Kohta 4-v. tyttö ja aggressiiviset käytöstavat...

Jos yli 2 v. puree, niin siihen voi ottaa avuksi myös rangaistuksen =

jäähyn, mutta taapero ei vielä ymmärrä jäähyn ideaa puremista

rankaisemisen suhteen.

Meidän jo isolla purija-lapsellamme on käytetty rangaistuksena

jäähyä sekä sitten kun tilanne on rauhoittunut, niin puremisesta on

keskusteltu ihan rauhassa. Lapsi on saanut itse omin sanoin

selventää, miksi hän puri, mistä tuli paha mieli jne. Aikuinen

on puolestaan selventänyt yhä uudelleen ja uudelleen, miksi

pureminen ei ole hyväksyttävää.

Toki näitä asioita joutuu käymään moneen kertaan läpi.

Vähitellen pureminen kuitenkin vähenee ja varmasti jonain

päivänä myös loppuu.

Missään tapauksessa vanhempi ei saa purra lasta! Se ei

ole hyvä tapa reagoida. :)

Mitä tulee vanhemman huutamiseen " naama punaisena" , niin

siitä ei juuti ole apua lapsen käytöksen muuttamisessa. Silti on

ihan ymmärrettävää, että joskus menee hermot. Minusta lapselle

ei ole vaarallista, että hän huomaa äidinkin olevan ihminen,

joka joskus suuttuu. Kyllä maailmaan huutoa mahtuu.

Silti tilanteen rauhoituttua pitäisi kuitenkin vielä käydä läpi

syyt ja seuraukset. Vanhemman pitäisi selittää, miksi hän

suuttui ja osoittaa, että se ei ollut kovin hyvä tapa reagoida

sekään.

Sama pätee muuten myös kirosanoihin. Jos vanhempi

päästelee suustaan ärräpäitä, niin lapsetkin helposi käyttävät

niitä. Vanhemman pitäisikin aina muistaa moittia itseään,

jos ruma sana livahtaa suusta. Lapsi oppii parhaiten hyväkäytöksisen

esimerkin = vanhemman avulla!

Insinööriäiti:

Sitä vastoin 1,5-2v en ole ajatellut edes käyttää jäähyä, se on vasta isommille lapsille. Tuon ikäinen kaipaa vanhempaa vielä tueksi ja turvaksi enemmän. 4v käsityskyky on jo toista ja siksi keinojakin on enemmän.

Täältä tulee tukea sulle kasvattaminen on vaikeaa ja jokainen tekee sen varmasti niin hyvin kuin pystyy..

Lapset on erilaisia ja aikuiset myös.

Mutta yleisesti 3.5 vuotiaat on hieman ärhäköitä ja jotkut agressiivisa vaikka vanhemmat olisi kuinka rauhallisia yms.

Ja lapselle huutamisesta ...Onko se nyt niin vaarallista jos joskus korottaa ääntä,kyllä maailmaan ääntä mahtuu ja huomaa lapsikin että jotain tapahtuu.

Itselläni on maaliskuussa 4vuotta täyttävä energinen tyttö ja puoli vuotias vauva ja nyt kun yö unet on mitä sattuu niin pinna on välillä tiukilla.Onneksi tyttö on 10 päivää kuukaudessa päiväkodissa jossa saa purkaa ja toteuttaa itseään.



Onko sun tytöllä saman ikäistä seuraa,huomasin meinnaan kesäällä jolloin oli pelkästään kotona ja puistoissa oli pääasiassa nuorempaa porukka meijän tyttö oli levottomampi tai sitten se oli jus siinä ikäkehityksessä.



Tästä nyt ei varmaan kenellekkään ollut hyötyä kunhan sain vähän harrasteltu yksinpuhelua näin lastenhoidon väliin!



Hyvää päivänjatkoa kaikille!

Aloituksessa jo mainitsin, että äiti on sosiaalista laatua ja tykkää olla ihmisten parissa. Näin ollen olemme tytön syntymästä saakka liehunneet ties missä ja opetelleet porukassa olemista. Hän myös ehti olla 2 vuotta päiväkodissa ja nyt ollut vajaan vuoden kerhoissa. Kavereita hän kaipaa, mutta jostain syystä kesä meni tosi kivasti ilman suurempia ongelmia, vaikka kaverit olivat ties missä.



Kiitos kannustuksesta!



Onneksi on välillä näitä päiviä, kun vie lapsen nukkumaan niin, että hymyilyttää vielä sen jälkeenkin. Monesti käy niin, että huokaisee raskaasti vaan. ;)

Itselläni lyhyt pinna ja 4v hmm..no eläväinen ongelma...poika...ja pikku tyttökin löytyy.

Tiedän hyvin millä tavoin kanssakäyminen ei mene katastrofin puolelle, mutta joskus vain kokonaisuus ei ole puolellani->Väsymys&kämppä sotkuinen&kiire&kuukautishormonihöyryt yms.

Auttamattomasti joskus ajautuu olosuhteiden myötä tilanteeseen, jossa ei osaa olla se fiksu aikuinen. Jo tehdesssään ja sanoessaan jotain päässä vilkkuu punainen valo " error-error-error" .



Tänään taas ajoin töihin ja hakkasin koko matkan ns. päätä rattiin kiroten omaa kärsimättömyyttäni. Kolme päivää ollaan rähjätty. Jotain on nyt jäänyt huomaamatta ja se poikaa kiukuttaa, mutta kun ei saa sanottua pyynnöistä huolimatta missä on mennyt vikaaan.

