¤¤ SYYSKEIJUJEN -06 synnytyskertomuksia ¤¤

Tiistaina oltiin illalla käymässä hyvän ystäväni luona (joka oli lupautunut tulemaan vaikka keskellä yötä lapsen vahdiksi) ja sille vitsailin että huomenna se olis keskiviikko, aiemmatkin on keskiviikon lapsia josko se tämäkin keskiviikoks tulis?



Ja niinhän siinä kävi, että keskiviikko aamuna 01.45 heräsin kesken unen tunteeseen että nyt jos nousen niin housut kastuu. Niinpä, lapsivettähän se ja sairaalalle lähtö. Kaikessa hiljaisuudessa peiteltiin miehen kanssa lapset ja ystävän saavuttua ajeltiin pimeillä syksyisillä teillä kohti sairaalaa.



Edellisistä poiketen supistukset ei alkaneet heti vesien menon jälkeen vaan vasta n.03.00 säännöllisinä. Sain kohdunkaulan puudukkeen (jota pyysin lähinnä siksi että paikat aukeis nopeammin, mutta myös kivun vuoksi) jotain kahdeksan maissa kun tuntui että kaikesta supistelusta huolimatta ei tule kunnolla säännöllisiä supistuksia ja paikkojen aukeaminen on hidasta. Mulla oli jo ihan pelko että joudun johonkin tippaan pian kun menee niin kauan eikä homma etene. Ja siinä vielä sekin ajatus, että aiemmat on tähän aikaan jo synnytetty ja tämä vaan venyy...



Puudutus vei kovimman kärjen supistuksista (jotka tuntu vain häpyliitoksella muutenkin) ja paikat aukeni toivotulla vauhdilla ja pääsin 9.15 ponnistamaan. En taaskaan saanu pyytämääni pystympää asentoa ja en siinä tilanteessa oikeasti pystyny kyllä asiasta taistelemaan joten vartin sukanvarsia rutisteltuani sain klo 9.30 ponnistettua maailmaan pikkuruisen TYTTÖ vauvan, painoa 3270g ja pituutta 47,5cm. Syntymä kesti virallisten tietojen mukaan 6,5 tuntia (mikä siis ei todellakaan ole oikeasti pitkään).



Tyttö on mitä leppoisin tapaus, syö korviketta pullosta (rintaleikkaus siis estää imetyksen) ja nukkuu ja keskittyy olemaan suloinen, mikä onkin ihan mahdottoman tärkeää työtä :)



Täytyy myöntää, en muistanut enää, miten hurmaavia vauvat ovat. Voisin nuuskuttaa tuota lämpöistä päätä 24/7 ja ihan työkseni keskittyä vaan tuijotteluun ja hoivaamiseen. Eli kaikki alku ja loppuraskauden mietteet siitä, mitä arki vauvan kanssa onkaan, syttyykö rakkaus lapseen jne. on kyllä pois pyyhkäistyjä.



Synnytyksestä toipuminen on sujunut nopsaan, etenkin kun epparileikkausta ei tarvinnu tehdä, vaan äidin paikkaamiseen riitti yksi pieni tikki.



Tänään kotiuduttiin arkeen, tuntuu että 6v ja 4v on kasvaneet jättiläisiksi, muuttuneen vauhdikkaiksi ja äänekkäiksi kahdessa päivässä, mutta totuus taitaa kuitenkin olla, että äiti on ollu lomailemassa sairaalan seesteisessä ilmapiirissä :)



Ihana oli tulla kotiin kun mies oli siivonnu ja tehny ruokaostokset, teki ruoankin valmiiksi. Liekö paikannu huonoa omaatuntoaan, lähti kavereiden kanssa varpajaisiin nimittäin.



Jaksamista kaikille vielä odottaville, lupaan teille, että odotus palkitaan mitä suloisimmalla " paketilla" .



Onnesta pyöreenä



Minjuska, (jonka maha on kuulema kuin voisilmäpulla :)

Meille syntyi sunnuntaina 10.9. täsmällisesti laskettuna päivänä klo 22.43 pieni tyttö. Painoa 2880 g ja pituutta 50.5 cm.



Sunnuntaina kahdeksasta aamulla 5-15 minuutin välein supisteli ja illalla 19.30 päätettiin lähteä synnärille näytille. Olin ihan varma, että takaisin passittavat koska supistuksia tuli silloin n. 10 minuutin välein. Yllätykseksi olinkin jo 4 cm auki ja päästiin suoraan saliin n. klo 20.30. Ilokaasua yritin muutaman kerran ottaa, mutta ei tuntunut hyvältä. Salissa supistuksia alkoi tulla sitten tiheämmin. Kalvot puhkaistiin 21.30, jolloin olin 5 cm auki. Epiduraalin sain n. 21.50. Yritin siinä sitten levätä, mutta suppareita tuli entistä tiheemmin ja alkoi tuntua kovaa painetta alapäässä. Hädissäni pyysin miestä soittamaan kätilön paikalle, joka sitten yritti selittää ettei vauva nyt vielä ole sieltä tulossa. Hämmästykseksi olinkin jo ihan kokonaan auki ja klo silloin 22.25. Ponnistamaan aloin 22.35 ja tyttö olikin maailmassa 8 minuuttia myöhemmin 22.43.



Eli todella nopea ja raju synnytys kaiken kaikkiaan. Onneksi välilihaa ei tarvinnut leikata ja selvisinkin pienellä nirhaumalla, jota ei tarvinnut paikkailla. Sairaalassa siis ehdittiin olla kolme tuntia, aika nopeaa etenemistä näin ensisynnyttäjälle. Ensi kerralla saakin lähteä hyvin nopeaan synnärille.



mariy80

Oma synnytys vasta tulossa maalis- huhtikuussa, mut nyt osui lapsen mitat ja kellonaika niin lähelle meidän esikoista, että en saanut millään pidettyä sormia irti näppiksestä!



Siis meidän poika syntyi ihan samalla painolla ja pituudella, kellonaika oli 9.35 ja synnytyksen kestikin aika sama; 6h 40min.



onneliina 10+4

Minjuskalle oli siis osoitettu tuo edellinen viesti.



Ja onnea!

