Ette arvaa mitä mies toi tänään kotiin..!
Siis rrrghh.. Puhuin miehelle eilen, että voisin katsella jostain postimyynnistä meille parit uudet kivat lakanat, kun osa alkaa olla jo niin aikansa nähneitä, että ne vois heittää sitten pois.. No, tänään mies tuli töitten jälkeen muikeana kotiin, ja oli käynyt ostamassa Jyskistä sellaiset aivan JÄRKYTTÄVÄT Fc Barcelona pussilakanasetit x2! Ne eivät edes olleet mitkään halvimmat.. Siis voi itku.
Mä haaveilin jostain romanttisista ja ihanan pehmeistä puuvillasatiinilakanoista, niin nyt sekin raha on siis käytetty noihin. Tein selväksi, että mä en noita todellakaan sänkyyni laita, ja nyt mies mököttää olkkarissa, minä istun makkarissa, ja ne tuhannen lakanat on tossa ovensuussa jyskin pussissa.
Kommentit (116)
Kuulostaa tuo teidän lakanoiden valinta siltä kuin valitsisitte uutta sohvaa tai autoa. Lakanoita kuuluu olla monenlaisia, voi aina vaihdella sitten mielen mukaan. Yleensäkin kaikkia helposti vaihdettavia tekstiileitä on kiva olla monenlaista, sillä saa kotiin helposti erilaista ilmettä vuodenajan ja fiiliksen mukaan. Ja kun on tottunut että niitä on paljon, niin ei tarvi vetää tuollaista kriisiä yhdestä pussilakanasetistä, vaan ostaa aina kun tykkää. Ja kun lakanoita on paljon niin ei tarvi pyykätä niitä samoja koko ajan ja ne säilyy paremman näköisenä pidempään, eikä vieraiden tullessakaan tarvi miettiä että mistä nyt petivaatteet kehittäis. Sä käyt nyt ja ostat itselle jonkun kivan tai parit kivat, sitten ootte tasoissa.
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 00:41"]
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 00:31"]
Lapselliset lakanat tuskin sinällään haittaisivat niin hirveästi, mutta pointtina on, että niitä hankkiessa kysytään myös toisen mielipide. Kyllä minäkin mielelläni käyttäisin vaikka Star Wars -lakanoita, jos se olisi yhteinen päätös! Mutta luonnollisesti närkästyisin, jos mieheni hankkisi jotkut kammottavat pikkupoikien lakanat minulta kysymättä. En minäkään osta lakanoita (tms. yhteistä) kysymättä mieheni mielipidettä ensin.
[/quote]
Miksi alapeukut? Teidänkö mielestänne sisustuksen ja yhteisten tavaroiden ei pitäisi olla molempien mieleisiä? :D
[/quote]
Tässä tapauksessa nainen on luultavasti ostanut 95% aikaisemmista lakanoista ja sitten kun mies ostaa yhdet oman mieltymyksen mukaiset niin heti on kolmas maailmansota pystyssä. Ja mitä väliä niillä lakanoilla muutenkaan on? Eivät niitä näe muut kuin niitä käyttävät, enkä usko että unen laatu suuremmin sisustukseen harmonisesti sopivilla lakanoilla nousee.
Pääsit ap aika vähällä! Mun ensimmäinen mies osti meidän häälahjarahoilla ruokatunnilla jostain huonekalunäyttelystä sysirumat nahkasohvat. Oli ne vaaleat, niin kuin oli puhuttu, mutta se muotoilu oli jotain järkyttävää. Lipevä myyntitykki oli pelotellut miestä, että sohvat ei välttämättä ole enää illalla tarjolla, kun vaimo voisi tulla katsomaan, joku voi ostaa ne sitä ennen.
No ero tuli muista syistä, mutta oli järkyttävää kun joutui asumaan niiden rumilusten kanssa samassa kämpässä. Joka kerta kun näin ne, puistatti se rumuus ja vitutti mitä mies oli mennyt tekemään.
Nykyisen miehen kanssa valitaan tekstiilit yhdessä. Ne pussilakanatkin.
