Kohta 4-v. tyttö ja aggressiiviset käytöstavat...
Mistä voi johtua, että kohta 4-vuotias tyttäremme aina loppu pelissä töytäisee/potkaisee jotakin, kun ei saa tahtoaan läpi?
Tai leikeissä tulee kinaa, niin hän on se, joka ei todellakaan rolli vaan se, josta rollitaan, kun satuttaa. Ei hän täysillä anna tulla, mutta kuitenkin. Hommaan puututtiin jo paljon aiemmin tarrasysteemillä ja tehosikin, mutta nyt alkanu tulla taas outoja juttuja.
Tänään hän riehakkaan leikin tiimelyksessä AIVAN YHTÄKKIÄ kiskaisi edessään olevan 1-vuotiaan lapsen hiustupsusta kiinni! Taivas sitä huutoa. Kyllä tyttökin hämmentynyt ja nolo oli, kun minä sain tietysti valtavan kohtauksen.
Ja mitä vielä...tyttö puri 1½-2v. kaikkia ja kaikkea, se oli elämäni kamalinta aikaa hänen kanssaan. Nyt kun tuttavaperheemme 1v. puree häntä niin huutaa aivan sairaasti. Mutta ei ota opikseen vaan kokeilee puremista pieneen vuoden vanhaan siskoonsa. Todella outoa. Käyttäytyykö jotenkin voimakastatoiset lapset näin vai pitäisikö minun toden teolla huolestua?
Hän oppi puhumaankin aikaisin, mutta ei selvästi osaa ilmaista tunteitaan sanallisesti. Vetäytyy itseensä ja sulkeutuu, vaikka vauvasta asti olemme äidin sosiaalisuuden takia olleet kokoajan muiden ihmisten kanssa tekemisissä.
Kertokaa kokemuksia ja mielipiteitänne...
Kommentit (27)
Olishan se ihanaa kun aina jaksais olla rauhallinen ja johdonmukainen...
Aika viilipytty-äiti saa olla, jos ihan rauhallisena pysyy, kun oma 4-vuotias vaikka perhekerhossa vetää jotain 1-vuotiasta tukasta.
Siitähän se 1-vuotiaan äiti jo kirjoittais kauhuissan tälle palstalle, kun ei sitäkään 4-vuotiasta ole kasvatettu, jos ei käytökseen kovin sanoin puututtuttais :-)
Ihmisiä me äiditkin vaan olemme.
Jos tekee jotain agressiivista, miten olisi selkeä kielto ja tilanteesta pois ottaminen jäähylle? Ilman sinun tunnereaktiotasi, siis napakasti ja neutraalisti. Jäähy voisi toimia, silloin sinun ei tarvitse tytön kanssa heti setviä tilannetta, kun itse vielä reagoit voimakkaasti ja saat siten aikaa itsekin rauhoittua. Samalla saat lapsen pois toisten luota ja toisten lasten ei tarvitse pelätä, eikä tilanne voi jatkua- näin saa tilanteen katki. Ja samalla lapsi ei hyödy agressiivisesta käytöksestä, vaan juuri toisinpäin kun joutuu toisten luota pois, eikä voi hallita muita käytöksellään.
Sitten kun tilanne on rauhoittunut ja lapsi on jäähyllä ja sinun pinnasi pitää, vasta sitten keskustelet lapsen tasolle sopivasti tuosta käytöksestä. Nimeät tytön tunteita ja puhutte siitä miten olisi pitänyt käyttäytyä ja siitä että teki kiellettyä ja mihin se johtaa- jäähylle. Sitten lopuksi lapsi pyytämään anteeksi kaverilta jota loukkasi. Ja tilanne on sillä käsitelty. Ja jos homma toistuu, niin taas sama uudestaan ja uudestaan ja uudestaan niin monesti kuin tarvitsee. Sinun pitää olla vain sitkeämpi kuin lapsi.
Tuo tilanteisiin jälkikäteen puuttuminen ei kuitenkaan ole mielestäni pelkästään riittävä, vaan pikemminkin " ensiapua" . Ennaltaehkäisy olisi tehokkaampaa. Teidän vanhempien pitäisi seurata tilanteita ja tarvittaessa reagoida jo ennen kuin tyttö ehtii tehdä mitään. Samalla voi ohjata tytön toiminnan hyväksyttävään. Ja kun tyttö leikkii ja toimii hienosti, niin sitten kehutaan ja paljon. Näin tyttö saa huomionsa enemmän myönteisestä toiminnasta kuin kielteisestä ja hakee tätä huomiota lisää. Ihan pienillä merkeillä saa tuota kiitosta annettua (jossei sanallisesti halua/pyst), esim. jo pystyyn nostettu peukalo ja hymy vanhemmalta voi olla iso kiitos lapselle.
