Avioliitto ja sukunimi

Lapsilla isänsä sukunimi. En halunnut miehen sukunimeä, koska se on liikaa huomiota herättävä. Hyvin ollaan pärjätty näinkin. Aviossa ollaan oltu 16vuotta.

Mulla on mielestäni kiva yhdysnimi. molemmat sukunimet on kaksitavuisia eli on lyhyt ja napakka nimi. Minä halusin pitää sen isäni nimen mutta olla myös lasteni kanssa saman niminen!

Olen eriniminen kuin lapsi+mies eikä harmita yhtään. olen oikein tyytyväinen ratkaisuuni vaikka oma sukunimeni ei ole harvinainen tms. en ole kokenut lapsen erinimisyyttä ongelmana. kyllä se side on paljon vahvempi kuin sukunimi.



Ihan totta on ihmisiä jotka katuvat tai ainakin pohtivat nimenmuutostaan. Olen muutamalta tutulta kuullut pohdintaa että miksei silloin omaansa pitänyt, meni monta vuotta ennen kuin tottui jne.

että pitää ihan oma sukunimi vääntää tyyliin Virtanen ja Aronen = Arovirta. Erikoisuudentavoittelu huipussaan. Ja kakarasta tulee tietysti joku Mii, jonka sukupuolta ei kerrota.



Hohhoijaa.

Minusta se on vaan niin helppoa ja loogista. No meillä se meni niin, että mun tavallinen sukunimi vaihtui hieman vähemmän tavalliseen ja kivempaan. Olin aina ajatellutkin ottavani miehen nimen, jos ei nyt jotain ihan kammottavaa nimeä ois sitten ollu tarjolla.



Minusta tuntuis kovin hanlalalta, jos lapsilla ja toisella vanhemmista ois eri nimi. Tuntuis, että ei näyttäis niin perheeltä. Ja tuntuis pahalta, jos lapset ois miehen nimellä ja itsellä ois tyttönimi. Nyt kun itelläkin on miehen nimi, niin se on ihan luonnollisen tuntuista. Tokihan nieskin voi ottaa vaimon nimen ja sillonkin olis aika luonnollista se.

Palstalla se kuitenkaan ei ole koskaan kelvannut. Kaikilla on merkittävä ura tyttönimellä luotuna eikä halua ottaa miehensä nimeä, koska heillä on jo vankka identiteetti omalla ( yleensä isänsä) nimellä. Ei ole kuulemma mitään ongelmaa siinäkään, vaikka äiti olisi Virtanen, isä Lahtinen, lapset Karpeloita ja Saareloita, ihan helpostihan sitä selvittää, kuka on kenenkin vanhempi ja lapsi koulukuvioissa ja muutenkin.

ehdottaisin yhteiseksi sukunimeksi Kaksoisvirta

kun Uusivirta taitaa olla jo olemassa oleva sukunimi

Mies voi ottaa naisen nimen. Sillä selvä.

mutta jos nimet ovat niin samankaltaiset, eikö jompi kumpi teistä sitten kuitenkin voisi ottaa toisen nimeä?

helpointa, loogisinta, yksinkertaisinta kaikille osapuolille.



Se on ihan sama onko nimi naisen, miehen vai joku uusi yhdessä keksitty. Minusta tästä nimiasiasta on ihan typerää tehdä mitään tasa-arvo -kysymystä. Se nimi kummallekin, kumpi on parempi/kauniimpi/harvinaisempi tms. Meillä se sattui olemaan miehen sukunimi... Ihan mielelläni luovuin omastani, kun se oli niin ruma (tyyliin Paskanen, miehellä ja nykyisin siis minullakin nimi on tyyliä Metsäkoivunen, ei ollut vaikea valita :)

Jos joskus haluat vaihtaa on jotenkin helpompaa ympäristölle kuin toisinpäin. Ellet sitten halua laitta spekulaatioita ja huhuja liikkeelle....



Tunnen pari tapausta jossa avioparilla on täsmälleen sama sukunimi. Silloinkin pitäää päättää, kumman nimen ottaa; toinen vaimo piti omansa, toinen otti miehen:)



Tapasin kerran naisen, jonka sukunimi oli yksi eläin (suomeksi) ja miehensä nimi oli sama eläin saksaksi, tyyliin kissa-katze. Hän otti kaksoisnimen, koska piti sitä hauskana. Minustakin se oli hauska juttu, ja nimi jää mieleen. Jos kerran olet ajatellut kaksoisnimen, sekin voisi olla toisaalta hauska juttu, kyllä virta-virtanen jäisi mieleen!



