Lue keskustelun säännöt.
Eihän se ees ollu teiniäiti!
15.12.2005 |
Äiti ja kaksi lasta löytyivät kuolleina palavasta omakotitalosta Karkkilassa keskiviikkona. Noin 40-vuotias äiti sekä vuonna 2001 syntynyt tyttö ja vuonna 2004 syntynyt poika olivat löydettäessä samassa huoneessa. Poliisi epäilee äidin sytyttäneen palon tahallaan.
Samalla paikalla ollut perheen edellinen talo tuhoutui palossa vuonna 2003. Tuossa palossa kuoli 6-vuotias poika, perheen toiseksi vanhin lapsi. Poliisin mukaan äitiä epäiltiin jo tuolloin, mutta epäilysten tueksi ei saatu näyttöä.
" Harvoinpa sama talo kahteen kertaan palaa. Kaikki on kuitenkin mahdollista" , toteaa tutkinnanjohtaja, komisario Rauli Pajuharju.
Tulipalo sattui Vanhalla Vihdintiellä, neljä kilometriä Karkkilasta länteen. Palokunta sai hälytyksen palosta päivällä vähän ennen puolta yhtä. Hälytyksen teki ohiajanut taksinkuljettaja.
Palo syttyi todennäköisesti keittiössä, joka oli pahiten palanut. Poliisi selvittää syttymistapaa ja tapahtumien kulkua. Talo tuhoutui sisäosiltaan, ulkoseinät säilyivät ehjinä.
Perheen talo oli uusi. Se oli rakennettu edellisessä palossa tuhoutuneen peruskorjatun 50-luvun talon tilalle. Perheen isä asui muualla, koska vanhemmat olivat eronneet.
Vanhin lapsista, äidin edellisestä avioliitosta oleva noin 12-vuotias poika, oli tapahtumahetkellä koulussa.
Kommentit (14)
Tuo viimeinen kirjoitus antaa ajattelemisen aihetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö päättäjät vieläkään herää huomaamaan, että kunnilta ei voi supistaa palveluja minimiin? Onko nämä ohimeneviä (ja tulevia) tapauksia joita surkutellaan hetki ja sitten ne unohtuu?!
Itse haluaisin olla auttamassa oikeasti jos vain mahdollista jotenkin näitä perheitä, joilla ei mene syystä tai toisesta hyvin..
On niin surullista kuulla tällaisia tarinoita.
Meidän hyvinvointiyhteiskuntaa ajetaan alas eikä kukaan tunnu edes älähtävän. Kaikki vaativat vain veroprosenttinsa alentamista.
Aivan liian usein vasta kuin lapsi on jo pahasti traumatisoitunut. Viime vuosina on yhä enemmän näitä juttuja missä ei ehditä ollenkaan : (
Että jatkossa voitte aivan huoletta soittaa sinne lastensuojeluun jos oman tai jonkun muun lapsen asia mietityttää, sos.huoltoa ei tarvitse pelätä!
Ihan turhjaa täälläkin usein näkee ketjuja jossa emmintään pitäisikö soittaa, jos lapsesta huoli niin puhelin käteen! Se on jokaisen aikuisen velvollisuus!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja mitä siitä jos soitto oli jostain syystä turha, hyvä niin siinä tapauksessa.
Mutta parhaimmillaan se soitto voi pelastaa henkiä!
Mä, vaikka tuntematon oonkin, niin oon tosi ylpee susta, että silti jaksoit painaa eteenpäin vaan. Ite aika nuori äiti ja usein on tosi rankkaa (oo yh) ja tuntuu tosiaan että apua on tuollaista noh mitäs teit lapsia noi nuorena? tollasta se on ku valitsee huonon miehen jne. Eli kaikki syy lankeaakin avun tarvitsijan niskaan. Itse en vois tappaa lapsiani, mutta usein tulee huudettuu, apuakaan kun ei saa :O ja siitä entistä pahempi olo. Mutta tässä tuli mieleen ikuisuus kysymys kun sanotaan aina että teini äidit ja nuoret äidit o vastuuntunnottomii jne, niin muistaako kukaan kuinka monta " teini" äitiä on tappanut itsensä ja lapsensa??? itse en muista yhtäkään...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
En tietenkää tiedä tämän tapauksen taustoja mutta kun minun ja exän sukset menivät ristiin olisin tarvinnut apua jostain. Takana oli 2 vuoden hoitamaton masennus johon olin neuvoksi saanut että " sellaista se on pienten lasten kanssa" , " kyllä se helpottaa kun lapset vähän kasvaa" , " koita nyt aikuistua" . Kun mieheni petti ja jätti sain ihan julkissa terveydenhuollossakin kommentteja tyyliin " niin... miehiä pitää osata käsitellä ja heistä täytyy osata pitää huolta ettei tällaista tapahdu"Kun ihan yllättäen jäin yksin 2 alle 3 vuotiaan lapsen kanssa niin myönnän että synkimpinä hetkinä kävi mielessä se mitä tämä ja pari muuta äitiä viimevuosinä ovat tehneet. Olisi tehnyt mieli valella uusi talomme bensalla ja polttaa itseni ja lapset ja saada mies kierimään syyllisyydessä lopun ikää. No onneksi järkeni ei noin heikoilla silloin ollut. Yritin hakea keskustelu apua joka puolelta mutta kaikkialla oli 2-3kk jono keskustelemaan akuutista pahasta olostani. 3kk elämä alkoi jo palata hiljalleen raiteilleen, kiitos lasteni rakkauden ja pääsimme lasten kanssa uuteen alkuun. Nyt 6v myöhemmin olen onnellisempi kuin koskaan ja lapsiakin olen saanut lisää sekä maailman ihanimman miehen.
