Lue keskustelun säännöt.
Mitä mieltä olette masennuslääkkeistä?
04.06.2009 |
Itse en ole niitä koskaan joutunut syömään ja hyvä niin. Parille tutulle niitä on lääkäri kirjoittanut, toinen on syönyt niitä jo monta vuotta putkeen ja ei siitä huomaa mitään outoa. Ihan iloinen ja puuhakas ihminen. Toinen taas syö niitä aina sillointällöin. Nyt olisi taas ihan selvästi sen paikka että niitä pitäisi syödä ja lääkkeitä onkin kotona, mutta hänen uusi miehensä ei tykkää siitä yhtään. On sitä mieltä että kaverini ei saa syödä niitä.
Mä olen vähän kauhuissani! Olen yrittänyt puhua kaverille järkeä, mutta ainakaan vielä ei ole mennyt perille. Ja kyse on tosiaan siitä että ei halua ottaa niitä kun tämä mies on vastaan :(
Kommentit (59)
Siis mitä sä hoidat, puutarhaa, lapsia vai mitä? Asiantuntemattomuutesi kielii jostain muusta kuin hoitoalasta.
Et ilmeisesti tiedä mitä masennus on? Kyse ei ole alakulosta "kun elämä potkii päähän" vaan aivokemian häiriöstä. Elämän ei tarvitse millään tavalla potkia päähän, elämä voi olla tosi hyvin, mutta ihminen silti masentunut.
Syy miksi masennuslääkkeitä syödään enemmän kuin ennen on että asiasta tiedetään enemmän ja lääkkeet ovat kehittyneet eivätkä aiheuta riippuvuutta ja sivuvaikutuksia siinä määrin kuin aiemmin.
Itse olen syönyt masennuslääkettä useita vuosia. Kun en syö, en saa mitään aikaiseksi, kaikki tuntuu vaikealta, mikään ei kiinnosta. Siinä ei mikään positiivinen ajattelu tai harrastukset mitään auta. Itse asiassa olen hyvinkin positiivinen masentuneenakin välillä, masennus ilmenee silloin tolkuttomana väsymyksenä ja kyvyttömyytenä tarttua asioihin. Harrastuksia on vaikka muille jakaa.
niitä saa tänä päivänä, näin se vain on. Ennen vaikka elämä potki päähän niin oli vaan pakko potkia takaisin, nousta ja jatkaa. Nyt kun on hieman ressiä tai ongelmia itsensä kanssa - heti pilleripurkki käteen. Ja kyllä se riippuvuuttaa aiheuttaa, ei sitä tartte väittää. Itse ollut hoitoalalla aika kauan ja sanotaan että vimpan 10 vuoden aikana on tullut hurja nousu niiden mielialalääkkeiden käyttöjen määrässä - melkein joka kolmas potilas joka tulee syö niitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ihminen masennu ilman hyvää syytä, esim. läheisen kuolema. En millään jaksa uskoa tollaseen. Mä olen varma että kaikki "masentuneet" on vaan laiskoja, on helppo laittaa se laiskuu masentuneisuuden piikkiin. Nykyajan muotisairaus.
Johtuisiko masennuksen mitätöinti siitä, että se on niin yleinen? Tuntuu, että masennus piilee ainakin lievänä lähes joka torpassa, eikä läheskään hakeudu hoitoon, koska ei tiedosta pessimismiään ja muuten kapeutunutta ajatteluaan, köyhää tunne-elämäänsä, eristäytyneisyyttään, talviuuvahtamistaan tai lihomistaan masennukseksen oireiksi. "Sellaista elämä on!" Onko näin?
Suomalaiset ovat tottuneet kovissa oloissa eläneinä menemään hampaat irvessä eteenpäin, tuntui miltä tuntui ja sitä samaa edellytetään myös masentuneilta kanssaihmisiltä. "Kyllähän minäkin voisin masentua, jos olisi mahdollista - toisilla se näyttää käyvän niin helposti, että ei taida olla todellista."
