Oma lapsi inhottaa..

syödä ja pääasiassa syö kaksi lämmintä ruokaa...hänen ongelma onkin napostelu...



/ap

lääkärin kanssa ja otti asian vakavasti. Tytön pituus 161 ja painoa 64..ja olenko sanonut että hän on kovin lihava..ongelma on se että paino nousee kokoajan. Ja tähän lääkärikin kiinnitti huomion, eli nyt pitäisi saada paino pysymään tuossa, koska tyttö ei enää pituutta paljoa kasva.



Ja tietenkin kehun tyttöa aina muuten, on suloinen ja ihana tyttö.

Minä hirviönä te minua oikein pidätte..jos olenkin tarkka niin en kuitenkaan ole tiukkapipoinen..jestas...päälimmäisenä kuitenkin vain huoli tytöstä ja ettei häntä kiusattaisi ym.



/ap

15-vuotias on jo sen ikäinen, että mahtaisikohan hän ymmärtää jo ihan samanlaista laihdutuskieltä kuin aikuinenkin. Että ihminen lihoo, jos syö enemmän kuin kuluttaa, ja laihtuu jos kuluttaa enemmän kuin syö.



Olen suositellut täällä aiemminkin www.kalorilaskuri.fi sivustoa, aikuisille kyselijöille. Mitä jos kävisit tyttösi kanssa ihan asiallista, tunteista vapaata keskustelua siitä, haluaako hän pitää painonsa kurissa, ja jos haluaa, miten siihen pääsee. Jos hän ei halua tehdä mitään, tee hänelle selväksi että sitten paino vain jatkaa nousuaan, vaatteet eivät mahdu päälle, ärsyttää. Jos ei ymmärrä tätä, älä puutu asiaan esimerkiksi vuoteen ollenkaan, ja niele inhotukseksi. Sovi, että otat asian puheeksi vuoden päästä uudestaan.



Vieraiden tuomat herkut, joita jää yli, ota vaikka työpaikan kahvipöytään mukaan mahdollisimman äkkiä niin eivät jää kiusaamaan...

tottakai tyttö saa normaalia ruokaa syödä ja pääasiassa syö kaksi lämmintä ruokaa...hänen ongelma onkin napostelu...

/ap

ja etteikö se nyt voisi olla syömättä kun pullea on! Ja oikea vastaushan on, että no ei todellakaan voi!

SINÄ kirjoitit, että SINUA inhottaa, ja kyllä se kylmä tosiasia on, että ongelma on sinun, eikä tyttäresi! Tyttäresi ei oikeastaan ole vielä edes ylipainoinen - hän on montaa teini-ikäistä vähän pyörempi, koska monet teinit ovat normaalipainon alarajoilla, mutta ei tuossa ole mitään, mihin lääkäri olisi puuttunut ilman sinun aloitettasi!

Ei ole paino-ongelmia mihinkään suuntaan, eikä syömishäiriöitä.



Itsellänikään ei ole niitä koskaan ollut.



Hyvä kaveri on vähän pyöreä, ei lihava vaan sellanen joka vois vähän laihduttaa, jojoilee painonsa kanssa ja vähän väliä on herkkulakossa. Hänen tyttärensä on 12-vuotias ja ei sillä mitään paino-ongelmia ole, tyttö ei todellakaan ole lihava. Kaveri kertoi että tyttö oli sanonut että tuntee olevansa lihava ja oli puhunut jotain laihduttamisesta.

En voinut olla miettimättä onko tyttö oppinut niin kriittiseksi äitinsä myötä. Kun on joutunut kuuntelemaan ja katselemaan koko elämänsä ajan kun äiti seisoo peilin edessä voivottelemassa kilojaan?



Jotkut vanhemmat voisivat katsoa peiliin ja miettiä mistä mahtaa johtua lapsiensa "paino-ongelmat" ja tyytymättömyys omaan vartaloonsa.

voivoittelemassa yhtään mitään. urheilen ja syön terveellisesti ja minä parasta VOIN HYVIN. ja toki haluaisin myös että tyttäreni voisi hyvin ja olisi tyytyväinen kehoonsa.

Nyt hän ei ole sitä.

söin suruuni ja murrosiän tuskaan. Tajusin sen vasta kolmekymppisenä.



Olisin kaivannut vanhempieni läsnäoloa ja opastusta, mihin suuntaan elämässä kannattaisi lähteä enkä loputtomasti tilaa ympärilleni olla rauhassa. Lisäksi asuinpaikallamme ei juurikaan ollut kiinnostavia kavereita, joten elämäni oli kokolailla tylsää ja ajattelin sen olevan turhaa.

ja mieti sitten, miksi olet saanut tietyn tyyppisiä vastauksia!



