*****TOUKOKUISET VKO 21*****

Korasa taisi miettiä Jonne-nimeä, ei huono, aika sellanen neutraali. Ihan hyvä.



Miimiä ajattelin, että mikähän teidän esikon nimi on, tuliko tuo Emil (vai miten se nyt oli..) jotenkin siitä, vai keksittekö ihan muualta? Kiitos muuten tsempistä... Tuntuu se silti karulta, että vauva on kuukaudessa kasvanut vaivaiset 200g... Jos se nyt sitten ottaa spurtin loppua kohden. En vaan tiedä millä se kasvaisi, kun ei äipälle oikein ruoka maistu. Rupee itelläkin olee työläs olo, kun ei sitten niin mitään tee mieli syödäkseen. Ei edes roskaruokaa.



Ja Rice, kyselit J:llä alkavia nimiä... Meidän kissa on JUSTUS, ja olenkin harmitellut noin upean nimen antamista kissalle, kun olisin voinut sen antaa lapselleni... Tosin näillä näkymin on jälleen neiti tulossa, joten eipä oo sitten ihan hukkaan menny meillä tuokaan nimi. Sit tietty on Jerry tai Jere, tai kenties Jasper tai Jesper. No siinä niitä nyt alkuun. Kannattaa käydä vaikka kirjastossa kattelee nimikirjoja. Sieltä saattaisi löytyä jotain erikoisempaakin.



Täällä aletaan nyt valmistautua yöpuulle, mutta ehkäpä jatkamme huomenna :)



Möllitys taas..

juu, minä tuosta Jonne nimestä kyselin, ehkä siitä se tulee. on kyl Jonnen näköinen kun on niin siro, mut mistä sitä tietää et 18v on jo iso mies eikä mikään pikku jonne =)



RICE- niin se jäi synnytys enimmäkseen mieleen vaan se kipu. yllättäin kaikki tapahtui nopeasti ja rajusti. mulla kuitenkin kolme aikaisempaa oli enemmänkin oppikirjan mukaan ja sai olla itse heilumassa jamukana täysissä järjissä koko ajan toisin kuin nyt. itsellä olo et en ihan heti suostuisi samaan, aikaisemmin hehkuttanut et näitähän tekis vaik kuinka monta.

nimeä mietit, meillä kans J-kirjaiella alkava ja tuo Jonne nyt vahvoilla. suvussa on niin paljon poikia et nimet jo käytetty aika tiukille. Meillä tuo poika on Jaako ja niitä ei ole montaa, vanha nimi ja nyt sais Jonnen kaveriksi.



laitetaan sitten vaikka kesäkuun alussa vauva puolelle viimeistään pinoa pystyyn, mtu itse toivoisin et vielä täällä oltais ja katottas mukana toukokuiset loppuun. sitä on niin mukava jännätä kuka lähtee ja mitkä tuntemukset, ellei isomahaisia haittaa et me vauvautuneet tääl vielä roikutaan seurana =)



itse mietin vaan et vielä ois voinu poika olla masussa, en ois laittanu vastaan. kun ei niitä raskaana olo oloa oikein ollut. ei turvotusta, ei mitään, kaikki arvot huippuluokkaa, mut entelihän se mulla et aikaisin saattaa tulla, mut en ois uskonut et kolme vko etuajassa! mut ihana se poika, joka päivä se tuntuu enemmän meille kuuluvaksi, ehkä haen vielä itsestäni jotain etten uskalla liikaa nauttia. mut sulattaa se kaikkien sydämet =)



korasa ja "paavo"



p.s mitä olikaan ruoka aineet mitä välttää jotta vauvalle ei mahavaivoja niin tulisi? meil poika alkanut itkee mahakipuja, ja yritän välttää kaikea mahollista että jos vauvalla ois parempi olla.

"Enää" viikko la:aan...huoh. Esikoinen on jo ihan täpinöissään kun kuuli eilen että vauva

voi

syntyä vaikka huomenna -tai sitten kolmen viikon päästä. Arvatkaa vaan kumpaa toivoo:D Pienempikin tyttö jo ihmettelee, että koska se vauva oikein haluaa syntyä, alkaa tulla aika pitkäksi kaikille tämän perheen naisille. Mies sentään malttaa mielensä, ei ainakaan ääneen ilmaise kärsimättömyyttään, vaikka onkin jo nyt perunut kaikki mahdolliset iltamenonsa yms että on sitten valmiina kun h-hetki koittaa. Ihanasti ajateltu vaikka toisaalta turhauttaa kun mitään ei kuitenkaan tapahdu ja ympäristö on jo niin valmiina koitokseen. Ei niin ettenkö [u]minä[/u] olisi valmis, mutta...kyllä te tiedätte:)

KORASA, mun mielestä Jonne on tosi kiva nimi, toinen jonka voisin omalleni antaa (vielä ehkä mieluummin) on Jonni. Tunnen yhden lapsi-Jonnin ja yhden aikuis-Jonnin ja kummalakin nimi on oikein passeli, ei yhtään liian feminiininen tms vaan oikein ihana ja hyvän miehekäs! Että siitä vaan!! Ja hyvä kaveri Jaakolle.

Mua ei ainakaan yhtään haittaa jos vauvautuneet vielä käy täällä lukemassa ja kirjoittelemassa, päinvastoin. Ollaanhan me oltu porukkana jo monta kuukautta ja olisi tylsää jos synnyttäneet kokonaan katoaisivat tsemppaamasta meitä loppukuisia. Ja ihan vaan rohkeasti kerrotte niistä ihanaakin ihanimmista vauvoistanne, ei se ole meiltä muilta pois, jos saadaan jakaa ihania hetkiä kanssanne

KORASAlle vielä, että mulle tulee ekana mieleen sipuli, kahvi ja suklaa jotka saattavat ärsyttää vauvan mahaa. Toisaalta aika moni pieni itkee mahaansa joka_tapauksessa alkuaikoina, onhan se pieni suolisto vielä kovin tottumaton vatsan ulkopuoliseen ravintoon. Mutta toki aina kannattaa omaa ruokavaliotaan rukata jos siitä onkin vauvalle apua. Tsemppiä!

