Kuinka mon nainen on nainut Miehen kaveria
Itse olen langennut usein tähän sudenkuoppaan.Juteltiin kavereiden kanssa ravintolassa ja yli puolet oli samassa veneessä.
JOKU SIINÄ MIEHESSÄ KIIHOTTAA MINUA en osaa sanoa mikä kroppa on samaa luokkaa kuin oman miehen,tosin kalu on hivenen isompi muuten samanlaiset en usko että mieheni tietää näistä.-
N33
Kommentit (557)
Miehenä vastaan ja kolme kertaa olen sekoillut kaverin vaimon / tyttöystävän kanssa. Kaksi kertaa pannut ja kolmannen kanssa päätimme olla panematta eli nuolin hänelle kaksi orgasmia ja sen jälkeen hän otti minulta suihin ja runkkasi loppuun asti.
Ekaa kadun (kun ei ollut hääppöistä känniseksiä), toisen kanssa tehtiin se muutaman kerran ja oli hyvinkin mukavaa ja kolmannen kanssa oltiin jo pidemmän aikaa haluttu toisiamme, senkin olisi kyllä voinu jättää väliin.
Onneksi noista on jo aikaa ja niistä on toivuttu, toivottavasti puolin ja toisin.
Muutaman kerran. Tämä kerta on viimeisin. Olemme n. nelikymppinen pariskunta. Mieheni ja vanha lapsuudenystävä ja koulukaveri olivat iltaa viettämässä kotikaupungissamme. Oli sovittu, että Jarkko tulee meille yöksi. Miehet tulivat puolen yön jälkeen, mieheni tapansa mukaan reilussa humalassa. Halasimme Jarkon kanssa pitkästä aikaa. Saattelimme mieheni nukkumaan ja menin näyttämään Jarkolle petipaikkaa vierashuoneesta. Olin itsekin ottanut viiniä illan mittaan ja olin kiihottuneessa tilassa. Istuskelimme vuodesohvan reunalla ja juttelimme. Aloin pikkuhiljaa nojata Jarkkoon ja laittaa kättä hänen reidelleen. Kun mitään estelyä ei tuntunut, siirryin ylemmäksi ja hieroin pullottavaa farkkujen etumusta. Jarkko alkoi jo huokailla voimakkaammin. Kysyin, että saanko avata farkut ja sain luvan. Avasin vyön ja vetskarin ja sain seisovan kullin osittain näkyville. Menin polvilleni Jarkon eteen ja otin kullia suuhuni. Pian Jarkko nousi ylös, laski housunsa kokonaan ja tuli eteeni kovana seisovan kullinsa kanssa. Imin hetken aikaa kunnolla päästä päähän. Sitten lopetin ja kävin makkarissa varmistamassa, että mieheni nukkuu. Tulin takaisin vierashuoneeseen ja riisuin housuni ja pikkarini. Jarkko istui sängyn reunalla kulli pystyssä. Istuin selin hänen syliinsä ja annoin kullin painua sisääni. Hetken aikaa pyllyäni heiluteltuani, Jarkko nousi ylös ja ohjasi minut seinää vasten. Hän riisui paitani ja rintsikkani ja työntyi rajulla tahdilla sisääni takaa päin. Jarkko pani märkää pilluani ja kysyi saako tulla sisään. Annoin luvan ja tunsin syöksähdykset sisälläni. Käännyin katsomaan Jarkkoa ja hymyilin tyytyväisenä. Jarkko lähti vessaan ja minä mieheni viereen nukkumaan. Oli mukava kokemus. Anu.
Jarkolla kävi flaksi.....harrastitteko seksiä useamminkin?
Vierailija kirjoitti:

Sairaan kiihottavasti kuvailtu ja tuo luvan antaminen tulla sisään voin kuvitella. Sain armottoman panetuksen ja seisokin tätä lukiessa :D. Oletko minkä ikäinen kuin noin rempseän oloinen? Kerro lisää kokemuksia sulla pitäs alkaa kirjottelemaan seksinovelleja
M29
Onha noita käynyt, mua on muutama miehen kaveri pannut ja kyllä, tykkään kovasti.