Tässä vähän synnytyskertomusta:

Tosiaan tiistai aamuna alkoi supistelut jo n. klo 7 ja voimistuivat niin,e ttä n. klo 8.35 tulivat jo 3-4 min. välein. Eikun sitten tavarat kasaan ja Kättärille. Äitini haki esikoisen Kättäriltä hoitoonsa. Synnytyshuoneessa oltiin n. 10.30. Vaihdoin sairaalavaatteet päälle ja kätilö toi minulle keinutuolin niinkun olin toivonutkin. Siinä sitten istuin tovin. En halunnut heti epiduraalia ettei synnytys hidastuisi vaikka tuskallista se olikin. Olin auki jo 6 cm kun tultiin. Kätilö oli mukava (nuorehko) ja tsemppasi kun supistuksia tuli. En tosiaan katsonut kelloa milloin tapahtui mitäkin ja synnytyskertomuksessa (Kättäriltä) ei ollut tarkemmin (hoitajille kiire).

Kätilö sanoi, että sano sitten milloin haluat epiduraalin. Sain lämpimän vesipullon alaselkäni ,mutta minusta se vaan pahensi kipuja.

Sitten tehtiin taas jossain vaiheessa sisätutkimus: auki 7 cm. Vähän sen jälkeen kivut olivat sellaiset, että sa noin, että nyt epiduraalia kiitos. Sitä ennen olin saanut emlat käsiin. Laitettiin tippa. Odoteltiin vielä anestesialääkäriä. Siirryin sängylle. Epiduraalin laitto olikin sitten ihan kauheaa: lääkäri laittoi sitä kolem kertaa ennen kun onnistui... Kolmannella kerralla minun piti nousta istumaan sängyn laidalle ja köyristää selkää... inhottavaa. Siinä minulla meni " hermot" ja aloin itkeä ja valittaa. Inohan muutenkin piikkejä. Nainen joka oli laittanut puhdistusainetta selkääni

alkoi jotain sössöttää,e ttä nyt olet kunnolla että saadaan laitettua puudutus.. tai jotain, blaah.. :-/ No, se saatiin sitten kuitenkin laitettua, siis se kanyyli vai mikä se on. Oli kyllä kamalaa istua siinä köyryssä, kun suppareita tuli siinä vielä kolme kertaa. Epiduraali auttoi, mutt aika pian sen jälkeen alkoi tuntua paineen tunnetta. Kätilö lähti käymään jossain auttamassa ja sanoi,e ttä jos paineen tunne jää päälle,n iin soita kelloa, niin hän tulee. Odotin vielä pari supparia ja sitten paineen tunne alkoi olla niin kova, että soitin kerlloa ja kätilö tuli. Hän tarkisti taas tilanteen ja vähän oli vielä jotain " kielekettä" jäljellä. Hän pyysi minua kääntymään vas. kyljelleni,e ttä se lähtisi pois. Taas supisti ja sain kääntyä selälleni. Kieleke oli hävinnyt. Kätilö sanoi, että odotetaan vielä yksi supistus ja sitten saa lakaa ponnistamaan, että vauvan pää on jo niin alhaalla. Mietin vaan, että nytkö jo, että nyt se on menoa. Kätilö laittoi minut 90 asteen kulmaan ja pidin polvistani kiinni. Ja sitten eikun ponnistamaan. .. Se oli ikävin vaihe. Kätilö tuki välilihaa ja sitten ponnistin ja uudestaan. Lopulta vauva tuli ulos, vaikka minusta tuntui ettei se ikinä tule ja sattui. :-/ Ponnistuisvaihe oli 6 minuuttia. Oli siinä vähän pää pyörällä kun kaikki tapahtui niin nopeasti. Ihana poika syntyi siis klo 12.51! =) Mies oli veikannut,e ttä yhdeltä syntyy, eli lähelle meni =).



Mitat siis: 52 cm, 3784g ja 36 cm.





T.Rose74 ja poika 6 päivää

Elikkäs meille syntyi poikavauva 11.9 klo.13.15 suunnitellulla sectiolla. Pojan mitat oli 3555g ja 51cm pipo oli 37cm 9,9,9 pisteen poika. Muuten meni hyvin mutta puudutus rupes katoamaan rinnasta alespäin kesken tikkamisen ja tuskaahan se oli. Jalois se pysyi 6 tuntii anestesialääkäri pisti vähän väärin,mut hengis ollaan ja poika voi hyvin. Se vaa tuhisee ja nukkuu ja seurustelee. Ihana nyytti.

Tanja ja heppu 1vk

poika vauva! 3800g ja 51cm. Missä sairaalassa takiainen sinut leikatiin? ite olin jorvissa.

Mulla ei meinattu eka saada puudutusta millään oikeeseen kohtaa, mutta neljännellä kerralla se onnistui, sain samalla semmoisia kauheita sähköiskuja jalkaan.

Puudutus katosi alle kahdessa tunnissa ja pääsin nopeesti takaisin osastolle, jossa vierihoidin vauvaa koko ajan.

Olisin voinut jo keskiviiikkona lähteä sairaalasta pois, mutta kun heillä on semmoinen periaate että 3vrk leikkauksesta niin voi aikaisintaan päästä, joten torstaina sitten kotiuduttiin.

30.9. kello 10:10 syntyi pieni tyttö, 2940g ja 51cm.



supistukset säännöllistyivät edellisenä iltana klo 23.

kolmeksi oltiin sairaalassa.



tuntui että eteni aika nopsaan, olin ammeessa ensin ja sitten ilokaasulla ja suihkulla sinnittelin aamukahdeksaan, jolloin pyysin epiduraalin. se oli tosi hyvä lievitys. sain levättyä ja rentouduttua yli tunnin niin, että puoli kymmenen jälkeen saatoin alkaa ponnistaa. eteni kyllä nopeammin kuin osasin odottaa... kipu oli melkoinen, en olisi kyennyt varmaan synnyttämään jos en olisi epiduraalia tuossa vaiheessa pyytänyt. TAYS:ssa ei tämän minun kokemukseni mukaan tuputeta lievitystä jos ilmoittaa että haluaa mennä mahdollisimman pitkälle ilman, se oli hieno asia. sai itse arvioida tarpeen.



lisäksi oli todellinen ammattitaidon merkki minun mielestäni, että kätilö ei kertonut tytöllä olevan napanuora kaulassa ennenkuin typykkä oli saatu ulos. imukupilla piti auttaa, mutta se tuntui vain helpottavalta. tuntuu etten oikein osannut ponnistaa, mutta sitä kai ei olisi voinut etukäteen harjoitella.. :(



ei oikeastaan harmita yhtään, vaikka tietenkin toivoin että ei tarvitsisi tehdä paranemista hidastavaa epparia, nyt kestää kivun mielellään kun tyttö on niin ihana! tikit kiristelevät, mutta sehän on paranemisen merkki, olen ihan tyytyväinen. pian kuitenkin päästään ulkoilemaan kunnolla :)



koneelle ei ehdi senkään vertaa kuin raskausaikana, mutta ehkä toisinaan... :) terveisiä kaikille syyskeijuille!



hanna & uma 10 pv

Tuloksena siis 24.9.06 klo 5.06 tyttö, 4730g ja 51cm.



