Huhtikuisten Viikonlopputurinat = )
Ajattelin innoissani tulla kertomaan ultrakuulumisiani...eli tosiaan tänä aamuna päästiin itse asiaan eli lasketun ajan määrittämiseen ja kävi niin kuin arvelinkin eli LA siirtyi maaliskuun puolelle 31.3. Haluan pysyä kuitenkin huhtikuisissa, koska olen ns rajatapaus = )
Verikokeissa kävin heti ultran jälkeen ja maanantaina odottaa sitten lääkärineuvola, jota en oikein innolla odota koska en ole ikinä voinut sietää sisätutkimusta... : (
Fiilikset viikonloppuun on kuitenkin hyvät, ajattelin shoppailla pitkästä ,nyt taidan uskaltaa jo katsella mammavaatteita = )
Hyvää viikonloppua kaikille!
Beatitude rv 10+6
Kommentit (6)
Haluisin tietää et mitä ensimmäisellä neuvola käynnillä tehdään. Tarkistetaanko edes sitä että onko matkustaja oikeassa paikassa? Yksi km takana ja jännittää että jos on tuulimuna tai kohdun ulkopuolinen raskaus. Mulla vihloo vatsaa välillä tosi kovaa oikealta puolelta ja alavatsasta...
Joku viisaampi jos vois valaista kokematonta...
pocahontas+ rv8?
huvittavaa kun vatsa on joko yhä niin turvoksissa, tai sitten todella jo sen verran kasvanut että tytöt töissä jo huomauttelivat. toisaalta yksikin asiakas oli ostamassa samaa mama' n liiviä joka minulla oli päällä ja kummasteli kun se on kuitenkin äitiyspaita, ja minulla päällä (kun en siis hänen mielestään ole selvästi raskaana).. en oikein tiennyt mitä siihen sanoa ja jäin jotain mutisemaan :/
mulla siis housut mahtuu vielä mutta paitojen kanssa tekee tiukkaa..
tänään oli vähän parempi päivä. ei väsyttänyt ihan hurjasti enää ja paha olokin yllätti vaan tyhjällä vatsalla. josko kohta kokonaan hellittäis. esikoista odottaessa vasta vkolla 15 (!!)
lääkärineuvola siis ensi tiistaina ja kai sieltä kohta tulee kutsu np-ultraankin =)
marie 9+5
Mulla edelleen oireet pysyneet samana, pahaolo saattanut ottaa pienoisen yliotteen eli pitää melkein tunninvälein jotain vähän syödä kun meinaa ruveta oksettamaan. Väsyttää koko ajan ja meidän suloinen esikoinen 1,5v herätti näin viikon ensimäisenä vapaapäivänä jo klo 6 :/ ja nyt kun poika päikkäreillä niin eihän se uni tule...
Maha jo kasvanut niin että otin käyttöön keväällä ostamani äitiyspellava housut (jäivät käyttämättä edellisen odotuksen loputtua..)
Yritän isoilla paidoilla ja takeilla vielä peitellä tätä raskautta ja odotan ens kuun alkuun kunhan ollaan käyty ultrassa. Viimeisin keskenmeno kummittelee edelleen joten en uskalla olla kovin toiveikas ja siksi pidän asian vielä salassa, tai niin kauan kuin pystyn.
Eka neuvola käyntiin enään 2 viikkoa odotan sitä jo todella paljon.
Sitten päivän suurin murheen aihe: mulla ollut nyt tänään hyvin vähäistä vuotoa, eikä mitään kipua vatsassa...Rukoilen ja toivon että tää on vain jotain alkuraskauden vuotoa??En jaksaisi toista keskenmenoa. Onko kellään ollut samanlaisia oireita??
Yritänpä nyt vähäsen levätä.