(.) Voi kun olisikin jotain uutta, vaan eipä ole:/ Viime viikollahan vauva käänsi kylkeään ja murjoi mun vasemman puolen sisuskalut ihan ruvelle, mutta eilen taisi palata tuttuun ja turvalliseen asentoon, jossa on viihtynyt jo viikkoja. Ei haittaa, näin päin kestän vauvan liikkeet paljon paremmin. Kovasti vielä liikkuu ja myllää, potkii ja nyrkkeilee, että jos yhtään on perää "tyyntä myrskyn edellä" niin meidän pieni ei ole ainakaan ihan hetkeen vielä tulossa ulos. Plaah.

CALLAWAYlle onnittelut Vadelman syntymän johdosta, aika ihanalta kuulosti sun synnytys:) RICElla olikin ollut vähän hurjempi kokemus mutta onneksi teilläkin loppu hyvin kaikki hyvin. Oliko niin, että sulla epiduraali ei oikeastaan ehtinytkään vaikuttaa, kun vauva sen laiton jälkeen niin pian jo syntyikin? Mikset saanut sitä vähän aiemmin? Sori jos olen ymmärtänyt jotenkin väärin sun kertoman, mutta jäin vaan tällaisia miettimään...Mulle sype-keskustelussa kätilö muuten suositteli epiduraalin sijaan [b]spinaalipuudutusta[/b], onko kenelläkään siitä tietoa ja/tai kokemusta? Miten eroaa epiduraalista, mitkä ovat hyödyt/haitat?

Ei maar, täytyy kai tälle päivälle jotain muutakin saada aikaan, kuin naputella tässä koneella, joten heippa ja tsau.

rvaT 39+

En oo yhtään käynyt lukemassa teidän juttuja, laitan tämän viestin ja lueskelen sitten hieman myöhemmin.



Synnytystarinaa tässä:

Keskiviikko-iltana olin pojan luokan tapaamisessa. Lpset oli siinä mukana, pojat pelailivat ulkona jalkkista,kun tein lähtöä. Pääsin autolle, niin tuntui kun jotain lorahti. Huusin poikaa autoon, "ei ku pitää vielä maali tehdä" "Autoon!, nyt mennään" #Yks maali vaan äkkiä.." "AUTOONN NYT!!!!" Sit jouduin jo ite hypätä autoon, käynnistää auton ja lähteä liikkeelle..Ymmärsihän se poika sit sieltä tulla. Pääsin kotiin, sanoin miehelle,että lorahti ja pääsin vessaan niin lorahti oikeen kunnolla.

No sit lähdettiin sairaalaan, supistuksia ei ollut yhtään. Sairaalassa tutkittiin,eikä mitään ollut merkittävästi tapahtunut, käskivät kävelylle. Ei tuottanut kävely muuta kuin pieniä supistuksia satunnaisesti, mentiin perhehuoneeseen yöksi, tarkoitus oli aamulla käynnistää. Yön aikana ei oikeen tapahtunut mitään, en saanut oikeen nukuttua (yllätys!), mies kyllä nukkui munkin puolesta.



Aamulla sitten toivonkipinän kanssa lääkärin vastaanotolle; tänään siis syntyy meidän vauva! No mitä vielä, tilanne ole edelleen epäkypsä ja lääkäri meinasi,ettei kannata alkaa käynnitää, koska se on niin raju juttu, odotetaan jospa ne supistelut alkais. Eli osastolle sitten odottelemaan. Vähän oli pelko persuuksissa,kun lapsiveden menosta oli niin kauan,eikä mitään tapahtunut. Mutta sitten tyypillisesti ajattelin,että eiköhän lääkäri hommansa osaa...virhearviointi! Jatkan ihan tovin kuluttua, laitan lapset menemään kouluun!

Lapset koulumatkalla, tarina jatkuu. Tuli tuo edellinen viesti näköjään perille.

Eli torstai-päivän olin osastolla, päivän mittaan alkoi tulla jo pieniä supistuksia, mies tuli töiden jälkeen ja lähdettiin taas tarpomaan käytäviä edestakas. Supistukset koveni jo illan aikana. Käyrille illalla, vauvan sydänäänet 130, supistuksia tuli ihan säännöllisesti. Kätilö teki tutkimuksen ja pettymys oli tasasen suuri, kun mitään ei veiläkään ollut tapahtunut, sentti kanavaa jäljellä ja väljästi kahdelle sormelle auki. Eiku mies sukulaisiin yöksi ja minä jatkoin osastolla. Yöllä oli vain muutamia supistuksia enää, tuli itelle vähän epävarma olo,että mitäs nyt tapahtuu. Aamulla tuli mies, minut laitettiin käyrille, vauvan sydänäänet 170 melkeen jatkuvasti. Ei siis pillerillä voitu aloittaa, vaan saliin tipalle. Eipä siinä tippaa saatu edes paikalle, kun lääkäri tuli ja sanoi,että hän käy vähän juttelemassa,mitä tehdään noiden änien takia. Sanoin miehelle,että nyt mut leikataan!! Lääkäri tuli takas ja totesi,että sektioon mennään. Mies jäi siihen odottelemaan, mut vietiin saliin 10 aikaan, vauva oli maailmassa klo 10.19. Kokoa oli 3,7 pituutta 52. Vauva vietiin isälle, mä jäin paikkaukaseen. Olin ihan pyörällä päästä, hoitajakin kysyi,että onko kaikki ok,kun oot noin rauhallinen.Totesin,että taidan olla nyt niin sekasin,etten vielä oikeen oo sisäistänyt koko juttua.



Mentiin sit saliin, jossa oletin meihen ja vauvan olevan..vauvalle oli sit tullu joku infektio ja se oli laitettu keskoskaappiin. Syke oli vauvalla edelleen tosi korkea. Mies tuli sit mun luo ja näytti kuvia vauvasta, sit vähän meinas revetä koko väsyttävä ja yllättävä reissu ja itkuhan siinä tuli!