Pääsääntöisesti kannattaisi tutustua tyttöön ja hänen toimintamalleihinsa muiden lasten ja aikuiste kanssa ollessa. Seurata mitä hän tekee ja missä tilanteessa. Onko tietty lelujen jakaminen vaikeata ja siinä tulee tuuppimista, tai onko agressiivinen reaktio heti kun hän näkee jonkun. Eli toimintaan tilanteen mukaan, joko opetellaan lelujen jakamista/vuorottelua/yhteisleikkiä ja voidaan samalla tytölle " tulkata" miltä leikkikaverista voi tuntua ja tarvittaessa myös tytön omia tunteita. Kerrotaan miten tilanteista selviydytään esim. tyttö voi ehdottaa vaihtokauppaa kaverille tai vuorottelua leikeissä jne. Jos ongelmat on tutustumisessa, niin helppoahan olisi opettaa tytölle miten toisia lähestytään: Tervehditään ja esittäydytään. Näitä tilanteita voi treenata vaikka ihan kotona itsekseenkin näyttelemällä.
Eli siis minusta ihan perusjuttuja, mutta näitä voisi opetella. Ei kuulosta kovin hyvältä tuo teidän tilanteenne nyt. Ja tytön kasvaessa asiat ei ainakaan helpotu, jossei niitä saada purettua. Sinänsä kun sinä pystyt olemaan noinkin rehellinen etkä ummista silmiäsi ongelmalta, niin siitä on hyvä jatkaa eteenpäin.
Se on totta että ihmisiä me vanhemmatkin vain olemme, mutta lapset sitten joutuvat maksumiehiksi jos vanhemmat eivät jaksa. Kuka vanhempi haluaisi että toiset lapset alkavat karttamaan hänen lastaan tai lasta ei mielellään kutsuttaisi kylään agressiivisen käytöksen vuoksi. Loppujen lopuksi kun se on lapsi joka kärsii tästä toimintatavasta.
Ja huh huh, mitähän tähän nyt sanoisi.
Olen nimittäin pitänyt tähän asti itseäni kovin systemaattisena kasvattajana ja olen hyvinkin tietoinen noista insinööriäidin mainitsemista keinoista toimia eri tilanteissa.
Kun puremiskausi oli valloillaan, niin paras keino lopulta oli kielto-tilanteesta poistaminen jäähylle ja huomion kohdistaminen siihen, jota sattui sen sijaan, että tekijän " kimppuun hyökättäisiin" toruen ja nolaten. Mutta niin pienellä(1½-2v.) lapsella ei vielä riitä ymmärrys niin pitkälle, että varsinaisesti ymmärtäisi miksi hän on jäähyllä. Ei ainakaan meidän neiti ollut ollenkaan pahastunut, että istuskeli hetkisen, meno jatkui samanlaisena ja loppui tosiaan kuin seinään iän myötä.
4-vuotiaalla tällaista käytöstä ei enää oleta näkevänsä, joten senkin vuoksi OMA YMMÄRRYS ei mm.tukankiskaisu tilanteessa riitä vaan luonteeltani tempperamenttisena toimin ennenkuin mietin. Toki luonteellaan ei voi puolustautua, mutta en minä silti ihan älyttömän huonoa omaatuntoa koe, koska tiedän, että tosiaan olen vain ihminen siinä missä moni muukin ja en ole ainoa laatuani. Ihailen kyllä ihmisiä, jotka jaksavat kerta toisensa jälkeen ottaa lastensa tekoset hyvin suopeasti ja ojentaa lastaan hellästi järkevin sanoin ja teoin. Minusta on kuitenkin vähän jopa tekopyhyyttä sellainen kulissielämä, jossa ei koskaan lapselle äsähdetä/ääntään koroteta. Ei se lapsi siihen kuitenkaan kuole enkä jaksa uskoa, että vain siitä nämä jutut johtuu. Mutta kuten sanottu, menen myös itseeni ja totean, että paremminkin voisin vastaavissa tilanteissa toimia ja tosiaan hammasta purren pitää kiukkuni sisälläni ennenkuin räjähdän ja tilanne tasaantuu. Näistä asioista on hyvä aina muistuttaa välillä tällaista tunnekuohujaa ;)
Tuntuu niin pöyristyttävältä kun joku sanoo, että olisi hyvä tutustua lapseensa ja olla tämän kanssa, jotta tietäisi kuinka hän toimii...