Perjantai aamuna 22.9. menin äitipolille käynnistysajalla. Ultraus, vauva 4,4kg, ja lääkäri, kaulaa 1,5cm ja sormelle auki. Lääkäri arvioi vauvan kooksi max 4kg mahan päältä. Käynnistely tableteilla, menisi varmaan päivä pari.



Perjantaina sain sitten aamulla ja iltasella kaksi puolikasta pilleriä, jotka aiheutti supistuksia noin 10min välein ja ne olivat aika tehottomia. Koetin vauhdittaa ulkoilemalla ja ravaamalla rappusia, mut sain vaan kipeet pohkeet. Yöni nukuin oikein hyvin synnytysosaston olohuoneessa. Ja oli mulla muutenkin hyvät oltavat: telkkari, pehmeet tuolit, hyvä peti ja ruoka valmiina eteentuotuna.



Lauantaiaamuna kävi lääkäri, kaulaa samat edelleen ja auki reilu 2cm. Lääkitystä lisättiin 1tbl x 3. Vihdoinkin lauantai-iltana siinä 19.30 alkoi käyrille piirtyä kunnon suppareita, jotka myös tuntuivat! Vatsa oli aivan kuralla ja limatulppaa jäi paperiin. Joskus 22 jälkeen aattelin kuitenkin käydä nukkumaan, mutta kätilö kokeili paikat, jotka oli auenneet kolmeen senttiin. Siitä lähdin sitten ammeeseen lievittämään tuskaani 23 jälkeen.



Klo 1.30 siirryin saliin, kun alkoi olla kipua sen verran, ettei amme auttanut. Ja soitin miehen anopilta synnyttämään. Lääkäri kävi, kopeloi ja puhkaisi kalvot sekä laittoi pcb-puudutteen, joka ei kovin kauan auttanut. Koski yhä, ihan pikkuisen lievittyi vain :( Jonkun aikaa tuskailtua kätilö ehdotti spinaalia. Se oli aivan huippu! Kivut loppuivat seinään ja paikat avautu tosi sukkelaan.



Juuri kun puudutus alkoi hävitä, sain luvan ponnistaa. Kipua ei pahemmin tuntunut, kova ponnistusvoima vaan. 6 min ponnistuksella tyttö syntyi, enkä revennyt yhtään. Istukkaa sai kätilö tovin irrotella, mutta irtosi sitten ihan täydellisenä.



Harmia tuli sitten hyytymistä, jotka alkoivat tulla esiin, kun siinä synnytyspedillä söin aamupalaa. Verta valui kauheasti ja kätilö joutui laittamaan toisen piikin supistamaan kohtua. Samoin hän joutui tosi kovakouraisesti painamaan mahaani monesti, jotta sai kaikki tulemaan ulos. Menetin sitten yhteensä vajaan litran verran verta :(



Mutta hyvin oon toipunut (rautaa vaan huiviin) ja viikon vanha kutsuhuuto tuolla maitoa itselleen tilailee ;) -piias- ja neiti 1 vko

Eli..silloin yöllä 20.9 supisteli jonkinverran aikas napakasti...aamulla oli tuskastunut olo kun ajattelin että ei lähtö vieläkään tullut,vaikka yö oli rankka.Niinpä kömmin takaisin isännän viereen ja se kuuluisa " S" sai supistukset aikas rajuiksi,mutta ei säännöllisiksi.Päätettiin kuitenkin että lähdetään kohti sairaalaa,mies yritti saada lapsille hoitajaa,ja minä laitoin ekaluokkalaista kouluvalmiiksi.Hoitajaa ei saatu kiinni joten kun koululainen hyppäsi pyörän selkään,lähdettiin me ajelemaan kohti sairaalaa,kaksi nuorinta lasta mukana.Tarkoituksena siis että he vain vievät mut sairaalaan ja jään ilman miestä synnyttämään.



Supistukset tuli koko matkan 7 minuutin välein,joten säännöllisyyttä oli ja napakkuutta!Kohdunsuu olikin auki 4cm ja kätilö ei millään uskonut että olen pikasynnyttäjä,passitti vaan miehen ja lapset lähtemään kotiin kun tuumasi että synnytyksessä menisi kauan...



käyrillä supistuksia tuli säännöllisesti ja kun saliin vihdoin pääsin,jätti kätilö mut yksin huoneeseen ja totesi että hän meneekin nyt syömään.käski soittaa soittokelloa jos joku on hätänä...No hädintuskin oli ehtinyt ovesta ulos kun kampesin itseni siitä kiikkutuolista ylös kelloa soittamaan,oli niin valtava ponnistamisen tarve!!

Kätilö tuli samantien,mutta hiukan happaman oloisena alkoi kokeilla kohdunsuun tilannetta ja totesi että olikin jo 8cm auki,eikä hän ehtisikään syömään...Olin siis ollut sairaalassa tuolloin reilun tunnin.



Mitään kivunlievityksiä en saanut,en edes halunnut,kun aikaisemmatkin olen luomuna synnyttänyt.Mutta ihana pelastus muutamalle viimeiselle supistukselle oli todella herttainen kätilöopiskelija joka hieroi selkää ja muutenkin tsemppasi ihan erilailla kuin se vanha,hiukan tympeän oloinen kätilö.No tämä kätilöopiskelija hoitikin synnytyksen sitten loppuun asti.



Kalvot puhkaistiin sitten lopuksi minun pyynnöstä ja muutaman minuutin päästä sainkin jo ponnistaa ja kahden minuutin ponnistuksen jälkeen ihana pikkuneiti olikin jo maailmassa!!Mitat oli 3860g ja 52cm.Synnytys kesti kaikenkaikkiaan 2,5h.