Lääkäri sit tuli siihen ja sanoi,että vauvalla on kaikki ihan hyvin, tarkkaillaan tilannetta. Siinä sitten makasin 2 tuntia puuduksissa ja osastolle mennessä käytiin vauvan luona. vauvan sydänäänet oli koko päivän hirmu korkeat,eli kova tulehdus oli iskenyt. Crp oli vähän yli 200 lauantaina ja vauva antibioottihoidossa. Mun omatkin tulehdusarvot oli 195, eli molemmat sitten antibioottikuurille.



Mä pääsin kotiin eilen ja vauva jäi vielä sairaalaan. Toivotaan,että pääsis kotiin perjantaina. Tänään otetaan uudet arvot ja puolenpäivän aikaan oon viisaampi. Mukavasti vauva on piristynyt ja virkistynyt, on eilen syönyt kaikki ruuat pullosta,eli senkin suhteen hirmu parannus. Nyt vaan toiveena,että arvot olis kohdallaan. Hoitajat oli vähän eopäileviä, mut lääkäri taas sitä mieltä,että perjantaina kotiin. Katsotaan ja toivotaan parasta!



Sektiosta: HUH ja HUH! En koskaan olis osannut ajatella,että ihmisestä voi tulla niin avuton. Mua ei oo koskaan leikattu ja sen takia tää varmaan yllätti mut koko komeudessaan. Lauantaina sit vaan piti jo kovasti kätilön avulla nousta sängystä suihkuun jne. Oli aika apea mieli koko lauantain,kun se liiikkuminen oli niin tuskaista. Mut hyviä neuvoja saaneena sit nousin sinnikkäästi ylös ja liikuin sen mitä jaksoin. Nyt olo alkaa pikkuhiljaa riskaantua, mut ei vieläkään mitenkään kivutonta oo. Sängystä nousemiset ja sänkyyn meno on tuskaa, muuten kyllä kaikki sujuu. Yskiminen on ihan pahinta mahdollista. Meillä sit vielä täällä osa lapsista sairaita, flunssaa ja yskää...toivottavasti menee ohi pian, että vauva sais tulla "terveeseen" kotiin.



Mutta oli NIIIIN mukava nukkua omassa sängyssä,että taidanpa mennä sinne jatkamaan vielä.



Tällainen tarina täällä.



uuniz ja ihan "pikkuinen" 5 pv

Onnea Uuniz pojasta! Vaikka kaikki ei sujunutkaan ihan suunnitelmien mukaan, niin loppu hyvin kaikki hyvin. Kyllä se sektiohaavakin siitä paranee hetken kuluttua.

Suunnittelematon sektio on varmasti vähän pelottava ja outo tapahtuma, mutta täytyy ajatella, että onneksi on sekin vaihtoehto olemassa, jolla lapsen ja äidin turvallisuudesta voidaan pitää huolta.



Ricelle, Jonne nimi on oikein kiva! Meidän yhdellä kaverilla on Joel ja Jonne pojat, eikä kumpikaan ole kyllä yhtään tyttömäinen. Itse pidän myös Jali nimestä.



Korasa, ihan pienellä tosiaan niitä mahanpuruja taitaa tulla melkein mistä vain. RvaTn mainitsemien lisäksi meillä chili oli esikoisen kanssa erityisen paha. Ja jos jatkuu, niin ehkä voisit kokeeksi olla itse laktoosittomalla ruokavaliolla? Mitkään D-vitamiinit ei meillä myöskään sopineet, mutta Cuplattoman kanssa pärjättiin.



(o) Tätäkö tämä alatiesynnyttäminen on? Että tätä tehdään monta päivää? Toissayön supistelusessio sai jatkoa tänä aamuna viiden, kuuden maissa kun maha oli kipeän oloinen. Ei samalla tavalla kuin supistuksessa - enmpi sellainen kireä ja kipeä. Ja kipu oli samanlaista koko ajan. Supistuksiakin alkoi tulla vähän myöhemmin - ja jatkuvat edelleen noin 20min välein. Epämielyttäviä, mutta ei varsinaisesti kivuliaita. Jotain vähän veristä vuotoa tuli myös, ei kuitenkaan limatulppaa (ainakaan klönttinä), enempi sellaista vetistä. Vähän kuin menkkojen loppuvaiheessa kun käy vessassa. Tämä lienee ihan normaalia? Ei syytä huoleen, eihän?



Mieskin jäi töistä kotiin katsomaan tilanteen kehittymistä, mutta lähti tuossa puoli tuntia sitten kun ei tämä tästä näytä TAASKAAN mihinkään etenevän.

Kauanko tätä jatkuu? Päivän, pari päivää, viikon, niin kauan että lopulta käynnistetään?



Kunhan vien tytön hoitoon niin alan touhuilemaan. Talvitakitkin on vielä kaapissa - ne ainakin saa luvan lähteä tuuletukseen ja varastoon.

En enää oikein usko siihen siivouksen ja synnytyksen yhteyteen, mutta saapahan jotain muuta ajateltavaa.



Itse asiassa olen tullut siihen tulokseen, että toi siivouksen merkitys synnytyksen vauhdittajana on neuvolatätien juoni: sillä ei ole mitään tekemistä synnytyksen käynnistämisen kanssa. Mutta kun se lapsi sitten omia aikojaan syntyy niin koti on siisti ja tuore äiti ei stressaa kodin siivouksesta vaan voi rauhallisin mielin keskittyä vauvaan ja imettämiseen. ;)

No tiedä miten on asian laita, mutta kunhan saisi jotain muuta ajateltavaa...



Tylsistynyt ja turhautunut leppis06 40+5

Onnea onnea Uuniz!! Rankalta kuullosti synnytyksesi ja varsinkin se, että poika on edelleen sairaalassa! Meidän esikoinenhan oli 8 päivää lastenosastolla ja ne ovat kyllä olleet elämäni rankimmat päivät, kun huoli pienestä on niin suuri (vaikkei isoa hätää olisikaan) ja varsinkin se, kun ei voi olla vauvan luona koko aikaa. Halauksia sinulle!!! Tuohon yskimiseen samaistun täysin ja aivastaminen se vasta kamalaa onkin! Nyt kun sektiosta on melkein 3 viikkoa, niin alkaa niiden osalta helpottaa, mutta hankalaa on edelleen..



