Empatiasta ja epäitsekkyydestä

(enkä tiedä, vastaanko vähän asian vierestä, väsyttää jo kovin ;o) Mutta siis mekin olimme Lintsillä juuri, torstaina. Ja minä en kyllä kysynyt HALUAAKO mennä pikkusiskon kanssa muksupuksuun; kerroin, että menee. Empatia alkaa kehittyä pikku hiljaa, vielä 1,5 vuotta sitten saattoi vaikuttaa kammottavan välinpitämättömältä.

Meilläkään ei kummemmin lässytetä. [Olemme esikoisen kanssa olleet aika ihmeissään eskarin keväällä, kun suuressa osassa tytöistä puhkesi " iiiiihanaa" -vaihe. Siis en todellakaan sano koiran nähdessäni lapsille: " Onpa iiihaana hauveli, tuudelittuu" ! Joten tuntuu tosi vieraalta. ] Olen enemmänkin perustellut asioita reilua-epäreilua: jos käyttäytyy muita kohtaan huonosti, ahneesti, ilkeästi, voi myös odottaa...ööö...roskaa niskaansa.

Kotona on lisäksi kaksi vuotta nuorempi pikkusisko ja hitusen yli 1v vanha sisko. Ja kyllä meillä on pojalta pyydetty jonkin verran että auttaisi siskojaan. Pienempää auttaa mielellään, kokee tämän niin paljon pienemmäksi, mutta tuota paria vuotta nuorempaa ei aina haluaisi auttaa- heillä on usein enemmän kilpailutilanne, kun sisko ei ole pahemmin veljeään jäljessä. Mutta jos ei halua auttaa, niin saatamme sanoa että on pakko ja perustelemme asian, usein myös vetoamme siihen että jos hän auttaa siskoa tässä asiassa, niin sisko voi auttaa jossain toisessa (esim. sisko tuo mielellään juotavaa yms. veljelleen, kun veli vastavuoroisesti voitelee leivän siskolleen- silloin jos olen kiinni vauvassa) tai sitten perustelemme asian koko perheen näkökannalta (siis yritämme vahvistaa perheen hyvinvointia ja sen vaikutusta muihin kun yksi on hyvällä/huonolla tuulella). Lisäksi kiitämme jos toinen auttaa toista ja joskus kun toinen antaa omastaan toiselle (esim. karkit tms.) saattaa tämä antaja saada jotain kivaa siitä hyvästä, eli tietyllä lailla palkitaan. Tosin osaa meilläkin poika joskus pyytää mitä palkintoa saa jostain teosta, mutta tällöin usein vastaus on vaan hyvä mieli ja pusu ja hali (heh). Kiristämällä ei varmasti saa mitään, vaan keskustelun asiasta.



Ja kavereiden kesken touhuista puhun aika paljon pojan kanssa kotona ja juuri käytetään tuota onko joku käytös reilua toista kohtaan? Puutumme ja kehoitamme poikaa jos näyttää siltä että on liian itsekäs kavereitten kesken ja poika on hyvin oppinut meidän hokemamme vuorottelun ja tavaroiden omistussuhteen ja niiden lainaamisen, sekä että kaikkien leikkejä leikitään. No silti tietenkin tulee näitä kädenvääntöjä poikien kesken ja touhu ei ole aina niin reilua ja meidän poika ei välttämättä jaksa ajatella asiaa toisen näkökulmasta. Aika tylyä on välillä tuo elämä kavereitten kesken. Mutta yritetään silti opastaa tuohon reiluuteen, sillä uskon että myöhemmin se on ominaisuus joka auttaa kaverisuhteissa.



En siis tiedä osaako poika kovin oma-aloitteisesti ottaa toiset huomioon (ei ehkä kovin hyvin), mutta me yritämme opettaa sitä ja opin kautta asiat on menneet perille. Mutta on pojalla silti opeteltavaa ja hermot on joskus kireällä kun vaaditaan huomioimaan toisia, sinänsä siitä huomaa että kyseessä on vielä aika pieni kaveri, joka kokee elämän vielä aika minäkeskeisestikin.

että isoveli kokee pikkuveljen saavan enemmän ja helpommalla, ja siksi ei olla vaadittu häntä auttamaan tai antamaan pienemmälle periksi. Meillä kun esikoinen on aina ollut rauhallisempi ja paremmin itsekseen viihtyvä ja 3 vuotta nuorempi kuopus taas on vilkas ja kovaääninen ja räiskähtelevä, niin asiat menevät muutenkin usein niin, etä kuopusta viihdytetään ja tyynnytellään ja esikoinen saa pärjätä itsekseen. On tuntunut epäreilulta sen lisäksi vaatia, että hän hoivaa pienempää. Mutta nyt kun asia ajattelen, niin täytyy varmaa ottaa tuokin käytäntöön. Onhan ihan eri asia vain sopeutua tilanteeseen kuin itse yrittää aktiivisesti ottaa muut huomioon.



Tuo oli hyvä pointti, että ei pyydetä tekemään jotain vaan käsketään. Muuten sitä kyllä noudatan, mutta vissiin olen naiivisti ajatellut, että epäitsekkääksi ei voi käskeä. Yritänkin tästedes ottaa tavaksi että laitan isoveikan aika ajoin tekemään jotain pikkuisen hyväksi - ehkä siitä tulee ajan myötä hyvä tapa.



Vaikka kyllä meilläkin joskus osataan: eilen illalla kun olin yksin kotona lasten kanssa, selitin pojille että kun he ovat nukahtaneet, käytän koiran pikkulenkillä. Että jos heräävät ja äiti ei olekaan kotona odottavat vain rauhassa, minä tulen ihan pian takaisin. Pikkuveli vähän hätääntyi, jolloin isoveli sanoi, että " älä pelkää, sä voit tulla mun viereen siksi aikaa." Ja tämä isoveli sentään itsekin huutaa yhä yöllä äitiä, jos pitää mennä vessaan :-))

Meilla 7v tytto, joka kylla aika usein kohtelee 4-vuotiasta pikkuveljea aika aidillisesti (joskus vahan liikaakin, niin ettei veikka joudu itse tekemaan mitaan). Toisinaan ollaan sitten taas tukkanuottasilla ja riitaa tulee aivan uskomattoman alyttomista asioista. En tieda onko naisellinen luonteenpiirre, mutta usein huomaa, etta tytto " ohjailee" pikkuveljea niin, etta leikki sujuu hanen pillinsa mukaan ( ja poikaparka ei edes huomaa). Tuota piirretta, emme varsinaisesti ole karsineeet, koska parempihan se on kun se, etta suoraan huutaisi:" ma en leiki sun kaa" . Aikuisilla tuota kutsuttaisiin manipuloinniksi :-).