat yksinomaan syynä työkyvyttömyyteen 26.4.1995 jälkeiseltä ajalta ja jätti kanteen tältä osin tutkimatta.



Mainitsemillaan perusteilla käräjäoikeus katsoi jääneen näyttämättä, että E:n liikennevahingossa saaman vamman haittaluokka olisi haittaluokkaa 10 korkeampi ja että työkyvyn alentuma 12.10.1992 - 25.4.1995 välisenä aikana johtuisi yksinomaan E:n vammautumisesta liikennevahingossa. Käräjäoikeus hylkäsi kanteen näiltä osin.



Asian on ratkaissut käräjätuomari Simo Vira.



Turun hovioikeuden päätös 23.10.2003



Hovioikeus, jonne E valitti, lausui käsittelyratkaisussaan työtapaturmaa ja liikennevahinkoa kumpaakin koskevan oman vakuutusjärjestelmän ja näiden järjestelmien poikkeavan toisistaan aineellisoikeudellisen sisällön ja prosessuaalisen riidanratkaisujärjestelmän osalta. Korvauksen saaminen toisesta vakuutuksesta tai hakemuksen hylkääminen vakuutusyhtiössä ei estänyt hakemasta korvausta toisen järjestelmän perusteella. Tapaturmavakuutuslain 61 §:n perusteella voitiin päätellä, että korvauksen saaminen tapaturmavakuutuksesta ei estänyt hakemasta korvausta saman vahinkotapahtuman johdosta siitä vastuussa olevalta. Vakuutusoikeuden tapaturmavakuutuslain säännösten perusteella tekemä päätös ei ollut esteenä tutkia asiaa liikennevakuutusjärjestelmän perusteella. E:n vaatimukset tapaturmavahingon ja liikennevahingon osalta poikkesivat toisistaan. Vakuutusoikeuden kannanotto työkyvyttömyysasteeseen oli osa vakuutusoikeuden ratkaisun perusteluja eivätkä tuomion perustelut saavuta itsenäistä oikeusvoimaa. Vakuutusoikeuden ratkaisu ei muodostanut estettä kanteen tutkimiselle miltään osin.



Pääasian osalta hovioikeus katsoi todistajien lausumien perusteella E:n saaneen onnettomuudessa vaikean aivovamman, joka kuului haittaluokkaan 12.



Työkyvyn alentuman osalta hovioikeus lausui, että onnettomuuden jälkeiseen oirekuvaan olivat kuuluneet kaikki aivovamman klassiset piirteet. Työkyvyttömyyteen ei ollut osoitettu muuta syytä kuin aivovamma. E:tä hoitaneiden lääkäreiden mukaan hänellä ennen onnettomuutta ilmenneillä psyykkisillä herkkyysoireilla ei ollut merkitystä asiassa. Hovioikeus katsoi aivovamman olevan yksinomainen syy E:n työkyvyttömyyteen.



Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden välituomion ja palautti asian käräjäoikeuteen korvausmäärien ratkaisemiseksi.



Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Markku Aarola, Maile Åkerberg ja Salla-Maaret Keränen.



Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa



Yhtiölle myönnettiin valituslupa. Yhtiö vaati valituksessaan, että kaikki E:n esittämät vaatimukset hylätään.



E vastasi valitukseen.



Korkeimman oikeuden ratkaisu



Suullinen käsittely



Korkeimmassa oikeudessa on toimitettu valmisteluistunto 7.2.2005 ja suullinen käsittely 9.3.2005. Istunnoista on laadittu erilliset pöytäkirjat.



Pääasiaratkaisu



Asian tausta



1. E on 12.10.1992 ollessaan työmatkalla ja ylittäessään katua jalan joutunut yhtiössä liikennevahingon varalta vakuutetun linja-auton töytäisemäksi, jolloin hän on kaatunut katuun ja lyönyt päänsä. Sairaalassa hänen on todettu saaneen muun muassa aivoruhjevamman.



