Olemmeko tiukkapipoisia vanhempia?
Veljeni ja vaimonsa pitävät minua ja miestäni äärimmäisen tiukkapipoisina vanhempina, esimerkkeinä:
- lapset 1v, 5v ja 7v menevät joka ikinen ilta nukkumaan samoilla tutuilla rutiineilla klo 20.00 (poikkeuksia tästä äärimmäisen harvoin, ehkä 2-3 kertaa vuodessa) ja tämä koskee myös kesäloma-aikoja kun mökkeillään veljeni perheen kanssa ja hänen lapsensa (aika samanikäisiä) saavat valvoa mihin asti haluavat kesälomalla.
- isommille lapsille on määritelty nk. ruutuaika per päivä, koskee sekä tietokone- että tv-aikaa ja on yhteensä 1h/lapsi. Pienin ei tietenkään telkkaa edes katso. Muun ajan (kuin lastenohjelmat) telkkari pysyy aina kiinni. Olemme usein sanailleet veljeni kanssa, kun heillä telkkari on elävänä tapettina auki kaiken iltaa ja lapset näkevät vierestä uutisia ja jenkkisarjoja, mitä vain sieltä sattuu tulemaan.
- isommilla lapsilla on karkkipäivä kerran viikossa ja tarkka määräys paljonko sitä karkkia saa silloin syödä (1€ irtokarkkeja tai vastaava).
- 7v pojan täytyy tulla iltaisin kotiin viereisestä puistosta viimeistään 19.00, vaikka futismatsi tms olisikin vielä kesken.
No, av-raati, olemme totaalisia natsivanhempia? Veljeni mielestä kyllä. Varmaan muitakin vastaavaia esimerkkejä olisi. Miten on? Niin, ja miksi, olisi kiva kuulla perusteluja miksi nämä meidän mielestä turvaa luovat säännöt ovat joistakin liioiteltuja.
Kommentit (273)
Rutiineista ei synny itsemurhantekijöitä. Olet aivan kauhea pelottelija ja ymmärtämätön ihminen. Häpeäisit!
"Mistään ei joustettu koskaan. Tämä esikoistyttö löytyi pari vuotta sitten vaatekomerostaan hirttäytyneenä. Minusta koko perhe oli aina tosi onnettoman oloinen."
Enkä itse ajattele niin. Muistan vain kuinka säälimme tätä tyttöä koska hän joutui aina menemään kesken kaiken kotiin. Kaikille toki kävi joskus niin mutta tälle tytölle aina. Mitään kivaa ei saanut olla, tai ainakin se piti jättää kesken kun tuli nukkumaanmenoaika. Tämän ihmisen myöhemmistä vaiheista en mitään tiedä mutta ei hänestä varmaan kovin onnellista tullut kun tällaiseen ratkaisuun päätyi.
Rutiineista ei synny itsemurhantekijöitä. Olet aivan kauhea pelottelija ja ymmärtämätön ihminen. Häpeäisit!
"Mistään ei joustettu koskaan. Tämä esikoistyttö löytyi pari vuotta sitten vaatekomerostaan hirttäytyneenä. Minusta koko perhe oli aina tosi onnettoman oloinen."
Enkä itse ajattele niin. Muistan vain kuinka säälimme tätä tyttöä koska hän joutui aina menemään kesken kaiken kotiin. Kaikille toki kävi joskus niin mutta tälle tytölle aina. Mitään kivaa ei saanut olla, tai ainakin se piti jättää kesken kun tuli nukkumaanmenoaika. Tämän ihmisen myöhemmistä vaiheista en mitään tiedä mutta ei hänestä varmaan kovin onnellista tullut kun tällaiseen ratkaisuun päätyi.
Rutiineista ei synny itsemurhantekijöitä. Olet aivan kauhea pelottelija ja ymmärtämätön ihminen. Häpeäisit!
"Mistään ei joustettu koskaan. Tämä esikoistyttö löytyi pari vuotta sitten vaatekomerostaan hirttäytyneenä. Minusta koko perhe oli aina tosi onnettoman oloinen."
Puhuit äsken päivällisestä joka on "tarjottu lapsiperheelle sopivaan aikaan". TUO on juuri sitä sinun ylemmyydentuntoasi; tiesitkö että monessa maassa illallinen syödään oikeasti illalla eikä neljän-viiden pintaan kuten Suomessa? Hyvin käyttäytyviä lapsia löytyy näistä maista varmasti enemmän kuin Suomesta. Joissakin maissa syödään vain 3 kertaa päivässä eivätkä lapset silti kiukuttele jos ruoka ei saavu ajallaan.