Tyttöni on kuitenkin nöyrä ja ymmärtää tehneensä väärin, ei ajattele vaan tekojensa vääryyttä tekohetkellä. Olen todella seurannut hänen käytöstään eri tilanteissa, meillä leikitään lasten kanssa, viedään harrastuksiin, harrastetaan yhdessä jne., mutta myös hoidetaan normaaliaskareita ja halutaan omaa aikaakin.
No mutta, nyt kahvikuppi kutsuu enkä jaksa ajatella enempää. Hyvä päivään jatkoa kaikille ja lisää kommentteja vaan, jos siltä tuntuu!
Samaa tekopyhyysjuttua ajattelin, mutta en ehtinyt noin hienoa ja jäsentynyttä tekstiä kirjoittaa. Ihmettelin vain, ettei kukaan muu tuolta kannalta asiaa vaivautunut kommentoimaan.
Sinä tunnut minusta harvinaisen järkevältä kasvattajalta.
Ja totuushan on näissä keskusteluissa aina se, että täällä kommentoivat usein tietäväisenä helppojen lasten vanhemmat asioita, joista heillä ei ole mitään kokemusta....
Itse en ainakaan ole koskaan kokenut, että huutamalla olisin saanut tytölleni mitän asiaa menemään perille, en ainuttakaan. Keskustelemalla ja selittämällä kylläkin. Omasta kokemuksestani voin sanoa, että siihen huutamiseen turvaudutaan silloin kun mitään muuta keinoa ei ole. Se on siis taitamattomuutta, jota toki jokaisella on. Mutta siitä voi opetella pois tai ainakin vähentää ja keksiä jotain mielekkäämpiä tapoja tilalle. Miten itse reagoit, jos sinulle huudetaan? Meneekö viesti sinulle perille vai nostatko jo valmiiksi karvat pystyyn kuuntelematta mitä oikeastaan yritetään sinulle sanoa?
Jos yrität lapselle opettaa, että purra ei saa ja heti perään puret häntä, niin mitä se sellainen logiikka on? Jos purat kiukkuasi huutamalla ja meuhkaamalla, miksi ihmettelet, jos lapsesi tekee samoin?
Olen aika paljon painiskellut näiden kurinpito-asioiden parissa, sillä omat lapseni eivät ole sieltä rauhallisemmasta päästä. Näillä keinoilla meillä on päästy parhaimpiin tuloksiin. Ei tosin täydellisiin.
Jos ap:lla helposti tulee tunteenpurkauksia, niin tuskin niistä kokonaan eroon pääseekään. Ei tuo tyyneys aina onnistu, mutta jos yrittää suurimman osan ajasta, niin voi pysyä aisoissa. Itse en todellakaan ole tyyni ja juuri siksi siihen asiaan pitää erikseen kiinnittää huomiota. Yritän huutaa ja suuttua mahdollisimman vähän, mutta ihan kokonaan en ole päässyt omasta tulisestani temperamentistani eroon, mutta sitä yritän tasoittaa- jotkus myös kutsuvat sitä huonoksi käytökseksi. Siksi ehkä kiinnitin tuohon huomiota ja ymmärrän kyllä tulistumisen, mutta ei se silti oikeuta sitä.
Sitä vastoin 1,5-2v en ole ajatellut edes käyttää jäähyä, se on vasta isommille lapsille. Tuon ikäinen kaipaa vanhempaa vielä tueksi ja turvaksi enemmän. 4v käsityskyky on jo toista ja siksi keinojakin on enemmän.