Rice - mulle tuli heti mieleen Justus! Lupaan vielä miettiä asiaa.. :) Mahtavasti oli teidän poika kasvanut!!



Mölli - Taitaa meidän Emppusesta tullakin Eemil kahdella eellä, ehkä.. Hurjan vaikeaa! Toiseksi nimeksi tulee ainakin Akseli. :) Niin ja isoveikka on Leevi, eli ei nyt ihan täysin samaa sarjaa ole, mutta mielestäni kuitenkin sopivat ihan kivasti yhteen. :)



Oih, nyt tuo Emppuli ähisee..



Miimi

Niin vauvautuneet kuin mahallisetkin!! Mun mielestäni varsin rikastuttavaa, kun te vauvautuneetkin jutustelette täällä!



Itse olen edelleen lähes päivittäin edelleen lukenut teidän juttujanne, joten varsin kärryillä ollaan tilanteista, joten HURJASTI ONNEA vauvan saaneille siskoille ja perheilleen :O)))!!!! Mielenkiintoista kuulla erilaisia synnytystarinoita, samalla sitä pohtii päiväpäivältä enemmän omaa tuleva koitostaan. Edelleenkään se ei pelota oman kohtalon kannalta, mutta mulla nyt alkanut nostamaan vahvemmin päätään pelko vauvan vammautumisesta vakavasti synnytyksessä. Meinasin eilen alkaa lueskelemaan googlen antamia hakutuloksia synnytyksessä vammautumisesta, mutta ensimmäisen tarinan luettuani tulin järkiini ja jätin lukemisen sikseen. Uuuh, nyt vaan jäitä hattuun! Sattuuko jolla kulla olemaan mitään hyvää linkkiä aiheesta, siis sellaista luotettavan lähteen tuotamaa jossa kerrottais vähän mitkä komplikaatiot vammautumiseen johtaa ja kuinka yleistä jne.



No joo, ei nuo pelot aivan päivääni hallitse, varsinkin kun on ollut onnekas ja saanut nauttia helposta raskaudesta kaikin puolin, ilman mitään vaivoja tai kolotuksia, ulkoisista muutoksista puhumattakaan, ihanaa mahaa ja mahtavia tissejä lukuunottamatta ;O)))!! Ei siis mitään turvotuksia tai hallitsemattomia lihomisia! Kaveritkin on nauraneet, että tää mamma viipottaa ihan entiseen malliin, mistään vaappuvista ankakävelyistä ei ole tietoakaan. Vai voisiko ne vielä vaania kuitenkin kulman takana, noh, eipä niitä kauan tarvitsisi enää kestääkään, eiköhän tämä epeli viimeistään 2,5 vkon kuluttua laiteta syntymään, jos ei itse ole hokannut siihen mennessä muuttaa ulkomaailmaan.



Aika ristiriitaiset tunnelmat on vauvan syntymästä nyt yllättäen mielessä, toisaalta odottaa kun lehmä kesää, että vauva syntyisi jo, pääsisi pussailemaan ja hellimään pikkuista ja ennen kaikkea tutustumaan tähän piilossa myllääjään. Mutta toisaalta se pelottaa vastuineen ja muutoksineen, silloinhan paluuta "entiseen olemiseen" ei ole ja vauva on siinä sitten pysyäkseen... Taidan olla vähän myöhäisherännäinen näine tuntemuksineni, muut tunnutte olevan jo vain kovin kypsiä odotukseen ja odottelette kovasti synnytystä?



Voi kääk, kello rientää, treffit jumbossa kaverin kanssa kutsuvat! Voikaa hyvin jakautuneet ja jakautumattomat toukotoiveiden tuottajat ;O)!! Pääkaupunkiseutulaisten tuottajien kanssa saadaan kohta alkaa suunnittelemaan vauvatreffejä, eikös :O)!?



T. Hyttynen ja Hunni 39+5

Täällä ollaan jo kotona ja ihana poika saatiin:)

Laskettuaikahan olisi vasta ensi lauantaina 23.pvä, suunniteltu sektio päivä olisi ollut toissapäivä eli 18.pvä, mutta meidän vauvapa halusi itse päättää syntymäpäivänsä ja syntyi kiireellisellä sektiolla viime perjantaina rv 38+6 15.5 kello 7.15:)



Kävi niin hassusti, että menin torstai-iltana naistenklinikan päivystykseen kun oli ollut pientä kipua vanhan sektioarven oikeassa reunassa parinpäivän ajan, ajattelin käydä tsekkauttamassa ettei ole mitään repeämisvaaraa (jonka takia siis suunniteltu sektiokin oli tulossa).

Istuin siellä sitten lehtiä lueskellen neljä tuntia jonottamassa ja siinä sitten alkoivat supistukset ja kun viimein pääsin lääkärille oli kohdunsuu 4-5cm auki. Osasto 42sella vietin yön, sain supistuksen esto piikinkin muttei kovin auttanut. Klo6 lääkäri teki sitten päätöksen että puolentunnin päästä on leikkaus. Soitin miehelle, joka oli kymmenen minuutin kuluttua jo paikalla ja oli unohtanut kameran!!!!! Äitini oli kutsuttu meille jo alkuyöstä, joten lapset jäivät mummon hoiviin odottelemaan uutisia.



Leikkaus meni hyvin ja oli nopea, alkoi klo6.54 ja loppui klo7.53. Heräämössä olin pari tuntia ja olin hyvin hyvin onnellinen sekä helpottunut että toimenpide oli ohi. Kyllä vaan edelleen nyt siis kolme sektiota kokeneena ihmettelen miten joku haluaa vapaaehtoisesti ko.operaatioon, on se vaan niin kamalaa!!!!