Otsikkosi oli "oma lapsi inhottaa" ei "olen huolissani tyttäreni painonnoususta ja liikkumattomuudesta". Alkuperäisessä tekstissäkin keskityttiin lähinnä siihen, että tytön salaa syöminen ja laiskuus ÄLLÖTTÄÄ ja ärsyttää sinua. Tulet ärtyneeksi, kun ajattelet asiaa. Sanoit jopa suoraan, että jopa se ärsyttää, kun tyttö syö normaalia ruokaa. "Eikö voisi olla syömättä" tuli ap sinun näppäimistöstäsi, ei meidän.



Ja nyt sitten ääni kellossa muuttunut aika paljon. Olet kuulemma vain huolissasi kohoavan painon vaikutuksista tyttäresi terveyteen...Alkuperäisestä viestistä sai sellaisen kuvan, että ennemminkin olet huolissasi sen vaikutuksista omiin tuntemuksiisi tytärtä kohtaan. Rehellistä sinänsä ja rehellisyytesi oli alkuperäisessä viestissä jopa ihailtavaa. Tunteilleenhan ei kukaan mahda mitään, ennen kuin tunnustaa ne, ja tekee asialle jotain.



Mutta älä nyt pyörrä puheitasi ja ihmettele, kun vastaajat täällä ovat sitä mieltä, että ENSISIJAINEN onglema on sinulla. Ei tyttären ruokatottumusten pitäisi tai saisi ÄLLÖTTÄÄ ja VIHASTUTTAA sinua, korkeintaan juuri huolettaa ja mietityttää. INHON tunteesta tai sen kaltaisista ajatuksista kuten "eikö tyttö voi olla syömättä normaaliruokaa" sinun on ehdottomasti päästävä yli, jotta voit auttaa tytärtäsi.

nimittäin terve suhtautuminen ruokaan ei sisällä jatkuvaa tarkkailua.

samanlainen hoikkeliini kuin hän. Samoin mun isääni inhottaa se.



Teininä painoin n. 57kg ja olin 1,64 pitkä ja molempien mielestä ihan ällöpaksu. Kannustivat ja vihjailivat koko ajan liikkumaan.



Ratsastin sitten jossain vaiheessa joka päivä. Vieläkin tunnen huonoa omatuntoa, jos en liiku "äiti ei pidä minusta enää". Hän yritti saada mua tanssitunneille, mutta olen aina ollut kömpelö, eikä se ollut kivaa. Se ei johdu paksuudesta vaan siitä, että mulla on huono liikemuisti.



Vaikka kävin lapsena monta vuotta satubaletissa, baletissa ja jazz-tanssissa, en silti oikein oppinut koreografioita, vain pieniä pätkiä. Tasapainoni on hyvä, samoin vartalonhallinta, mutta kun tanssin, en muista minne pitäisi mennä. Tämäkin ällötti äitiäni, vaikka hän ei sen nohevampi olekaan (olen itse katsellut sen luuviulun törmäilyä tanssiopistolla).



Joskus teininä yritin niin kovasti miellyttää äitiä, että pudotin 15kg ja keikuin anoreksian partaalla. Kuukautiset olivat vuosia poissa. Sitten en enää jaksanut pingottaa ja "plösähdin" takaisin. Äiti oli kuin hangon keksi sen ajan, kun olin alipainoinen. Vaikka olin kuitenkin jopa yli 45kg, niin kovaa itsekuria ei koskaan ollutkaan, että olisin edes kunnollista anoreksiaa itselleni saanut. Sekin varmaan mutsia harmittaisi. Hän kun yleensä syö kunnon ruoastakin vain kaksi haarukallista tai lusikallista, sekä murtaa pienen palan leipää. Sen jälkeen hän on "aivan täynnä".



Äiti yrittää vieläkin kannustaa mua lenkille ja liikkumaan, mutta ei kiinnosta paskan vertaa. Mitä enemmän hän on "huolissaan", sitä ällöttävämpää se on. Antaisi mun olla ihan rauhassa :X



Käyn kyllä kävelylenkeillä ja hyötyliikun, nyt taas ratsastan. Mutta kun se luukasa haluaisi, että minä tanssisin :X

mutta olishan se kiva, että minusta minuna itsenäni! Eikä vain, jos täytän kauniin naisen normit.



