Vauvan liikkeistä loppuraskaudessa
Esikoinen liikkui mahassa alusta loppuun asti aika vähän. Tämä toinen liikkui aluksi aika vähän, mutta viimeisen kuukauden ajan on liikkunut tosi paljon. Varsinkin iltaisin on kunnon potkunyrkkeily-matsi käynnissä =) Ja yöllä jos käyn vessassa, vauva herää myös jumppailemaan.
Eilen alkuillasta vauva liikkui vielä ihan normaalisti, mutta illalla nukkumaan mennessä tajusin, ettei vauva ollut liikkunut klo 20 jälkeen enää ollenkaan (tai ainakaan niin paljon, että olisin huomannut). Yritin sitten sängyssä vähän laskea liikkeitä, mutta niitä ei kyllä oikein tuntunut ja nukahdin, kun olin niin väsynyt. Yöllä kun kävin vessassa, yritin herätellä vauvaa, mutta maha pysyi hiljaa. Nukahdin taas ja aamulla kävin juomassa mehua ja sen jälkeen ihan tosissani odotin liikkeitä sängyssä. Puoli tuntia kesti ennen kuin alkoi tuntua jotain pientä. Sen jälkeen on aina silloin tällöin tullut joku töytäisy, joten tiedän, että vauva on hengissä.
Tiedän, että tässä vaiheessa raskautta vauvan liikkeet mahassa vähenevät, mutta onko normaalia, että vauva on 12 h putkeen liikkumatta???
T:Fassiloora rv 36+3
Kommentit (4)
mene pian tarkistamaan asia sairaalaan.
Jos jotakin olisi vinossa, hänet saataisiin vielä elävänä ulos.
Tunnistan tuon huolen jostakin raskaudestani (neljäs menossa), mutta onnellinen loppu sille huolelle tuli. Mutta myöhemmin ystäväni vauva kuoli kohtuun loppumetreillä...
Varmuuden vuoksi siis menisin tarkistamaan vauvan hyvinvoinnin.
tsemppiä, toivottavasti kaikki menee hyvin!
Siellä aika nuivan kuuloinen kätilö käski vaan tehdä liikelaskentaa, jos liikkeitä ei tunnu olevan. Nyt päivän aikana liikkeitä kyllä tuntuu ilman liikelaskentaakin, mutta ei mitenkään kovin paljon. Joulukuussa kävin kerran jo Kättärin käyrillä makaamassa, kun liikkeitä tuli niin vähän. Silloin tunsin niitä itse puolen tunnin aikana 8 kpl, kun kone tunsi yli 30 kpl. Luulen, että vauva oli silloin selkä mun vatsaani vasten ja potkut tuntui mun selkärangassa päin. Nyt ei ole hajuakaan, miten päin vauva on, muuta kuin että rt:ssä oli vielä viikko sitten. No, jatkan liikkeiden tarkkailua...
Tunteet on siis aivan samat. Soitin asiasta synnärille ja sanoivat mullekin ihan samaa kuin sinulle. Liikelaskentaa vaan. En malttanut kuitenkaan odotella, koska huoli vaavasta oli niin hurja joten marssin neuvolaan ja pyysin vapaana olevaa tätiä kuuntelemaan sydänäänet. Siellä se jumpsutti ihan niinkuin pitääkin .Tasaisesti 140-160 välillä. Olo oli todella helpottunut ja itkusta ei meinannu tulla loppua : )
Mene ihmeessä huomenna vaikka sinne neuvolaan jos on korkeempi kynnys mennä näytille synnärille. Saat mielenrauhan ja avun jos siihen tarvetta. Meillä on ihana täti neuvolassa ja sanoi että voi mennä ihan milloin vaan jos yhtään mietityttää.
Sofiia rv 33+3
mutta esikoista odottaessani mulla oli samoilla viikolla sellainen tilanne, että kohtu " hiljeni" huolestuttavan pitkäksi aikaa. Esikoiseni oli varsin vilkas liikkuja, mutta sitten yhtenä iltana huomasin, etten ole tuntenut liikkeitä pitkään aikaan. Yritin sitten vähän töniä masua liikkeelle, mutta siellä ei tapahtunut mitään. Meni yön yli ja vasta joskus aamulla alkoi taas tuntua kevyitä pieniä tönäsyjä. Muistan ajatelleeni yön aikana, että jos ei aamulla masu herää, niin sitten lähdetään kiireen vilkkaan sairaalaan (mietin vielä sitäkin, että viikkoja olisi niin paljon, että lapsi voisi jo hyvin syntyäkin). Pikku hiljaa ne liikkeet sitten taas vilkastuivat ja ihan terve pikkumies sielä kolmisen viikkoa myöhemmin syntyi.