Olen väkivaltainen äiti.

jäänyt huutamislinjalle yhtä läpsäisyä lukuunottamatta. Olen kyllä vihaisena todella vihainen ja huudan ihan kamalasti. Joskus tulen sanoneeksi myös tosi rumia (onneksi harvoin...) ja joskus moittineeksi lapsia henkilökohtaisesti. Tunnen tästä ihan kamalaa mielipahaa ja epäonnistumisen tunnetta ja pelkään, että tilanne joskus ryöstäytyy käsistä. Nyt odotan kolmatta ja varmaan hormonimyllerrykset väsymykseen yhdistettynä on saaneet pakan sekaisin.



Olen kuitenkin aina pyrkinyt pyytämään anteeksi lapsilta. Yritän myös antaa vastapainoksi niin paljon hellyyttä ja rakkaudenosoituksia sekä kehuja kuin pystyn, silloin kun olen paremmalla tuulella ja jaksan. Toisaalta olen selittänyt lapsille, että äiti kiihtyy nollasta sataan, mutta sitten myös leppyy nopeasti (tää pitää paikkansa).



Ap, jaksatko vielä olla (edes silloin tällöin) rakastava ja hellä lapsille? Jaksatko pyytää anteeksi ja katua? Toivottavasti... Yritä mennä vaikka toiseen huoneeseen, kun pahin raivo tulee ja tee jotain, mikä sinut rauhoittaa (mulla auttaa rukouksessa voimien pyytäminen...)

Ymmärrän, että sinulla on tiukkaa ja pinna kireällä. Tiedän, että lapset voivat olla välillä suorastaan raivostuttavia. Ymmärrän oikein hyvin sen, että elämäntilanteesi on tällä hetkellä hyvin kormittava (itse olen samassa veneessä eli kolme lasta ja talonrakennus), MUTTA sitä minä en ymmärrä enkä hyväksy, että pahoinpitelet lapsiasi. Sinä olet aikuinen. Sinä olet äiti ja näiden lasten tuki ja turva. Sinä pilaat suhteesi lapsiin aivan itse olemalla väkivaltainen ja satuttamalla lapsiasi. Sinä itse olet vastuussa teoistasi. Opettele tunnistamaan tunteesi ja kun huomaat raivostuvasi niin tee jotain asialle. Mene toiseen huoneeseen ja vedä ovi kiinni. Jätä lapset ulkopuolelle, vaikka karjuisivat kurkku suorana. Mene takaisin vasta kun olet rauhoittunut sen verran, ettet käy kiinni lapsiisi.

Ajattele sitä kun seuraavan kerran menet neuvolaan, mitä lapsesi tulevat tuosta käytöksestäsi saamaan ? Jos ajattelet lastesi parasta, puhut ihmeessä neuvolassa tai soitat perheneuvolaan ! Älä piilota käytöstäsi, vaan ota asia reilusti esiin, niin saatte apua ajoissa. Jos jatkat ja piilotat, asia vaan pahenee ja ties mitä on edessä. Ei sun väsymyksesi ohitu piilottelemalla.

Älä pelkää leimaamista, jokainen voi väsyä ja jokaiselle tulee elämässä tilanteita joihin ei voi varautua, vaikka olisit jättänyt lapsesi tekemättä, olisit voinut väsyä piippuun jostain syystä. Todella paljon voimia sinulle ja perheellesi ja mieti lastesi parasta, äläkä piilottele käyttäytymistäsi enää ! Muista myös, että KUN lähdet hakemaan apua, voi olla että törmäät vaikeuksiin ja joudut "vaatimaan" apua , mutta älä luovuta, toivon että kohtaatte ymmärtäväisiä ammattiauttajia matkallanne !

Kiitos kaikille kannustavista viesteistä! Tuli itku kun luin esim. nro 23 viestin. Joo, kyllä mä tiedän että se on väärin, ja nimenomaan haluaisin panostaa äiti-lapsisuhteeseen koska oma äitisuhteeni on lähes olematon kylmyyden ja etäisyyden takia.



