Vauva-lehden nettijatkot: Yksi lapsi vai suurperhe?

On lapsilukumäärä mihin jäämme. Itse ehkä voisin harkita vielä yhtä joskus, mutta mies on tässä ehdoton. Eli meillä se jää tähän. Oma ikäkin tulee kyllä jo vastaan ja huomaan tässä kuudetta odottaessani että raskaus vaatii kropalta huomattavasti enemmän kuin miltä se tuntui ekaa odottaessa 11v sitten. Paljon lapsia on ihana ajatus, se vaatii vanhemmilta tiettyä asennetta ja jaksamista mutta antaa paljon. Lapsilla on seuraa toisistaan ja leikkikavereita riittää. Pyykkiä tulee paljon, ruokaa tehdään isoja määriä, auton pitää olla iso ja talonkin suht iso että mahdutaan joten menoja on enemmän toki. Olis kiva jos yhteiskuntakin alkaisi huomioida että lapsia voi tosiaan olla enemmän kuin se 2 tai 3 jotka useissa paikoissa lasketaan perheen kooksi...

Tärkeimmät lapsilukua rajoittavat seikat ovat:- Ajan jakaminen, jokainen lapsi kun kaipaa oman aikansa ja huomionsa. Oma aika jää myös lapsiluvun noustessa vähemmälle. - Taloudelliset seikat, isompi auto ja asunto ja hoitovapaat vaivaavat taloutta. Kuten myös matkat ja harrastukset maksavat enemmän. - Ikäerot, lyhyellä ikäerolla ei jaksa jatkuvaa raskaana/imetys -putkea ja tuntuu että jos edellinen lapsi on vielä taapero, niin ei ole lapsenkaan kannalta heti uuden vauvan aika. Sitten kun ikäero kasvaa, kasvaa vanhempien lasten ikäkin ja olisi kiva tehdä jotain heidänkin kanssaan tai osallistua koko perheenä, ilman että toinen vanhemmista on isompien lasten kanssa ja toinen on kiinni pienemmissä.- Tukiverkon vähäisyys. Mitä enemmän lapsia sitä vähemmän on halukkaita hoitajia. Ja joskus kun 8v putken jälkeen pääsi miehen kanssa kaksin jonnekin, niin kiva olisi joskus käydä. Samoin ei haluaisi aina raahata vauvaa hammaslääkärille ja yms. Tärkeimmät lapsilukua lisäävät seikat:- Oma halu lapsiin. Jokaista lasta olen halunnut todella paljon, sitä tunnetta on ollut vaikea selättääkään.- Perheen kanssa on ihana tehdä yhdessä asioita. Oma perhe tuntuu sen verran pysyvämmältä kuin mikään muu asia ja on ihanaa seuraa.- Sisarusten seura toisilleen. Ehkä tämä kumpuaa lapsuudesta, josta muistan joidenkin sisarusten läheisen suhteen, vaikka joskus olisikin ärsyyntynyt toisesta ja riideltykin.- Elämä ja meno ympärillä. Pidän lasten menosta, äänestä ja touhusta ympärillä. Siitä että kotona on ihmisiä.- Oman itseni kasvatus, jokaisen lapsen myötä olen hieman kasvanut ja päässyt lapsuuteni muokkaamasta minusta eteenpäin. Jotenkin tuntuu että oman perheen kanssa voi korjata sitä mikä ei lapsuudessa ihan toiminut.Lopputuloksena meillä on 3lasta.

Olen aina toivonut, että saisin kaksi lasta ja nyt mulla on siihen mahdollisuus. Esikoinen on melkein 4 vuotta ja toista odotellaan. Itselläni on isosisko ja muistanettä, oli kiva kun aina oli kaveri, vaikka välillä tietysti tapeltiinkin. Mieheni on ainoa lapsi ja sen kyllä huomaa. Ei osaa ottaa sillai muita huomioon.

Toivon, että lapseni oppivat jakamaan lelut yms eikä heistä tule itsekkäitä. Aina on leikkikaveri. Kaksi on musta just sopiva lapsiluku!!!