Tekopyhyyttä tai ei, niin joskus tekee mieli kirjoittaa ihan suoraan. Ei aina vaan taputella vanhempia päähän, että varmasti teet kaiken oikein ja lapsi silti vaan käyttäytyy noin ja kyse on lapsen luonteesta. Itse en usko tähän. Oletko ihan oikeasti kokeillut ennaltahkäistä tuota toimintaa? Näetkö lapsesta milloin on puremassa/tönimässä- siis tunnetko lapsesi näissä reaktioissa niin hyvin? Pystytkö estämään esim. ottamaan kädestä kiinni ennen kuin lyö? Kehutko lasta kun osaa olla nätisti toisten kanssa? Onko teillä omaa tälläistä positiivisen palautteen merkkiä? Oletteko opetelleet yhdessä kuinka toimitaan tietyissä tilanteissa (esim. juuri aikuisten kohdalla Hei, minun nimeni on xxx, kuka sinä olet jne.)? Eli korvata väärä toimintatapa oikella? Vai kuittaatko kaiken sillä että teillä on käytetty jäähyä ja harrastetaan yhdessä? Uskotko todella että olet tehnyt kaikkesi? Miksi kirjoitit tänne, vain saadaksesi vertaistukea ja uskoa että olet tehnyt oikein?
Eli tarkoitus olikin herättää ajatuksia. Kuten myös siinä ellei lapsen käytös muutu, hän voi jäädä joissain tilanteissa kavereiden kanssa ulkopuolelle. Ei kaikki vanhemmat ja lapset ymmärrä tuota käytöstä. Vähemmästäkin olen kuullut vanhempien haukkuvan lasten kavereita (jota tulisi tietenkin välttää, mutta turha kai kirjoittaa sitä, koska se on tekopyhyyttä) ja lasten etsivän kivempaa seuraa. Vielähän 4v on aika pieni, mutta alkaa muodostamaan kaverisuhteita, jotka osaltaan ovat myös tärkeitä. Eli lapsen elämään tuo käytös kyllä ajan myötä alkaa heijastumaan.
Mutta tilanne on nyt parempi.
Paljon rohkaistusta ja uusia ajatuksia herätti Ross. W. Greene:n kirjoittama kirja " Tulistuva lapsi. Uusi lähestymistapa helposti turhautuvien ja joustamattomien lasten ymmärtämiseen ja kasvattamiseen" .
Tuo kirja antoi paljon ajattelemisen aihetta meille vanhemmille sekä myös uudenlaisia tapoja tunnistaa, purkaa ja käsitellä näitä vaikeita tilanteita.
Tsemppiä teillekin
Tokihan kaikki sen tietävät miten teorissa lasten kanssa tulisi eri tilanteissa tulisi käytäytyä, ja se on mahtavaa, että tänne on sattunut näin paljon täydellisiä äitejä, jotka käsi sydämellä kertovat aina niin tekevänsä.
Itse olen törmännyt enempi sellaisiin tavallisiin äiteihin, jotka eivät täydellisyyteen pysty ja avoiesti sen myöntävät, että joskus tulee katraalle huudettua pää punaisena .... :-)
Oletko ihan oikeasti kokeillut ennaltahkäistä tuota toimintaa?
MIELESTÄNI IHAN OIKEASTI OLEN YRITTÄNYT, MUTTA TOKI ENEMMÄNKIN VOI YRITTÄÄ.
Näetkö lapsesta milloin on puremassa/tönimässä- siis tunnetko lapsesi näissä reaktioissa niin hyvin?
LAPSENI EI ENÄÄ PURE, KOKEILI JUTTUA SISKOONSA KUTEN KIRJOITIN. NÄKÖJÄÄN IHAN KOKEILUMIELESSÄ, KUN EI OLE SEN JÄLKEEN SITÄ TEHNYT. TÖNIMISET YMS. TAPAHTUU IHAN KESKEN LEIKIN TIIMELLYKSEN, KUN TULEE KINAA LELUISTA TAI HÄNEN TAHTONSA EI MENE LÄPI - KUTEN KIRJOITIN AP TEKSTISSÄ MUISTAAKSENI.
Pystytkö estämään esim. ottamaan kädestä kiinni ennen kuin lyö?
EN PYSTY. EN ISTU AINA VIERESSÄ KUN LAPSENI LEIKKII KAVEREIDENSA KANSSA. ON TUO 1-VUOTIASKIN JONKA PERÄSSÄ LIIHOTTAA.
Kehutko lasta kun osaa olla nätisti toisten kanssa?
KEHUN, MUTTA EN AINA. EI SEN KUMMEMPIA POS.PALAUTTEEN MERKKEJÄ.EI TÄTÄ LYÖMISTÄ JA POTKIMISTA SENTÄÄN JOKA PÄIVÄ TAPAHDU EIKÄ EDES JOKA VIIKKO NYKYÄÄN.