En tiedä onko mulla joku oireyhtymä, sellanen mikä aiheuttaa kaaoksen aivoissa kun tulee liian paljon ärsykkeitä yhtäaikaa. Siihen lisättynä fyysinen väsymys (alle vuoden ikäinen kuopus valvottaa usein), raskauden aiheuttama hormonimyrsky ja lähes jatkuva yksin olo ja se, että en pääse yksin näiden kanssa 200m kauemmas - eli juuri niin kauas kuin vanhin jaksaa kävellä ja takaisin. Usein on pitänyt kantaa yhtä ja työntää kahta rattaissa takaisin, silloin on tullut mieleen että sittenkin helpompaa olla vaan kotona ja yrittää kuluttaa aikaa vaikka todellakin ulkoilu piristäisi ja lapsetkin tykkäisi.



Asutaan pk-seudulla, ja kyllä meillä on käynytkin perhetyöntekijä tämän vuoden mutta vain muutaman tunnin kuukaudessa, ei kuulemma ole mahdollista saada enempää. En tiedä jos olisi täysin rehellinen niin saisiko sitten. Ei sitä vaan uskalla vieraalle kertoa kuinka tarpeen apu oikeesti olisi.. se tuntuu niin säälittävältä, ja kun ollaan kuitenkin ns. hyvä perhe niin ei ne varmasti edes pelkää että täällä mitään ongelmaa olisi muuta kuin että äiti vaan on kenties apaattinen väsymyksestä.



Niin, ei se väkivalta mitään ihan hirveätä ole,enimmäkseen huutamista kurkku suorana, ja saatan retuuttaa pesulle tai huoneeseen. Joskus siirrän kovasti käsivarsista puristaen lapsen paikasta toiseen. Ehkä pahinta on kuitenkin henkinen väkivalta, eli saatan hermpostua totaalisesti kun kaks vanhinta ei pysykään sängyissään ja nuorimmaisen nukuttaminen ei siksi onnistu, ja vienkin kaikki vaan takaisin olkkariin ja valot päälle ja jätän sinne huutamaan, menen ite toiseen huoneeseen kihisemään raivosta. Näin kävi kerran enkä ymmärrä miksi niin tein!! ihan järjetöntä, vanhin itki että ei me äiti voia täällä yksin olla meitä pelottaa..



Pari kertaa olen läppäissyt mutta sitä yritän kyllä viimeiseen asti hillitä, tiedän että se on vakava asia jos lyö. Mutta on se kaikenlainen muukin kurittaminen!! Lapsi saattaa itkeä ja huutaa "äiti oliko tuo nyt reilua tuo suuttuminen?" ... ei ollut, myönnän heti. Ja toinen: "äiti anteetti anteetti". Reppanat. Ne on vielä pieniä, ei ne ymmärrä tekojensa seurauksia, eikä osaa olla riitelemättä keskenään. Tiedän että fyysinen kurittaminen tekee aiheuttaa ties mitä traumoja, ja henkinen rankaisu taas etäännyttää vanhemmasta ajan mittaan - eihän lapsi voi luottaa tällaiseen äitiin jota välillä pelkää sydän kurkussa. VAIKKA pyydän aina anteeksi niin teko on jo tapahtunut.



Annan kyllä rakkautta ja hellyyttä joka päivä myös runsain mitoin, ja selitän että vaikka äiti on kuinka vihainen niin se ei ole teidän syy vaan äiti on vaan väsynyt. Ja vaikka äiti on näin tyhmä niin silti äiti rakastaa teitä tosi paljon. Lapsihan on lojaali, ja antaa aina anteeksi. "äiti sä olet paras!" saattaa sanoa.. syyllisyyden tunne on ihan jatkuva..



Loma olisi todellakin paikallaan. Ollaan miehen kanssa suunniteltukin viikon lomaa kahestaan kesällä kun saadaan hoitaja, mutta siihen on vielä aikaa.. onneksi kesä näyttää paremmalta kun lastenhoitaja pystyy olemaan lähes joka päivä.



