Auttakaa.. tabletin nieleminen mahdotonta!!
Hei!
Kertokaa hyvät vanhemmat, jos teillä joku hyvä vinkki antaa, miten saisimme 3,5-v poikamme ottamaan penisiliinikapselin. Saimme ensiksi lääkkeen nestemäisenä, mutta se oli aivan toivotonta. Vaihdoimme lääkkeen tableteiksi. Eka meni hyvin, mutta nyt kun hän on maistanut lääkeen maun, on jokainen ilta ja aamu yhtä painajaista.. sekä meille vanhemmille että pojalle. Ja edessä on kuitenkin vielä kokonainen viikko lääkekuuria!!!
Kommentit (12)
Tilanne meni taas yksi ilta aivan mahdottomaksi. Poika itki ja tärisi ja äitiä ja isiäkin itketti. Koti oli kuin pahemmankin sodan jäljiltä.. vettä, viiliä ympäriinsä. Silloin minä ajattelin, että näin ei voi jatkua. Laitoin nestemäisen lääkkeen mukiin ja vähän vahvaa mehua (eli tiivistettä ja vain nimeksi vettä). Itkien hän on sen juonut ja tänä iltana ekan kerran hän joi sen jo itkemättä. Toi ruiskulla suun takaosaan laittaminen kuullostaa hyvältä, mutta en usko, että saan häntä siihen suostumaan.
Me jatkamme näin lauantaihin saakka (silloin kuuri loppuu) ja maanantaina aika lääkärille, jotta me pääsisimme jatkotutkimuksiin/-hoitoihin. Se tarkoittaisi toivottavasti penisiliinikuurien loppua!!!
Ihanaa alkanutta kesää kaikille! Mexx-mamma
että on tässä lahjontaakin käytetty lahjakkaasti. Lauantaina, kun kuuri loppu, tämä perhe lähtee lelu-liikkeeseen. Ja eilin sekä tänä iltana on syöty jäätölöä.. myös helteellä osuutta asiaan;)
Siis onko kysymys tabletista? Otsikko
Vai kapselista? varsinainen teksti
Jos kyseessä tabletti, homma on helppo. Murskaatte tabletin hienoksi jauheeksi ja annatte vaikka jugurtin seassa. Jos kyseessä on kapseli, jonka pitää liueta mahalaukussa, ongelma on suurempi. Auttaisiko jonkun hyvän erikoismehun kanssa nieleminen? Jonka lapsi saisi itse valita? Ja ihan palkintosysteemi. Meillä pojan kanssa auttoi (kun joutui laittamaan inhoja silmätippoja), että jos antoi kiltisti laittaa, sai palkinnoksi piparin. Sai siis neljä piparia päivässä, koska lääke tuli neljä kertaa. poikanne on jo sen verta ikäinen, että hänet voi siis valjastaa lahjuksin mukaan. Ja kapselista kannattaa kysyä, voiko sen avata ja sekoittaa jauheen ruokaan kuten esim. maitohappokapselit. paljon siis riippuu, millainen lääkemuoto todella on!
siis minun mielestäni kapselin muotoinen, mutta ei todellakaan tyhjennettävä vaan täyttä tavaraa. Periaatteessa lääke pitäisi ottaa tyhjään vatsaan (ohjeen mukaan 2 tuntia ennen ja jälkeen syömisen.. HEH, ei mahdollista!!) Ja apteekin täti sanoi, että sen voi murskata johonkin pienen ruokamäärän sekaan ja näin teimmekin. Hän maistaa sen niin voimakkaana, että hänelle tulee oksennusreaktio ja tietysti sylkee sen pois. Ja se ensimmäinen neste-versio tuli vielä helpommin ulos. Kahtena iltana se on nyt hänelle suoraan pakkosyötetty ja se tuntuu meistä vanhemmista todella pahalta!!! Emme todellakaan halua hänelle mitään traumoja, mutta kun hän on päättänyt, että ei sitä ota.
Lahjomista voimme aina yrittää..
Mutta onko seuraava vaihe, että menemme terveyskeskukseen ja laitatamme kanyylin, jota kautta haemme lääkeannoksen?
Jos tilanne noin hankala, kannattaisiko soittaa lääkkeen määränneelle lääkärille? On paljon rinnakkaisia lääkkeitä. Pitääkö olla juuri tuo hankalasti otettava ja pahanmakuinen?!? En usko, että on oikeasti ainoa vaihtoehto. lääkäri ei vain tullut ajatelleeksi ehkä. Korvaava saattaisi hyvinkin löytyä,helpompi.
Traumoja ette kuitenkaan aiheuta ja kyllä lapselle joutuu ikäviä asioita tekemään. Minulla nuorempi poika ja olen joutunut selittämään rötngenkokeet, kipeät verikokeet, pahanmakuiset lääkkeet, silmätipat yms. Kyllä tuon ikäinen oikeasti ymmärtää, että nyt ei ehkä muu auta (jos ei siis voi vaihtaa lääkettä) ja tuo lahjus juttu oikeasti panee tsemppaamaan! Älkää arkailko. Ja tiputus nyt ei ehkä ole minusta ihan ykkös vaihtoehtojen joukossa.
vielä jatkan, jos sekoittaa maailman suurimpaan herkkuun...jäätelöön? suklaavanukkaaseen?...
On tosiaan vaikeaa pakottaa ketään mnielemään kapseleista ja kun ne lääkkeet in tehty nieltäväksi eikä jauheena syötäväksi maistuvat ne aikuisestakin tosi pahalle. Nestemäisen voi kuitenkin laittaa ruiskuun ja vaikka pakolla kurkkuun - niin se on tehtävä - lääkkeet on otettava, siitä ei ole neuvottelemisen varaa.
sis: minäkin ehdottaisin lääkärin kanssa puhumista. Monet lasten lääkkeet on oikeasti hyvän makuisia, varmasti pahan makuiselle löytyy vaihtoehto. Neste on kyllä itse asiassa helpoin lääke, tabletit maistuu kauhealle murskattuina vaikka olisivat minkä ruuan seassa. Jos lapsi ei ota lääkettä suosiolla, on se annettava ruiskulla suuhun. Ruiskulla lääkkeen saa ihan " poskipussin" sisään aika taakse suuhun, jolloin lapsi ei maista sitä juuri lainkaan (ei mene kielelle) eikä myöskään saa syljettyä pois. Ja stten vielä joku kiva palkinto lääkkeen ottamisen jälkeen, tarra, herkku tms.
meillä oli ainoa tapa vaikk ajoku farmaseutti vähän rypisteli otsaansa ettei saa sekoittaa
joopa joo teoria ja käytäntö
Jos lapsi ei suostu ottamaan ja nielemään tabletteja niin kannatta kysyä että voisiko vaihtaa sellaiseen lääkkeesen joka liukenee pieneen määrään veteen eli ihan pieni määrä vettä lusikkaan ja niin että lääke liukenee lusikassa veteen.
Jos ottaminen suun kautta ei onnistu, on mahdollista saada antibiootti myös kerta-annoksena lihakseen pistettynä.
Lusikkaan reilu satsi jogurttia, mielellään jotain paksumpaa, bulgarinajogurttia tms, sellaista josta lapsi tykkää. Sitten tökätään tabletti keskelle ja samantien suuhun ja nielaisu, niin ettei ehdi yhtään liota ja maku ala tulla läpi. Ensi voi harjoitella nielaisemista laittamalla samankokoisen palasen piparia jogurttilusikkaan ja lapsi hoksaa ettei sitä annosta saa jättää suuhun lillumaan vaan heti nielaisu.