[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 23:15"]
Ok, mies fanittaa jalkapalloa, mutta käyn mäkin ratsastamassa, enkä todellakaan ehdottele silti meidän aviovuoteeseen mitään heppalakanoita. Täytyy tyrkätä nuo vaikkapa alta 10-v. kummipojille synttäri/joululahjoiks. Tai jos mies päättää verhota oman puolen vuoteestaan tolla hirvityksellä, niin mä laitan itselleni jonkun Hello Kitty -lakanan kostoksi. Katsotaan kumpi luovuttaa ensin. -ap
[/quote]
Hello kittyn sijasta kannattaa ostaa nämä
http://jysk.fi/makuuhuone/vuodevaatteet/lapset/pussilakanasetti-real-madrid-1
Sitten miehesi ehkä ymmärtää miksi lakanoilla on väliä.
No ei ehkä ihan sellaiset lakanat, mitä sinä halusit, mutta tuli paha mieli sun miehen puolesta :( Se yritti vaan olla kiva ja oli kuunnellut, kun kerroit tarvitsevanne uusia lakanoita. Jotenkin söpöä mieheltäsi ja nyt hän sai vain huudot. Pyydä anteeksi kilareitasi ja käytä lakanoita edes jonkin verran. T: 19v. avovaimo
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 01:24"]Kuulostaa tuo teidän lakanoiden valinta siltä kuin valitsisitte uutta sohvaa tai autoa. Lakanoita kuuluu olla monenlaisia, voi aina vaihdella sitten mielen mukaan. Yleensäkin kaikkia helposti vaihdettavia tekstiileitä on kiva olla monenlaista, sillä saa kotiin helposti erilaista ilmettä vuodenajan ja fiiliksen mukaan. Ja kun on tottunut että niitä on paljon, niin ei tarvi vetää tuollaista kriisiä yhdestä pussilakanasetistä, vaan ostaa aina kun tykkää. Ja kun lakanoita on paljon niin ei tarvi pyykätä niitä samoja koko ajan ja ne säilyy paremman näköisenä pidempään, eikä vieraiden tullessakaan tarvi miettiä että mistä nyt petivaatteet kehittäis. Sä käyt nyt ja ostat itselle jonkun kivan tai parit kivat, sitten ootte tasoissa.
[/quote]
Ei kaikilla ole rahaa tai kaappitilaa ostaa loputtomasti lakanoita. Meillä on kolmet parivuoteen lakanat, joista riittää siis kahdelle vieraspariskunnallekin. Enempää ei kaappiin mahtuisi, joten uusia tuskib ostetaan vuosiin. Käytännössä yhdet lakanat ovat meillä käytössä siis joka kolmas kerta.
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 01:39"][quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 23:15"]
Ok, mies fanittaa jalkapalloa, mutta käyn mäkin ratsastamassa, enkä todellakaan ehdottele silti meidän aviovuoteeseen mitään heppalakanoita. Täytyy tyrkätä nuo vaikkapa alta 10-v. kummipojille synttäri/joululahjoiks. Tai jos mies päättää verhota oman puolen vuoteestaan tolla hirvityksellä, niin mä laitan itselleni jonkun Hello Kitty -lakanan kostoksi. Katsotaan kumpi luovuttaa ensin. -ap
[/quote]
Hello kittyn sijasta kannattaa ostaa nämä
http://jysk.fi/makuuhuone/vuodevaatteet/lapset/pussilakanasetti-real-madrid-1
Sitten miehesi ehkä ymmärtää miksi lakanoilla on väliä.
[/quote]
No tämä on paha!
