Montako O:ta vuonna 2013
Montako orkkua sait vuonna 2013? Itse en laskenut mutta arvioisin noin 100. Pidetäämpä kirjaa vuoden 2014 määristä.
Kommentit (10)
Noin kolme kertaa viikossa. Niistä useimmat miehen kanssa suuseksillä. Muutama sormetus on tietysti myös mukana.
Kolme kertaa viikossa pari orkkua kerralla, sarjaorkut mukaan lukien. Taitaa tehdä 300 vuodessa. Ennen parisuhdetta sormin lisää, nyt en halua omin käsin onneen, kun tuo ukkokin on aina suostunut.
Tässä todellisia tapahtumakirjauksia vuodelta 2012, kun viime vuonna jäi tilasto pitämättä. Yli 40-kymppinen pari, lapsia. Pidin tilastoa kun oma mielikuva on, että tuolla rintamalla on turhan hiljaista, olen siis mies. Vähän vilkkaampaa oli kuin luulin.
Seksiä 75 kertaa, joista vaimo sai O:n 33 kertaa (44 %). Vilkkainta luonnollisesti viikonloppuisin, lauantai ja sunnuntai yhteensä 50 %. Laadukkainta seksi oli lauantaisin, vaimo sai orgasmin 58 % kerroista ja kuukausista paras oli maaliskuu, 80 %.
Muutakin mielenkiintoista tietoa tilastosta:
- leluja oli käytössä 25 % kerroista,
- takaapäin 4 kertaa, joista kahdella vaimo sai O:n
- 70 % aamuseksiä,
- 9 kertaa muualla kuin omassa sängyssä,
- 4 kertaa jäi itsellä saamatta, näistä vaimo sai kaksi kertaa O:n
Ok...koitetaas muistella: vaimon kanssa seksiä ehkä noin 90 kertaa, joista vaimo sai ehkä 60 kertaa (leluja mukana apuna noin 90% kerroista),
takaapäin melkein joka kerta ainakin lopuksi.
Omaa tumputusta noin 100 kertaa,
muiden hoitelemana ehkä 20 kertaa
eli kaikenkaikkiaan noin 300 orkkua.
Omin käsin ehkä 150. Vaimon kanssa, syksystä lähtien, kun saatiin suhde toimimaan, noin 20. m59v.
Vastaisin mielelläni, mutta olen hukannut orgasmipäiväkirjani avaimen!
Ei varmasti montaa, olin syöpähoidoissa tuona vuonna.
Vierailija kirjoitti:
Ei varmasti montaa, olin syöpähoidoissa tuona vuonna.
Tiedän, mistä puhut. En tosin omakohtaisesti, vaan vaimon kautta.
Hienoa kuitenkin, että aikaa on kulunut jo noin pitkään ja olet täällä kommentoimassa! Kaikkea hyvää ja pidä lippu korkealla!
En itse muista ulkoa ja kirjaa en ole pitänyt, mutta veikkaisin jotain 20 ja 50 välillä.
lasketaanko tuohon sekä siipan antamat ja ominkäsin tuotetut ?
omaa saldoa:
ominkäsin ehkä 100, ukon antamat ehkä 20
nimim. yksi dildoon tyytyvä