2. E on kotiutettu sairaalasta 29.10.1992. Palattuaan työelämään helmikuussa 1993 E on tehtyään aluksi työtä täysipäiväisesti siirtynyt tekemään lyhennettyä työaikaa 1.1.1994 lukien. Sen jälkeen hän on jäänyt 1.1.1996 osa-aikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle ja 1.5.1997 täydelle työkyvyttömyyseläkkeelle.



3. E on hakenut korvausta vahingosta myös tapaturmavakuutuslain perusteella. Vakuutusoikeus on 26.8.1997 antamassaan päätöksessä katsonut, että E:n tapaturmassa saaman aivoruhjevamman jälkitilasta johtuva työkyvyn alentuma oli arvioitava 30 prosentiksi 26.4.1995 alkaen ja määrännyt Vakuutusosakeyhtiö Yritys-Sammon, nykyisen If Vahinkovakuutusyhtiö Oy:n, suorittamaan E:lle tapaturmaeläkettä 30 prosentin työkyvyn alentuman mukaan 26.4.1995 alkaen.



Estääkö vakuutusoikeuden päätös kanteen tutkimisen



4. Asiassa on ensiksi kysymys siitä, estääkö vakuutusoikeuden päätös kanteen tutkimisen siltä osin kuin korvausta on vaadittu vakuutusoikeuden vahvistamaa suuremman työkyvyn alentuman perusteella 26.4.1995 jälkeiseltä ajalta.



5. Vakuutusoikeuden päätös koskee korvauksen määräämistä tapaturmavakuutuslain perusteella. Tässä tapauksessa on kysymys liikennevakuutuslain perusteella määräytyvästä korvauksesta. Kuten hovioikeus on todennut, korvausjärjestelmät ovat erillisiä eikä tapaturmavakuutuslakiin perustuva korvauspäätös estä vakuutettua hakemasta korvausta liikennevakuutuslain perusteella. Korvausjärjestelmät eroavat toisistaan myös siinä, millaisessa menettelyssä haetaan muutosta vahingon kärsineen ollessa tyytymätön vakuutusyhtiön korvauspäätökseen. Tapaturmavakuutuslain perusteella määräytyvän korvauksen osalta muutoksenhakueliminä ovat tapaturmalautakunta ja vakuutusoikeus. Liikennevakuutuskorvauksen osalta muutosta haetaan nostamalla kanne vakuutusyhtiötä vastaan yleisessä alioikeudessa.



6. Samoin kuin vakuutusoikeuden ratkaisemassa asiassa, kysymys on nyt siitä, millainen työkyvyn alentuma E:lle on aiheutunut hänen saamansa aivovamman jälkitilasta. Myös asian osapuolet ovat samat. Kun on kuitenkin kysymys eri korvausjärjestelmässä ja erilaisessa muutoksenhakumenettelyssä määriteltävästä korvauksesta, ei voida pitää perusteltuna, että vakuutusoikeuden päätös estäisi työkyvyn alentuman arvioinnin itsenäisesti liikennevakuutusjärjestelmän mukaisesti. Näin ollen Korkein oikeus katsoo, ettei vakuutusoikeuden päätös estä kanteen tutkimista puheena olevilta osin. Siten vakuutusoikeuden päätöksellä ei ole myöskään sitovasti ratkaistu vamman aiheuttamaa työkyvyn alentumaa tässä oikeudenkäynnissä vaadittua korvausta silmällä pitäen.



7. Hovioikeuden käsittelyratkaisuksi nimeämän ratkaisun lopputulosta ei siten muuteta.



Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa



8. E on katsonut, että hän oli saanut liikennevahingossa vaikean aivovamman, jonka haittaluokka on 12, ja että hänen työkyvyttömyytensä on aiheutunut yksinomaan sen jälkitilasta. Yhtiö taas on katsonut, että E:n työkyvyttömyyteen olivat vaikuttaneet myös muut syyt, ja että työkyvyttömyys vain vähäisemmältä osin on aiheutunut aivovamman jälkitilasta. Vammasta aiheutuva haitta ei myöskään ole haittaluokkaa 10 korkeampi.