Kukaan ei varmaankaan vastusta esim. skitsofreenikoiden lääkitystä. Millä tavalla masennuslääkitys on eri asia? Jos masennus lähtee juoksulenkillä, ei se ole sairaalloista tai kroonista masennusta. Voi tuntea olonsa joskus masentuneeksi, sehän on normaalia, mutta kuinka normaalia on, että yksi tietty tunnetila on päällä monta kuukautta tai vuotta putkeen? Jos joku olisi iloinen 24 tuntia vuorokaudessa ympäri vuoden, niin ei häntäkään ihan terveenä pidettäisi.
Älkää puhuko asiasta, josta ette tiedä mitään. Masennuslääkkeet eivät aiheuta riippuvuutta eivätkä muuta persoonallisuutta. Ei ole väärin käyttää lääkettä silloin kun siihen on tarve. Mistähän tuollainen käsitys tulee, että lääkkeitä määrättäisiin heppoisin perustein.
Eivätkä kaikki ymmärrä, että masennuslääkkeitä käytetään muihinkin sairauksiin kuin masennukseen. Ja usein masennuslääkkeet sekoitetaan rauhoittaviin lääkkeisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
määrätään heppoisin perustein.
Esimerkki: minä.
Parikymppisenä läheiseni kuoli ja silloinen poikaystävä jätti. Menin kaverin kehotuksesta itkemään yksityiselle yleislääkärille, joka sillä silmänräpäyksellä kirjoitti masennuslääkereseptin kun vähän itkua tihrustin. Ei mitään jatkosuunnitelmaa, ei mitään kehotusta terapiaan, lääkkeet vaan käteen ja kehotus että tuu takasin niin nostetaan annosta jos ei tehoa.
Söin niitä kuukauden ja tajusin että olipas typerä idea. Samoihin aikoihin kolme kaveria söi samoja lääkkeitä, vähän samaan tyyliin olivat saaneet tosta vaan reseptin.
Että KYLLÄ TODELLAKIN ANNETAAN LIIAN HEPPOISIN PERUSTEIN.
taivas millaista viisastelua tässä ketjussa aina vaan esiintyy. Onko esim. syöpää sairastavallekin kemoterapia vain ympäristön tapa pestä kätensä, ja lähipiirin itsekkyyttä?
Aina kun joku syö pitkään masennuslääkkeitä, hänen ympärillään on ISO kasa hyvin itsekkäitä ihmisiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en vain osannut lainata sitä oikein...
taivas millaista viisastelua tässä ketjussa aina vaan esiintyy. Onko esim. syöpää sairastavallekin kemoterapia vain ympäristön tapa pestä kätensä, ja lähipiirin itsekkyyttä?
Aina kun joku syö pitkään masennuslääkkeitä, hänen ympärillään on ISO kasa hyvin itsekkäitä ihmisiä!
Joten en ota siihen kantaa. Mutta mun mielestä mies vaikuttaa kontrolloivalta mieheltä. Ihan sama jos mun mies kieltäsi mua syömästä antibiootin minkä lääkäri olisi kirjoittanut tulehduksen hoitoon. Ällöttävää!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa siltä, ettei lääkäri kuunnellut sinua ja suruasi, eikä välillenne syntynyt mitään hoitosuhdetta, varsinkin jos kävit vain tuon yhden kerran. On myös tylsää, että meillä monilla on niin suuri lääkärin auktoriteetin kunnioitus, että teemme niin kuin ensimmäinen vastaantullut lääkäri sanoo, emmekä kriisissä pysty tai osaa ajatella asiaan laajemmin.