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 01:44"]
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 01:24"]Kuulostaa tuo teidän lakanoiden valinta siltä kuin valitsisitte uutta sohvaa tai autoa. Lakanoita kuuluu olla monenlaisia, voi aina vaihdella sitten mielen mukaan. Yleensäkin kaikkia helposti vaihdettavia tekstiileitä on kiva olla monenlaista, sillä saa kotiin helposti erilaista ilmettä vuodenajan ja fiiliksen mukaan. Ja kun on tottunut että niitä on paljon, niin ei tarvi vetää tuollaista kriisiä yhdestä pussilakanasetistä, vaan ostaa aina kun tykkää. Ja kun lakanoita on paljon niin ei tarvi pyykätä niitä samoja koko ajan ja ne säilyy paremman näköisenä pidempään, eikä vieraiden tullessakaan tarvi miettiä että mistä nyt petivaatteet kehittäis. Sä käyt nyt ja ostat itselle jonkun kivan tai parit kivat, sitten ootte tasoissa. [/quote] Ei kaikilla ole rahaa tai kaappitilaa ostaa loputtomasti lakanoita. Meillä on kolmet parivuoteen lakanat, joista riittää siis kahdelle vieraspariskunnallekin. Enempää ei kaappiin mahtuisi, joten uusia tuskib ostetaan vuosiin. Käytännössä yhdet lakanat ovat meillä käytössä siis joka kolmas kerta.
[/quote]
Niin no jotkut tykkää täyttää kaapit kengillä ja vaatteilla ja laukuilla. Itse tykkään panostaa enemmän sisustukseen, koska kaunis koti on mulle tärkeä. Ja lakanat, verhot, tyynyliinat yms. vie nätisti laskostettuna tosi paljon vähemmän kaappitilaa kuin ne kengät ja laukut.
En tosiaan arvannut. Vähän ois voinu laittaa vinkkejä otsikkoon.
Ap, älä sitten ihmettele kun mies joku kaunis päivä ottaa ja lähtee. Ei se parisuhde toimi niin, että vain toinen teistä voi ostaa lakanoita kysymättä toisen mielipidettä.
Ap, voi ei! Tunnen tuskasi! Miehet, hemmetin ihanat, tyylitajua omaamattomat, naisen makua ymmärtämättömät Risto Reippaat:D Eiku ohjeistusta tyylistä kehiin:)
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 01:56"]
Ap, voi ei! Tunnen tuskasi! Miehet, hemmetin ihanat, tyylitajua omaamattomat, naisen makua ymmärtämättömät Risto Reippaat:D Eiku ohjeistusta tyylistä kehiin:)
[/quote]
Naisten tyyli ei ole se ainoa ja oikea vaikka useimmat tuntuvat niin kuvittelevan. Ei kait miehet viitsikään sanoa mitään kodin sisustamisesta kun naiset eivät kuitenkaan kuuntele. Pääsevät helpommalla kun vain myötäilevät.
En yhtään ihmettele, että miehet hyppivät vieraissa ja ottavat salasuhteita. Syynä ei taidakaan olla seksin puute vaan jyräävä vaimo, jolta ilmeisesti pitäisi anoa lupa jopa petivaatteiden ostoon. On helpompi välillä paeta todellisuutta toisen naisen kainaloon.
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 01:48"][quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 01:44"]
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 01:24"]Kuulostaa tuo teidän lakanoiden valinta siltä kuin valitsisitte uutta sohvaa tai autoa. Lakanoita kuuluu olla monenlaisia, voi aina vaihdella sitten mielen mukaan. Yleensäkin kaikkia helposti vaihdettavia tekstiileitä on kiva olla monenlaista, sillä saa kotiin helposti erilaista ilmettä vuodenajan ja fiiliksen mukaan. Ja kun on tottunut että niitä on paljon, niin ei tarvi vetää tuollaista kriisiä yhdestä pussilakanasetistä, vaan ostaa aina kun tykkää. Ja kun lakanoita on paljon niin ei tarvi pyykätä niitä samoja koko ajan ja ne säilyy paremman näköisenä pidempään, eikä vieraiden tullessakaan tarvi miettiä että mistä nyt petivaatteet kehittäis. Sä käyt nyt ja ostat itselle jonkun kivan tai parit kivat, sitten ootte tasoissa. [/quote] Ei kaikilla ole rahaa tai kaappitilaa ostaa loputtomasti lakanoita. Meillä on kolmet parivuoteen lakanat, joista riittää siis kahdelle vieraspariskunnallekin. Enempää ei kaappiin mahtuisi, joten uusia tuskib ostetaan vuosiin. Käytännössä yhdet lakanat ovat meillä käytössä siis joka kolmas kerta.
