Lue keskustelun säännöt.
kun äiti muuttaa erossa uuteen kotiin
14.06.2015 |
Muutin erotessamme pois vanhasta kodista ja mies jäi sinne asumaan. Mies oli kelvoton puoliso mutta suht hyvä isä joten lapset ovat molempien luona 50-50. Minun kaksioni on tietysti eri asia kuin omakotitalo pihoineen, telkkareineen ja lasten tuttuine omine huoneineen. Yritän pikkuhiljaa hankkia kaikenlaista kotiimme mutta tuntuu että lapset olisivat paljon mieluummin isänsä luona minkä tietysti ymmärrän. Jo liiton aikana minä olin se joka piti kuria ja huolehti esim. terveellisestä ruokavaliosta ja nyt meno on sitä että syödään karjalanpiirakoita ja karkkia päälle ja minulle kiukutellaan kun ei ole telkkaria ja keittoa pitäisi syödä. Ihan hirveä olo kun lapsi sanoo ettei halua tulla luokseni ja pitää minua pahiksena joka jätti yhteisen kodin. Kuitenkin tiedän ettei liitto olisi mitenkään voinut jatkua. Vertaistukea tai jotain..? :/
Kommentit (6)
Ihana vastaus, ihan itku tuli helpotuksesta, kiitos! Lapset ovat 5 ja 8. Toki tiedän että kiukuttelevat isälläänkin. Minulla on nyt ensimmäinen hirvittävä syyllisyys/katumus/epävarmuus/ties mikä olo perheen hajottamisesta enkä tiedä kestänkö tätä... Mietin jo että menen takaisin alistettavaksi ja haukuttavaksi kun en kestä tätä oloa...
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miltäs susta sitten tuntuu, kun joku uusi nainen muuttaa sinne vanhaan taloosi lastesi luokse? Ettekö olisi voineet sopia asioita miehen kanssa tai mennä johonkin terapiaan, mikä mätti?
Terapiat käytiin mutta mikään ei muuttunut. Toivon exälle uutta suhdetta vaikka se varmasti alkuun vaikealta tuntuukin. Tunnen syyllisyyttä siitä että jätin hänet koska hän ei ole tahallaan paha vaan jotenkin hän ei voi sille mitään.
AP
[quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 11:35"]
Miltäs susta sitten tuntuu, kun joku uusi nainen muuttaa sinne vanhaan taloosi lastesi luokse? Ettekö olisi voineet sopia asioita miehen kanssa tai mennä johonkin terapiaan, mikä mätti?
[/quote]
En ole ap, mutta "minun vanhaan talooni" muutti uusi nainen, oikein mukava ihminen ja tosi hyvä lapsellemme. Mitä sillä on väliä kuka missäkin torpassa asuu, pääasia että vanhemmat antavat tilaa toisilleen, eivätkä kyräile kertakaikkisen turhista asioista. Minulle oli helpotus päästä pois sen katon alta, eikä yhtään tuntunut pahalta, että ajan myötä tilalle muutti uusi, hyvä ihminen ja pätevä aikuinen. :) En aina jaksa ymmärtää mistä kaikesta ihmiset viitsivätkin vetää herneen nenäänsä...
[quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 11:31"]
Ihana vastaus, ihan itku tuli helpotuksesta, kiitos! Lapset ovat 5 ja 8. Toki tiedän että kiukuttelevat isälläänkin. Minulla on nyt ensimmäinen hirvittävä syyllisyys/katumus/epävarmuus/ties mikä olo perheen hajottamisesta enkä tiedä kestänkö tätä... Mietin jo että menen takaisin alistettavaksi ja haukuttavaksi kun en kestä tätä oloa... AP
[/quote]
No, jos olet kuitenkin lähtökohtaisesti sitä mieltä, että lähteminen oli sinun jaksamisesi kannalta parasta, niin pidä kiinni ratkaisustasi ja käännä katse eteenpäin. Mitä lapsesi voittavat siinä, että sinä menet takaisin kärsimään, jos vaihtoehtona on se, että viimeistään vuoden sisään lapsilla on hyvinvoiva, iloinen, omillaan pärjäävä äiti, joka tykkää lapsistaan ja kodistaan ja viihtyy kotonaan ja mikä tärkeintä - ei itke tai sure joka päivä, eikä pelkää, eikä näytä lannistuneelta? Ihan turha miettiä juuri tätä hetkeä, sillä et sinä missään nimessä voi voida hyvin. Ero on oikeasti iso juttu ja muutokset rankkoja, vaikka ero olisi hyvä juttu ja muutoskin sinne parempaan päin. Anna aikaa, vähintään puoli vuotta, mielellään se vuosi. Kuulostele oloasi, etsi niitä asioita joista ilahdut, ota koti haltuun ja tee tilaa lapsille. Tuskin teit eropäätöstä yhden illan riidan jälkeen, vaan olet tainnut hautoa sitä jo vuosia ja varmaan kärsinyt suhteessa "lasten vuoksi". Kuule, lapsetkin voivat hyvin silloin, kun vanhemmat ovat iloisia, tasapainoisia, nauttivat arjesta ja vaikka välillä väsähtävätkin, niin eivät silloin ryömi kolmea viikkoa pohjamudissa, vaan pääsevät nopeammin pystyyn ja taas arkeen kiinni. Jokin taakka on pudonnut harteiltasi, älä nyt hyvä nainen ihan turhaan ala kammeta sitä takaisin harteillesi, vaan pistä oma takki niskaan ja nauti kesästä lasten kanssa ja ihan vinkkinä: ala myös opetella nauttimaan omasta ajasta. Jokin päivä huomaat, ettei enää ahdista, vaan osaat olla kotona rennosti, vaikka olet montakin päivää ihan yksin. :)
Se menee ohi. :) Panosta yhteiseen kivaan tekemiseen lasten kanssa, siis ihan tavalliseen yhdessäoloon. Sinulla on surua lähdöstä ja mietit miten koti parhaiten toimisi teidän kaikkien kotina. Minkä ikäisiä lapset ovat? Vähän isompien kanssa voi jo keskustella ja miettiä yhdessä millainen koti teillä on ja mitkä asiat tuottavat hyvää mieltä. Voit myös kertoa perustelut sille, miksei teillä ole esim. telkkaria ja kertoa mitä teillä sen sijaan on. Ero on rankka paikka lapsille ja vaikka heillä olisi luonasi ihan hyvä olla, niin saattavat kiukutella ihan pelkästään muutoksen vuoksi. Älä laita kaikkea eron piikkiin, vaan huomioi että hyväkin muutos aiheuttaa ohimenevää stressiä. Kannattaa jutella lasten kanssa, kertoa että he ovat tärkeitä, kertoa että nyt on tällaista ja katsotaan mitä sitten tulee. :) Kerro, että huolehdit lapsista, kerro että sinulle on tärkeätä että perhe syö yhdessä ja sinusta on kivaa olla lasten kanssa ja tehdä heidän kanssaan asioita yhdessä. Sinun ei tarvitse kilpailla exän kanssa, eikä entisen kodin kanssa. Sinun tarvitsee vain tehdä sinun ja lastesi kodista teidän näköisenne ja viettää aikaa lasten kanssa. Voi mennä vuosikin, että asiat alkavat napsahtaa kohdilleen. Ihan varmasti lapset kiukuttelevat myös isän luona ja esim. "karkkia ja telkkaria" -putkea on voinut edeltää ihan jumalaton rähinä (mistä lapset eivät tietenkään sinulle kerro :).