Koira puraisi vauvaa :(
Nyt kun vauva on lähtenyt liikkeelle enemmän niin koiratkin saavat tietty kyytiä. Ennen koira ei ole muuta kuin poistunu lapsen tieltä tai sitten murissut ja lapsi ei ole koskenut. Toisinaan koira vie palloaan vauvalle ja sitten vauva nakkaa sitä. Eli pystyvät leikkimäänkin yhdessä.
Mutta tänä aamuna kun keitin puuroa niin yhtä-äkkiä kuulu kova murina ja lapsi alkoi itkemän. Koira oli purassut/näykännyt kädestä. Tuli vaan ihan pikkuinen jälki, ei mitään verenvuotoa. Ilmeisesti lapsi oli käynyt repimässä koiraa turkista, koska puru oli osunnut käteen.
Nyt on niin niin huono omatunto, kun näin pääsi käymään. Miten muilla koirallisilla on selvitty siitä vaiheesta kun lapsi on alkanut liikkumaan?
Kommentit (102)
Ihme koiravihaajia täällä. Teidät itse pitäisi piikittää jos annatte lapselle tukkapöllyä.
Vauvoja saa aina lisää jos koira sattuu haukkaamaan liian ison palan.Mutta juuri sitä koiraa, mikä hommattiin ennen vauvaa ei saa takaisin. Joten pannaanpa arvot järjestykseen hyvät mammat.
Monissa suomalaisperheissä koira on päätähti. Jo siitä sen tietää, että sitä kutsutaan perheenjäseneksi. Sitä en kyllä käsitä. Eläimiä ne ovat.
Miksi sitä koiraa ei laiteta kiinni. Onhan niitä kaulapantoja ja hihnoja.
Pihalle koirat. Koti on ihmisiä varten.
Eikä tämä ole mitään fanatismia.
Koira kyllä ahdistuu jos sitä menee kovin halailemaan ja pussailemaan. Sehän on koira! Ei ihminen.
Jos se vaikka pikku vauvaamme puraisee niin eihän se hyvänen aika koiran vika ole. Mitäs vauva meni huitomaan, no puraisi kerran sesse vauvan isoveikkaakin kun erehtyi juoksemaan ulkona. Isoveli kaatui mutta eihän se ole vakavaa. Sellaisia ne sesset ovat. En luovu sessestämme ikinä vaikka koti on niinkuin vuorattu karvalla ja lasten pitää leikkiä leikkikehässä. Pitäähän sesselle tilaa olla. Kyllä sesse ja vauva ovat ihan samalla tasolla meidän perheessä.
silloin koira luulee olevansa arvoasteikolla lapsen yläpuolella. Viis siitä miten siihen tilanteeseen on tultu, koulutus kai olisi sen estänyt, mutta joka tapauksessa sellainen koira on pikkulapselle vaarallinen.
Piikille tai annetaan pois tai aidataan niin etteivät pääse yhteen. On varmaan turha sanoa että kouluttakaa, kun eivät ole nytkään kouluttaneet. Lapselle tosi vaarallista touhua, kouluttamaton röyhkeä koira ja pieni lapsi.
Meillä muuten myös koira joka ei inahda vaikka vauva tekisi mitä. tietenkään ei annetakaan tehdä. Sen sijaan sukulaisilla röyhkeä kouluttamaton koira joka luulee olevansa kingi. Puri meidän lasta eikä ole sen jälkeen ollut meille asiaa. Omistaja ei pitänyt minään, sanoi että vauvan vika! Omistajan vika!
Saako ne tarpeeksi liikuntaa, yms. tekemistä, onko laumassa johtajuusasiat kunnossa, koiralla oma paikka, jossa levätä ja kuinka koira on koulutettu. Niin ei kävis vahinkoja. Luvattoman moni vastaantuleva koira lyö maihin mun koiran nähdessään, vetää hihnassaan, riekkuu ja huutaa ja omistajat senkun taivastelee, että on se ollut tuollainen itsepäinen pennusta saakka. Joopa joo...
Koiravihaajille tiedoksi, että koira saattaa murista vauvalla mm. epävarmuuttaan. Koira murisee, koska se tuntee ettei voi luottaa vauvaan. Ja koira on siinä oikeassa, ettei vauvoihin voi luottaa: yleensä ne kiskovat karvoista ja korvista, nipistelevät yms. Koiran kannalta on loogista ilmaista epävarmuuttaan murinalla.
Voi koira toki murista silkkaa vihaisuuttakin (hyvin harvínaista) tai siksi, että kuvittelee olevansa lauman pomo.
Miks monet koiraihmiset nostaa itse kauhean haloon tosta asiasta. En tajuu..
Joka on ollut ikänsä ulkona, paitsi paukkupakkasilla. On terve kuin mikä, eikä ole koskaan purrut ketään vaikka ei ole pahemmin koulutettu. Ulkona koirat on tyytyväisiä, silloin niille on tarpeeksi virikettä, eikä niiden tarvitse vauvoja purra. Ja elävät muuten pitempään raikkaassa ulkoilmassa.
t. 61
jossa on IHMISlapsi, voi hyvää päivää! Koira piikille ja nopsaan, se on kuitenkin vain ELÄIN.
Meillä 4 lasta ja kolme koiraa....rodultaan vieläpä saksanpaimenkoiria. Meillä ei ole koskaan ollut minkään sortin ongelmia. Lapset saivat pienenä ryömiä missä huvitti eikä koiramme niistä piitannut eivätkä lapset koirista.