Huokaus, ketuttaa tosissaan, hän on ihana ja omalla tavallaan kovin herkkä. Ikävä kyllä lapset ovat tulleet äksyyn äitiinsä.



Sitä piti alunperin sanoa, että tekopyhyyttä ei ole sanoa huudon olevan tarpeetonta, mutta on tekopyhää ajatella ihan jokaisen pystyvän rauhalliseen ja johdonmukaiseen vanhemmuuteen.

Omat ongelmat tiedostamalla (kuten olenkin tehnyt)voi vähentää ja harventaa näitä raivoisia yhteenottoja, mutta aina nitä tulee olemaan-vaikkakin kerran vuodessa.

sama ongelma: reaktio pettymykseen, kieltoon tms. on aina agressiivinen. Keskustelu on, kielletty, laitettu jäähylle yms. mutta meno jatkuu ja on jatkunut jo pitkään. Keltikangas-Järvisen mukaan aggressiivisuus ei kuitenkaan ole luonteen piirre, vaan lähinnä opittu huono tapa reagoida asioihin. Itse olen kovasti miettinyt, mitä olen tehnyt väärin ja miten voisin ´nyt opettaa häntä purkamaan tunteitaan ns. oikein. Vasta eilen puhuin tytön kanssa aiheesta, ja yritin selittää, että huuda vaikka ja polje jalkaa, mutta lyödä ei saa ja että mieluummin jutellaan jos sulla on paha mieli jostain.

Hälyttävältä kuulosti, kun kuulin pk:sta palautetta, että tytöllä on tapana jo ottaa pk:n vieraisiin aikuisiin kontaktia tällä tavalla: ensin ei ole huomaavinaankaan, sen jälkeen käy läimäyttämässä ja katsoo miten aikuinen reagoi ja sen jälkeen onkin jo hyvää pataa. Toisia lapsia ei kyllä ole lyönyt tai purrut pk:ssa, vain pikkuveljeään kotona.

Ikävintä on, että tunnistan osin saman luonteenpiirteen itsessäni: onko tämä siis taas se huonon kasvatuksen kierre sukupolvesta toiseen??



Hups, tuli pitkä tarina, muuten kuulen minäkin mielelläni toisten ideoita ja tulkintoja tällaisen lapsen auttamiseksi.

" Kyllä tyttökin hämmentynyt ja nolo oli, kun minä sain tietysti valtavan kohtauksen. "



Eli huudatko ja räyhäätkö tytölle, kun hän käyttäytyy huonosti? Käytetäänkö teillä ruumiillista kuristusta?



En halua teilata sinua, itselläni on saman ikäinen todella tempperamenttinen tyttö. Pahin vaihe oli tosin jo lähes kaksi vuotta sitten, kun kuopuksemme syntyi. Siihen aikaan hän välillä käyttäytyi tosi huonosti; lähinnä töni muita. Huomasin, että mitä enemmän tytölle siitä naputan sitä enemmän hän tekee tuhmuuksiaan. Me siis lopetimme hetkeksi kaikenlaiset puistoilut ja kyläilyt ja keskityimme tekemään kaikkea kivaa yhdessä ja muutenkin panostin paljon vuorovaiktukseen. Lapselle voi esimerkiksi nimetä tunteita, jos hän ei näytä itse oikein olevan selvillä missä mennään. :)



Nykyään tyttö osaa hyvin leikkiä muiden kanssa. Tempperamenttia löytyy edelleen, mutta puhumalla selvitään.



Kannattaa tosiaan miettiä omaakin käytöstä noissa tilanteissa. Usein se syy saattaa löytyäkin ihan yllättävltä taholta. ;)

Niin, laseeni räyhäämisestä tarkoitti juuri sitä mitä siinä luki eli kyllä, usein sorrun räyhäämään = korottamaan ääntäni tytön tehdessä tyhmyyksiä. Tässä edellisessä tukan repimistempussa en tosin huutanut vaan olin tuohtunut ja lapsi hämmästyksissään lähinnä omista tekosistaankin + varmaan siitä, että julkisesti hämmästelin hänen käytöstään.



Ruumiillista kuritusta emme ole käyttäneet muulloin kuin siloin kun se puremisjuttu kesti ja kesti. Tuolloin kokeiltiin kaikki keinot, mutta eihän se takaisin pureminen mitään auta eikä sitä uskalla niin lujaa purrakaan, että lapsi ymmärtäisi jotain. Toinen mitä tuolloin teimme oli tukasta kiinniottaminen ja se oli pakkokin kun yritti saada purevan lapsen irti olkapäästään. Kädet eivät yltäneet ottamaan esim. nenästä kiinni, että irroittaisi otteensa. Mutta kun puremisjuttu loppui niin meillä ei todellakaan olla kuritettu mitenkään ruumiillisesti edes noilla konsteilla eikä uhkailtu ruumiillisella kurituksella.



Mutta niin, kyllä itsessämme on silti vikaa ja sen tiedostamme, mutta kummastuttaa, että tuleeko tuo kaikki vaan siitä. Nimittäin kovaa ääntä meillä helposti käytetään ja se ahdistaa itseäkin, mutta tämän neidin kanssa pinna palaa todella helposti. Äiti ja isä ovat kovin jääräpäistä sorttia itsekin, joten kyllä se luonteestakin tulee tuo kovapäisyys...