Osastolla vietimme vauvan kanssa viikonlopun ja maanantaina siis pääsimme kotiin.

Vauva on suloinen!!!!! Syntymämitat olivat 4010g ja 50cm eli on pieni verrattuna edellisiin lapsiimme.

Toistaiseksi hän on ollut hyvin hiljainen, ei juuri itke eikä remua. Nukkuu pitkiä unia, öisinkin 5h putkeen joten oikein mahtavaa. Mutta tilannehan voi muuttua ja varmasti muuttuukin lapsen kasvaessa joten sitä odotellessa;)



Imetys on lähtenyt rajusti käyntiin, rinnanpäät ovat koetuksella ja mua pelottaa rintatulehdus, jota mulla ei ole kyllä aiemmin ollut.

Nyt on juuri vas.rinnassa punainen kuumottava alue mutta kuumetta ei ole..onkohan alkava tulehdus??? Kammottaaa!!!! oikeaa rintaa en voi vauvalle antaa juuri nyt ollenkaan kun vaikka otin eilen rintakumit käyttöön niin oikea nänni vuotaa verta edelleen ja PALJON. Joten pumppaan oikeaa pumpulla, masentavaa. Niin että ongelmansa kaikilla...



Mutta kyllä on ihanaa olla kotona ja odotella nyt kesää kun koko perhe on yhdessä, siis mieskin isyysvapaalla. Vielä kun osaisi olla stressaamatta milloin mistäkin niin tämähän olisi autuasta:)



Oikein ihanaa helatorstai-vapaata kaikille ja kesäistä mieltä toivottelevat

Tiuhti07 ja poikavauva

Aika huikeat synnytystarinat kumpaisellakin, hyvä että kaikki on nyt kunnossa. Tai tottakai kaikki on kunnossa vasta kun Uunizen vauva pääsee kotiin, mutta hyvinhän hän siellä sairaalassa tuntuu jo pärjäilevän. Mahtaa olla aika kauhea tunne tulla kotiin synnyttämästä ilman vauvaa..? Mutta pääasia siis että tiedä pienokaisella on kaikki ok!



Ja kiva oli kuulla Hyttysestäkin piiitkästä aikaa, mitä ihmettä sä oikein oot lymyillut taustalla?!?;) Alkuun olit niin aktiivinen ja ehdin jo moneen kertaan ihmetellä minne olet kadonnut. Et minnekään näköjään:) Kiva kun olet taas täällä meidän peränpitäjien joukossa.



TIUHTI07, voi hyvinkin olla alkava rintatulehdus tai tiehyttukos, googlettamalla saat hyviä neuvoja miten kannattaa toimia. Itselläni on auttanut rinnan suihkuttaminen lämpimällä vedellä, lämpöpussi ja vauvan asettaminen rinnalle niin, että tämän leuka on kipeän kohdan puolella Silloin imu sattuu parhaiten kipeälle alueelle, jonka tyhjeneminen on tärkeää. Mulla ei ole koskaan ehtinyt ärtyä tulehdukseksi saakka, mutta kipeää on silti tehnyt:( Kannattaa siis hoitaa kipeää kohtaa ihan saman tien ennen kuin pahenee.



Voih, tääkin tahtoo jo imettämään...En ole mikään imetysfanaatikko vaan ihan tavallinen lapsensa rintamaidolla ruokkinut äiti, mutta juuri nyt kaipaisin niin sitä tunnetta kun oma pieni vauva on rinnalla<3



Ai miten niin malttamaton;)

kyllä syräntä lämmittää kun mut vielä muistat <3! Täällä mä olen tosissaan pysynyt taustailemassa, monesti pitänyt kommentoida yhtä sun toista, mutta aina lukemisen jälkeen ei olekaan ollut enää aikaa raapustella :O(! Alussa olikin sitten omassa navassa niin paljon äimisteltävää ja jännitettävää, että sitä kirjoiteltiin jopa työnantajan kustannuksella ;O)))!!



Jännitetäänpä me häntäheikit täällä vielä kimpassa, minä ainakin olen varppina synnyttämässä vasta 8.6. jolloin rv 42+3, eiköhän nuo kätilöopistollalla silloin viimeistään käynnistele, joten sinne tähdätään :O)))!



T. Hyttynen ja Hunni 39+5

tein tänään pitkään kaivatun löydön, tai ystävä teki.

eilen ystävän kans puhuttiin puhelimessa ja tuumasin et jos tulee vastaan kaksostenrattaat vinkkaa, kunhan ehjät ja toimii ei kankailla niin väliä ja halvat.

soitti sit tänään et sen lähi marketin seinällä on ilmoitus emma twin joggereista hyväkuntoiset, siniset, mukaan emman musta uudenveroinen kantokoppa. eikun soittaa, ja nyt ne on meillä ja 60e vain maksoin, ja rattaat kuin pakasta vedetty. ei vikoja eikä mitään moitetta. nyt pääsee ulkoilee poikien kaa kun vauva pääsee nukkuu ja isompi saa istua ja nukahtaakin niihin. ihanat on kyl! kannatti oottaa et löyty =)



Hyttynen: itsellä oli kans ristiriitaisai tunteita kun minähän oikein toivoin et menis laskettuun aikaan ja ei mitään kiirettä vauvan syntyä, et oikeesti olin sitä mieltä et lasketun yli mennään (mut sehän syntyi jo 36+6 poika) ja sit kun tuli osastolle jäänti ja käynnistys ni salissa vielä suppareita ootellessa sanon miehelle monta kertaa et ei vielä, kolmen viikon päästä tullaan. et en ois salissakaan vielä ollut valmis vauva syntymään. ja mullahan on nyt ollu vähän hakusessa se oma ja vauvan paikka meillä, et kaikki tuli vähän puskan takaa oottamatta, vaikka aikaa ajatukseen oli monta kk aikaa sopeutua.