Oletteko opetelleet yhdessä kuinka toimitaan tietyissä tilanteissa (esim. juuri aikuisten kohdalla Hei, minun nimeni on xxx, kuka sinä olet jne.)?
KYLLÄ TYTTÖ ON OLLUT PK:SSA JA KERHOISSA JA ASIOISTA KESKUSTELLAAN, KUN TARVETTA ILMENEE.
Vai kuittaatko kaiken sillä että teillä on käytetty jäähyä ja harrastetaan yhdessä?
EN KUITTAA MITÄÄN MILLÄÄN JA YRITÄN KOKOAJAN KEHITTYÄ ITSEKIN, MUTTA PIDÄN NOITAKIN JO HYVÄNÄ ASIANA/HYVÄNÄ TOIMINTATAPANA.
Uskotko todella että olet tehnyt kaikkesi?
KIRJOITINKO NOIN? EN USKO, MUTTA ERITTÄIN PALJON OLEN TEHNYT JA VARSINKIN SILLOIN KUN LAPSENI PURI, LUIN JA IMIN KAIKEN MAHDOLLISEN MATERIAALIN.
Miksi kirjoitit tänne, vain saadaksesi vertaistukea ja uskoa että olet tehnyt oikein?
HUHHUH.ARVASIN TÄMÄN REAKTION .KIRJOITIN KOSKA HALUSIN KOMMENTTEJA, KIITOS NIISTÄ YHÄ EDELLEEN. VERTAITUKEAKIN TÄÄLTÄ MONESTI ON TAPANA HAKEA...KUTEN SANOTTU - EN USKO TEHNEENI KAIKKEA OIKEIN. OLENKO NIINKIN MUKAMAS KIRJOITTANUT? KIRJOITIN KOSKA EN YMMÄRRÄ LAPSENI KÄYTÖSTÄ, VAIKKA OLEN PALJON TEHNYT JO MIELESTÄNI ASIAN ETEEN. ITSENIKIN ETEEN JOTAIN ;)
Eli tarkoitus olikin herättää ajatuksia.
KUTEN MYÖS...
Me täällä netissä emme voi tarkalleen tietää, mikä tilanne ihan oikeasti on. Emme ole koskaan nähneet kyseistä lasta, emme tiedä hänen perusluonnettaan jne. Siksipä emme myöskään voi antaa vedenpitäviä vastauksia, vain omia mielipiteitämme.
Mutta se on ihan totta, että jos lapsi ei opi sosiaalisia taitoja, hän tulee kärsimään siitä. Minulle lapseni on niin tärkeä, että olen todella ollut valmis näkemään vaivaa hänen hyvinvointinsa teen. Ja yksi iso osa sitä hyvinvointia alkaa jo 4-vuotiaalla olla kaverit. Sitä kannattaa miettiä tarkkaan! Haluaako kukaan, että hänen lastaan ei kutsuta synttäreille, koska kiusaa toisia? Ei taatusti!
Minusta ap:n kannattaa, vaikka ihan paperilla, miettiä näitä tilanteita. Omaa ja lapsen käytöstä. Ja muiden aikuistenkin. Onko lapsi jo saanut jonkinlaisen " syntipukin" leiman?
ja täytyy sanoa Poitou, että eka viestisi oli jotenkin liian ylimielinen ollakseen ystävällistä vertaistukea - vaikka asiaa olikin. Mutta sosiaalinen taito se on sekin osata esittää asiansa tilanteeseen sopivasti....
Kerroin vain oman kokemukseni aiheesta. En kyllä käsitä, mikä siinä on ylimielistä. Pikemminkin pitäisi olla rohkaisevaa, että huonoista tavoistakin voi jopa päästä eroon. ;)
No, mutta se siitä. En enää kommentoi tähän ketjuun, sillä olen mielestäni jo kyllin selvästi tuonut oman kantani esille. Nämä " riiviö-lapset" vain ovat niin sydäntäni lähellä etten voi olla hiljaa.
Toivottavasti ap. ja hänen tyttärensä saavat kierteen katkaistua.
kiittämällä adelea hyvältä vaikuttavasta kirjavinkistä! Täytynee hankkia.
Vielä mainitsen, että nokkiini en ole kenenkään kommenteista ottanut. Tänne saa nimenomaan laittaa mielipiteitään ja antaa mahdollisesti jopa vinkkejään. Niitäpä niitä täällä haetaan, joskin myös osittain sitä " kertokaa, että teen edes jotain oikein" päähän taputtelua.