Miehelle olen sanonut että musta ei vaan ole tähän. Niin ja tulkoon nyt paljastetuksi että ollaan vl-perhe. Musta ei vaan ole useamman yhtäaikaisesti pienen lapsen äidiksi. Olen yrittänyt ajatella että kaikella on tarkoituksensa mutta tällä en kyllä näe mitään tarkoitusta, että lapset joutuu kärsimään tällasesta äidistä. Joudun oikeasti rauhoittamaan tilanteen ehkäisemällä tämän neljännen jälkeen.. mies ei osaa sanoa asiaan oikein mitään, minkä takia tunnen entistä raskaampaa syyllisyyttä. Musta ei pitäny tulla tällasta äitiä, kun ensimmäistä lastani rakkaudella odotin.



Ehkä kaikki vielä selviää, kun alkaa normaali elämä rakennusajan jälkeen. Eniten kaipaisin mieheltä tukea ja kyselyä että miten jaksan, mutta ei se muista koskaan kysyä. Silläkin on pää täynnä stressiä ja paineita, en voi olettaa että jaksaisi huolehtia vielä minustakin.



No niin, kiitos kaikille ystävällisistä neuvoista, otan onkeeni ainakin sen että seuraavan kerran kun raivostun, painelen eri huoneeseen ja huudan siellä. Mäki oon semmonen 0-100 kiihtyvä mutta lepyn myös välittömästi, niinku joku täällä kertoi. Meillä on ihanat lapset joita rakastan eniten maailmassa, mutta tällä hetkellä en vain pysty sitä täysin osoittamaan niille.



En ehdi kirjoitella usein, joskus taas..

Eihän teidänkään piirissänne kuitenkaan tahdota tilannetta joka aiheuttaa vaaraa lapsille ja koko perheelle?

jos olet VL



mietippä mitä Jumala pitää syntinä: pahoinpidellä lapsia vai ehkäistä lisäuhrien syntyminen? Syö pillereitä, joilla ehkäiset munasolun irtoamisen, silloin et tee mitään mikä tuhoaisi uskontonne mukaan lapsenalun. Munasolu on solu siinä missä ihosolukin, ei lapsenalku. Ja nuo käsitykset ehkäisystä periytynee jostain ajalta, jolloin ei ollut vielä tietoa biologiasta, niinkuin nykyään. Raamatussa niistä ei puhuta mitään.



Ehkäise ihmeessä ja käytä tervettä maalaisjärkeä. Kun tulee huono olo, on ihan viisasta mennä hetkeksi puhaltamaan toiseen huoneeseen ja laskea viiteenkymmeneen. Ja käytä porkkanaa, älä keppiä. Eli joskus on hyvä keksiä joku palkinto oikeasta toiminnasta. Ja rangaistukset voivat olla jäähypenkki, nurkkaan laittaminen, telkkaohjelman kieltäminen, ei iltasatua-tyyliä...puhu lapselle ja katso suoraan silmiin, älä revi ja lyö. Siitä nousee murkkuna vaan valtava uhma, masennus, viha äitiä kohtaan, voi tulla huumeiden tie tai lapsi ei piittaa enää pätkääkään siitä mitä sanot, puhun kokemuksesta.



Tunnustan langenneeni kerran remmin antamiseen enkä ole siitä ylpeä. Opettele itsehillintää. Muista että tekojesi jäljet muistetaan vielä 20 vuoden kuluttua. Lapsesi muistavat kyllä. Niin että muuta käytöstäsi ja hae muita malleja. Terv. toinen uskovainen, ei vl, remmillä ja piiskalla aikoinaan kasvatettu.

Tosin neljättä ei ole tulossa vielä. En uskalla ottaa asiaa puheeksi missään. En ymmärrä miksi minusta ei ole hyväksi äidiksi. Yritän tehdä kaikkea kivaa lasten kanssa mutta se uhmaaminen saa totaalisesti minut suuttumaan. Olen tukistanut, retuuttanut, nipannut, huutanut ja vaikka mitä. Ihan kauhistuttaa. Mutta en tiedä mitään ulospääsyä. Meillä vielä suht isot välit lasten syntymissä, ihmettelen aina miten joku kuudenkin lapsen äiti jaksaa vai eivätkö he vain välitä. T.vl äiti myös

minulla joku tauti vai enkö vain kykene olemaan normaali äiti. T.29

Nyky tutkimuksien mukaan äidit ovat väkivaltaisempia kuin isät. Uusimmat tutkimukset jopa osoittaa että 52% parisuhteen väkivallasta tekijänä on äiti ja loput 48% isä. Eli suhdeluku on kääntynyt päälaellleen.