ja kyllähän arki muuttui taas, olen kiinni sen 24h, välilä itkettää kun ei "omaa" elämää ja aikaa oo. kun vauvalla nälkä se on jätettävä hommat ja syötettävä pieni. miehelle kiukuttelen kun en sauna siidderii voi ottaa jos se tölkin pari juo. tosin ei ees tee mieli oikeesti, mut siitäkin mieheni saa kuulla et minä en saa tehä mitään ja minä en pääse tuosta vaan kauppaan tai mihkään vaan kaikki pitää suunitella.

mutta nautin vauvasta paljon ja imetyksestä, mutta se että miehelleni sitä rakkauden iloa vauvaa kohtaan en näytä. en tiedä miksi. onko se vaan "kiusaamista" ja valittamista häntä kohtaan. mut helppoo ei mun miehellä ole ollut mun kanssa =/

tiedän kokemuksesta sen et vauva aika on niin lyhyt, et hujaus käy. vuoden päästä voin jo mennä ja tulla erilailla ja kaipaan vauva aikaa kun vauva tarvitsi äitiään enemmän kuin mitään muuta. mut sen huomaa jälkeenpäin.



vauvan itku on mielestäni ihanaa, en siis hudata tyhjää! vaan kun herää ja itkee jakitisee ja näkee kuinka tyytyväinen se vauva on kun syliin ottaa ja antaa ruokaa. kuinka pienestä pienen elämä on kiinni.

nauttikaa nyytyistänne kun jokainen sen syliinsä saa, ne on hetken niin pieniä..



hyttynen myös synnytyksen aiheuttamista vammautumisista puhui, itsellä kaikki neljä syntyneet terveenä ilman mitään hätää. ensimmäinen syntyi tosin käsi edellä, mut sekin saatiin nätisti ettei tullu käteen mitään.

tiedän ystävistäni muutamalla ettei kaikki olekaan mennyt hyvin, se on rankkaa aikaa vanhemmille kun vauva vammautuu, mut sanoisin ettei ennakkoon kannata miettiä niitä riskejä. riskejä on, ja paljon, mutta omaa mielenrauhaa ja painkoimista auttaa realistinen ja luottamus siihen et kaikki menee niinkuin menee ja kaikk itehdään jotta synnytys sujuu hyvin.



malttakaa vielä mahakkaat kyl kohta tekin poksutte.

kieltämättä vielä vois olla se maha tän viikon mullakin, mut mun kökäle nukkuu tuol sängyssä jo.



korasa ja Paavo 2,5vko



nii se aika rientää--

Tänään mennään miehen kans ainakin päiväksi vauvaa hoitelemaan, voi olla,että itse jään yöksi, mikäli vauva kotiutuu pe-aamuna (miehen pitää mennä töihin). Tänään illalla viimenen antibiootti, joten voi olla pieni mahdollisuus,että jo tänä iltana päästäisiin kotiin..muten ihan vielä elätä täysilä toiveita siitä ( vain noin 90 %:sti =)) Vauva on eilen syönyt hyvin ja huutokin alkaa muuttua ihan kunnon huudolsi,että alkaa voimia tulemaan.



Mutta nyt pakkailen vähän vaatteita itelleni valmiiksi, jos vaikka käy niin,että jään yöksi.

Ricelle piti vain nopsasti tulla ehdottamaan muutamaa J-alkuista nimeä poitsulle. :) Jooa, Joas, Joel, Jalo ja Jali putkahtelivat eilen mieleen, mitäs tykkäät? Itse olen näitä jokaista miehelle ehdottanut, mutta tuolle nirppanokalle ei mikään kelvannut, paitsi onneksi nyt tuo Emppuli. ;) Jaloon ihastuin, kun Juha Itkonen jossain lehdessä aikoinaan piti kolumnia Jalo-poikansa touhuista ja Jali taas tietysti tulee Roald Dahlin Jali ja Suklaatehtaasta. :)



Jeps, mutta nyt on PAKKO alkaa imuroimaan, kun isommat miehet lähtivät ulos junia katsomaan ja Emppu nukkuu.. Ah, ihanaa "omaa aikaa" imurin kanssa. :)



Miimi

Mutta ensin taas onnittelut uusista vauvoista. Ja erityisesti tsemppiä Uuniz! Toivottavasti saatte pienen mahdollisimman pian kotiin.



Ja sitten varoitus: tulossa on omanapaista tilitystä tuutin täydeltä.



Kerrottakoon ensin taustaksi se, että ennen raskautta pelkäsin synnytystä aivan käsittämättömän paljon. Koko ajatuskin tuntui ihan mahdottomalta, vaikka lapsia olenkin toivonut. Sekä alatiesynnytys, että keisarinleikkaus tuntuivat yhtä huonoilta vaihtoehdoilta. Nyt raskauden aikana asia ei ole niin kovasti pelottanut ja keisarinleikkaus on tuntunut alatiesynnytystä huonommalta vaihtoehdolta. Olen ajatellut, että kyllä siitä ovat muutkin selvinneet, miksen siis minäkin. Pelkopoliklinikalla en ole käynyt, eikä neuvolassakaan asia ole tullut kummemmin puheeksi, kun aihetta ei ole tuntunut olevan. No, nyt olisi. Eilen iski päälle kaikki se pelko ja ahdistus, mitä en ole raskauden aikana tuntenut.



Olin eilen neuvolassa ja oma th oli sairaana. Vastassa oli harjoittelija ja ohjaajansa. Kaikki normaalit mittaukset ja muut olivat ihan kunnossa. Itseäni edelleen huolestutti tuo vauvan koko. Melko suureksi tämäkin th lapsen arvioi, mutta ei mitenkään mahdottoman kokoiseksi (ainakaan vielä). Yritin sitten ottaa th:n kanssa puheeksi sen, että lapsen koko todella pelottaa. Mitä sitten tehdään ja missä välissä, jos lapsi ei lähde syntymään ja vain kasvaa kasvamistaan? Eikö voisi mitenkään tutkia, että mahtuuko toinen tulemaan ulos? Lähetettä synnytystapa-arvioon en saanut, enkä oikein muuta vastausta kuin että "äideillä on tapana saada vain sen kokoisia lapsia kuin pysytyvät synnyttämään" ja "itsekin olen synnyttänyt 4,5 kiloisen vauvan". Jotenkin nämä sanat eivät lohduttaneet, vaikka varmaan totta ovatkin, ainakin suurimmassa osassa tapauksia.