Itse mietin kovasti tätä asiaa ennen häitä ja kun joku päätös oli tehtävä, niin otin mieheni nimen, koska se tuntui hänelle merkitsevän niin paljon. Mulla oli se ero, että kaksoisnimeä en ainakaan ota, mutta se olisi saattant olla ok, koska molempien nimet olivat aika lyhyitä ja vain toinen nen-loppunen. Kaduin kovasti miehen nimen ottamista ja päätinkin vaihtaa oman nimen takaisin, mutta sitten se vain jäi.

En ole koskaan ymmärtänyt mitä hankalaa tai epäloogista siinä on. Meillä perheessä on kyse rakkaudesta, ei tietystä kirjainyhdistelmästä.

kuin ottaa halutessaan toisen sukunimi?



Jos taas on pakko ottaa toisen sukunimi, niin se ei ole tasa-arvoa

mä en käsitä, miten oman sukunimen pitäminen olisi sen tasa-arvoisempaa

kuin ottaa halutessaan toisen sukunimi?

Jos taas on pakko ottaa toisen sukunimi, niin se ei ole tasa-arvoa

Ensimmäistä kertaa avioiduani otin (ex-)miehen sukunimen, koska omani oli todella tavallinen ja miehen sukunimi oli harvinaisempi. Kun erosimme, eksä oli huolissaan siitä, mitä aion tehdä sukunimellä jatkossa ja onko vaara, että suvun nimi alkaa levitä suvun ulkopuolelle. Totesin, että tästä ei kannata kantaa huolta, sillä minusta olisi ollut aika outoa pitää tämä (kuitenkin) vieraan, vaikkakin ihan hyvämaineisen ja mukavan suvun sukunimi.



Otinkin sitten itselleni sukunimen äidinpuoleisesta suvustani 4 sukupolven takaa. Tämä nimi on mielestäni todella kaunis ja myöskin harvinainen, sillä nimi oli kokonaan jäänyt käytöstä Suomessa. Mentyäni uudelleen naimisiin sekä mies että minä pidimme omat sukunimemme - miehelläni on kaunis nimi, mutta itselleni oli alusta asti ihan selvää, etten vaihda nimeäni mihinkään. Lapset ovat saaneet minun sukunimeni.

Moni nimen vaihtanut tuttu on kertonut katuneensa nimen vaihtoa myöhemmin. Oma identiteetti häviää. :( Minuakin harmittaa että monet tutut naiset tuntuvat "kadonneen", kun ei heitä enää uusilla nimillä välttämättä niin vaan löydä.



Varsinkin jos nimet ovat noin lähellä toisiaan, ei ole mitään haittaa vaikket vaihtaisikaan.

Ekman ja toisen Ekberg. En muista kumpi sukunimi sitten tuli yhteiseksi :) Totesivat että heistä muutos on niin pieni ettei sillä ole suurempaa väliä (ts. muutos ei iso sille jonka sukunimi vaihtui), mutta että on vähän hassua että perheessä olisi kaksi melkein samanlaista sukunimeä.



Ei kai ne eri sukunimet suurempia vaikeuksia tuo, satunanisesti ehkä. Enemmän sillä on symbolinen merkitys, itse tykkään että on sama sukunimi meidän perheenjäsenillä kun ollaan ns. samaa laumaa.

Itse olen ihan helposti löytänyt entisiä, nimensä muuttaneita tuttuja. Eikä kukaan myöskään ole identiteettiään menettänyt nimenmuutoksen myötä. Tai uraansa ;) Ja juu, tiedän myös sukunimensä vaihtaneita miehiä jopa useita kappaleita, eivätkä hekään mitään identitettikriisiä ole kärsineet, tunteneet itseään alistetuiksi tms. skeidaa.

Moni nimen vaihtanut tuttu on kertonut katuneensa nimen vaihtoa myöhemmin. Oma identiteetti häviää. :( Minuakin harmittaa että monet tutut naiset tuntuvat "kadonneen", kun ei heitä enää uusilla nimillä välttämättä niin vaan löydä.

Varsinkin jos nimet ovat noin lähellä toisiaan, ei ole mitään haittaa vaikket vaihtaisikaan.

en edes pohtinu mokomaa, siis pidin itsestään selvänä, että otan miehen sukunimen. Ja en oo katunu, mutta kukin tavallaan.. yhdysnimet on mun mielestä aika kömpelöitä, ainaki joskus..