Ennen lapsia ajattelin että neljä olisi hyvä lapsiluku, mutta lapsiperhe-elämässämme olen todennut, että kolme on ehdottomasti parempi meille. Meillä on kolme lasta ja miehelleni olisi kaksikin riittänyt, mutta minä podin vielä kakkosen jälkeen vauvakuumetta. Joten hänkin sitten tuumasi, että saa kolmas tulla, jos tähän samaan syssyyn heti yritetään. Tämä siksi, että on kerralla rankka pikkulapsiaika ohi. Näin meille sitten syntyi kaksi viimeistä lasta vain 1v5kk ikäerolla. Esikoisen ja keskimmäisen ikäeroksi tuli taas melkein neljä vuotta, kun sain yhden keskenmenon siinä välissä. Mutta ehdottomasti tämä riittää meille, en enempää lapsia jaksaisi, on tekemistä arjen pyörittämisessä nytkin. Että riittäisi aikaa itselle, parisuhteelle ja erikseen kullekkin lapselle. Hyvä näin.

Haluan tuoda ainoan lapsen kannan tähän keskusteluun: mielestäni sisarukset ovat lapselle rikkaus. Muistan kaivanneeni siskoa tai veljeä jo lapsena. Vaikka pihakavereita ja ystäviä olikin, oli lomamatkoilla ja juhlapyhinä aina hieman orpo olo.



Vielä aikuisenakin kaipaan sisaruksia ja katson kateellisena ystäviäni, jotka mökkeilevät ja reissaavat perheineen sisarustensa perheiden kanssa. Entä sitten, kun vanhempani vanhenevat ja sairastelevat. Miten mukavaa olisikaan, kun olisi joku jakamassa huoltani ja vastuutani heistä?



Ymmärrän toki myös muunlaiset kannat ja tilanteet. Aina sisarusten kankkiminen ei edes ole mahdollista. Meilläkin on tällä hetkellä vain yksi pitkän odotuksen jälkeen (ja hedelmöityshoitojen avulla) saatu kullanmuru. Haluaisimme hänelle ehdottomasti sisaruksia, mutta pelkään, että lääketieteellisistä syistä emme ehkä tule toista saamaan.

Minustakin sisarukset on rikkaus. Ensin meinasin, että yksi lapsi ja sitten se siitä. Nyt minulla on 3 enkä kadu ollenkaan. Voi että ne tykkää toisistaan, kaikki suht samanikäisiä pikkuisia kuitenkin ja kukaan ei ole yksin.



Itse olin ainut lapsi (veljeni 10 v vanhempi). Eli kotona yksin kun alueella ei asunut kavereita, lomat yksin jne. Ei yhtään kivaa keksiä jotain tai pörrää vanhempien lahkeessa kiinni joka hetki. Vanhemmillekin raskasta oli kun lomallakaan saanut minusta edes minuutin rauhaa kun kitisin tylsyyttä.



Nykyiselläkin asuinpaikallamme ei ole lapsille ikäistään seuraa niin hyvä, että meillä on toisemme kaikilla. Talossa on eloa kun leikkivät keskenäänkin. Silloin kun oli vain yksi lapsi niin jatkuvasti hän roikkua lahkeessani ja riehui tekemisen puutetta. Enää ei läheskään niin paljoa.



Oppivat lisäksi jakamaan lelut, tavarat, huoneensa sekä muut asiat kun on pienemmät tilat ja vähemmä rahaa käytettävissä mitä olisi perheen yhteen lapseen vain.

Neljä minusta olisi jo liian hankala. Elämä olisi niiden kanssa enää täysin vain neljän seinän sisällä kun ei ole tila-.autoja eikä satoja neliötä. Pari makkariakin lapsille ihan maksimi ja meille tavallinen henkilöauto. Lisäksi aika olisi sitten jo liian kortilla varmasti. Tottakai siinä menee enemmän aikaa kun pukee, syöttää, vaipattaa, nukuttaa jne varsinkin nämä lasten ensimmäiset vuodet.