Joka kerta kun luen näitä uutisia tunnen suurta katkeruutta julkisten palveluiden hitautta kohtaan sekä suomalaisten kateellisuutta ja naapuria ei auteta mentaliteettiä kohtaan. Apua ei saa pyyttää eikä missään nimessä tarjota. Jokainen hoitakoon omat asiansa ja aina vaan parempi jos oikein kunnon dramatiikalla että me muut päästään täällä oiken mässäilemää ja ihmettelemään että mikähän sairas sekin äiti oli...
Ongelmat minulla ehkä erilaiset, mutta tunnelmat ovat samat. Kyllä olen monasti miettinyt, miksi en ole saanut kuolla. Julkisia palveluja ei saa, vaikka niiden perään kyseltäisiin. Tuttavilta saa neuvoja, että ota yhteyttä sosiaalivirastoon tai kirkon diakoniatyöntekijään. Kaikki on käyty läpi ja apua ei vain saa.
Kaikista eniten meidä perheemme on saanut apua mielenterveysongelmaiselta ihmiseltä, jonka äiti on alkoholisti ja joka muistelee silloin tällöin omaa lapsuudenkotiaan ja miten vaikeaa heillä oli. Hän ei ohjaa meitä koskaan kysymään apua eri virastoista, eikä sano, että jokaisen on hoidettava omat asiansa itse. Moni katsoisi häntä ylhäältä alaspäin juuri sen takia, että hän on mielenterveyskuntoutujien töissä. Me olemme arvostaneet hänen ylenpalttista apuaan:)
Minun ongelmaksi varmasti muodostui se että olen ns hyvä äiti eli meillä oli uusi talo, koulutusta molemmilla, työt ja kaikenkukkuraksi minä olen sosiaalialan ammattilainen. Miksi minulle siis olisi mitään apua pitänyt antaa?? Kyllähän minun sos.alan ihmisenä olisi pitänyt osata itseni hoitaa...ja niin kyllä teinkin. Ehkä ilman koulutustani ja tietojani kriititilanteissa toimimiesta ja perheiden auttamisesta kriisitilanteessa me olisimme lasten kanssa todellakin voineet olla 3 hiiltynyttä ruumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
niin muistaako kukaan kuinka monta " teini" äitiä on tappanut itsensä ja lapsensa??? itse en muista yhtäkään...
Kyse on vuosia jatkuneesta tilanteesta, luonnollisesti äitikään ei ole sitten enää mikään teini. Ja samoin muissakin ikäryhmissä, ei nyt viitsisi tehdä tästäkin tätä ikävääntöä...
Nelosen kanssa täysin samaa mieltä, apua ei saa tässä maassa ennen kuin on itselleen JA muille vaaraksi, tai sitten kun on jo ollut. Ja sinä nuori äiti jonka tekstiä tässä lainasin (en muista numeroa), kannattaa edelleen hakea sitä apua ja tukea, vaikka vaikeaahan se on :-( En osaa oikein muuta sanoa, jaksamisia kovasti!!!
kaikki eivät vaan ole yhtä vahvoja :(
ja te jotak taas syyttelettä täällä päättäjiä, niin muistuttaisin, että se apu vpoi olla ihan yhtä hyvin sitä lähimmäisrakkautta. älkää sulkeko silmiänne mitä lähiympäristössä tapahtuu. olkaa olkapäänä ja läsnä.