Neuvolan jälkeen tietysti vatvoin ja vatvoin käyntiä. Se, että pelkojani ei tunnuttu oikeasti kohdattavan sai siis aikaan sen, että päälle iski aivan järjetön pelko, paniikki ja ahdistus. Mielessä pyörii vain, että minusta ei vain kerta kaikkiaan ole tähän, ei synnyttämään, eikä äidiksi. Synnytyksessä pelottaa se, että jotain menee pieleen, että lapsi ei mahdu ulos ja vammautuu tai jotain muuta kamalaa tapahtuu. Jokainen päivä, jolloin lapsi ei synny, tarkoittaa mielessäni sitä, että vauva kasvaa kasvamistaan ja kaikki tulee vielä hankalammaksi. Ja helppoa ulospääsyä tilanteesta ei taida olla.



Kaiken kruunasi eilen illalla se, että nukkumaan mennessä sain taas rajun itkukohtauksen ja mitä teki mies? Ei ottanut syliin, ei yrittänytkään rauhoitella, eikä edes kysynyt, mikä on, vaan alkoi kuorsata! Niin toimii ihminen, jonka pitäisi olla tukena synnytyksessä, jota pelkään enemmän kuin mitään ikinä. Teki mieli hakata toinen tyynyllä tuusan nuuskaksi. Nyt on tosi luottavainen olo.



Turhaanhan minä varmasti täällä hätäilen, tiedän, mutta järki on nyt vaan sumentunut. Lisäksi poden huonoa omaatuntoa siitä, että alan tulla kiukkuiseksi vauvalle, joka "ei suostu syntymään". Niin kuin se hänen vikansa olisi.



Ehkäpä tämä riittää tästä. Parempia fiiliksiä teille kaikille toivottaen



Leppis 39+2

Kuulun tuohon "kesäkeijujen"-ryhmään, mutta aina välillä käyn lueskelemassa teidän toukokuistenkin juttuja täällä, kun oma vaavi on nyt sitten kuitenkin syntymässä viimeistään ensi viikon alussa eli toukokuun puolella (käynnistys ma 25.5.). Olen taustaillut, mutta nyt oli pakko kommentoida Leppiksen pelkoon liittyen jotain.



Itse olen myös kärsinyt kovasta synnytyspelosta vuosia ennen raskautta ja nyt myös kovasti raskauden aikana. Ajattelin aina, että en ikinä uskaltaisi synnyttää alateitse, vaan pidin sektiota itselleni sopivampana vaihtoehtona. Nyt kuitenkin raskauden aikana olen tullut siihen tulokseen, että alatiesynnytys on turvallisin tapa synnyttää, vaikkei sektiokaan nykypäivänä ole yhtään vaarallinen (rutiinia lääkäreille). Ymmärrän täysin tunteesi tuon neuvolakäynnin jälkeen, kun sinua ei otettu pelkosi suhteen vakavasti! Minulla oli aluksi neuvolassa täysin sama tilanne, eli yritin selittää pelkoani siellä, mutta terveydenhoitaja vaan sanoi, että katsotaan sitten joskus loppuraskaudesta, vieläkö minua pelottaa... No, sitten kerran minulle sattui tulemaan tämän normaalin terveydenhoitajani tilalle tuuraaja (th:n ollessa lomalla), joka otti minut vakavasti ja sain heti lähetteen pelkopolille äitiyspolille ja sen jälkeen olen saanut käydä siellä juttelemassa niin usein kun olen halunnut. Pääsin myös vauvan kokoseurantaan pelkojeni takia.



Itselleni pelkopolista on ollut todella paljon apua, minulla oli todella paljon virheellisiä käsityksiä juuri tuosta mainitsemastasi vauvan koosta, miten mahtuu ulos ja vauvan vammautumisesta jne. jotka pelkopolin kätilö on yksi toisensa jälkeen oikonut. Olen huomannut, että virheelliset tiedot lisäävät aivan turhaan pelkoja monilla synnyttäjillä. Huhuja, toisten synnytystarinoita jne. ei kannattaisi ottaa ihan niin "vakavasti", koska meillä naisilla on taipumus vähän värittää niitä omia synnytyskertomuksiamme...Ja pitää ottaa huomioon, että jokainen kokee synnytyksen omalla tavallaan. Kipukynnys saattaa toisella olla todella heikko verrattuna toiseen henkilöön, jolloin joku toinen kokee synnytyksen aivan kauheaksi tapahtumaksi, vaikka se ei sitä toiselle olisikaan.



Tuosta vauvan koosta haluan sanoa sinulle, että älä pelkää sitä, etteikö vauva mahtuisi ulos; kätilö kertoi minulle juuri tällä viikolla pelkopolilla, että jos vauva ei mahdu ulos, synnytys ei etene, ja tällöin otetaan muut keinot käyttöön, esim. tarvittaessa sektio. Usein synnytys lakkaa kuulemma 4-5 cm kohdalla, jos on odotettavissa ettei vauva mahdu ulos. Luonto on tämänkin asian näin järjestänyt. Ja yleensä vauvalla on tässä vaiheessa edelleen hyvät oltavat, jolloin voidaan rauhassa siirtyä sektioon.



Vauva ei nykypäivänä pysty kovinkaan helposti vammautumaan synnytyksessä, koska anturit vauvassa mittaavat koko ajan vauvan happipitoisuutta ja sykettä, ja tarvittaessa jos syke alkaa äkillisesti laskea, vauva saadaan hetkessä ulos sinusta. Ainakin meidän sairaalassa sektiot voidaan tehdä synnytyssalissa, joten ei tarvitse lähteä kiireellä kiikuttamaan erilliseen leikkaussaliin, joten sektio voidaan tällöin toteuttaa todella nopeasti. Vauva saadaan parissa minuutissa ulos sinusta, jos jotain alkaa mennä pieleen.