Meidän perheessä se sopiva päivällisaika on 19.30 ihan siitä syystä että meistä on mukavaa että isäkin on pöydässä mukana.
Niinpä niin, mutta silti tuntuu aiheelliselta avata oma sanainen arkku. Eipä sieltä tosin kovinkaan tasokasta asiaa keskustelun pontimeksi saatu.
Kehottaisin tutustumaan historiankirjoitukseen ja pohtimaan, onko tässä yhteydessä asiallista käyttää tuollaista ilmaisua. Hitler kun paini sääntöjensä kanssa kansanmurhatasolla.
Mutta jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.
Piti pahana sitä että lapsi käy nukkumaan silloin "kun hänestä jo näkyy väsymys". No, meillähän ongelmat esikoisen kanssa alkoivat siitä että joka aamu klo 8 heräävä poikamme ei nukahtanut silloin kuin me aikuiset suunnittelimme. Ensin päiväunet olivat klo 12-14, toimivat vauva-ajan hyvin mutta reilun vuoden iässä alkoi tulla ongelmia. Siirsimme niitä klo 13-15, toimi hetken mutta taas poika ei nukahtanut vähän ajan päästä ollenkaan. Kaikkea mahdollista kokeiltiin, useampi viikko yhtä rytmiä kerrallaan ja aina oli herätys aamulla kahdeksalta. Sitten riitti.
Nykyään poika nukkuu päiväunet 15-17 ja menee viimeistään klo 21 iltaunille ilman ongelmia. Olemme saaneet haukkuja huonosta päivärytmistä mutta minkäs minä sille voin että kohta 2-vuotias ei ole tippaakaan väsynyt aiemmin (ei ole yliväsymystä, sitäkin on koitettu että menee aiemmin nukkumaan)?
huvita tehdä .Ja olen tasan samaa mieltä kuin 268. Historiaa en nyt tähän ryhtyisi kuitenkaan sotkemaan, vaikka mukavampi olisi kun Hitler vertailua ei näin joutavassa keskustelussa käytettäisi. Kielikuvat ei kai kuitenkaan ole mikään pointti tässä keskustelussa.
Myös meillä lapset (kohta 7v ja 5v) menevät nukkumaan klo 20 maissa, lelunkeruu ja iltapesut tms. rutiinit aloitetaan 18.45 maissa aamulähtöjä edeltävinä iltoina ja klo 19 maissa muulloin, jos ei ole jotain erityistä muuta menoa tai tekemistä (esim. vieraita/kylässä).
.
Mites teidän lapsien kävis kun ekaluokkalaisen KOULUN kevätjuhla on 18:45 - 20:00 ????
Näin todellakin on Lauttasaaressa. Ja seuraava aamu on ihan normaali klo 8 alkava kouluaamu.
Meidän lapset nousevat aina (aina aina aina) viimeistään puoli seitsemältä. Oli sitten menty nukkumaan kymmeneltä tai kahdeksalta. Elleivät nouse, ovat kipeitä.
T. ei AP
Valvota lapsias joku ilta klo 03 asti, eivät takuulla herää aamulla ennen kymmentä.
Jos ei tuosta lauseesta selviä, niin ei voi sen selkeämmin selittää.
olla taiteilija, esittävien taiteiden, jota vielä, joku ohjaaja ohjaa, ja sitten puolisona tj ja muka aina perhe kotona jo alkuillasta. Nämä ammatit eivät käy yhteen kuvaillun elämänrytmin kanssa. Mitähän ne aina keskipäivällä esitettävät proggikset muka on, en ole kuullutkaan? Samoin media-alan tj iltapuuroja keittelemässä säännöllisesti alkuillasta? Koko juttu on provo, jonka joku on tehnyt lämpimikseen tai sitten kerää materiaalia esim. käsikirjoitustyöhönsä.
Tottakai voi eikä siinä ole mitään itsekästä. Mutta aika kamalalta tuntuu ajatus että lapsi menee ihan aina kahdeksalta nukkumaan, vaikka olisi vieraita, lastenohjelma kesken, grillibileet kesken, se kaikkein paras leikki kesken, ilotulitus alkamassa tai mitä tahansa muuta. Niin kasilta mennään petiin ja piste. Minusta lapsena oli ihanaa kun oli kesä ja sai valvoa, oli vieraita ja grillaitiin pihalla. Vanhemmat jutteli ja minä sain leikkiä vieraiden lasten kanssa. Siinä on ne parhaat kesämuistot ja niitä tarjotaan myös meidän lapsille. Ei se tarkoita sitä etteikö arkena mentäisi ajoissa nukkumaan.