[/quote]
Niin no jotkut tykkää täyttää kaapit kengillä ja vaatteilla ja laukuilla. Itse tykkään panostaa enemmän sisustukseen, koska kaunis koti on mulle tärkeä. Ja lakanat, verhot, tyynyliinat yms. vie nätisti laskostettuna tosi paljon vähemmän kaappitilaa kuin ne kengät ja laukut.
[/quote]
Voi olla, en osaa vertailla, sillä en juurikaan omista vaatteita, kenkiä ja laukkuja. Kaikilla ei katsos ole tarvetta haalia älytöntä määrää minkäänlaista materiaa ympärilleen. Olisihan se nyt älytöntä hankkia iso kämppä, että voi ostaa lisää lakanoita, jotka lähinnä lojuvat käyttämättöminä kaapissa.
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 01:48"][quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 01:44"]
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 01:24"]Kuulostaa tuo teidän lakanoiden valinta siltä kuin valitsisitte uutta sohvaa tai autoa. Lakanoita kuuluu olla monenlaisia, voi aina vaihdella sitten mielen mukaan. Yleensäkin kaikkia helposti vaihdettavia tekstiileitä on kiva olla monenlaista, sillä saa kotiin helposti erilaista ilmettä vuodenajan ja fiiliksen mukaan. Ja kun on tottunut että niitä on paljon, niin ei tarvi vetää tuollaista kriisiä yhdestä pussilakanasetistä, vaan ostaa aina kun tykkää. Ja kun lakanoita on paljon niin ei tarvi pyykätä niitä samoja koko ajan ja ne säilyy paremman näköisenä pidempään, eikä vieraiden tullessakaan tarvi miettiä että mistä nyt petivaatteet kehittäis. Sä käyt nyt ja ostat itselle jonkun kivan tai parit kivat, sitten ootte tasoissa. [/quote] Ei kaikilla ole rahaa tai kaappitilaa ostaa loputtomasti lakanoita. Meillä on kolmet parivuoteen lakanat, joista riittää siis kahdelle vieraspariskunnallekin. Enempää ei kaappiin mahtuisi, joten uusia tuskib ostetaan vuosiin. Käytännössä yhdet lakanat ovat meillä käytössä siis joka kolmas kerta.
[/quote]
Niin no jotkut tykkää täyttää kaapit kengillä ja vaatteilla ja laukuilla. Itse tykkään panostaa enemmän sisustukseen, koska kaunis koti on mulle tärkeä. Ja lakanat, verhot, tyynyliinat yms. vie nätisti laskostettuna tosi paljon vähemmän kaappitilaa kuin ne kengät ja laukut.
[/quote]
Etkö oikeasti ymmärrä, ettei joillain ole varaa eikä tilaa? Meillä on pieni kaksio eikä edes varastotilaa. Asunnossa on kahdet lakanat, yksi käsilaukku, kenkiä neljä paria molemmilla, vaatteita ostetaan harvoin. Enempään ei ole rahaa, ja nämäkään tavarat eivät meinaa mahtua. Eikä ole myöskään isompaan asuntoon varaa.
Ai niin, en ollut se jolle alun perin vastasit.