Valitettavasti vaan äitien väkivallasta ei suostuta puhumaan yleisesti kun se on tabu ja näin äidit eivät saa/pääse tarvittaviin hoitoihin.



Mielstäni on väärin, että miehiä syylistetään väkivaltaisuudesta. Heistä kirjoitetaan artikkeleita yms mutta totuus onkin toinen.



Tsemppiä,



hakeudu hoitoon, puhu neuvolassa väkivaltaisuudestasi ja hakeudu neuvolan kautta terapiaan. Se kannattaa. mitä nopeammin toimit sen parempi kaikille osapuolille.



Miehet valitettavasti sinnittelevät myös väkivaltaisissa parisuhteissa naisia enemmän vain sen vuoksi, että tietävät ero tilanteissa jäävänsä yksin ja lapset vaikka olisi kuinka väkivaltainen äiti yleensä annetaan äidille. Isät eivät halua erota lapsistaan. siinä syy eroamattomuuteen.

ja pyydä konkreettista apua, esimerkiksi perhetyöntekijän säännöllistä käymistä. kerro neuvolassa että olet väsynyt ja uupunut ja tarttet nyt arkeen apua.



Terapiaa... hmmm.... en tiedä tarttetko ellet sitten syyllisyydentuntoihisi.



Käyttäytymisesi johtunee puhtaasti uupumuksesta.



Hyvä vaihtoehto on myös kunnallinen päivähoito isommille lapsille. Vaikka kolmena päivänä viikossa jos et halua joka päiväksi heitä hoitoon laittaa.



Ja ehkäisyä tai pidättäytymistä jotta pääset jaloillesi etkä ala raivohulluksi synnytyskoneeksi.

Onko muita vl-äitejä, joilla on väkivaltaisia ajatuksia tai tekoja lapsiaan kohtaan? Itse olen eroamassa lahkosta. Olen mielestäni joutunut saamaan lapsia vaikken niitä koskaan halunnutkaan. Ehkäisykielto on asia, jonka takia en halua enää edustaa tämänkaltaista liikettä. Ehkäisykielto ja sen seuraukset olivat hirvittäviä ainakin OMALLA kohdallani. Olen alusta asti halunnut tappaa toisen lapseni, ja sen pohjalta on pitänyt lähteä luomaan äiti-lapsi suhdetta. Olen tehnyt paljon töitä, mutta väkivaltaisista ajatuksistani en ole kuin muutaman kerran puhunut terapiassa. On monta kertaa tehnyt mieli kuristaa lapsi, mutta onneksi en ole tehnyt niin. Ja syynä varmaan tähän lapsihaluttomuuteeni on oma lapsuus, jossa ei ollut suoraa fyysistä väkivaltaa, vaan enemmänkin turvattomuutta ja tunne hylätyksi tulemisesta.

Onko meitä siis muita???

Lapsen väkivaltainen kohtelu on aina lastensuojeluasia ja herkästi myös poliisiasia, oli kyseessä sitten vl-perhe tai ei. Muistakaa se ja olkaa selibaatissa, jos kerran muuten ehkäistä ette saa!