Ymmärrän että tapaus on säikyttänyt sinua pahan päiväisesti mutta tuskimpa asiaa yhtään auttaa se että ensimmäisenä haukutaan pystyyn sekä nappi otsaan koiralle.
Minulle aikanaan kokenut koirankouluttaja painotti ensimmäistä lastani odottaessa että muista koiran antaa tutustua tulokaaseen, anna koiran nähdä kaikki hoitotilanteet. Samalla tehden koiralle selväksi että laumassa on uusi jäsen joka on ylempiarvoinen kuin koira.
Meidän aikuisten vastuulla on niin lapset kuin eläimetkin ja se mikä täälläpäin on yleistä on aikuisten piittaamattomuus. Annetaan koirat naperoille talutettavaksi ympäri kyliä ja sitten syytellään koiraa kun jotakin tapahtuu. Yleinsä se vika löytyy taluttimen yläpäästä. Lapset sekä lemmikkieläimet kyllä tulevat toimeen keskenään jos ympärillä on vastuuntuntoisia aikuisia.
Ota edes asiantuntija katsomaan tilannetta ennen kun jätät koiran taloon.
suuri osa näistä teksteistä... Kurja juttu että noin pääsi käymään, mutta ei tosiaankaan maailmaa kaada saati että piikille tarttisi viedä. Kyllä vauvan tulo taloon on hirmuinen ihmetys koiralle. Meillä eletään juuri noita samoja aikoja, kun lapsi liikkuu ja koira ei vielä ymmärrä sitä täysin ihmiseksi. Opettelua ja koulutusta vaatii jokaiselle talon asukkaalle. Koira ei saa tietystikään tehdä vauvalle mitään, mutta ei vauvan tartte myös mennä lepäävän koiran luo. Luultavasti jokaisen kotona on jotain johon lasten ei tartte mennä härppimään; liesi, kukat, sähköjohdot... Koiran voi mielestäni tässä yhteydessä rinnastaa noihin mahdolllisesti ei-turvallisiin juttuihin.
Iloisia hetkiä niin lasten kuin eläinten kanssa! Tervettä on että lapsi saa kasvaa ainakin jonkun eläimen kanssa, mielellään toki useamman :) Ja näille hygieniahysteerikoille, meillä lapsi syö välillä koiran kupista sattumia ja ottaa tutilla sieltä uusia makuja... Terve on ja neuvolatäti muistaa aina kehua, että ihanaa kun nykymammojen joukossa on vielä perheitäkin vailla hysteriaa. Eipä tuo ole kaukana aika kun lapset konttasi navetan lattioilla vanhempien työhellessä.
Et voi olla tosissasi. Olet oksettava!!!Kas ku ei paskaa syö se teiän muksu, laita samantien kissa niin se voi hakea kissanhiekasta " sattumia" se teidän lapsi raukka.
silloin jo pidä äidin päässä valo syttyä hälytysmerkkinä!
Olen terve kuin pukki, eikä ole allergioita, eikä astmaa.
Älä välitä, nämä on koirienvihaajia, jotka veisi heti koiran piikille jos sattuu vastaan tulemaan.
Tuo vertaus liesiin yms. on oiva. Samalla tavallahan jos vauva menee repimään liettä, saattaa kuuma kattila kaatua päähän. Ei silloin viedä liettä kaatopaikalle rangaistukseksi vaan opetetaan lapselle, että lieteen ei saa koskea.
Nyt opetat lapsellesi, että koiraan ei saa koskea, koska se on perheenjäsen siinä, missä muutkin.
Käypä oikeasti tuolla annetussa linkissä katsomassa niitä lasten kuvia. Ihan järkyttävää ja sellainen tapahtuu sekunneissa.
Nämä koiranpuolustajat ovat samaa kastia, jotka laittaa koiran synttärikuvatkin lehteen. Ei siis kovin tervettä, puhumattakaan terveestä järjestä. KOIRA ON PETOELÄIN!
T:joku jolla on ollut jos jonkinlaista eläintä, mutta nyt ainoastaan lapsia.
omassa kodissaan. työtä teettää, kun täytyy vahtia koko ajan, mutta se ei ole lopullista.
ap:lle tsemppiä! toivottavasti opit nyt yhdestä ja muistat pitää silmällä sekä koiraa että vauvaa. hyvää syksyä koiran ja vauvan kanssa toivottelee kahden koiran ja yhden vauvan omistaja!
Jokainen koirakriittinen keskustelu on osoittanut sen.
-Sambuca
Mä en ymmärrä MIKSI pitää ylipäätänsä hommata koira jos on pieniä lapsia. Mua ainakin ällöttäis se koirankarvoissa oleminen ja vitsit jos mun lapseen koira koskee niin varmasti naula ottaan sille kapiselle piskille. Osaan kyllä komentaa lastani kohtelemaan eläimiä mutta jos vaikkapa irtokoira puree lastani niin se oli entinen koira se. Mun mielestä pitäis asettaa laki ettei alle 4 vee lapsiperheisiin sais ottaa koiraa. Tiedän perheen jossa monta vasikan kokoista koiraa ja pikkulapsia eikä neliömäärä asunnossa meinaa riittää niille ihmisillekään. Ällöttävää seurattavaa. Sitte vielä pussaillaan niitä haisevia elukoita. YÄK!!!