-98
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 02:01"]
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 01:48"][quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 01:44"] [quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 01:24"]Kuulostaa tuo teidän lakanoiden valinta siltä kuin valitsisitte uutta sohvaa tai autoa. Lakanoita kuuluu olla monenlaisia, voi aina vaihdella sitten mielen mukaan. Yleensäkin kaikkia helposti vaihdettavia tekstiileitä on kiva olla monenlaista, sillä saa kotiin helposti erilaista ilmettä vuodenajan ja fiiliksen mukaan. Ja kun on tottunut että niitä on paljon, niin ei tarvi vetää tuollaista kriisiä yhdestä pussilakanasetistä, vaan ostaa aina kun tykkää. Ja kun lakanoita on paljon niin ei tarvi pyykätä niitä samoja koko ajan ja ne säilyy paremman näköisenä pidempään, eikä vieraiden tullessakaan tarvi miettiä että mistä nyt petivaatteet kehittäis. Sä käyt nyt ja ostat itselle jonkun kivan tai parit kivat, sitten ootte tasoissa. [/quote] Ei kaikilla ole rahaa tai kaappitilaa ostaa loputtomasti lakanoita. Meillä on kolmet parivuoteen lakanat, joista riittää siis kahdelle vieraspariskunnallekin. Enempää ei kaappiin mahtuisi, joten uusia tuskib ostetaan vuosiin. Käytännössä yhdet lakanat ovat meillä käytössä siis joka kolmas kerta. [/quote] Niin no jotkut tykkää täyttää kaapit kengillä ja vaatteilla ja laukuilla. Itse tykkään panostaa enemmän sisustukseen, koska kaunis koti on mulle tärkeä. Ja lakanat, verhot, tyynyliinat yms. vie nätisti laskostettuna tosi paljon vähemmän kaappitilaa kuin ne kengät ja laukut. [/quote] Etkö oikeasti ymmärrä, ettei joillain ole varaa eikä tilaa? Meillä on pieni kaksio eikä edes varastotilaa. Asunnossa on kahdet lakanat, yksi käsilaukku, kenkiä neljä paria molemmilla, vaatteita ostetaan harvoin. Enempään ei ole rahaa, ja nämäkään tavarat eivät meinaa mahtua. Eikä ole myöskään isompaan asuntoon varaa.
[/quote]
Millä te olette sitten ne kaappinne oikein täyttäneet? Niissä kaksioissa jossa olen asunut on ollut aina kaksi lattiasta kattoon oleva kolme komeroa sisältävää vaatekaappia tai sitten vaatehuone, siivouskomero erikseen, naulakko ja naulakon yhteydessä yksi komero. Mitä ihmettä teillä niissä on, jos ei vaatteita eikä kenkiä, eikä mitään mahdu mihinkään?
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 02:00"]
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 01:48"][quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 01:44"] [quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 01:24"]Kuulostaa tuo teidän lakanoiden valinta siltä kuin valitsisitte uutta sohvaa tai autoa. Lakanoita kuuluu olla monenlaisia, voi aina vaihdella sitten mielen mukaan. Yleensäkin kaikkia helposti vaihdettavia tekstiileitä on kiva olla monenlaista, sillä saa kotiin helposti erilaista ilmettä vuodenajan ja fiiliksen mukaan. Ja kun on tottunut että niitä on paljon, niin ei tarvi vetää tuollaista kriisiä yhdestä pussilakanasetistä, vaan ostaa aina kun tykkää. Ja kun lakanoita on paljon niin ei tarvi pyykätä niitä samoja koko ajan ja ne säilyy paremman näköisenä pidempään, eikä vieraiden tullessakaan tarvi miettiä että mistä nyt petivaatteet kehittäis. Sä käyt nyt ja ostat itselle jonkun kivan tai parit kivat, sitten ootte tasoissa. [/quote] Ei kaikilla ole rahaa tai kaappitilaa ostaa loputtomasti lakanoita. Meillä on kolmet parivuoteen lakanat, joista riittää siis kahdelle vieraspariskunnallekin. Enempää ei kaappiin mahtuisi, joten uusia tuskib ostetaan vuosiin. Käytännössä yhdet lakanat ovat meillä käytössä siis joka kolmas kerta. [/quote] Niin no jotkut tykkää täyttää kaapit kengillä ja vaatteilla ja laukuilla. Itse tykkään panostaa enemmän sisustukseen, koska kaunis koti on mulle tärkeä. Ja lakanat, verhot, tyynyliinat yms. vie nätisti laskostettuna tosi paljon vähemmän kaappitilaa kuin ne kengät ja laukut. [/quote] Voi olla, en osaa vertailla, sillä en juurikaan omista vaatteita, kenkiä ja laukkuja. Kaikilla ei katsos ole tarvetta haalia älytöntä määrää minkäänlaista materiaa ympärilleen. Olisihan se nyt älytöntä hankkia iso kämppä, että voi ostaa lisää lakanoita, jotka lähinnä lojuvat käyttämättöminä kaapissa.
