Saako lapsenne ilmaista kielteisiä tunteita?

Ja pitääkin ilmaista kaikki tunteet ja sitten niistä puhutaan kun tilanne laantuu, että mikä oli ja halitaan ja ollaan että on ok tuntea monella tavoin. Lapset on vielä meillä pieniä 2-6v. Tämän haluaisin säilyvän.

joka päivä huudan kyllä jossain vaiheessa että älä huuda tai älä kiukuttele... eli siis kai annan kuitenkin viestiä ettei tunteita saisi näyttää.

Nyt seitsemän vuotiaana kiukuttelee edelleen kuin 3 vuotias. Nykyisin kiellän marisemasta ja huutamasta ja vinkumasta ja itkemästä. Kunpa olisin aloittanut tämän kasvatuksen paljon aikaisemmin. Ehkä ei nyt koululaisena parkuisi kuin vauva koulussa kun joutuu syömään herneitä.

Olen yrittänyt opettaa, että kielteiset tunteet tulisi näyttää kotona. Kotona saa itkeä, huutaa ja olla pahalla mielellä. Ja niin pitääkin tehdä. Kuopuksemme ei sitä aina oikein jaksa muistaa ja räyhää kyllä missä vaan kun sille päälle sattuu. Esikoinen taas on joskus huomauttanut, kun olen pyytänyt lopettamaan itkemisen/huutamisen, että itsehän olet sanonut , että kotona saa näin tehdä...

meidän 7 ja 8 vuotiailta tulee kielteisiä tunteita.



Pelkään hieman, että olen liian jyrkkä ja autoritäärinen isä, joten koitan muuten kannustaa kaikkien tunteiden esiin tuomiseen. Koitamme myös keskustella niistä ka kertoa että on hyvä ilmaista kaikki tunteensa oikealla tavalla ja että niin pitää ollakin.

En jaksa kuunnella yhtään vinkumista ilman syytä. Yritän opettaa siihen, että jos tuo asiansa esille nätisti, niin saa sanomansa paljon helpommin läpi.

perheessä niin saa tehdä. Ne perheet joissa ei saa tehdä, on lastensuojelutapauksia.

ei ainakaan täydelliset av-naiset!

Ei ole minusta mitenkään itsestäänselvä asia. Helposti huutava ja kiukutteleva lapsi tulee komennettua omaan huoneeseensa tai jotain, ei sitä ole helppo kuunnella. Tai jos lapsi valittaa jostakin, sitä antaa ymmärtää, ettei ole valittamisen arvoinen asia. Sellaistahan tämäkin palsta on pullollaan. MIstään ei saisi valittaa, kun kerran pahemminkin voisi olla.



Mutta hyvä muistutus, yritän taas kiinnittää enemmän huomiota tähän.

Meidän perheessä on sitten varmaan tosi viallisia lapsia, kun he ovat harvoin pahalla tuulella. Varmaan pitäisi ilmoittaa lastensuojeluun, kun sekä vanhemmat että lapset ovat onnellisia. Täytyyhän meillä olla jotain hämärää, kun kenelläkään ei ole aihetta kiukutella.

Olen kasvanut kodissa jossa tunteita ei saanut näyttää ja olen ihan sekoboltsi.

Meidän perheessä on sitten varmaan tosi viallisia lapsia, kun he ovat harvoin pahalla tuulella. Varmaan pitäisi ilmoittaa lastensuojeluun, kun sekä vanhemmat että lapset ovat onnellisia. Täytyyhän meillä olla jotain hämärää, kun kenelläkään ei ole aihetta kiukutella.

terve lapsi on harvoin ihana. Jos lapsi on koko ajan ihana, hän on jotain vailla.

tunteitaan.

Saa ne ainakin kiukutella. Raivota ja mäköttää. Pitää kyllä mennä välillä väliin, kun vanhempi meinaa tosissaan pahoinpidellä nuoremman.

Mököttäminenkin on sallittua, saavat mököttää ja olla huonolla tuulella niin pitkään kuin haluavat.

Onko itku kielteinen tunne ? Aina kun tuo vanhempi katsoo jotain surullista elokuvaa, niin alkaa itkeä ,eikä siitä itkusta meinaa loppua tulla. Muutenkin on herkkä itkemään. Nuorempi itkee jos vanhempi lapsi kiusaa.



Naapurit ei kyllä tykkää, kun esikoinen oikuttelee, kiukuttelee ja jopa raivoaa.

Meidän perheessä on sitten varmaan tosi viallisia lapsia, kun he ovat harvoin pahalla tuulella. Varmaan pitäisi ilmoittaa lastensuojeluun, kun sekä vanhemmat että lapset ovat onnellisia. Täytyyhän meillä olla jotain hämärää, kun kenelläkään ei ole aihetta kiukutella.

terve lapsi on harvoin ihana. Jos lapsi on koko ajan ihana, hän on jotain vailla.

Onneksi nyt sain tietää, että en olekaan terve. Onhan se kauheaa, että on ollut 39 vuotta väärässä luulossa. :D

Jos ajattelen omaa lapsuuttani. Olin tosi kiltti ja ajattelin aina ensiksi vanhempiani ja vasta sitten itseäni. Se johtui siitä, että minulla oli valtava mielyttämisen tarve vanhempiani kohtaan. Ilmeisesti pelkäsin, että minut hylätään ja kaipasin vanhempieni rakkautta. Olin kyllä onnellinenkin, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna en voinut olla oma itseni. Menin mm. aina piiloon itkemään. Lapsi on kuitenkin hyvin sopeutuvainen otus.

Eri asia on, kuka tunnistaa omansa ja kuka elää koko elämänsä siinä luulossa, että tällaista tämä elämä nyt vain on. Paljon parempaan pääsee, kun alkaa tutkiskella itseään ja kaivaa esiin omat heikkoutensa.

Meidän perheessä on sitten varmaan tosi viallisia lapsia, kun he ovat harvoin pahalla tuulella. Varmaan pitäisi ilmoittaa lastensuojeluun, kun sekä vanhemmat että lapset ovat onnellisia. Täytyyhän meillä olla jotain hämärää, kun kenelläkään ei ole aihetta kiukutella.

terve lapsi on harvoin ihana. Jos lapsi on koko ajan ihana, hän on jotain vailla.

Onneksi nyt sain tietää, että en olekaan terve. Onhan se kauheaa, että on ollut 39 vuotta väärässä luulossa. :D

Rauhassa saa huutaa jos on siihen tarvetta, mutta huudolla lapsi ei saa kuitenkaan huomiota tai tahtoaan läpi. En myöskään kuuntele turhaa vinkunaa. Mutta totta kai saa itkeä jos itketyttää, kunhan tekee sen kotona eikä julkisella paikalla. Ei aikuisetkaan saa räyhätä julkisella paikalla, joten yritän ohjata lapsiani siihen, että kotona kiukutaan, ulkona ei. 2-vuotiaalta ei tietenkään tätä voi vaatia, mutta 5-vuotias osaa jo vähän hillitä itseään.

Sitten me "teeskentelevät" onnelliset pysytään vaan vuodesta toiseen yhdessä. Koskahan suuri kupla puhkeaa ja meidät sairaat viedään hoitoon.

Saa itkeä ja suuttua, mutta toisia ei saa nimitellä, eikä satuttaa. Jos raivari kehitetään, se raivotaan omassa huoneessa (meillä ei mikään haliminen auta, koska lapset potkivat raivareissaan liikaa). Yritän saada lapsen sanomaan ääneen, mikä häntä suututtaa/harmittaa/itkettää.