Ihan uskomaton olo oli kun sain tyttösen syliini,ja sain pidelläkkin kauan sylissä ja imettää heti.Pesujakin menin mukaan katsomaan ja valokuvaamaan kun kerran se mies ei ollut mukana...



Ja isä sai tietää tyttärensä syntymästä vasta kun hän oli 3 tunnin ikäinen...en saanut kännykästä soittaa enkä muistanut miehen puhelinnumeroa ulkoa...olihan iskä ihmeissään kun soitin sitten vihdoin ja kerroin että tyttö syntyi 3 tuntia sitten...



Oli kyllä kaikenkaikkiaan oikein mukava synnytys,ja tuloksena uskomattoman suloinen pikkuneiti!!



Onnellinen Unelias ja pikkuneiti 13vrk

Reilu viikko jo vierähtänyt..



Elikkäs lauantaina 23.9 aamusta lähtien tuli selviä supistuksia jotka sitten klo 15.00 alkoivat olla jo tuntuvia ja säännöllisiä.

18.30 oltiin sairaalassa, auki 2cm (aattelin että blääh, tässähän menee ikuisuus) mutta siinä käyrässä maatessani kävivät supparit jo todella kipeiksi. 19.00 käytiin vielä autolla hakemassa laukku ja suppareita tuli yhtenään. Kun päästiin takas sisään sanoin että kivunlievitystä tarttis (epiduraalista oli ollut puhetta tullessamme). Päästiin saliin, kätilö tunki ilokaasunaamarin käteen ja sanoi että ota siitä ensihätään.

Kätilöillä vuoronvaihto.

Siinä sitten tuskailin, kaikki oli yhtä supistusta.

Jossain vaiheessa sanoin että sitä puudutusta tarttis. Tilanne katsaus enää vain vähän reunaa jäljellä, kätilö sanoi että katotaan vielä yks supistus ja minä huusin että ei käy. Tippa käteen ja kyljelteen. Anestesia lääkäri tuli nopeesti, esittäytyi.. mutta liian myöhään, se oli sitten menoa.

Ponnistaa aloin 20.25. Lapsivesi oli vihreetä, niin kätilö kielsi ponnistamasta kun vauvan pää oli puoliksi ulkona!!! (Toivon ettei kenenkään tarvitse kokea sitä.) Ja uudestaan kun pää oli ulkona.

Poika syntyi 20.32, pituutta 51cm, paino 3940g. :)



No sitten vielä kohtu tykkäs että oli hommansa hoitanut, yhtään supistusta ei tullut. Istukka piti työntää ulos ilman supistuksia. Loppujen lopuksi sain piikin joka supisti kohtua.



Täytyy kyllä sanoa että mietin muutamaan kertaan ennen ku uudestaan tohon hommaan ryhdyn, ja en varmasti luomuna.



Jälkeenpäin on käynyt harmittamaan kun ei se eka kätilö ottanut sitä puudutusasiaa hoitaakseen. Taisi olla kiire kotiin...



-kirsikka ja poika-

Pieni poikamme syntyi 24.9 klo.05.20 mitoin 3150g ja 51 cm.



En nukkunut koko yönä yhtään, ramppasin vessassa vähän väliä ja olin varma että olin saanut vatsataudin, sen verran kova ripuli oli. (suoli siis päätti tyhjetä ;) )



Kello oli tasan kolme yöllä kun tuli eka supistus, teki kipeää ja päästi katsastaa tuleeko niitä lisää. Kolmas supistus tuli vartin yli kolme ja sitten herätin miehen että nyt sattuu niin kovin, pakko lähteä.

klo.4.00 oltiin sairaalassa ja kätilö teki sisätutkimuksen, 2 cm auki. Käyrälle ei piirtynyt ainuttakaan supistusta vaikka niitä tuli ja olivat todella kipeitä.

Kätilö puhui kotiuttamisesta mutta sanoin että se syntyy tänään ja niin päästiin " kammariin" . Mies meni pötkölleen siihen parisängylle ja minä kokeilin keinutuolia kaurapussien kanssa. Hetken päästä sattui niin vietävästi ja jalkovälissä tuntui painetta, päätin kokeilla jumppapalloa. Se olikin hyvä, ei paineen tunne sattunut alapäässä niin kovasti ja pystyi heijaamaan itseään aina supistuksen tullessa. Sitten alkoi olla niin tukalaa olla että pyysin miestä soittamaan kelloa.

Kätilö tulikin ripeästi ja lähdettiin saliin ilokaasulle. Matkalla meni lapsivedet.

Salissa oltiin viiden maissa ja haistelin ilokaasua olan takaa ja istuin keinutuolissa. Tässä välissä kätilö oli todennut kohdunsuun olevan 3 cm auki (vasta!) Kätilö jätti meidät kaksistaan saliin ja pyysi soittamaan kelloa kun tarvitsen puudutteen.

Klo.05.10 aloin huutaa, en pystynyt hillitsemään itseäni. Mies soitti kelloa ja kätilö tuli kiitettävän nopeasti. Käski siirtymään sänkyyn heti kun supistus hellittää. Tuntui etten pääse sänkyyn ikinä, olo oli yhtä supistusta! Kätilö tutki kohdunsuun tilanteen ja totesi olevan 9 cm auki ja heti perään 10 cm. Ilokaasun otti pois kädestäni ja totesi, etten tarvitse sitä enää ja en valitettavasti enää kerkeä saamaan puudutuksia! Vauva syntyy nyt vaikka väkisin!



Sitten aloin ponnistaa ja voi luoja että sattui!! Ajattelin vain että tähän on nyt pakko pystyä ja ponnistin väkisin. Sitten riuhtaisin jalkani yhteen ja huusin etten pysty, sattuu! kätilö käski avaamaan ne, että vauva saisi syntyä.

Ponnistin uudelleen ja tunsin kuinka vauvan pää syntyi. Samassa kätilö kielsi ponnistamasta, napanuora oli kaulan ympärillä. Tuntui ikuisuudelta, että sain taas luvan ponnistaa. Karjuin viimeisellä ponnistuksella ja mietin ettei se sieltä tule. Kun lopetin ponnistamisen vauva solahti ulos ja parkaisi pienellä äänellä =D



Kello oli 05.20 synnytyksen kesto 2h 15 min. Ja luomuna kuten edellinenkin =)



*tiitiäinen ja poika 11 vrk*

Laitanpa tämän synnytyskertomukseni syyskeijujen odotuspinon lisäksi myös tänne:



Meille syntyi siis ihana tummahiuksinen poika (3505 g, 52 cm ja py 35 cm) tiistaina 19.9. klo 14.00.