[/quote]
No jos on köyhä, niin ei tarvi olla noin kade toisten lakanoista ja kaappitiloista. Sitä paitsi ei ne loju käyttämättöminä, kun vaihdan sisustusta niin usein. Nytkin laitan kohta syysvärejä kesävärien tilalle. Vieraatkin aina kehuu miten meillä on aina niin nättiä :)
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 02:19"][quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 02:00"]

Meillä vieraat kehuvat aina hyvää seuraa :)
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 02:21"]
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 02:19"][quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 02:00"] [quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 01:48"][quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 01:44"] [quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 01:24"]Kuulostaa tuo teidän lakanoiden valinta siltä kuin valitsisitte uutta sohvaa tai autoa. Lakanoita kuuluu olla monenlaisia, voi aina vaihdella sitten mielen mukaan. Yleensäkin kaikkia helposti vaihdettavia tekstiileitä on kiva olla monenlaista, sillä saa kotiin helposti erilaista ilmettä vuodenajan ja fiiliksen mukaan. Ja kun on tottunut että niitä on paljon, niin ei tarvi vetää tuollaista kriisiä yhdestä pussilakanasetistä, vaan ostaa aina kun tykkää. Ja kun lakanoita on paljon niin ei tarvi pyykätä niitä samoja koko ajan ja ne säilyy paremman näköisenä pidempään, eikä vieraiden tullessakaan tarvi miettiä että mistä nyt petivaatteet kehittäis. Sä käyt nyt ja ostat itselle jonkun kivan tai parit kivat, sitten ootte tasoissa. [/quote] Ei kaikilla ole rahaa tai kaappitilaa ostaa loputtomasti lakanoita. Meillä on kolmet parivuoteen lakanat, joista riittää siis kahdelle vieraspariskunnallekin. Enempää ei kaappiin mahtuisi, joten uusia tuskib ostetaan vuosiin. Käytännössä yhdet lakanat ovat meillä käytössä siis joka kolmas kerta. [/quote] Niin no jotkut tykkää täyttää kaapit kengillä ja vaatteilla ja laukuilla. Itse tykkään panostaa enemmän sisustukseen, koska kaunis koti on mulle tärkeä. Ja lakanat, verhot, tyynyliinat yms. vie nätisti laskostettuna tosi paljon vähemmän kaappitilaa kuin ne kengät ja laukut. [/quote] Voi olla, en osaa vertailla, sillä en juurikaan omista vaatteita, kenkiä ja laukkuja. Kaikilla ei katsos ole tarvetta haalia älytöntä määrää minkäänlaista materiaa ympärilleen. Olisihan se nyt älytöntä hankkia iso kämppä, että voi ostaa lisää lakanoita, jotka lähinnä lojuvat käyttämättöminä kaapissa. [/quote] No jos on köyhä, niin ei tarvi olla noin kade toisten lakanoista ja kaappitiloista. Sitä paitsi ei ne loju käyttämättöminä, kun vaihdan sisustusta niin usein. Nytkin laitan kohta syysvärejä kesävärien tilalle. Vieraatkin aina kehuu miten meillä on aina niin nättiä :) [/quote] Meillä vieraat kehuvat aina hyvää seuraa :)
[/quote]
Meillä on sekä hyvää seuraa että vielä viihtyisä ilmapiiri ja paljon vieraita :)
[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 23:36"]
Katoin jyskin sivuilta niin nuohan ovat tosi halvat lakanat...vähän yli kolmekymppiä. Lakanat voivat maksaa satasenkin, joten nuo ei todellakaan olleet pahanhintaiset. Tietty sitten tiedä miten eettiset ovat, tuskinpa kovin. Ennemmin olisin siitä huolissani, että olisi orjatyöllä tehty.
[/quote]
Oli niillä kuitenkin Öko-Tex-sertifikaatti! Minusta aika hyvin tuon hintaisille lakanoille.
Pisteet miehelle nopeasta toiminnasta, sai edes kerran elämässään mieluisat pussilakanat!
Ja kuka aivoton täällä valitti, että värikkäät lakanat on rauhattomat. Haloo, ihmiset nukkuu silmät kiinni ja päiväpeitto on keksitty, jos noin kovasti ahdistaa.
Mulle tuli heti mieleen, että noi lakanat vois innoittaa joihinkin roolileikkeihin :-D