Kahden kanssa mietin jo, että kovin monen pienen nukuttaminen olisi vaivalloisempaa. Pitäisii erikseen siihenkin varata aikaa, että jokaisen laittaa ja se on toki sitten aina omasta lyhyestä illasta taas pois. Kolmen kanssakin mennään jo ihan liukuhihnalla kun ne ovat pieniä kaikki. Yhdelle ruuat ja toistakin pitäisi jo aloittaa.



Tilanne ihan eri jos lapset ovat kovin eri ikäisiä, meillä nämä kaikki ovat samaa ikäluokkaa. Toisilla taas lapsilukumäärää ei sillä tavalla huomaa jos puolet katraasta lähes aikuisia ja puolet vain pienempiä.

Kuinka monta lasta perheeseen mahtuu? Toukokuun Vauvassa yksilapsinen ja nelilapsinen perhe kertovat valinnoistaan. Mikä on sinun mielestäsi ihannelapsiluku ja miksi? Keskustele!

Olen itse kaksilapsisesta perheestä ja koko lapsuuden koin olevani tosi yksinäinen lukuisista kavereista ja lemmikkieläimistä huolimatta.



Naimisiin mentyäni oli itsestään selvyys että tahdoin suuren perheen ja mieheni ajatteli samoin.



Nyt meillä on kuusi lasta, tunnen todella suurta ylpeyttä kun liikun lasteni kanssa, parasta on että koskaan ei tarvitse olla yksin, vaikka kaksi olisi mummolassa niin neljä on kuitenkin kotona.



Olen hyvä organisoimaan kaiken joten selviytyisin kyllä suuremmastakin lapsimäärästä, tällä hetkellä ihannelapsilukuni on kahdeksan. Aika sen näyttää toteutuuko toiveeni koskaan....



Annlinn + 14v, 13v, 11v, 9v, 6v, ja 3kk

Lapsilla on aina kavereita ja kiinteä turvaverkosto ympärillään. Voi sitä rakkauden määrää, jota he antavat toisilleen. Itsekin koen, että mitä useampi lapsi meille on syntynyt, sitä helpompi on ollut estoitta rakastaa lasta yksilönä. Rakkaus kertaantuu, kun sitä jakaa. Sisarusten puuttuminen on mahdoton korvata tavaroilla tai edes vanhempien laatuajalla. Vertaisiaanhan lapset kaipaavat päivittäisessä elämässä.



En usko kenenkään katuneen tehtyjä lapsia myöhemmin, tekemättömiä kylläkin. Lapset ja perhe ovat elämässä tärkeintä, ne jäävät kun työ ja terveys menevät tai elämä potkii muuten vain. Tietenkään lasten saaminen ei ole itsestään selvyys, mutta topiikissa ilmeisesti tarkoitettiin teoreettista valintatilannetta.

Meillä on suloinen pian 8kk ikäinen tytär ja jo ennen hänen syntymäänsä päätimme,että lisää ei tule.Lapsen syntymän jälkeen se tunne on vain vahvistunut vaikka hän on ollut n.s helppo.Nukkunut täysiä öitä jo ennen 4kk ikää ja muutenkin aurinkoinen ja ihana lapsi.En halua enää koskaan kokea synnytystä.Minulle tehtiin sektio ja haava tulehtui sairaalassa.Kesti kauan ennenkuin se parani.Pikkuvauva ajsta en muista juuri mitään.En pitänyt siitä yhtään.Nyt,kun tyttömme on jo " iso" hänestä nauttii erilailla kuin ennen ja kehitystä on ihan seurata.Me olemme tiivis kolmen hengen perhe.Tyttömme saa täyden huomiomme ilman pilalle hemmottelua ja pystymme miehen kanssa nauttimaan kahdenkeskisistä hetkistä helposti,kun tyttömme menee isovanhemmille hoitoon.Jos lapsia olisi enemmän niin parisuhteelle ei jäisi tarpeeksi aikaa.Tytär tulee hoidossa saamaan ihan varmasti kavereita joten yksinäisyydestä ei ole pelkoa.Mieheni on ainokainen ja ei ole koskaan kaivannut itselleen sisaruksia.Näin on hyvä olla ja uusi lapsi ei ole meidän perheeseen tervetullut.Jokainen taaplaa tyylillään.Eikä kenenkään ratkaisu ole muita huonompi.