Onneksi mieheni mielestä olen viehättävä ja hyvässä kunnossa. Hän tykkää, kun on jotain, mistä ottaa kiinnikin. Omppuvatsaa mulla ei ole, eikä mitään mittavaa ylipainoa. Olen vain pyöreä, pyöreäpeppuinen ja -reitinen, isoharteinen. Vyötärö on kapeahko.

kirjoitti hyvin, ei lisättävää siihen.

15 vuotiaana kapinoidaan vanhempia vastaan, oletko ajatellut sitä, että tyttäresi kokee ainoaksi keinokseen saada huomiota sinulta syömisen? Oletko muuten kiinnostunut tytön asioista, teettekö yhdessä mitään? Nythän olisi loistava tilaisuus ottaa tyttö mukaan johonkin yhteiseen liikuntaharrastukseen, jona tyttö saa valita. Totta on, että tuossa iässä hankittu ylipaino ja tottumukset ovat pahasta. Voisitko puhua tytön kanssa ja kertoa miksi olet huolissasi, syyttämättä tai antamatta ymmärtää, että et rakasta häntä sellaisena kun hän on?

Paino on tosi henkilökohtainen juttu ja varsinkin teinille. Olin tuon ikäisenä varmaan hyvin samankaltainen kuin ap sinun tyttösi, söin vähän enemmän kuin ehkä olisi pitänyt, enkä erityisesti nauttinut liikunnasta. Se taas osin johtui siitä, etten ollut siihen lapsena tottunut (tahdoin joskus liikuntaharrastuksen, mutten voinut saada, koska asuimme niin syrjässä maalla).



Äitini on erittäin hoikka, tällä hetkellä painaa noin 50kg mutta nuorempana likemmin 40. Hän ei syö erityisen terveellisesti eikä liiku, mutta syö vähän. Hänen suhteensa ruokaan on aina ollut vähän kiero, eikä hän voinut sietää minussa pientä teinipyöreyttäni. Hän kommentoi jatkuvasti "rakentavasti" ja välillä todella asiattomasti. Hän saattoi sanoa vaikka ettei halua satakiloista tytärtä. En koskaan ollut varsin ylipainoinen, vähän pyöreä vain. Tämä kuitenkin jätti minuun pitkäksi aikaa todella kurjan itsetunnon ja vaikean suhtautumisen syömiseen. Nuorempaan sisareeni se vaikutti niin, että hän sairastui anoreksiaan ja bulimiaan. Sisareni on aina ollut todella hoikka, eikä hänelle painosta huomauteltu, mutta hän toki kuuli kuinka minulle puhuttiin.



Äiti ei varmasti koskaan tarkoittanut pahaa, vaan ajatteli auttavansa meitä. Olen myöhemmin miettinyt, ettei teini-ikäisen painoon kannattaisi puuttua kuin ainoastaan selkeän lihavuuden takia. Itse nimittäin aikuistuttuani löysin liikunnan ja terveen tavan syödä. ensin kuitenkin keräsin itsetuntoani ja päätin, että olen arvokas vaikken olisi laiha. Tein sen kaiken itse, omasta halusta ja minua varten, enkä enää äitini takia tai painostuksesta. Itseasiassa syön ja liikun paljon terveellisemmin kuin hän.



Painosta tulee herkästi todella vaikea kipupiste teinille. Koita ap päästä yli tuosta ällötyksestäsi, ja anna teinisi ensin kasvaa. Et voi laihtua hänen puolestaan, ja tuolla tavalla ajattelemalla saat vain hänen itsetuntonsa alas. Teinisi kyllä huomaa ajatuksesi, vaikket niitä juuri julki toisikaan.

Sulla on syömishäiriö ap. Eikö se ole ortoreksia vai mikä kun on pakkomielle terveelliseen ruokaan ja kuntoiluun? Syömishäiriöön kuuluu ettei sitä ensin itse tunnista häiriöksi.



Miksi sinulla on häiriö eikä vain normaalit terveelliset elämäntavat? Se selviää aloitusviestistäsi. Et haluaisi että tyttäresi syö normaalia ruokaa koska normaalipainoinen tyttäresi on mielestäsi pullea??? Sinua inhottaa tyttäresi koska hän on normaalipainoinen eikä liian laiha kuten itse ilmeisesti olet?



Olen todella huolissani sun asenteestasi ap. Tyttäresi on sen takia välittömässä vaarassa. Hänellä voi olla BED (ahmimishäiriö) tai bulimia, mutta riski sairastua syömishäiriöön, vaikkapa anoreksiaan tai bulimiaan on ilmeinen. Minulla on 15v poika ja todella monella samanikäisellä koulukaverilla (tytöllä vaikka voi se pojallekin tulla)on anoreksia tai bulimia.