joulurauhaa kaikille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja tietenkin tulin raskaaksi raiskauksesta, ehkäisynä oli käytetty kondomia+emätinpuikkoja, koska kuopus oli vasta 3kk vanha ja kierukkaa olin menossa hankkimaan. Olin masentunut siitä, että minut oli jätetty ja olin masentunut siitä fyysisestä loukkauksesta joka raiskaus on. Minulla oli 2 pientä lasta, toinen miltei vastasyntynyt ja toinen juuri täyttänyt 2v. Ei riittänyt rahkeet enää kolmanteen odotukseen. Halusin kuolla. Olin abortinvastainenkin ja aivan riekaleina omasta tilanteestani. Istuin kotona, kuuntelin Linkin Parkin " Numb" ia ja itkin hysteerisesti. Halusin tappaa itseni. Halusin tappaa kaikki lapseni, sillä en halunnut heidän joutuvan hirviöisälleen, sitten kun olisin itse kuollut. Menin äitiysneuvolaan saadakseni tukea. Sieltä vain lätkäistiin äitiyskortti käteen ja sanottiin, että onhan sulla lastenhoidosta jo kokemusta. Raskaus keskeytettiin, kävin yksityisellä lääkärissä ja hän sanoi minun olevan akuutissa kriisissä. Oli onneksi lääkäri, joka myös kunnallisena töissä ja kirjoitti sen aborttilomakkeen. Masennuslääkkeet määräsi, muttei sen enempää. Neuvolakäynnillä sitten murruin totaalisesti. Taisi neuvolan täti vain kysyä, että mitä kuuluu ja padot vyöryivät auki. Siitä sitten menin suoraan psykologille ja kävin useassa eri terapiassa vuoden ajan.
Kyllä voi avunsaanti olla vaikeaa, etenkin kun ei pysty omia puoliaan pitämään.
Minulla omat vanhemmat lähinnä syyllistivät minua tilanteesta. Meidän perheessä on pärjätty ja meidän suvussa ei ole erottu... Onneksi oli yksi ystävä joka kuunteli mutta suurinta tuskaa en osannut heille suoraan kertoa.
Onneksi se kaikki on jo mennyttä. Tulen vain aina niin suruilliseksi näitä uutisista kun tiedän että hyvin pienelläkin huomioimisella olisi monen ihmisen elämä tässä maassa pelastettu. Kuunnelkaa lähimmäisiänne ja tarttukaa niihin pieniin sanoihin ja lauseisiin jotka herättävät teissä epäilyn että tällä ihmisellä ei ole kaikki nyt hyvin.
t. 4
En tietenkää tiedä tämän tapauksen taustoja mutta kun minun ja exän sukset menivät ristiin olisin tarvinnut apua jostain. Takana oli 2 vuoden hoitamaton masennus johon olin neuvoksi saanut että " sellaista se on pienten lasten kanssa" , " kyllä se helpottaa kun lapset vähän kasvaa" , " koita nyt aikuistua" . Kun mieheni petti ja jätti sain ihan julkissa terveydenhuollossakin kommentteja tyyliin " niin... miehiä pitää osata käsitellä ja heistä täytyy osata pitää huolta ettei tällaista tapahdu"
Kun ihan yllättäen jäin yksin 2 alle 3 vuotiaan lapsen kanssa niin myönnän että synkimpinä hetkinä kävi mielessä se mitä tämä ja pari muuta äitiä viimevuosinä ovat tehneet. Olisi tehnyt mieli valella uusi talomme bensalla ja polttaa itseni ja lapset ja saada mies kierimään syyllisyydessä lopun ikää. No onneksi järkeni ei noin heikoilla silloin ollut. Yritin hakea keskustelu apua joka puolelta mutta kaikkialla oli 2-3kk jono keskustelemaan akuutista pahasta olostani. 3kk elämä alkoi jo palata hiljalleen raiteilleen, kiitos lasteni rakkauden ja pääsimme lasten kanssa uuteen alkuun. Nyt 6v myöhemmin olen onnellisempi kuin koskaan ja lapsiakin olen saanut lisää sekä maailman ihanimman miehen.
Joka kerta kun luen näitä uutisia tunnen suurta katkeruutta julkisten palveluiden hitautta kohtaan sekä suomalaisten kateellisuutta ja naapuria ei auteta mentaliteettiä kohtaan. Apua ei saa pyyttää eikä missään nimessä tarjota. Jokainen hoitakoon omat asiansa ja aina vaan parempi jos oikein kunnon dramatiikalla että me muut päästään täällä oiken mässäilemää ja ihmettelemään että mikähän sairas sekin äiti oli...