Tiistain vastaisena yönä puoli kahdelta vessaan noustessani tuli ensin vähän lapsivettä, vessassa vähän lisää ja hetkeä myöhemmin sitä hulahti reilusti (ja koko loppuyön sitä sitten tulikin). Haikaranpesästä kehottivat yrittämään nukkumista ja tulemaan aamulla käyrille, jollei supistuksia tule. No, supistuksia alkoi tulla heti kahden jälkeen. En heti laittanut aikoja ja kestoja ylös vaan yritin nukkua, mutta eipä siitä mitään tullut, kun alkoi jännittämään. Miehen kanssa valvottiin yhdessä pari tuntia, minkä jälkeen käskin miehen nukkumaan ja aloin seurata supistuksia tarkemmin. Niitä tuli melkoisen säännöllisesti heti alusta alkaen, mutta ajattelin silti vielä seurailla tilannetta. Aamuyöstä sain aina supistusten välillä torkuttua jonkun aikaa. Herättyäni soittelin taas Kättärille ja sain ohjeeksi käydä suihkussa, syödä aamupalaa, laittaa itseni hiljalleen valmiiksi ja tulla sitten aamupäivällä näytille. Aamulla oli ollut tarkoitus mennä antamaan terveyskeskukseen paastoverinäyte sokeriarvojen takia, ja olin siksi lopettanut syömisen ja juomisen iltayhdeksältä ja aamupalankin oksensin, joten tankkaus ei oikein onnistunut...



Kättärillä oltiin puoli kymmenen pintaan. Haikaranpesä oli täynnä, joten mentiin päivystykseen käyrälle, jonka mukaan supistukset eivät olleet kovin voimakkaita (itse olin kovasti eri mieltä...). Klo 10.50 kohdunsuu oli 2 cm auki. Kävin tuskaisesti suihkussa ja myöhemmin suolihuuhtelussa, minkä jälkeen alkoi peräsuolessa tuntua kovaa painetta. Haikaranpesästä oli vapautumassa synnytyssali klo 13:ksi. Siellä toinen kätilö kertoi vuoronvaihdon olevan tulossa ja ilmeisesti ajatteli, että seuraavaan vuoroon tuleva kätilö hoitaisi synnytyksen. Koska edellisestä sisätutkimuksesta oli kulunut reilut pari tuntia, kätilö teki tutkimuksen ja totesi ihmetellen, että kohdunsuu on täysin auki. Niinpä kaikki kivunlievitys jäi saamatta eli poika syntyi lopulta täysin luomuna. Kun olisi edes ilokaasua saanut pahimpiin supistuksiin...



Ponnistelin hetken vauvan päätä alemmas synnytyskanavassa ja klo 13.30 päästiin varsinaisesti ponnistamaan. Kätilön ehdotuksesta ponnistin ensin jakkaralla ja sen jälkeen kyljellään maaten, mikä oli vähällä tuottaa tulosta. Kätilö suositteli sitten puoli-istuvaa asentoa ja siinä vauvan pää saatiinkiin hetkessä ulos. Vauvalla oli napanuora kerran kaulan ympärillä. Toinen kätilöistä kysyi tässä vaiheessa mieheltäni, kummalta lapsi naaman perusteella näyttää ja isukki päätteli oikein, että poikahan sieltä on tulossa. Loppuvartalo syntyikin hetkessä ja iso itkuhan siinä äidiltä pääsi. Ponnistusvaihe kesti 30 min ja jälkeiset tuli ulos 12 minuutissa. Kaikkiaan synnytyksen kestoksi kirjattiin 11,5 tuntia, josta sairaalassa oltiin 4,5 tuntia. Välilihaa ei leikattu, mutta siihen tuli pieni repeämä.



Sairaalasta kotiuduttiin kaksi vrk synnytyksen jälkeen ja sen jälkeen on opeteltu vauva-arkea kolmen kesken. Imetys on lähtenyt hyvin käyntiin, mitä nyt poika hermostuu välillä ihan totaalisesti, jos rinta ei heti löydä suuhun. Nla-terveydenhoitaja kävi tänään kotikäynnillä ja poika on nyt jo päässyt yli syntymäpainonsa eli hyvin on maito maistunut. Poika herää yleensä syömään pari kertaa yössä. Kaiken kaikkiaan pikkumies on aivan ihana tapaus =)



ikionnellinen Riina ja poika 1 vko

Lauantaina 23.9. klo 18.35 syntyi " pikkuruinen" 9/9 pisteen poikani. Paino 5130 gr, pituus 53,5 cm ja päänympärys 39 cm. Viikkoja kasassa tuolloin 41+5.



Supistukset alkoivat jo 6.20 aamulla ja sille aamulle oli ensimmäinen yliaikaiskontrolli äitipolille. Pari tuntia ehti supistuksia tulla yhtä mittaa (kesto puolesta minuutista minuuttiin ja väli kahdesta kolmeen minuuttia) ennen polille pääsyä. Kerroin supistuksista ja kätilö pisti käyrille ja teki sisätutkimuksen, jossa tilanne 3 cm auki, joten pääsinkin sitten synnytyshuoneeseen heti. Hyvä niin, sillä ilokaasu oli lähes heti tarpeen. Kun se ei enää riittänyt sain epiduraalin, joka ei kyllä ollut yhtä tehokas kuin aiemmissa synnytyksissä ja piti tuskan poissa vain hetken. Sain vielä uuden annoksen, mutta vaikutus yhtä lyhyt. Synnytys eteni tuskallisen hitaasti ja sitten tapahtui sama kuin ensimmäisessä synnytyksessä - kätilö totesi että tilanne oli jumittunut 9 cm eli kielekettä edessä. (Tästä eteenpäin ei heikkohermoisille.) Kätilö sitten haki avuksi kokeneemman konkarin, joka rupesi käsipelillä " hivelemään" kielekettä pois. Tässä vaiheessa epiduraalin vaikutus oli lakannut ja tuska oli jo hirveä. Yritin ilokaasulla selvitä, kun muutakaan ei voi enää kuulemma antaa. No, jonkun ajan päästä piti sitten ponnistaa, mutta olin jo ihan poikki tuskasta enkä meinannut enää jaksaa edes yrittää. Tässä vaiheessa kaikki vain karjuivat ja komensivat, mutta minkäs teet, kun ei jaksa niin ei jaksa. Huusin suoraa huutoa... Sitten luovutin tai ainakin olo oli sellainen... Haettiin paikalle lääkäri, jonka piti tulla imukupin kanssa, mutta tulikin pihtien kanssa, mikä oli onni, koska poika ei kuulemma olisi imukupilla liikkunut mihinkään. Tuskaa kesti vielä ikuisuuden, mutta kun tunsin kuinka voimakkaasti lääkäri vetää, niin vielä pusersin kerran tai kaksi ja saatiinhan se poika ulos. Luulin oikeasti, että taju lähtee ennen kuin vauva ulos saadaan. Voi mikä ihana lääkäri pihteineen vaikken häntä nähnytkään ;-))... Repeämiä ei tullut eikä muutenkaan tarvinnut leikata.