Olen aina haaveillut suuresta perheestä maalla. Iso piha, omakotitalo ja muksuja liuta. Mutta paljon on tullut järkeä ja mutkia matkalla. Ensinnäkin kumpikin lapsi on syntynyt sektiolla. Esikko hätä ja toinen suunnitellulla. Joten sektio on anatomisista syistä edessä joka kerta. Sektiosta toipuminen vie oman aikansa. Vaikka se ei itsessää ole este lasten syntymiselle, niin laittaa se miettimään miten kroppa ja erityisesti kohtu kestää.



Toiseksi eskon kanssa ollessa kotona aloin kaivata jo 1 v jälkeen takaisin aikuisten pariin. Samoin nyt. Olen huomannut että olen kunnianhimoinen ja haluan toteuttaa itseäni monella taholla. Olen ylpeä äitiydestäni ja lapsista mutta tiedostan että oma jaksaminen on myös tärkeää.



Komas ja ehkä neljäs olisi mahdollinen. Nyt on kuitenkin tuo omakotitalo maalla ja iso piha. Katsotaan kuinka mamman käy.

Meille kaksi lasta on sopiva määrä.



Mieheni on hyvin suuresta perheestä ja hän ei kokenut asiaa kovin hyvänä. Vanhemmat olivat uupuneita ja he olivat melko köyhiä. Vaikka sisaruksia on paljon, eivät he ole kovin läheisiä. Minä taas olen kolmilapsisesta perheestä, enkä muista lapsilukuun liittyneen mitään erityisiä muistikuvia. Aikuisena olen kaivannut siskoa, kun minulla on kaksi veljeä.



Minä olen edellisen kirjoittajan tavoin ihminen, joka nauttii " aikuisten asioista" : harrastuksista, opiskelusta, työelämästä, ystävien kanssa seurustelusta ja reissaamisesta. Tietysti nautin myös pienistä lapsistani, mutta en voi kieltää etten odottaisi aikaa, jolloin esim. nukkumaan käyminen ei ole oma ohjelmanumeronsa, yöllä saa nukkua ja lasten tauteja on vähemmän.



Kaksi lastani ovat pienellä ikäerolla ja samaa sukupuolta. Heillä on jo nyt kovasti seuraa toisistaan. Toivon, että he ovat läheisiä aikuisenakin. Mutta mieheni perheestä tiedän, että vaikka sisaruksia olisi kymmenen pienillä ikäeroilla, ei se tarkoita välttämättä sitä, että he olisivat keskenään läheisiä.

Meillä on 3 lasta. Esikoisen jälkeen vannosin, etten halua kuin yhden lapsen. Tähän päätökseen vaikutti myös silloisen kätilön välinpitämätön ja jopa töykeä käytös. Uuden miehen myötä ja samalla vauvakuumeen kourissa päätimme kuitenkin " yrittää" yhteistä lasta. Raskaus ja synnytys meni loistavasti ja kätilökin oli toista maata kuin esikoisesta. Kolmas tulikin sitten varsin nopeasti, ilman mitään suurempaa yrittämistä. Sairaala oli eri ja käytännötkin toisenlaisia. Kaikki meni kuitenkin varsin hyvin, vaikka ennakkoluuloja olikin. Nyt tuntuu siltä, että lapsilukumme olisi vihdoinkin täynnä. Mutta koskaan ei kannata sanoa ei, sen olen oppinut kantapään kautta =)

Ne meille on nyt syntynyt. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen varma etten halua enempää lapsia. Tämä perhe on hyvä näin.

Aiemmin on monesti sanottu että no, tämä yksi saa vielä tulla, sitten riittää. Vahinkolapsia ei silti ole yksikään. Jokaista on suunniteltu ja harkittu tarkoin. Neljäs oli meille se suurin kynnys... Kun piti isompaan autoon vaihtaa ja sitten olimme jo monen mielestä suurperhe.

Mielestäni jokainen tekee itselleen sopivan määrän lapsia. Toiselle 1 on tarpeeksi toiselle 2 on liikaa jo, ja toiselle saa tulla niin monta kuin ehtii synnyttää.