Monen henkistä vointia ohjaisi parempaan suuntaan, jos lääkäreillä olisi mahdollisuus ohjata kaikkia keskusteluapua tarvitsevia eteenpäin, mutta luulen, että on yhtä turhauttavaa sekä lääkäreille että potilaille, että ainoa hoito lievemmissä kriiseissä tai sairauksissa on lääkehoito. On myös varmaan potilaita, jotka kokevat saavansa hoitoa vain, jos saavat lääkäriltä reseptin. Vaikea on lääkärin kuitenkin tietää, mitkä ko. potilaan selviytymiskyvyt on, jos hoitosuhdetta ei ennestään ole, eikä lääkäri tunne potilasta mitenkään ja ehkä siksi on turvallisempaa kirjoittaa edes se resepti kuin lähettää itkevä ihminen kotiin ilman mitään tukea, edes lääkkeistä.
Kyllä vaan määrätään heppoisin perustein. Esimerkki: minä. Parikymppisenä läheiseni kuoli ja silloinen poikaystävä jätti. Menin kaverin kehotuksesta itkemään yksityiselle yleislääkärille, joka sillä silmänräpäyksellä kirjoitti masennuslääkereseptin kun vähän itkua tihrustin. Ei mitään jatkosuunnitelmaa, ei mitään kehotusta terapiaan, lääkkeet vaan käteen ja kehotus että tuu takasin niin nostetaan annosta jos ei tehoa. Söin niitä kuukauden ja tajusin että olipas typerä idea. Samoihin aikoihin kolme kaveria söi samoja lääkkeitä, vähän samaan tyyliin olivat saaneet tosta vaan reseptin. Että KYLLÄ TODELLAKIN ANNETAAN LIIAN HEPPOISIN PERUSTEIN.
muita hoitoja ole käytettävissä tai ne eivät ole auttaneet riittävästi? Tai olisiko masentuneen ihmisen traumat esim. lapsuudessa niin syviä, etteivät ketkään lähipiirin ihmiset pysty paikkaamaan sisäistä tyhjyyttä ja rakkauden vajetta? Tai olisiko masentuneen persoonallisuus kasvanut sellaiseksi, että hän on ollut itse yliuhrautuvainen ja puoliaan huonosti pitävä ja "kerännyt" persoonalleen "sopivia" ihmisiä lähelleen (syyllistämättä masentunutta tai hänen läheisiään)?
Ehkä asiat eivät ole niin mustavalkoisia ja samat selitykset eivät päde kaikkiin ihmisiin.
Aina kun joku syö pitkään masennuslääkkeitä, hänen ympärillään on ISO kasa hyvin itsekkäitä ihmisiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ihminen masennu ilman hyvää syytä, esim. läheisen kuolema. En millään jaksa uskoa tollaseen. Mä olen varma että kaikki "masentuneet" on vaan laiskoja, on helppo laittaa se laiskuu masentuneisuuden piikkiin. Nykyajan muotisairaus.
Tämä pointti tulee aina esiin jossakin vaiheessa - masennus on nykyajan muoti-ilmiö, elintasosairaus. Tähän on aina pakko vastata, että ainoassa vertailukelpoisessa YK:n suorittamassa tutkimuksissa, jossa masennusta on tutkittu erilaisissa maissa tulos oli hieman toinen.
Tarkalleen ottaen tutkittiin synnytyksen jälkeistä masennusta, koska äidit käyttävät terveydenhuoltojärjestelmää ja ovat siis tutkittavissa, ja synnytyksen jälkeistä masennusta on helppo tutkia sen paikallistettavuuden vuoksi- tiedetään milloin ja mitä etsiä.
Kehitysmaista tutkimuskohteina olivat muistaakseni Afganistan ja Tansania, ja masennukseen sairastuneita oli Pohjoismaihin verrattuna ainakin kolminkertainen määrä.
Kyse ei siis todellakaan ole elintasomuotitaudista.