Mua inhottaa oikeasti ap sun asenne. Ihan karmeeta kun oma äiti ei hyväksy vaan tuntee ällötystä normaalipainoisesta lapsestaan. Vaikket sitä sano suoraan, kyllä tyttö lukee sen rivien välistä. Entä jos hän sairastuukin anoreksiaan ja alkaa laihtumaan? Kehutko häntä jolloin hän saa lisää vettä myllyynsä kun huomaa että vihdoinkin hyväksyt hänet? Entä jos hän sairastuu bulimiaan? Katso vaikka youtubesta mitä seurauksia siitä voi olla. Sieltä löytyy mm. muistovideo 14-vuotiaalle bulimiaan kuolleelle tytölle, joka oli oksennellut vasta 2 KUUKAUTTA ennen kuin kuoli, oksentelu kun pistää elektrolyyttitasapainon sekaisin ja bulimikko kuolee sydämenpysähdykseen.



Usko nyt hyvä ihminen mitä me kaikki yritetään sulle sanoa. Sinulla on se ongelma, ei tyttärelläsi. Sitäpaitsi, ei 15v:n tytön kuulukaan mahtua edellisen vuoden vaatteisiin, se on normaalia että muodot pyöristyy naisellisemmiksi tuossa iässä. Sinun pitäisi auttaa lasta hyväksymään nämä muutokset itsessään. Ehkä hän on luonnostaan naisellisemman mallinen kuin sinä? Se minkä mallinen on pienenä ei välttämättä kerro siitä mikä ihmisen luonnollinen malli on aikuisena. Kukaan ei ole pikkutyttönä kurvikas vaan muuttuu juuri siinä murrosiässä.

Minulla on 5v tyttö joka syö tosi vähän. Välillä kieltäytynyt syömisestä ja kun kysyin että miksi niin hän sanoi että "kun isoveli sanoi että jos syö niin tulee läskiksi...ja oon mä sitä kyllä vähän itsekin ajatellut". Tuo kylmäsi minua aivan hirveästi.



5v tyttöni on muutenkin tarkka ulkonäöstään. Viimeksi n. viikko sitten minua ilahdutti tytön ulkonäköpohdinnat:) Hän katseli itseään peilistä ja tuumi "mulla on tällainen kapea naama. Se ei oo niin kaunis. Mä haluaisin että se olis pyöreempi." Kysyin millaiset naamat hänen mielestään isoveljellä ja pikkusiskolla on. Pyöreämmät kuulemma (no veli on pallopää, mutta siskolla on kapea naama mutta 4-vuotiaan vauvanpyöreät posket). Sanoin sitten että pyöreämmän naaman saa syömällä kunnolla ruokaa. Siitä tyttö ilahtui tosi paljon "joo, mä alan nyt kyllä syömään kunnolla".



Ulkonäköpaineet tulee niin aikaisin ulkopuolelta, toivoisin että kaikissa kodeissa kuitenkin kaikennäköiset lapset hyväksyttäis sellaisina kuin he ovat kun jo tarhamaailmassa pienet joutuu näihin asioihin törmäämään:( Meillä on jo puhuttu 3-6 vuotiaiden aloitteesta kieroista silmistä, kähärästä tukasta, tummasta ihonväristä ja laihuudesta/lihavuudesta, lastenkin maailmassa kavereita arvotetaan ulkonäön mukaan.

Sinulla on syömishäiriö ja olet olet aiheuttanut sen myös lapsellesi.

Ohan ensimmäiseksi sinun kannattaa hakeutua juttelemaan jonnekin, suhtautumisesi omaan lapseesi on vääristynyt.



Äitini oli kaltaisesi, minä oli kyllä hoikka (alipainoinen) koko lapsuus- ja nuoruusiän. Vasta aikuisena aloin lihomaan ja tällä hetkellä olenkin todella ylipainoinen.

Osittain äitini "ansiosta".



Parhaita paloja lapsuudestani ja nuoruudestani:

meillä ei ollut kotona koskaan mitään herkkuja, kaikki oli sitä terveellisintä laatua. Hampurilaiset ym kiellettyjen listalla. Ei karkkia, limsaa koskaan. Voinet arvata mitä tapahtui kun itsenäistyin.