9. Asiassa on siten kysymys toisaalta siitä, missä määrin työkyvyttömyys on johtunut sanotun aivovamman jälkitilasta, ja toisaalta siitä, minkä haittaluokan mukaiseksi aivovamman aiheuttama pysyvä vika ja haitta on arvioitava.



Aivovammasta ja sen jälkitilasta tutkimuksissa tehdyt havainnot



10. Turun yliopistollisen keskussairaalan sairauskertomuksen mukaan E on ollut sairaalaan tulovaiheessa tajuton ja hänellä on todettu muun muassa lievä aivoruhje. Seurannassa tajunta on kuitenkin palannut, mutta sen taso on ollut vaihteleva. Aivojen tietokonetomografiatutkimuksessa on havaittu vasemmalla temporaalinen selvä ruhjepesäke ja sen ympärillä turvonnut alue. Sekavuusoireisto on 25.10.1992 tehdyn merkinnän mukaan rauhoittunut. E on 29.10.1992 kotiutettu sairaalasta hyväkuntoisena.



11. Samassa keskussairaalassa 10.12.1992 suoritetun neuropsykologin konsultaation mukaan E oli toipunut hyvin aivoruhjeesta. Tutkimuksessa suoriutuminen vastasi pääosin lahjakasta primääritasoa. Esiin tulleet suoritusmuutokset olivat varsin lieviä, lähinnä yksittäisten sanojen hakemista, lievää väsyvyyttä ja tarkkaavaisuuden ylläpitämisen vaikeutta sekä lievää heikentymistä vaativammissa muistisuorituksissa. Keskussairaalan neurologian poliklinikan 18.3.1994 päivätyn loppulausunnon mukaan neuropsykologin konsultaatiossa oli todettu edelleen hyvin lieviä aivoruhjeen jälkioireita, jotka vaikeuttivat erityisesti kielellisen aineksen mieleenpainamista sekä yleisesti keskittymistoimintoja. Neuropsykologin mukaan kognitiivinen oireisto oli kuitenkin niin lievä, ettei se yksin rajoittanut työkykyä.



12. Invalidiliiton Käpylän kuntoutuskeskuksessa 26.4 - 6.6.1995 suoritettujen tutkimusten perusteella kliininen neuropsykologi Sanna Koskinen on todennut, että E:llä oli todettavissa vähintään kohtalainen traumaattisen aivovaurion jälkitila, jossa neuropsykologisen oirekuvan kannalta keskeisinä piirteinä olivat tarkkaavuuden ja keskittymiskyvyn heikentyminen, lievä muistin heikentyminen, väsyvyys, käyttäytymisen ja tunne-elämän muutokset sekä aloitekyvyn heikentyminen.



13. Kuntoutusjaksolta 7.11. - 17.12.1996 tehdyssä yhteenvedossa Koskinen on todennut, että keskeisinä neuropsykologisina oireina tulivat esiin tuntuvat tarkkaavuuden ja keskittymiskyvyn häiriöt, kielellisen muistin heikentyminen, johdonmukaisen toiminnan suunnittelun, ylläpitämisen ja kontrollin häiriöt, aloitteellisuuden huomattava heikentyminen, lyhytjännitteisyys, impulsiivisuus, mielialan vaihtelu, toisiin ihmisiin tukeutuminen ja oman toiminnan arviointikyvyn sekä sietokyvyn heikentyminen. Tutkimuksen perusteella neurologian erikoislääkäri Heikki Palomäki on 16.12.1996 päivätyssä lääkärinlausunnossa katsonut, että E:tä ei voitu pitää työkykyisenä ja että tilaa oli pidettävä pysyvänä.



E:llä ennen vahinkoa olleista oireista esitetty selvitys



14. Yhtiö on väittänyt, että ne oireet, joiden vuoksi E oli todettu työkyvyttömäksi, johtuivat pääosin samoista seikoista, joiden vuoksi E:llä oli ilmennyt psyykkistä oireilua jo ennen liikennevahinkoa, ja joiden vuoksi hän oli ollut useita vuosia psykiatrin hoidossa.