Ja lääkkeillä on tehoa, persoonallisuus ei muutu. Ynnä muuta. Ette viitsisi vastata näihin viesteihin, jos ette tiedä mistä puhutte.
toki on niitä jotka näitä mielialalääkkeitä tarvitsee OIKEESTI - todella hyvin ymmärrän että jos joku omainen kuolee /sairastuu jne on todella raskasta mennä eteenpäin. Yhteiskunta muutenkin vaatii ihmiseltä hurjasti tänä pvnä, moni ei jaksa sen takia. MUTTA on myös totta niin kuin joku väitti että liian helposti tartutaan lääkkeisiin usein. Kun tuntuu että perheelämä on raskas, työpaineet lisääntyy jne - eiku lekuriin itkemään ja reseptin saat aivan varmasti jos haluat. Miksi niin pitää olla? Uskon että liian helposti ihminen itse antaa periksi ja antaa mennä, ei viitsi yrittää edes vetää itsensä niskasta ylös ja ulos vaikka lenkille - koska vaikka se on raskasta täytyyhän ITSEKIN olla aktiivinen ja YRITTÄÄ eikä vaan odottaa muilta tukea ja apua ja tabuja. Olenko ihan väärässä? Meillä uusperhe missä 6 lasta. Heillä harrastuksia ja töitä, kuskaamista riittää että moni ei pysyisi kärryillä viikkoakaan pidempää - lupaan sen - ja itse teen vuorotyötä. Monta kertaa olen ollut niin "fed up" kaikkeen, kukaan ei kysele miten jaksan, kukaan ei auta, minä vain jankutan koko ajan jne - että ois helppoa vain rääkyä ja antaa olla - saisin mennä nukkumaan jonnekin rauhalliseen huoneeseen...mutta tässä seison vielä..ehkä hetken vielä jaksan - näin minä ainakin toimin. Olen vissiin liian stressaantunut jopa saada burnoutia...huhu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
menetysten takia ovat eri asioita kuin masennus. Masennuslääkkeitä käytetään masennukseen, paniikkihäiriöön ja ahdistuneisuushäiriöön. Nämä sairaudet voivat tulle kenelle tahansa ihan ilman mitään näkyvää syytä. Tietenkin elämän kriisit voivat olla laukaisevina tekijöinä. Jos omainen kuolee ja voimat ovat ihan poissa ja pitäisi jaksaa järjestellä asioita, voi lääkäri kirjoittaa pienen määrän rauhoittavia läkkeitä. Masennuslääkkeitä ei tällaisiin äkillisiin kriiseihin anneta eikä niistä siinä ole apuakaan. Masennuslääkkeet vaikuttavat kunnolla vasta viikkojen käytön jälkeen. Vaikeasti masentunut ei kykene ryhdistäytymään ja lähtemään lenkille, kun pelkkä hengittäminenkin käy työstä. Ei pitäisi syyllistää sairaiden ihmisten sairauden hoitoa, vaikka siihen tarvittaisiin lääkkeitäkin. Masennuslääkkeisiin ja mielenterveydenhäiriöihin liittyy kummallisia ennakkoluuloja ja ihan vääriä käsityksiä.
kylläkin muuttui kovasti aloitettuaan masennuslääkkeet, muuttui nimenomaan maaniseksi. Tekee kaikkea sellaista mitä ei ennen tehnyt, leipoo, hösää kaikkea hulluna ,päsmäröi. On muuttunut ihmisenä aivan erilaiseksi, käy aivan ylikierroksilla. Tämä on surullista. en kehtaa asiasta sanoa hänelle. Toinen ystäväni on kanssa kokeillut masennuslääkkeitä, hän sanoi että niistä tulee kaikkivoipa olo, mä osaan kaiken ja teen kanssa...