Olin nuorena aikuisena todella hoikka, painoindeksin mukaan lähes alipainoinen - äitini sanoi suoraan, että olisit nätimpi jos laihduttaisit muutaman kilon. Äiti itse vahtasi päivittäin painoaan, grammaakaan ei saanut tulla lisää. Ruuassa ei saanut olla rasvaa tai suolaa, ravintolaruuat olivat kauhistus. Enää äitini ei huomauttele painostani, sitä on varmasti yli hänen sietokykynsä :)



Lapsesi vaistoaa mielipiteesi ja ajatuksesi. Ja se vaikuttaa paljon. Tee asialle jotain ennen kuin pilaat lapsesi elämän. Lapsesi ei voi olla sinun kuvasi. Kaikkia ei kiinnosta urheilu ja liikkuminen. Hyväksy lapsesi sellaisena kun hän on, hanki itsellesi apua.

Ei yhtään ihme, että lapselle tule esyömishäiriö. Äidin jatkuva painontarkkailu on juuri yksi syy.

samaa mieltä. jos äiti jatkuvasti tarkkailee ja muistuttaa painosta niin se ei ainakaan kannusta toista laihduttamaan vaan päinvastoin.

nimim. oma äiti muistuttanut aikanaan ylipainosta - vaikkakin on ollut pari kiloa ylimääräistä

Ihme jeesustelijoita taas. Ap:han kysyi apua - ei siis mitenkään itsekään hyväksynyt ällötystunteitaan. Se on av-mammoille ilmeisesti niin outoa, että joku huolehtii omasta painostaan ja on myös huolissaan lapsensa liikakiloista ja vääristä elämäntavoista. Pitäsi antaa lapsen vain paisua valaaksi, ettei tule anoreksia.



Minulla on 5-vuotias herkkusuu, joka mättää kaksin käsin herkkuja aina kun niitä on tarjolla. Tai ei mätä, kun kontrolloidaan, mutta herkut ovat aina mielessä, vaikka kotonakin saa jäätelöä ja leipomuksia, jos nyt joku tulee heti huutamaan, että johtuu siitä, että kotona ei koskaan herkutella. Ja kyllä minuakin ällöttää herkkujen mättäminen, niin aikuisella kuin lapsellakin, mutta en tietenkään näytä ällötystäni vaan pyrin keskustelemaan lapsen kanssa, miksei herkkuja ole hyvä syödä liikaa ja ohjaamaan häntä muihin kiinnostaviin juttuihin.



Ihmetyttää ihmiset, jotka alkavat meuhkata, jos joku puhuu ihan luonnollisista tunteistaan. Sitä aitsi kannattaisi pitää mielessä, että nuorten ylipaino on yhä hurjasti suurempi ongelma kuin anoreksia.

sairaus, joten sillä tavalla se on kyllä huomattavasti vaarallisempi kuin teinin (lievä) ylipaino.

Varmaan hän jo nyt syö salaa, koska muuten sinä kimmastut kun herkut ovat hävinneet. Hän ei ole edes lihava, ja tuossa iässä on vielä pyöreyttä joka varmaan häviää muutamassa vuodessa. Tuo ensimmäinen viesti vain oli niin ilkeämielisesti kirjoitettu.



Minä sain myös syömishäiriön koska oma äitini oli kuten sinä. Hän painoi noin 50 kg, ja kun minä ylitin tuon painon suurinpiirtein 15-vuotiaana, vaikka olin pitempi kuin hän, niin sain kuulla olevani läski, laiska ahmija. Jos söin pipareita kaapista olin varas ja kiero. Kun aloin laihduttamaan ja oksentelemaan kun sairastuin bulimiaan, sain vielä pahemmat haukut kuinka läski, sairas paska olin. Ja muistan hyvin ne katseet täynnä inhoa, painoinhan 57 kg ja 165 cm pitkä, mikä hillitön läski!!!



Miksi et anna koko asian olla?



Älä osta herkkuja, vaan terveellistä ruokaa ja hedelmiä. Kannusta herkuttelemaan hedelmillä ja salaatilla. Laita salaattikulho jääkaappiin valmiiksi, ja pilko hedelmäsalaattia. Älä keskity painoon, älä mainitse koko sanaa. Älä laske ääneen kaloreita tai tuijottele itseäsi ihaillen peiliin ja syrjäsilmällä halveksien tyttäresi leviävää takapuolta. Sano mitä tahansa muuta kommenttia tyttärestäsi, kehu, kannusta ja rakasta. Älä enää mainitse painoa yhtään. Anna sen tasapainottua itsestään.