15. Psykiatrian erikoislääkärin Heikki Elianderin kirjoittamien lääkärinlausuntojen mukaan E oli 20.8.1986 hakeutunut psykoterapiaan masentuneisuuden, itsetunnon heikkouden ja ihmissuhdevaikeuksien vuoksi. Elianderin 17.3.1988 päivätyn lausunnon mukaan masennus ja mielialan vaihtelut haittasivat E:n työtä lähes päivittäin. Ajoittain hän koki työssään selviä vaikeuksia, yleensä nämä liittyivät masentuneisuusjaksoihin. Lausunnossa päädiagnoosiksi on asetettu krooninen masentuneisuus. Psykoterapia oli jatkunut aina liikennevahinkoon asti. Tosin 27.3.2000 päivätyn lausunnon mukaan syksyllä 1992 oli sovittu terapian loppumisesta keväällä 1993.



16. Eliander on Korkeimmassa oikeudessa todistajana kuultuna ilmoittanut, ettei lääkärinlausunnoissa ollut vääriä tietoja. E:llä ei ollut kuitenkaan esiintynyt syvää masennusta, vaan lääkärinlausunnoissa käytettyä diagnoosia käytettiin siihen aikaan lievän masennuksen tapauksissa. E:n masentuneisuus ei ollut vaikuttanut toimintakykyyn ja terapialla pystyttiin estämään E:n työkyvyn vaarantumista. Liikennevahingon jälkeen tilanne oli muuttunut. E:n persoonallisuus oli muuttunut ja hänessä oli alkanut ilmetä uusia piirteitä, kuten kärsimättömyyttä ja keskittymisvaikeuksia.



17. Yhtiön Korkeimmassa oikeudessa esittämästä Turun yliopistollisen keskussairaalan lääkinnällisen kuntoutuksen tiivistelmästä ilmenee 3.11.1995 psykologisessa kuntoutustutkimuksessa todetun, että E:llä oli ollut työssä jaksamiseen liittyviä ongelmia jo ennen liikenneonnettomuutta. Varsinkin sen jälkeen, kun hän ei enää saanut työnohjausta (vuodesta 1991 lähtien), tehtävien hoito oli tuottanut suuria vaikeuksia.



Syy-yhteydestä annetut lausunnot



18. Psykiatrian erikoislääkäri Matti Wallin on todennut, että E oli ollut vahingon jälkeen pitkään tajuton, ja että muistamattomuus oli kestänyt noin puolitoista viikkoa. Nämä seikat viittasivat vaikeaan aivovammaan. E:lle oli kehittynyt onnettomuuden jälkeen vaikealle aivovammalle täysin tyypillinen oirekuva, jota ei voinut selittää mikään toiminnallinen psyykkinen häiriö, kuten masennus. Sillä, että E oli käynyt analyyttisessa psykoterapiassa ennen aivovammaa, ei ollut merkitystä hänen työkykynsä arvioinnin kannalta näin vaikean aivovamman jälkeen. Wallin on pitänyt syy-yhteyttä aivovamman ja liikenneonnettomuuden jälkeen todettujen oireiden välillä erittäin todennäköisenä. Kysymyksessä oli vaikean aivovamman jälkitila, jonka haittaluokaksi Wallin arvioi 12.



19. Neurologian erikoislääkäri Olli Tenovuo on katsonut, että E:n tajunnan taso oli ollut alentunut puolitoista tuntia onnettomuuden jälkeen ja että vamman jälkeinen muistamattomuus oli kestänyt yli viikon. Näillä kummallakin perusteella arvioituna E oli saanut liikennevahingossa vaikean aivovamman. Vamman jälkeisen toimintakyvyn ja oirekuvan arvioinnissa E:llä oli kuvattu aivovamman jälkitilalle tyypillinen oirekuva ja toimintakyvyn muutos, jonka takia hän ei ollut kyennyt selviytymään työssään edes työnkuvan oleellisen keventämisenkään jälkeen. Tenovuon arvion mukaan E:lle on aiheutunut vammasta haittaluokan 12 mukainen haitta.



