Onneksi en ole enää kaupassa töissä!
Olin useamman vuoden opiskeluiden ohessa kaupassa töissä. Pari vuotta sitten sain muuta duunia ja nyt olen jo ihan oman alan töissä (vaikken olekaan vielä valmistunut). Olen kuitenkin vielä kauppaketjun listoilla, mikä on itsessään uskomatonta. Saan kaikki hlökuntaedut, mm. alennukset ja tiedotteita.
Tänään tuli taas henkilökuntalehti. Käsittämätöntä, kuinka alentavaa tekstiä työntekijöille kirjoitetaan! Johtoportaassa varmaan ajatellaan, että työntekijät on aivotonta massaa. Lisäksi johto heikentää jatkuvasti työntekijöiden oloja (olen kuullut vanhoilta työkavereiltani). Mielestäni työskentelyolosuhteet ovat kohta jo mahdottomat.
Mä olen niin onnellinen, etten ole enää tuolla puljussa töissä. Lähes aina, kun käyn kaupassa, ajattelen onnellisena tätä seikkaa. Välillä oikein pelästynyt, kuinka ison "trauman" nuo kaupassa vietetyt vuodet on mulle aiheuttanut.
Onko muilla vastaavia kokemuksia?
Kommentit (9)
Itselleni jäi todella kivat muistot kaupassa työskentelystä, kun opintojeni ohella siellä neljä vuotta töitä tein.
Oli kivat työkaverit ja hyvät koulutus- ja etenemismahdollisuudet.
Toisaalta opiskelin kaupallista alaa, olin aidosti kiinnostunut työstäni ja ahkera, niin kuin monet työkavereistanikin. Ehkäpä juuri tästä syystä meillä oli kivaa.
Ehkä olit väärällä alalla ja siksi kaikki tuntui niin pahalta ja huonolta. Kun tekee sellaista työtä, mistä oikeasti tykkää, niin sitä viihtyykin paremmin.
Osa-aikaisena tällä hetkellä, hoidan päätyönäni lasta kotona.
Enemmän saan palkkaa kuin koulutustani vastaavassa hommassa (parturi-kampaaja), revi siitä...
Eikös henksutarrat pitäisi palauttaa jos ei enää kyseisessä puiikissa ole töissä..?
olen ollut joskus kaupassa töissä, ja inhosin sitä. Kurjaa hommaa orjapalkalla, kyllä se vaatii oikeasti sen että tykkää alasta ja on kiinnostunut. Tunnen nimittäin alalla olevan ihmisen, joka on henkeen ja vereen kaupan alan ihminen. Hän tykkää työstä, ja on elementissään siinä. Kiire on jatkuva, ihmiset valittaa, mutta toisaalta kiitostakin tulee paljon.
ja jos muuta työtä saisin ,niin heti lähtisin. Mutta eihän tän ikäistä kukaan enää palkkaa, joten ehkä seuraavassa elämässä
Itselleni taas kaupan ala on ihan sopiva. Tulee aika montakin paljon kurjempaa hommaa mieleen. Itseäni ei saisi enää millään esim puutarhatöihin tai lastenhoitajaksi tai sairaanhoitajaksi tai taksikuskiksi tai poliisiksi tai palomieheksi tai siivoojaksi jne.
Itse olin tosin erikoisliikkeessä töissä, mutta pomoina tyrannimainen omistajapariskunta. Ihnosin ilta-ja lauantaivuoroja, mutta olihaa niitä tehtävä. Inhosin eniten sitä lomista tappelua, ja sitä "kuka on tänä jouluna töissä kun toi oli pääsiäisenä..." Argh, ei koskaan enää.
No, jos olis pakko.
olen siitä onnellisessa asemassa, että saan ihan itse valita ne päivät jolloin töitä teen. Ja pomon kanssa olen sopinut etten tee sunnuntai töitä ollenkaan :)
Tjaa no mä olen kaupassa töissä ja olen jopa valmistunut, mutta kappas kaikillehan ei käy niin onnellisesti, että koulutusta vastaavaa työtä saisi.. (ainakaan näin korkeasti koulutetuilla).. Mutta totta turiset, työolosuhteet senkuin näyttävät huonontuvan :(
myös opiskelujen ohessa raatanut kaupassa nälkäpalkalla monen monta vuotta. Olen onnellinen, etten ole enää ko. ketjulla töissä. Tosin, nyt olen yrittäjä - raadan kahta kauheammin ja tällähetkellä en tienaa enempää mitä tienasin osa-aikaisena kaupan kassalla :( Henkilökuntakortti oli mulla vuoden verran työsuhteen päättymisen jälkeen.. Kyllä ne sen sulki sitten vihdoin viimein, tosin ikävä on kyllä 5% - 15% alea kaikista tuotteista :)