Itse menetin äitini, masennuslääkkeitä tarjottiin heti sairaalassa. Olin loukkaantunut, halusin surra suruni ihan omana itsenäni ja niin teinkin vaikka se hirvittävää olikin.Suru ei ole sairaus tai masennus.
kaikkivoipaisuuden tunteita aiheuta. Ilmeisesti kyseessä on sairaus, johon tarvittaisiin toisenlaiset lääkkeet. Tarjottiinkohan sinulle varmasti juuri masennuslääkkeitä siellä sairaalassa? Se on outoa, koska niillähän ei sen hetkiseen suruusi olisi ollut mitään vaikutusta.
Mitä mieltä olet diabetes/ verenpaine/ tulehdus/ kipulääkkeistä? Kainalosauvoista, kipseistä, silmälaseista ja laastareista?
Ei ollut näitä luolissa asuttaessa ja hyvin meni... ja jos oli liian heikko tähän maailmaan, dinosaurus söi pois ruikuttamasta.
Miksi asennoituminen mielenterveyteen on liian usein vielä 2000-luvulla niin kivikautista?
kyllä nyt kans pistää lusikka tähän soppaan. Mistä ihmeestä te saatte noita käsityksiänne? Esimerkiksi siitä kuinka heppoisesti mielialalääkkeitä käytetään ja määrätään? Kyllähän sen arvion tekee ammattitaitoinen lääkäri, eikä mammat täällä. Ja toinen asia, silloin kun on masentunut ei todellakaan auta ystävien hyvää tarkoittava apu tai neuvot, masennus on sairaus, joka vaatii järeämpää hoitoa. Läheisten tuki on tärkeää, mutta se ei todellakaan nosta sieltä masennuksen suosta.
terveisin diagnoosilla vakava, pitkään jatkunut masennus
Juuri tällaiset asenteet tekevät mielenterveyden sairauksista niin häpeällisiä. Surullista tietämättömyys ja ymmärtämättömyys depressiosta sekä empatiakyvyttömyys masentuneita kohtaan. Toivottavasti "siperia ei opeta", mistä masennuksessa on kyse.
Ei ihminen masennu ilman hyvää syytä, esim. läheisen kuolema. En millään jaksa uskoa tollaseen. Mä olen varma että kaikki "masentuneet" on vaan laiskoja, on helppo laittaa se laiskuu masentuneisuuden piikkiin. Nykyajan muotisairaus.
Aika matalalla on elämisen kriteerit, jos "hyväksioloksi" riittää se, että ei tee mieli tappaa itseään. Eli jos on edelleen kettuuntunut ja takakireä, ajattelu on kielteistä, olo on helposti uupuva tai mielialat heittelee, mutta on sen verran parempi olo, ettei tee mieli koko ajan kuolla, lääkkeet ovat turhia? Minusta mielekkääseen ja elämisen arvoiseen kuuluu muutakin kuin selviytyminen päivästä toiseen ja jos lääkkeistä saa siihen tukea, hyvä niin.
Minun käsitykseni mukaan mielialalääkkeisiin ei tule fysiologisesti riippuvaiseksi, mutta toki, jos mikään elämässä, ajattelussa ja tunnetasolla ei muutu, oireet varmaan palaavat lääkityksen lopetettua. Ongelma vain on, että terapiaa ei ole kaikkien saatavilla ja on mielestäni julmaa vaatia, että pitäisi selvitä sekä ilman lääke- että terapiatukea.
Ihanne olisi, että sosiaaliset verkostot (perheet, sukulaissuhteet, naapurosto, työyhteisö, ystävät, harrastustutut, vertaistuki jne.) parantaisi masennukset, eikä kemiallista hoitoa tarvittaisi, mutta näin onnellisesti ei useinkaan ole, joko tukevien ihmissuhteiden puutteesta tai masentuneen tukemisen raskaudesta johtuen. Niillä, joilla on se onnellinen tilanne, että tukena on hyviä ja läheisiä ihmissuhteita, on parempi ennuste parantua kuin niillä, jotka joutuvat yksin tai pelkän ammattiavun ja lääkityksen varassa selviytymään sairaudestaan.