Kiva oli myös lukea, että joku ymmärtääkin tilannettani syyllistämättä siitä vain ja ainoastaan minua/meitä vanhempina ;)
Jo Frostin lapsityrannit ja Ben Furmanin " muksuopin" . Varsinkin ensimmäinen antoi ainakin itselleni sitä rauhallisuutta uudestaan ja uudestaan toistuvissa kieltoje uhmauksissa. Ei sitten tarvitse ääntään korottaa, kun osaa käyttää ns. " auktoriteetin ääntä" & rakentavaa puuttumistapaa esim. lyömisen.
Kirjassa on selkeät ohjeet&tavat mitä jokainen lastahoitava noudattaa, ei lapsi enää viitsi yrittää " johtaa" perhettä omilla mieliteoillaan. Toivottavasti toimii teilläkin.
Ross W Greenin kirja vaikuttaa tosiaan kiinnostavalta, pitää etsiä käsiin. Jo Frostin opeista minulla ei kovin korkeaa käsitystä ole, en tosin kirjaa ole lukenut, vaan ainoastaan katsellut jonkin verran tv-sarjaa. Supernannyn ongelma on nähdäkseni pitkälti se, että hänen maailmassaan samat kasvatuskeinot auttavat kaikenlaisiin lapsiin. Valitettavasti elämä ei ole näin helppoa, vaan jo kahden toisistaan erilaisen lapsen äitinä tiedän, etteivät samat jutut toimi, jos lapset ovat kovin erilaisia. Myös Keltikangas-Järvinen selvitti kirjassaan hyvin sit, miten lapsen erilainen temperamentti vaatii erilaista kasvatusta ja erilaisia lähestymistapoja.
Tämä tekeekin kasvattamisesta vaikeaa, koska valmiita patenttiratkaisuja ei ole. Mikä toimii teillä, ei ehkä toimi meillä. Kasvattajana onnistuminen on helpompaa, jos lapsen ja vanhemman temperamentit ns. sopivat hyvin yhteen (goodness of fit) ja vaikeampaa jos eivät. Jos esim. sekä vanhempi että lapsi ovat ns. haastavia temperamentiltaan, ongelmia tulee todennäköisemmin.
Huomaan toki itsekin, että silloin kun jaksan itse erityisesti skarpata ja olla mahdollisimman hyvä, lapsikin käyttäytyy paremmin. Jos itse olen väsynyt ja vihainen, se heijastuu heti lapseen. Mutta esim. tuo ennakointi josta joku aiemmin mainitsi, on melko mahdotonta useamman vilkkaan lapsen perheessä: koko ajan ei todellakaan voi olla lasten vieressä, kun kotityötkin on hoidettava. Tiedostan itsekin, että minun pitäisi kehittyä kasvattajana, mutta sellainen siitä-vaan-kouluttaudut asenne on hieman ärsyttävää, koska ei ole mitään nopeaa ja helppoa tapaa, jossa suit sait voisi oppia paremmaksi kasvattajaksi. Elämä on.
Ja vielä lopuksi pitää muistaa, että lasta ei kasvata vain äiti, vaan myös isä ja päiväkodissa olevien lasten kasvatukseen vaikuttavat jo hoitotäditkin. Äiti ei voi kouluttaa isää...
Onnea kaikille täydellisille kasvattajille ja tsemppiä kaikille epätäydellisille ja itsensä kanssa kamppaileville.
Verena2:n viimeisessa viestissa pisti silmaan, etta lasta kasvattaa myos isa. Onhan teilla isan kanssa samat periaatteet lastenkasvatuksessa? Musta tama on hirmutarkeaa: etta isalla ja aidilla on samat pelisaannot ja rajat. Nama kannattaa sopia etukateen isan kanssa. En ehtinyt ihan kaikkia viesteja ajatuksella lukea (sori voi siis olla toistoa), mutta jos joku yleensakin alkaa mulle puhua lapsensa ongelmakayttaytymisesta, tulee heti mieleen onhan perheessa selkeasti vanhemmilla auktoriteetti ja rajojen pito kunnossa, eika lapsi johda perhetta? Mulla on monia kavereita, joilla on lasten kayttaytymisongelmat piilenyt tassa. Eli mennaan liiaksi lapsen ehdoilla ja annetaan liian monessa asiassa periksi. Tastahan lapsi turhaantuu ja kokee olonsa turvattomaksi, josta saattaa seurata juuri aggressiivisuutta. Tuli vaan yleisesti mieleen, ei ehka auta Verenan ongelmassa...