Ymmärrään kuitenkin täysin pelkosi, koska olen pelännyt täysin samoja asioita, varsinkin nyt, kun tällä viikolla selvisi, että vauvani tämän hetkinen painoarvio on jo 4,3 kiloa. Siksi päättivätkin, että käynnistetään viimeistään ensi maanantaina, ettei ehdi kasvaa enää kovasti enempää. Olen kuitenkin itse nyt luottavainen, että vauva mahtuu ulos, jos kerran on mahtunut siellä kasvamaankin ja luotan myös sairaalan henkilöstöön, että kyllä he asiansa osaavat.



Tsemppiä sulle, toivon, että pelkosi helpottavat synnytyksen suhteen, kuten itsellänikin on helpottanut! Luota itseesi ja luota kätilöihin! Ihmiset ovat iät ajat synnyttäneet ties minkälaisissa paikoissa terveitä vauvoja ja välillä täysin ilman apuja.



Fanny81+salamatkustaja (rv 37+3)

Korasa, kieltämättä tunnen samankaltaisuutta tunteisiisi nähden, joista muistan lukeneenikin kirjoittamanasi, hieman ennen synnytystäsi. Voin myös hyvin kuvitella itsenikin "kostamassa" miehelle kiukuttelemalla omaa hämmennystä. Uih, nyt onkin oikein toden teolla keskityttävä itseensä ja latauduttava synnytykseen ja tulevaan vauvaelämään, ihanaa siitä tulee (vähemmän ihaninekin momentteineen!), uskon sen, uusi vaan pelottaa vielä...



Ja sitten synnytyspelosta ja vauvan vammautumisesta; "ihanaa", en olekaan siis ainut, jolla nyt loppumetreillä pukkaa rimakauhua, ja erityisesti vauvan kohtaloa kohtaan, samaistun täysin fiiliksiisi LEPPIS, ja aivan älyttömästi KIITOKSIA FANNY81 äärettömän asiallisesta tsemppaamisesta myös omalta osaltani!!!! Itku silmässä kerroin miehelle (hormonit :OD!?), miten täällä joku kertoo niin hyvin juuri mun pelkoihin liittyvästi puhdasta asiaa, ihan totta ainakin puolikas kivi vierähti sydämmeltä!!

Ja LEPPIS, vain miehet voi olla toisinaan noin ajattelemattomia (useimmiten vieläpä tahattomasti) kun sun miehesi eilen illalla sun itkukohtausta kohtaan. Luulenpa, että olisin itsekin hautonut murhaa yön pimeinä tunteina :O))))!!! Voisiko miehelle hellästi vihjata, ettei hänen nyt parane jättää yhtäkään itkua noteeraamatta, ainakaan sen saamatta aikaan suuria mylleryksiä viimeisillään raskaana olevan naisen hassussa mielessä, ikäänkuin tehdä siitä kepeä huomio, mutta ehdottoman tärkeä ja ehdoton! Toimii ainakin täällä :O)))!!!



Täällä on tänään kaapit saaneet kyytiä, kun tämä mamma on vimmalla niitä siivonnut ja järjestellyt viivotin kourassa, kyllä nyt kelpaa vauvankin tulla tupatarkastusta tekemään ;O)!! Taitaapa olla enemmänkin itsensä kiireisenä pitämistä, ja ajatuksista loitolla pitelemistä...?!



Jotenka nyt siis tuumasta toimeen siskot, kohdellaan itseämme mahdollisimman hyvin ja niin tehkööt miehemmekin!!! Rentoudutaan ja yritetään keskittyä ajattelemaan positiivisa asioita synnytyksestä ja sen kulusta, ja tulevasta tulevasta äitiydestä!!! Pakko vaan yrittää pistää turpaan kaikkia mielen peikkoja ja näyttää niille mistä kana pissii, MURRRRR!!! Aika-alkaa-nyt!!!!!



T. Hyttynen ja Hunni 39+6

Hirmuisesti onnea mukaan synnytykseen, vaikutat olevan ihailtavan sinut aikaisempien pelkojesi kanssa!!! Tulehan kertomaan sitten meilekin, kuka sieltä oikeen tuli ja kuinka kaikki meni, joohan :O)!!??

Eikä ole kyllä tiippanalla tarvetta tulla pois vielä.anoppi lohdutti sanomalla et taloudellinen tyyppi,käyttää kämpän loppuun asti ;)



Onnea vauvalliset,minulla olikin jossain vaiheessa jo haikea olo et kohta kaikki on siirtyneet jo lapsensa saaneiden listalle ja minä viimeisenä täällä odotan et pääsisin mukaan =) kiva on lueskella teidän juttujanne, jatkakaa toki =)



J alkuisia nimiä..jimi,jami,jasper,juho..

Joona on minusta hyvä nimi,ei tyttömäinen.kannatetaan :)



Eilen oli neuvola,minulta painoa lähtenyt kaks kiloa mut vaavi onneksi kasvanut sf mitan mukaan normaalisti.Alapaine on edelleen yli 90,mut ei kuulemma aiheuta syytä huoleen kun pissa edelleen puhdas. Hyvä näin. Seuraava aika 28.5,en kyllä ennee halua mennä =(



Huomenna ois tarkoitus lähteä tampereelle,kerta ei tiippana halua syntyä,ei minunkaan ole mikään pakko täällä kotona kökkiä..käydään vielä viimeisellä reissulla kahdestaan miehen kanssa.



Taidanpas laittaa taas saunan päälle (4kerta tällä viikolla) ja mennä sinne löhöilemään..



nepsunen&tiippana 40

huomenna ois sitten käynnistyksen aika. Mua jännittää ihan sikana, ens yönä ei varmaan tuu nukuttua paljoakaan. Toivotaan et kuitenkin käynnistyis ens yrittämällä, kun kuitenkin mieli jotenkin tahtoo aatella et huomenna illalla ois jo vaavi sylissä. Palailen taas tänne kunhan kotiudutaan joskua aikanaan.



Lumivalko rv 39