Ei tarina tähän pääty. Istukka ei tahtonut irrota. On kuulemma tavallista näillä isoilla vauvoilla, kun istukka on niin vahva. Tunnin verran yrittivät kätilöt sitä nyhtää ennen kuin totesivat, ettei lähde ilman irrotusta ja vertakin olin jo jonkin verran menettänyt. Niinpä istukka sitten irrotettiin nukutuksessa. Täytyy sanoa, että vaikka normaalisti olisin pelännyt ihan tajuttomasti, nyt ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, mitä minulle tapahtuu. Oli ihanaa nähdä, kun pikkumies jäi isänsä syliin ja ajattelinkin, että jos jotain hyvää tästä pitää löytää, niin ainakin isi sai heti hyvän kontaktin pikkuiseen, vaikka se omalta osaltani jäikin.



Olin tosi heikkona verenhukan vuoksi enkä pysynyt pystyssä ennen kuin seuraavana päivänä sain pari pussillista verta. Hemppa oli sen aamun mittauksessa 84. ¿Tankkauksen¿ jälkeen olo alkoikin kohentua ja pääsin pikkuhiljaa tutustumaan pikkumiekkoseen.



On se vaan niin ihana pakkaus!



fullmoon (edelleen väsynyt, mutta niiiiiiin onnellinen)

Tässä synnytyskertomusta, jonka tosin kirjoitin myös tuonne syyskeijujen viimeisen syysperjantain listalle.



Elikkäs minullahan raskaus ehti edetä viikolle 41+2 ja vielä sairaalaan lähtiessäkin tuntui, että tämä lapsi ei halua omin avuin tulla. Synnärille päätimme lauantaiaamuna 23.9. lähteä, kun minun verenpainearvoni nousivat entisestään ja valkuaistakin oli kotitikulla mitattuna yhden plussan verran. Siinä aamupalaa syödessä ja lähtötohinoissa alkoi tulla joitain supistuksiakin, mutta enpä uskonut niiden kuitenkaan voimistuvan. SYnnärille päästiin ennen puolta päivää ja vastaanottohoitaja totesi verenpaineen ja virtsanäytteen jälkeen, että taloon jäät, mutta katsotaan nyt, että menetkö osastolle odottelemaan vai käynnistetäänkö synnytys. Lääkäri tutki tilanteen ja päätti, että tänään synnytetään ja lähetti suoraan synnytyssaliin. Kohdunsuu oli tässä vaiheessa kahdelle sormelle auki ja kanavaa noin sentti jäljellä.



Pari tuntia saimme sitten odotella synnytyssalissa ihan keskenämme ennenkuin kätilö tuli meitä vilkaisemaan. Näiden kahden tunnin aikana supistuksia oli alkanut tulla säännöllisen tiheästi ja kun tämä näkyi käyrälläkin, niin kätilö totesi, ettei tässä mitään tippaa tarvita, vaan antaa edetä ihan itsestään. Niinpä sitä jäätiin taas odottelemaan ja seuraavan kerran tilanne tarkastettiin neljän aikaan. Kohdunsuu oli avautunut ehkä noin sentin lähtötilanteesta, mutta kanava oli sentään kokonaan hävinnyt ja kohdunsuukin kuulemma pehmenny entisestään. Eteneminen oli siis kuitenkin melko hidasta ja meidät pistettiin kävelylenkille sairaalan käytäville. Lyhyeksi jäi tuo kävely, kun minua alkoi kovasti heikottaa. Oli paha olo ja suoli tyhjeni kovaa vauhtia niin, että joka vessassa sain pysähtyä. Hieman ennen viittä lääkäri tuli katsastamaan tilannettani ja päätti vauhdittaa synnytystä puhkaisemalla kalvot. Tämä tekikin aika ratkaisevan käänteen synnytyksen etenemisessä ja kahden tunnin kuluttua pääsin jo ponnistamaan. Puudutuksia en ehtinyt saada ja ilokaasu ei auttanut niin, että jätin senkin pois. Viimeiset kivuliaan supistukset meni ihan luomuna ja kyllähän ne sattui, mutta kun tilanne meni kuitenkin niinkin nopeasti ohi, niin kyllä samaan uskaltaa uudestaankin ryhtyä. Ponnistusvaiheeseen sain paikallispuudutteen ja minulle ponnistusvaihe tuntui suorastaan helpottavalta viimeisten avautumissupistusten jälkeen. Oli ihana päästä itse tekemään työtä ja ponnistaa vauva ulos. Kovan puserruksen tuloksena ponnistusvaihe oli ohi 12 minuutissa, mikä lienee suhteellisen tehokasta näin ensisynnyttäjälle.



Kolme tikkiä sain, sen verran ehdin repeytyä. Istuminen oli kivuliasta aluksi, mutta onnistui kuitenkin. Ja nyt ei enää edes satu. Lapsen pisteet olivat 9-9-9. Yksi piste taidettiin menettää alhaisesta ruumiinlämmöstä. Lapsukainen vietiinkin lämpökaappiin siksi aikaa, kun minä synnytin jälkeisiä ja kävin suihkussa, mutta onneksi heti tämän jälkeen hyväkuntoinen lapsi saatiin jo rinnalle. Lapsi on edelleen hieman viluinen ja saakin kulkea koko ajan kotonakin villavaatteissa ja pipo päässä. Tämä johtunee lapsen laihuudesta. Lapsihan oli 51 cm pitkä, mutta painoi vain 3230 g.