20. Neurologian erikoislääkäri Heikki Palomäki on todennut, että E:n työkykyä selkeimmin rajoittavat oireet; häiriöt tarkkaavuudessa, keskittymisessä, muistissa sekä toiminnan suunnittelussa, ylläpitämisessä ja kontrolloimisessa, aloitteellisuuden vaikeudet, impulssikontrollivaikeudet sekä mielialan vaihtelut, sopivat hyvin aivovamman jälkitilasta johtuviksi. Palomäki on arvioinut aivovamman aiheuttamaksi haittaluokaksi 12.



21. Neurokirurgian erikoislääkäri Göran Blomstedt on todennut arvionsa perustuvan siihen, että E oli onnettomuuden jälkeen ollut tajuton noin tunnin ja että tällä oli ollut noin viikon muistamattomuus. E oli kiistattomasti saanut liikennevahingossa aivovamman. Arvioimista vaikeutti se, että hän oli ollut psykiatrisessa hoidossa jo ennen vammautumistaan. Tuolloin hänellä oli ilmeisesti ollut ainakin jossain määrin samantyyppisiä oireita. Blomstedt on päätynyt siihen, että aivovammalla ei ollut ratkaisevaa merkitystä työkyvyn vähenemiseen, ja arvioinut vähenemisen johtuneen aivovammasta 30-prosenttisesti. Blomstedt on todennut, että E:llä onnettomuuden jälkeen havaitut oireet olivat siinä määrin haittaavia, että sinänsä haittaluokka 12 olisi oikea, jos kaikki oireet johtuisivat aivovammasta.



22. Neurologian dosentti Juhani Wikström on Terveydenhuollon oikeusturvakeskukselle antamassaan lausunnossa katsonut, että E:n vamman primaarioireet viittaavat aivoruhjeeseen ja tutkimus osoitti selvän aivovaurion. E:llä oli kuitenkin myös yleisiä, muihin kuin aivovammoihin liittyviä oireita, kuten väsymystä, muistin heikkoutta ja tarkkaavaisuuden puutetta. Hänen vammautumisen jälkeiseen käyttäytymiseensä vaikuttavat myös sitä edeltäneet seikat, ainakin masennus ja analyyttisen terapian tarve. E oli Wikströmin mukaan työkyvytön, mutta vain osittain liikennevahingosta johtuen. E:lle oli liikennevahingosta aiheutunut pysyvä vika ja haitta, joka vastasi lievän - keskivaikean aivovamman jälkitilaa, ja haittaluokka oli enintään 6. Terveydenhuollon oikeusturvakeskus on yhtynyt Wikströmin lausuntoon.



Syy-yhteyden arviointia



23. Korkein oikeus toteaa, että lähtökohtana myös liikennevahinkojen osalta on, että korvausta vaativan tulee näyttää toteen korvauksen edellytykset, joihin kuuluu syy-yhteys vakuutustapahtuman ja vahinkoseurauksen välillä. Vastapuolella ei ole vaatimuksen torjuakseen velvollisuutta osoittaa todellista syytä vahinkoon, vaikka käytännössä asetelma voi muodostua sellaiseksi, että kanteen torjuminen edellyttää vastanäyttöä. Syy-yhteyden arvioinnissa avainasemassa on lääketieteellinen näyttö: lääkärien tekemät havainnot ja heidän soveltamansa kokemussäännöt. Viime kädessä syy-yhteyskysymys on kuitenkin luonteeltaan oikeudellinen. Harkinnassa otetaan lääketieteellisen selvityksen ohella huomioon muutkin seikat, joiden perusteella voidaan tehdä päätelmiä syy-yhteyden olemassaolosta tai sen puuttumisesta. Kun kysymys on vakuutuskorvauksesta, merkitystä on myös vakuutusoikeudellisilla periaatteilla, joilla pyritään vakuutustapahtumien yhdenmukaiseen käsittelyyn ja johdonmukaiseen korvauslinjaan.