Sanna rv 8+3
pakko tulla onnitteleen hyvistä ultrakuulumisista:) eli nähtävästi sinulla on hyvin mennyt tähän asti. samalla lailla minäkin tuolla tammenterhoissa kirjoittelen " rajatapauksena" vaikka la 29.12. luotan siihen et aika koittaa vasta tammikuussa, kunhan ei jouluna....
tikru ja simppis 24+1
Pitkästä aikaa. En ole kuin ihan alussa kirjoitellut, kun ei ole ollut mitään ihmeempää.
Viime viikon maanantaina kävin yksityisellä ultrassa ja siellähän se pienen pieni sikiö pötkötteli ruskuaispussin vieressä, sydän sykkien. Mittaa pienellä oli silloin 8,1mm ja rv 7+3. Lasketuksi ajaksi gyne sai 19.4, mikä siirtyi päivällä mun laskujen mukaan. Mutta odotellaan np-ultraa, siellähän se selviää tarkemmin.
Asennoitunut olen, että tämäkin menee viikolla yli, niinkuin esikoinenkin :D Tiedä sitten.
Raskausoireita ei juurikaan ole. Pientä turvotusta on ja veskissä pitää öisin käydä pari kertaa. Pahaolo on kaikonnut kokonaan. Mutta kahvia en mielellään juo, jos ei ole ihan pakko. Hämäyksen vuoksi jossain kyläpaikassa olen juonut, kun entisenä kahvisieppoja jäisin heti " kiinni."
Meillä odotuksesta tietää nyt molempien vanhemmat, pari hyvää ystävääni sekä sisarukseni.
Lupsakkaa sunnuntaita kaikille ja hyviä vointeja!
Moi!
Olen ollut tän viikon poissa töistä kauhean flunssan vuoksi, joten ei oikein osaa asennoitua, että on viikonloppu. Tosin, ei se kauheasti mitään muuta, kun olen vuorotöissä, eli huomenna on työpäivä ja samoin su.
Meillä on sama tilanne muuten edellisen kirjoittajan kanssa, eli l.a on31.3. Saas nähdä miten käy. MInä en ole vielä käynyt ultrassa, joten en tiedä siirtyykö?!? Meillä muuten se ultraus alateitse = sisätutkimus. Näin olen siis ymmärtänyt. Se on se lääkärineuvola ja ultralla mittaavat mm. sen kohdunkaulan pituuden. En tiedä tutkivatko sen kummemmin. Olen ymmärtänyt että eivät? Minäkin INHOAN sisätutkimuksia, joten en odota innolla niitä. Edellisessä raskaudessa halusin, että mies on mukana ja pitää aina silloin kädestä. Se auttoi aika paljon. Pystyin rentoutumaan paremmin ja oli tunne, että lääkäri ei pysty jyräämään täysin. (Lääkärit inhoaa selvästi jos inisee kesken sisätutkimuksen, että au, sattuu, en pysty rentoutumaan jne. Mies mukana tasoittaa tilannetta kummasti.)
Täällä on olo helpottanut paljon, joten pelottaa ihan onko kaikki kunnossa? Onneksi ne kerran kuullut sydänäänet on taustalla, silloin kaikki ainakin oli kunnossa. paha olo ei ole enää kokoaikaista, enkä joka aamu meinaa oksentaa. Syödä pitää säännöllisesti kuitenkin, jos meinaa pitää olon kohdillaan. Väsymys on väistynyt huomattavasti. Niin oli kyllä esikoisenkin kanssa. Se oli vaan ne muutamat viikot se pahin aika.
Mutta eipä kummempia. Vauvaa odotellaan kovasti. Ja mammavaatteita haluaisin mennä ostelemaan, mutta saa nyt nähdä milloin. Esikoisen kanssa oli niin pieni maha, että mammavaatteet oli tosi pitkään isoja. Mut toisaalta kun olen aika pieni ja laiha niin omat vaatteet jää nopesti pieniksi... Hankalaa. Mutta, ehkä odotan siihen lääkärireissuun ja sitten... Siihen on enää 1,5 viikkoa.
t.hannah81 rv 10+6