Eilen neuvolan täti kävi täällä kotona ja paino oli noussut takaisin tuohon lähtöpainoon eli ihan hyvässä nousussa jo ollaan. Neitokainen syökin tunnin-kahden välein, kovaa tankkausta täällä siis harrastetaan.



Olen aivan ihastunut tuohon minun pikkuneitiini ja on tämä lapsen saaminen ollut minulle vielä suurempi kokemus kuin osasin edes kuvitella. Aivan ihania ovat olleet nämä ensimmäiset päivät yhdessä. Vähän väliä meinaa liikutuksen kyyneleet tulla silmiin ihan vaan lapsen katsomisesta. (Että miten niin herkällä tuulella synnytyksen jälkeen....?)



Mutta siis tämän takia kannatti odottaa!



Hansuli ja neitokainen 6 vrk

Tässä vihdoin Untamon syntymästä tarinaa, hänhän syntyi 17.9.2006 klo 0.37 (rv 41+1). Mitat olivat siis 2945 g, 50,5 cm ja pipo 34,4 cm,



Supistukset alkoivat jo perjantai-illalla 15.9., niitä tuli 3½ tuntia 5 min. välein. Kokeilin kuitenkin mennä nukkumaan, ja kas, ne laantuivat. Lauantaina 16.9. ne sitten vähän kuin jatkuivat siitä mihin olivat jääneet. Klo 16 lähdimme sitten sairaalaan. Heti käyrille päästyämme todettiin, että vauvan syke laskee hieman liikaa mun supistuksen aikana. Tuolloin olin kuitenkin jo 4 cm auki ja siirryimme saliin. Kalvot puhkaistiin ja vauvalle laitettiin se pinni päähän, joka kytkettiin STAN-laitteeseen. Supistusten kanssa pärjäsin aika hyvin aluksi, sit pyydettiin epiduraalia, se vei kivut, mutta aikamoisessa tärinässä kyllä olin. Kun puudutus lakkasi, olikin kivut aivan eri luokkaa. Sain uusinta-annoksen puudutetta, se oli ihana. No sit kun ajattelin hieman ryhtyä " nukkumaan" , kätilö tsekkasi paikat ja totesi, että oon täysin auki. Samalla kuitenkin, kun makasin selälläni, vauvan syke romahti 80:een, sit käskettiin polville pää alaspäin ja mulle happinaamaria eteen. Läkäri tuli paikalle, vauvan päästä otettiin mikroverinäytteitä 3 kertaa, ph-arvo oli alle sallitun (lapsi oli siis luultavasti kakkannut lapsiveteen). Vaihtoehdoiksi annettiin imukuppi tai sektio. Mulla nousi kuume jossain vaiheessa 38,5:een, eli epäilyjä vihreästä lapsivedestä oli. Sain siis antibiottitipan. Puudutus alkoi loppua, tuli ponnistamisen tarvetta ja aikamoiset kivut, kyllä. No sit mut laitettiin jalkatukiin ja alettiin ponnistaa. Heti kun sain punnattua pään imukuppietäisyydelle, lääkäri iski kupin kiinni, eppari tehtiin ja vauva revittiin ulos, se oli aivan kamalaa! Mutta kiirekin oli. Pää oli ulkona 5 ponnistuksella (2 supistusta), eli kipu myös loppui pian. Sen jälkeen alettiin imeä vauvan hengitysteitä puhtaiksi ja todettiin, että kappas, napis on kaulan ympärillä ei vain kerran vaan 4 kertaa! Sitten kätilöveti olkapäät ja loppuvartalon ulos, Untamo oli syntynyt! Ponnistusvaiheeksi oli merkitty 22 minuuttia.



Poika syntyi kuitenkin ihan velttona ja sinisenä, joten piti elvyttää kovasti, ne olivat elämäni kummallisimmat hetket. Olin onnellinen oman kipuni loppumisesta enkä oikein tajunnut muuta kuin kysyä henkilökunnalta, että mitä tapahtuu ja mieheltäni, että näinkö oikein, oliko se poika. En tajunnut tilanteen vaarallisuutta lainkaan, enkä oikein ole tajunnut sitä vieläkään. Untamo virkosi kuitenkin aika pian, ja kun kuului vaimea inahdus, tiesimme, että elossa ollaan. Hänet siirrettiin aika nopsaan synnytyssalista lastenosastolle, siellä annettiin lisähappea ja sokeria ja antibiootteja suoneen jne. Apgarit olivat kuitenkin vain 2-6-7. Parin ekan tunnin aikana sydämessä oli jokin sivuääni ja keuhkoissa pieni ilmarinta, mutta ne molemmat paranivat nopeasti itsekseen. Sokeritipan vuoksi häntä ei sitten nälättänytkään, joten nenämahaletkukin piti panna ja kolmen tunnin välein ruokaa ängettiin jos ei pullosta huolinut niin sitten letkulla. Myös tissille opeteltiin ahkerasti jo sairaalassa. Torstai-iltana 22.9. kuitenkin pääsimme kotilomalle ja maanantaina 25.9. kävimme näyttämässä häntä vielä sairaalassa, paino oli noussut kivasti, 3255 g, eli ruoka maittaa jo! Myös sydän ultrattiin vielä varmuuden vuoksi, eli sekin oli OK.