24. Asiassa on esitetty useiden lääketieteen asiantuntijoiden arvioita syy-yhteydestä. Korkein oikeus on Palomäkeä lukuun ottamatta kuullut asiantuntijoita myös suullisessa käsittelyssä. Useimmat asiantuntijoista ovat päätyneet siihen, että työkyvyttömyyteen johtaneet oireet ovat aiheutuneet yksinomaan aivovamman jälkitilasta. Nämä asiantuntijat ovat kaikki ainakin jollain tavoin osallistuneet E:n hoitotoimenpiteisiin. Terveydenhuollon oikeusturvakeskus ja sen pysyvä asiantuntija samoin kuin yhtiön pyynnöstä asiantuntijalausunnon antanut neurokirurgian erikoislääkäri Blomstedt ovat sitä vastoin päätyneet toiseen lopputulokseen. Keskeisimmin eri lopputulokseen päätyneiden arviot eroavat sen suhteen, kuinka E:llä ennen vahinkoa ilmenneitä psyykkisiä oireita on arvioitava työkyvyttömyyteen vaikuttavina tekijöinä.



25. Korkein oikeus toteaa, että tiedot vahinkotapahtumasta, E:n tajuttomuuden kesto sen jälkeen ja hänellä ilmennyt vähintään viikon pituinen muistamattomuus sekä kuvantamistutkimuksissa todettu löydös puhuvat sen puolesta, että E on voinut saada onnettomuudessa vaikean aivovamman, jonka jälkitila on voinut aiheuttaa hänen työkyvyttömyytensä.



26. Toisaalta E:n tila on vahingon jälkeen parantunut. E on kotiutettu sairaalasta hyväkuntoisena ja hän on sittemmin palannut työelämään. Vuosina 1992 ja 1994 suoritetuissa neuropsykologisissa tutkimuksissa on todettu vain lieviä aivoruhjeen jälkioireita. Tämä puhuu taas sen puolesta, että aivovamma ei ole ollut niin vakava, että sen jälkitila olisi johtanut työkyvyttömyyteen.



27. Vuosina 1995 ja 1996 Käpylän kuntoutuskeskuksessa suoritettujen tutkimusten mukaan E:n tilassa on tapahtunut selvää huononemista. Hän on vuoden 1996 alussa jäänyt osa-aikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle ja seuraavana vuonna tullut kokonaan työkyvyttömäksi. Näin ollen työkyvyttömyys on seurannut vasta joidenkin vuosien kuluttua vahingosta. Asiassa kuulluilla lääketieteen asiantuntijoilla on ollut jossain määrin erilaisia näkemyksiä siitä, kuinka tyypillistä tällainen kehitys on aivovamman jälkitilalle. Tällaista kehitystä on pidetty kuitenkin mahdollisena. Korkein oikeus katsoo, että oireiden vahvistuminen vasta tässä vaiheessa heikentää kuitenkin syy-yhteyden todennäköisyyttä.



28. Asiassa on selvitetty, että E:llä on ollut ennen vahinkoa masennukseen ja mielialan vaihteluun liittyviä oireita ja että terapia on ollut tarpeen, jotta oireet eivät olisi vaarantaneet hänen toimintakykyään. Työkyvyttömyyteen johtaneissa oireissa on näihin ennen vahinkoa ilmenneisiin oireisiin verrattavia tai muuten yleisluontoisia oireita, kuten väsyvyyttä, tunne-elämän muutoksia ja muistiongelmia. Tähän nähden ja huomioon ottaen, että oireet olivat jatkuneet pitkään jo ennen vahinkoa, Korkein oikeus katsoo, että ennen vahinkoa ilmenneille oireille on annettava merkitystä työkyvyttömyyteen johtanutta kehitystä arvioitaessa.