T: sossu

Just tänään tunnustin miehelle, että olen alkanut olla väkivaltainen lapsia kohtaan tai en juuri olemitään tehnyt vielä, mutta niitä ajatuksia on tullut mieleen ja pelkäämn,milloin olen. Huudan kyllä ja välillä puhun tosi rumia ja pahoja pelotellakseni. Meilläon viisi ihanaa lasta ja nuorinkin jo kohta 2vuotias. Mutta tiedän, että mun uupuminen johtuu siitä, kun mulla ei ole omaa aikaa eikä miehen kanssa kahdenkeskistä aikaa. Ja se johtuu miehestä. Meillä on hirveä kriisi päällä ja mäolen lopen uupunut. Uutta vauvaa meille ei ole annettu, vaikka jossain vaiheessa sitäjo kaipasin, mutta ehkä se tulee sitten ajallaan kun on tullakseen jos tulee. Mulla on koko ajan hirveä paine selvittää miehen kans asiat, mutta se ei onnistu. Mies vaan sanoo, että anna hänen olla rauhassa. Ehkäisy ei meidän tilanteessa auttais tipan vertaa. Olis vain pohja pois, jos uskokin menis. Perheneuvolaan täällä ei pääse jonojen takia ja neuvolanterkka on sellainen, jonka kans ei natsaa yhteen. Sanon vaan sulle ap, ettäjos uskosi menetät, menetät silloin kaikki. Kyyläse ratkaisu on joku muu kuin uskon kieltäminen.



t. uupunut vl äiti

Ehkäisy tuollaisessa tilanteessa ei ole uskon kieltämistä tai sen menettämistä. Kyllä Jumala ymmärtää, vaikka kanssaihmiset eivät ymmärtäisikään.



Voimia teille kaikille.

pahalta jos miehen kanssa ei mene asiat hyvin.

Kun miehen kanssa pystyy hoitamaan ja sopimaan asiat ja menee kaikinpuolin hyvin niin silloin jaksa vaikka ison perheenkin ja jaksaa ne lasten tappelut ja kiukuttelut. Vaikuttaa todella paljon minkälainen se toinen osapuoli on.

Tottakai jokainen joskus väsyy, niin olen itsekin joskus ollut väsynyt. Meillä on 5 lasta ja meillä menee nyt ihan hyvin.

Oma aika on todella tärkeetä.

AP: sun kannattaa ottaa vaan reippaasti yhteyttä neuvolaan taikka kerrot jollekin muulle vl-äidille tilanteestasi että tunteeko hän tai tunnetko itse jonkun joka voisi tulla välillä hoitamaan lapsia että pääsisit hengähtämään.

pk_seudullakin kuten muuallakin on varmasti isojen perheiden tyttöjä joista voisit saada hoitoapua.

Itse olemme saaneet sillä tavalla kun on uskaltanut kysyä joltakin hoitajaa.

Olen sitten vähän maksanut niin tulevat mielellään uudestaan.

Olen haaveillut aina suuresta perheestä, mutta kauhukseni huomannut että selviän hädin tuskin kahden lapsen kanssa. Olen totaalisen yllättynyt siitä, millaisia raivon tunteita omaa lastaan kohtaan voi tuntea. Kuinka kaikki hetkessä pimenee ja menetän kontrollin. Olen läpsinyt, töninyt ja tukistanut lapsiani, sekä huutanut heille kieltä jollaista kenenkään ei tulisi kuulla, etenkään oman äitinsä suusta. Minullakin kaiken taustalla on yksinäisyys, väsymys, oman ajanpuute jne nämä tässäkin ketjussa moneen kertaan mainitut asiat. Viime talvi oli tosi rankka, mutta tunnen kuinka nyt kesän kynnyksellä tilanne alkaa tuntua helpommalta, kun ulkoilu ja muutenkin kaikki kulkeminen helpottuu. Tiedostan omat rajani ja onneksi minä voin ilman vähäisintäkään kyseenalaistamista päättää, että lapsilukumme jää tähän kahteen ja pyrin turvaamaan näiden jo olemassaolevien lapsuuden mahdollisimman vakaaksi.