Paljon riippuu äidistä että miten kokee synnytykset ja vauva-arjen. Ja onko tukihenkilöitä, rahaa, millainen työ/koulutus jne.

kolmen keskenmenon jälkeen voin sanoa, että tervetulleita olisivat olleet kaikki mutta luonto päätti toisin. Ainokainen jää ilman sisaruksia. Minulla ikää " liikaa" , munasarjat hiipuivat ennen aikojaan..

Kaksi on juuri sopiva lapsiluku perheeseemme. Onneksi olemme samaa mieltä tästä mieheni kanssa. Nautimme kyllä lapsistamme, mutta nautimme kovasti myös aikuisten jutuista; ystävien tapaamisesta (myös ilman lapsia!), matkustelusta (lasten kanssa ja kahdestaan/yksin) ja työnteosta (akateemisia ja kunnianhimoisia molemmat) sekä rauhallisista illoista kirjaa lukien ja musiikia kuunnellen. Lasten kanssa on ihanata, mutta nautin kovasti viikonlopuista jolloin lapset ovat isovanhemmillaan. Mukavaa on myös lasten kasvaminen, nyt he ovat 2- ja 4-vuotiaita ja varsinkin vanhemman kanssa voi jo tehdä vaikka mitä, joka kuukausi vain enemmän ja enemmän. Olen myös kunnianhimoinen työrintamalla, eikä vuoden poissaolot ja uudet lastentaudit innosta; mukavaa kun on jo vesirokot kärsitty ja korvatulehduskierteet ohi.



Aiemmin haaveilin viidestä lapsesta, mutta silloin minulla ei ollut realistista kuvaa mitä se tarkoittaa esim. työssäkäymiselleni ja vapaa-ajalleni. Myöskin ajatuksemme asua Helsingin keskustassa myös tulevaisuudessa olisi hankalaa ison lapsikatraan kanssa; neliöhinnat kun ovat huimia. Autoton elämäkin on helpompaa pienemmällä lapsimäärällä.

Minä olen ajatellut, että nämä kaksi poikaa ehkä riittävät, tai sitten vielä kolmas lapsi, en ole varma. Mies on tähän saakka ajatellut, että 2 lasta on sopiva määärä. Hänen lapsuuden perheessä oli 2 lasta, meillä 5 lasta. Asunto ois passeli 2 lapselle, kolmelle ois vähän ahdas, ja tässä asunnossa oli tarkoitus asua pitkään. Oon ajatellu, että ainoaa lasta on vaikeampaa kasvattaa ja voi jäädä vähän yksinäiseksi. Siksi tuo vähintään kaksi lasta on ollut toiveissa. Mulla molemmat raskaudet ja synnytykset sekä pikkuvauva-aika ovat menneet suhteellisen helposti.

Vierastan sanaa suurperhe, mutta kai se suurperheeksi lasketaan jos haluaa 4-5 lasta. Toinen osapuoli on sanonut, että voisi haluta vaikka kymmenen lasta kun on niin lapsirakas ja aina halunnut itselleen ison perheen. Minä sanoisin, että kaikista todennäköisin määrä on varmasti 3-4 lasta.



Tällähetkellä on 9kk lapsi ja odotan toista. Itse haluan ison perheen (yli kaksi lasta) sen vuoksi, että kaipailin koko lapsuuteni sisaruksiani jotka olivat jo niin isoja etteivät asuneet kotona mun ollessa jo iso ja vailla leikkikaveria jne. Haluan omille lapsilleni antaa ison perheen, sellaisen mistä omalle kohdalleni pienenä haaveilin. Mies taas on itse isosta perheestä joten hänelle taitaa olla pikemminkin itsestäänselvyys tuo iso perhe ja vain kahden lapsen talous kuulostaisi hassulta.



Mutta, kaikkea asioita elämässä ei voi etukäteen päättää ja tietää niin jää nähtäväksi. Ehkä ei lapsia enää tule näiden kahden jälkeen, ehkä ei vain onnistu. Tai sitten onnistuu ja tulee vielä ne kahdeksan :p