Korkeimman oikeuden johtopäätökset syy-yhteydestä



29. Vahingosta ja sen E:lle aiheuttamista välittömistä seurauksista ilmenevät seikat puoltavat käsitystä, että ne oireet, jotka ovat johtaneet työkyvyttömyyteen, ovat peräisin liikennevahingossa saadusta aivovammasta. Toisaalta oireet ovat voimistuneet vasta E:n tilan jo parannuttua ja usean vuoden kuluttua vahingosta. E:llä oli ollut samantapaisia toimintakykyä vaarantavia oireita jo pitkään ennen onnettomuutta. Syy-yhteyttä lääketieteellisin perustein arvioineet asiantuntijat ovat päätyneet eri lopputuloksiin. Tähän nähden Korkein oikeus katsoo jääneen näyttämättä, että E:n oireisto, jonka johdosta hän on tullut työkyvyttömäksi, olisi johtunut yksin liikennevahingosta aiheutuneesta aivovammasta.



Miltä osin yhtiö on korvausvelvollinen työkyvyttömyydestä



30. Edellä lausutun perusteella E:n työkyvyttömyyteen ovat vaikuttaneet aivovamman jälkitilan lisäksi myös muut syyt. Asiassa on tämän jälkeen kysymys siitä, miltä osin yhtiö on vastuussa työkyvyttömyyden aiheuttaman vahingon korvaamisesta.



31. Yhtiön vastuun laajuus määräytyy lähtökohtaisesti sen mukaan, mitä vahinkoja vakuutus kattaa. Vakuutuksen kattamaa on tässä tapauksessa liikennevahingossa saadusta aivovammasta ja sen jälkitilasta aiheutuva vahinko. Sen sijaan muut E:n työkyvyttömyyteen vaikuttaneet syyt ovat liikennevahingosta ja siinä saadusta vammasta riippumattomia.



32. Asiassa ei ole saatavissa täsmällistä selvitystä siihen, mikä osuus aivovammalla on ollut työkyvyttömyyteen. Ne lääketieteen asiantuntijat, jotka ovat katsoneet myös muiden syiden johtaneen työkyvyttömyyteen, ovat arvioineet, että aivovamman jälkitilasta aiheutuneilla syillä on ollut siihen vähäisempi osuus kuin muilla, liikennevahingosta riippumattomilla syillä. Kun otetaan huomioon, että E:llä jo ennen vahinkoa olleet oireet olivat kestäneet pitkään, että vahingon jälkeen hänen tilansa oli parantunut ja että työkyvyttömyys on seurannut vasta useiden vuosien kuluttua vahingosta, Korkein oikeus katsoo, ettei aivovamman jälkitilan merkitystä työkyvyttömyyteen voida pitää muita syitä merkittävämpänä. Toisaalta sitä ei voida myöskään pitää muita syitä vähäisempänä. Näin ollen Korkein oikeus päätyy siihen, että aivovamman jälkitila ja muut syyt ovat yhtä suuressa määrin olleet vaikuttamassa E:n työkyvyttömyyteen.



Haittaluokka



33. Wallin, Tenovuo ja Palomäki ovat arvioineet haittaluokkaa sen perusteella, että kaikki E:llä todetut oireet johtuisivat aivovammasta. Myös Blomstedt on tällä olettamalla katsonut haittaluokan olevan 12. Wikström ja Terveydenhuollon oikeusturvakeskus ovat katsoen, että E:n työkyvyttömyyteen johtaneet oireet vain osaksi olivat aiheutuneet aivovammasta, arvioineet haittaluokan olevan 6. Koska asiassa edellä todetuin tavoin on jäänyt näyttämättä, että sanotut oireet olisivat kokonaisuudessaan johtuneet aivovammasta, on myös jäänyt näyttämättä, että haittaluokkaa olisi arvioitava yhtiön arvioimaa haittaluokkaa 10 korkeammaksi.



Päätöslauselma



Hovioikeuden päätös kumotaan. Haittaluokan osalta asia jätetään käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen varaan. Työansion menetystä koskevan korvausvaatimuksen osalta asia palautetaan korvausmäärien ratkaisemiseksi Turun käräjäoikeuteen, jonka tulee omasta aloitteestaan ottaa asia tältä osalta uudelleen käsiteltäväkseen.



Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Mikko Tulokas, Gustav Bygglin, Liisa Mansikkamäki, Pertti Välimäki ja Pasi Aarnio. Esittelijä Åsa Morelius-Ekelund.