Mutta teidän tilannettanne vl-äidit ajattelen kauhulla. En ymmärrä kuinka tänäpäivänä voi olla valloillaan ajatusmalli jossa naisen on alistuttava lapsentekokoneeksi ja uhrattava oma, sekä valitettavasti usein myös lastensa, elämä jonkin ikiaikaisen miesten saneleman säännön mukaan. Hirvittää ajatella sitä ahdistusta mikä teillä täytyy tilanteessanne olla. En kuitenkaan missään nimessä halua lokeroida kaikkia vl-äitejä tähän samaan lokeroon, mutta kuten tässäkin ketjussa on tullut ilmi, teitä on ja valitettavasti varmasti paljon. En täysin tiedä kuinka ehkäisemättömyyttä uskossanne perustellaan, mutta hyvät naiset, teillä on oikeus ajatella myös itseänne, jaksamistanne ja jo olemassa olevien lastenne elämää. Itse tiedätte oman jaksamisenne rajat ja en voi uskoa että minkään uskon Jumala olisi niin ankara ja ymmärtämätön että teitä rankaisisi teosta, jolla turvataan koko perheen parasta. Tsemppiä teille!

Vanha ketju, mutta nostan nyt ylös ;

Minäkin olen väkivaltainen äiti, ja olen myöntänyt asian itselleni. Perhetyöntekijä käy, silloin tällöin.

Isompaa lastani olen tukistanut, jos ei tottele. Pienempi on vuoden ikäinen, ei ottanut maitoa joten heitin pullon pois ja se osui vahingossa lapsen poskeen. Tunnen kamalaa syyllisyyttä tästä, vaikken todellakaan lyönyt lastani pullolla poskeen.

Olin huono äiti varsinkin siihen asti, kun en tajunnut tekeväni väärin. Olen vasta hiljattain sisäistänyt asian, ja aion puhua siitä avoimemmin nyt. Olen keskustellut asiasta jo läheisimpien ystävieni kanssa, joista yksi sanoi etten ole huono äiti, minulla on vain rankkaa. Olen tällä hetkellä periaatteessa yh, koska mies ei asu täällä vaikka toki kirjat täällä on. Olen siis yksin toistaiseksi. Muttei se oikeuta mihinkään mitä on tapahtunut.

Oletteko te väkivaltaiset äidit itse kokeneet väkivaltaa lapsena, vai mistä olette mallin oppineet?

En lukenut ihan koko ketjua, mutta kyllä kauhistuttaa, jos ette saa apua.

Kun alkaa suututtamaan, voisitteko laskea rauhallisesti 30 ja poistua tilanteesta?

Miten olis syvät hengitykset ja koettas antaa sen melun mennä toisesta korvasta sisään ja ulos, opettelua vaatii, mutta toimii.

Opetelkaa puhumaan tosi hiljaisella äänellä, keskittykää oikein siihen, että kun ennen teki mili huutaa ja tiuskia, hiljennätte tilanteen sillä melkein kuiskaavalla puheella. Koettakaa muuttaa sanomanne edes näyttämään/kuulostamaan  ystävälliseltä, vaikka sisällä kiehuu. Lapset reagoi noihin pyyntöihin ihan eri lailla, kun jos kuulevat huutoa äidiltä.

Joku loma ei kyllä auta yhtään mitään, yleinen muutos on pakollinen.

Lepo tottakai on kaikille tärkeää, väsyneenä ei jaksa. Lomarahat kannattaa laittaa arjen auttamiseen, siivooja ja pikkuisia hetkiä, vaikka leffaan miehen kanssa, kun kotona on palkattu hoitaja.

Hyvä se on, että uskallat täällä kirjoittaa. On parempi purkaa täällä kuin kauhistelujen pelossa padota asiaa ja räjähtää pahemmin.

Itselläni on myös ollut ääretöntä uupumista jatkuvien vaikeusten takia sekä sen, että en ole saanut levätä vuosikausiin. Näin toiselle voi helposti sanoa, että laita päiväkotiin lapset.

Tänäänkin halusin vain jäädä kotiin ja levätä. Kun lepääminen ei vain onnistu kun lapsi hakee huomiota turhaudun ja suutun. Tätä ei voi ymmärtää muut kuin samassa ahdingossa olevat.

[quote author="Vierailija" time="20.05.2009 klo 13:35"]

Eihän teidänkään piirissänne kuitenkaan tahdota tilannetta joka aiheuttaa vaaraa lapsille ja koko perheelle?

[/quote]

Olisikohan syy tähän se, että useimmiten se on äiti joka kärsii univajeesta ja kantaa päävastuun lastenhoidosta.