Ensinnäkin supernannyjutut: sitä ohjelmaa katsoessani tiedän olevani superäiti ja kauhistelen vaan mimmosia lapsosia voi olla ja kuinka heille ei tehdä mitään. Meillä siis ainakin on sitä auktoriteettia ja selvät rajat asioilla ollut alusta asti, vaikka lapsi saa myös tahtoaan läpi sopivassa määrin.
Eri asia on sitten se, onko äidillä ja isällä samat kasvatusperiaatteet. Vaikka aiheesta olen tuhannet kerrat yrittänyt jutella niin, että isäkin olisi täysillä läsnä, niin jotenkin siitä ei tahdo tulla mitään. Hän ei kuuntele tai ei vaan viitsi tulla ymmärretyksi/antaa omia vinkkejään/tapojaan toimia. Periaatteessa yhteiset linjat on, mutta isällä (joka näkee lapsia viikolla vain pari tuntia illassa) on selvästi jo hiukan auktoriteettiongelmaa. Olen sen usein sanonut, että hän on hiukan epävarma lasten kanssa ja lapsi vaistoaa sen ja käyttää tilaisuutta hyväkseen.
Noh, lapset heräs, pitää mennä ;)
" Vai on se tekopyhyyttä, jos ei halua kasvattaa lastaan huutamalla (tai jotain tuon suuntaista oli otsikko)"
EN TARKOITTANUT, ETTÄ PIDÄN HYVÄNÄ KUN LAPSELLE HUUDETAAN VAAN TOTESIN, ETTÄ ON MIELESTÄNI JO HIUKAN TEKOPYHYYTTÄ JOS ei koskaan MUKAMAS KOROTA ÄÄNTÄÄN LAPSELLE. EN MINÄKÄÄN SENTÄÄN JOKA TILANTEESSA HUUDA. JA NÄINHÄN SINÄKÄÄN ET ILMEISESTI TEE VAAN KUITENKIN JOSKUS ÄÄNI KOHOAA...?
Jos yrität lapselle opettaa, että purra ei saa ja heti perään puret häntä, niin mitä se sellainen logiikka on?
ONKO SINULLA OLLUT LASTA JOKA PUREE ½ VUOTTA? JOKA EI OLE KOKENUT, EI TIEDÄ KUINKA VAIKEAA SEN ASIAN KANSSA ELÄMINEN ON.PUREMISTAKIN KOKEILTIIN, KAKSI KERTAA. JA KUTEN AIEMMIN SANOIN, EI TEHONNUT.OIKEASSA OLET. MUTTA ÄÄRIMMÄISESSÄ TILANTEESSA IHMINEN KOKEILEE KAIKEN.
Jos purat kiukkuasi huutamalla ja meuhkaamalla, miksi ihmettelet, jos lapsesi tekee samoin?
EN IHMETTELEKÄÄN, JOS HUUTAA VAAN MIKSI LYÖ, PUREE, POTKII. MUTTA NÄIN EI TOSIAAN TAPAHDU JOKA PÄIVÄ JA KAIKKI NÄMÄ TEKSTIT LUETTUANI UUDESTAAN TULEE SELLAINEN OLO, ETTÄ YLIREAGOIN HÄNEN KÄYTÖSTÄÄN. HÄNHÄN ON IHAN ENKELI ;) VÄKIVALTAA EN HYVÄKSY JA ITSELLENI ON JOTAIN TEHTÄVÄ MYÖS LISÄÄ, MUTTA RIIVIÖ TYTTÖEI OLE!
Mutta olen sitä mieltä, että tempperamenttisia, jopa " vaikeitakin" lapsia voi kasvattaa ilman huutoa ja kuristusta. Se on vain kasvattajan taidoista kiinni. Ja jos itse tiedostaa, että taidot ovat ruosteessa niin ei muuta kuin opiskelemaan.
Tunnen jopa erään adhd-pojan, joka käyttäytyy oikein hyvin vaikka muuten aika häsläjä onkin. :) Kotona on vain osattu kasvattaa poikaa oikein, kannustavasti ja puuttumalla niihin hyviin ominaisuuksiin ja hetkiin. Luulenpa, että " väärissä käsissä" tästäkin pojasta oli saatu vaikka millainen " riiviö" !