Jos minä nyt vaikka aloittaisin tämän pinon kun aikalailla ensimmäisten joukossa taisin synnyttää ;) Eli tässä minun synnytyskertomukseni:



Perjantaina 11.8. aloin jostain kumman syystä pohtimaan onko pienet " lurahdukset" , joita pikkuhousuihin tuli, tihkuvaa lapsivettä. En tiedä miksi asia alkoi niin paljon vaivata, koska vetistä valkovuotoa oli ollut pitkän aikaa eikä tämäkään siitä erityisesti poikennut tai ollut vaaleanpunertavaa niin kuin lapsivedestä usein sanotaan. Soittelin illansuussa TAYS:n synnytysvastaanottoon josta sain ohjeeksi laittaa siteen + talouspaperia housuun ja kun seuraavan kerran jotain tulee haistella haiseeko imelälle...no, en todellakaan päässyt selvyyteen miltä haisee joten sanoin miehelle että mennään synnytysvastaanottoon käymään varmuuden vuoksi. Svo:lla oltiin n. klo 21.30 ja laittoivat siellä käyrälle jotka oli ok. Kätilökään ei osannut varmaksi sanoa onko kyse lapsivedestä ja jäimme odottelemaan lääkäriä joka tekisi puikkotestin asian varmistamiseksi. Koska oli pe-ilta, paikalla vain yksi päivystävä lääkäri jolla arvatenkin hirmuinen kiire. Lähempänä klo 00.30 odottelimme yhä ja nousin hakemaan vettä, samalla juttelin myös kätilön kanssa kun alkoi tuntumaan että jotain valuu aikalailla reilummin...no, lapsivettähän se ja ei muuta kuin petiin + sairaalan vaatteet ylle ja lääkäriä odottelemaan. Kun lääkäri tuli asiasta ollut enää epäselvyyttä koska kun kiipesin sisätutkimusta varten pöydälle vettä tuli pulputen lattialle. Olin " kahdelle sormelle tiukasti auki, kanava hävinnyt ja pää tarjonnassa"



Klo 03 aikoihin mut siirettiin osastolle, lääkärin " tuomio" oli, että aloitetaan antibiootit tulehduksen estämiseksi + estopiikeillä yritetään jarrutella tiistaihin kun tulee 34 vkoa täyteen. Ensimmäisen estopiikin sain klo 05 kun tuli yksi " kipeämpi" supistus. Piikki auttoikin hyvin eikä suppareita enää tullut.



Lääkäri kävi lauantaina aamupvällä ja sanoi ettei piikkejä järeämpiin estoihin aleta eli jos synnytys tosissaan alkaa sitä ei jarrutella. Aamupäivällä pistettiin toinen piikki kun kivuttomia suppareita tuli säännöllisesti.



Iltapäivällä klo 16.15 alkoivat 15min. välein tulevat supistukset jotka myös kipeytyivät koko ajan. Tunnin päästä tihenivät entisestään ja sanoin kätilölle että jos piikki meinataan vielä laittaa niin nyt olisi aika... Klo 17.30 kätilö pisti kolmannen piikin, klo 18 kävin sanomassa ettei piikistä ole mitään hyötyä, suppereita tuli melkein tauotta ja alkoivat olla aika ärhäköitä. Kätilö laittoi käyrälle, selällään en pystynyt olemaan yhtään koska sattui niin paljon. Ei saanut millään molemmilta vauvoilta käyrää, aikansa yritti ja tutki sitten kohdunsuun tilanteen: 4cm auki!



Mies saapui paikalle klo 19 maissa (olin soittanut 18 aikoihin että nyt olisi syytä tulla), n. klo 19.30 alettiin siirtyä saliin, supistukset olivat tuolloin jo todella kipeitä. Salissa kätilö yritti myös saada käyrää + muuta perustietoa ennen kuin pyytäisi lääkäriä paikalle epiduraalia varten, mutta molempien käyrä ei edelleenkään ottanut onnistuakseen. Minä imppasin ilokaasua, mutta tuossa vaiheessa siitä aineesta ei minulle ollut yhtään mitään hyötyä, tod.näk. supistukset olivat jo niin rajuja.



Kätilö lähti n. klo 20 katsomaan missä lääkäri on ja jäätiin saliin miehen kanssa. Valitin miehelle että tekee todella kipeää häpyluulla ja tuntuu ihan siltä kuin pää olisi tulossa. Soiteltiin sitten kellolla kätilö paikalle ja valitin samat " tuntemukset" myös hänelle. No, tutki kohdunsuun tilanteen joka oli " ei reunoja ja 10cm auki" .....Samassa tupa olikin täynnä väkeä (7hlö meidän lisäksi) ja alettiin ponnistaa!



12.8.2006 rv 33+4 syntyi Neiti A: klo 20.21 mitoin 2205g ja 42cm, Neiti B puolestaan klo 20.30 mitoin 2070g ja myöskin 42cm =) Molemmat tytöt saivat 9pistettä (väristä meni yksi piste). Tytöt vietiin vastasyntyneiden teholle (eivät olleet tehon tarpeessa mutta lastenosasto täynnä) lämpökaappeihin. Itse siirryin takaisin osastolle klo 23 jälkeen eli n. nelisen tuntia sieltä lähdön jälkeen....melko nopeaa touhua siis ja puudutuksiakaan ei ehditty antaa eli luomuna mentiin ;) Synnytyskertomuksen mukaan synnytyksen kokonaiskesto oli 4h 35min, yhteenlaskettu ponnistusvaihe 20min.



Kaapeista tytöt pääsivät pois tiistaina 15.8. ja siirtyivät lastenosaston puolelle 16.8. Nenämahaletku oli ainoa " piuha" joka heillä vielä oli. A:lla oli aluksi hiukan häikkää verenpaineen kanssa mutta tilanne korjaantui nopeasi lääkkeillä. Itse kotiuduin keskiviikkona 16.8.



Opettelivat syömistä osastolla, osa maidosta meni letkun kautta, osa pullosta. Kotiin tytöt pääsivät tiistaina 29.8. kun oikeastaan kaikki ruoka meni pullosta, nenämahaletkut jätettiin varmuuden vuoksi eli kotiuduimme ns. kotisairaalaan. Kotona letkuja ei tarvittu kuin kerran " Aada" neidillä ja rintakin alkoi maistumaan rintakumilla avitettuna. Letkuja tytöillä ei enää ole, " Bertta" tempaisi oman letkunsa pois itse viime vkon torstaina, " Aadalta" letkun poisti kotisairaanhoitaja lauantaina. Kotish kävi viimeisen kerran tiistaina 5.pvä, nyt siirrymme normaalii neuvolaseurantaan. Kaikki on sujunut oikein mukavasti ja tytöt kasvavat kovaa vauhtia, painotkin alkavat lähestyä kolmea kiloa =)



:) elaine ja " Aada ja Bertta"

mutta siitä huolimatta hurjasti onnea kaksosista!

Mielenkiinnosta kyselen kaksosten imettämisestä, että riittääkö maito hyvin molemmille, vai pitääkö antaa lisäksi korviketta?