Oma mies paljon matkoilla, niin kai mullakin jotain viihdykettä oltava - nyt pääsiäisenä menen
kahden mun miehen kaverin kanssa Lappiin, eiköhän tyttö saa taas kyytiä :) Johanna
Vierailija kirjoitti:
Minun rouvaani on nainut monikin kaverini ja vielä useampi ketä en tunne. Olen ollut todistamassa kaikkia näitä tapahtumia ja osallistunutkin.
Miten rouvaasi voi päästä naimaan? Tapaatteko uusia vieraita usein? Päädyimme vaimon kaverin kans pikapanolle pukuhuoneeseen kerran kun oltiin mökillä saunomassa ja muut menivåt uimaan
Tosta asiasta löytyy tutkimus jossa käy ilmi että kolmasosa ihmisistä pettää kumppaniaan. Mikä on aika helvetin paljon. Yleisimmät syyt oli: teki mieli, en tiedä mikä muhun meni ja tilaisuus teki varkaan. Toi on yksi asia monista, jonka takia en itse seurustele enkä aio koskaan seurustella. Iso todennäköisyys että valitsee ns luotetutksi kullakseen jonkun joka on maannut ja valmis makaamaan koko lähikunnan kanssa kunhan saa tilaisuuden. Kun tähän henkilöön sitten koskee niin eikös se ole sama kun hyppäisi sänkyyn jokaisen tämän sarjapettäjän kumppanin kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Minä olen kännissä ja kaduttaa.
Maija 27
Ei 27 vuotiaat mitään naimisesta tiedä.
Tunnusta. En osaa enkä aio opetella häpeämään.
On tullut naiskenneltua miehen paria kaveria kesäisen saunasekoilun päätteeksi ja myös oman kaverini miestä Levillä pilkkopimeässä, kun nukuimme kaikki samassa sängyssä.
Olen pannut kaikkia miehen kavereita sen jälkeen, kun mies jäi kiinni siitä et panee sihteeriään. Miehen kaverit on helppoa kaataa sänkyyn, ei tarvi lähteä säätämään aivan outojen kanssa eikä baareihin istumaan.
Totta, tuttujen puolisot on helppoja ja varmoja panoja. Eksä nussi melkein kaikki kavereidensa miehet läpi. Kun asia valkeni kavereille tuli niistä eksiä. Kaverit pysyivät kaikki miestensä kanssa. Niille ei tullut eroa. Meille tuli ero muista syistä. Jälkeenpäin olen nussinut aika montaa eksän ex-kaveria.
Mulla taitaa mennä toisin päin. Ex-ukkoni kavereista lähes kaikki tainneet panna minua
Nain miehen veljeä. Nyt on kyllä exä-
Kaveri petti miestään ja jäi jossain vaiheessa kiinni. Miehensä murtuneena purki tuskaansa minulle. En voinut olla halaamatta ja sitten naimatta. Oli tosi kiihkeää ja meni tunteisiin molemmilla. Pidettiin juttu salassa.
Meillä oli viimeviikonloppuna mieheni ystävä vaimoineen mökillämme vieraina. Jäimme vielä pikkutunneilla kahdestaan juttelemaan kun muut väsähti. Hyvä musiikki soi ja hän pyysi minut illan viimeiseen hitaaseen kun olin tekemässä lähtöä itsekin nukkumaan. Jotenkin siinä tuntui kaikki liian hyvältä ja painauduin kiinni, enkä vastustellut kun käsi laskeutui vähän alemmas selälläni. Yksi johti toiseen ja lopulta naitiin härskisti siinä aamupimeässä olohuoneen matolla. Ei kaduttanut, mutta aamulla vähän jännitti olisiko muut kuulleet.
Joo kaikki vaimon kaverit oon nussinut läpi, paras oli isotissinen Pirjo.
Juuri hetki sitten. Saattelin miehen kaverin ulkona odottavaan taksiin. Monta vuotta molempia poltellut ajatus ja nyt annettiin mennä. Aivan upea hetki ja hyvältä tuntuu edelleen, mieheni tietää ja hyväksyy tämän.
Naiset ovat niin hormooniensa ja pienen kehumisen vietävissä, että oikein hävettää olla mies, jonka moraali ei anna myöden käyttää tätä hyväkseen.
En viitsinyt lukea koko ketjua läpi. Onko jo löytynyt vastaus kysymykseen. Kuinka moni?