Risut ja ruusut aikamme senioreille, siis vanhempienne ikäpolvelle!

Ruusuja: Omat (40-50-luvulla syntyneet) vanhempani ja heidän tuttunsa antoivat meille lapsille ihanan lapsuuden pitkine kesäpäivineen. Lapset pidettiin mukana joka paikassa niin juhlissa kuin jumpallakin, ja lapsille annettiin sopivassa määrin vastuuta. Raha ei tippunut puusta ja varsinkin laman aikaan sen arvo viimeistään opittiin. Omassa lapsuudessani yhteisöllisyys oli jotain sellaista, mikä on nykyään lähestulkoon kadonnut.



Risuja: Vanhempieni sukupolvi kadotti sen yhteisöllisyyden meiltä lapsilta! Teiniajat kuluivatkin avioeroja ja keski-ikäisten parinvaihtoa seuratessa. Kyläkulttuuri hävisi, kun tää ei voi olla tän kaa ja tuon ex vihaa tuon exää. Kouluja käymättömät vanhemmat eivät myöskään osanneet tukea meitä lapsia opiskeluissa, joten mentiin perse edellä puuhun kuka parhaiten taisi.



Ruusuja: Vanhemmat auttavat käytännön hommissa paljon. Kädentaidot ovat hallussa lähestulkoon jokaisella todella hyvin, ja lapsenlapsia halutaan nähdä ja ollaan kiinnostuneita heistä aivan eri tavalla kuin omat mummoni (saati papat!) aikanaan.



Risuja: Tämän ikäluokan on hirveän vaikea ymmärtää mitään korkeamman tason asioita, symboliikkaa, henkisiä ongelmia. Asiat ovat niin kuin ovat ja varsinkin heikkouden ja henkisen väsymyksen edessä ainoa vastaus on aggressio ja silmien sulkeminen. Kaikki erilainen on pahaa ja pelottavaa. Globalisoitunut maailma on jotain kammottavaa, kaiken maailman eri värisiä ihmisiä tulee tänne mongertamaan. Kyllä asioiden pitäisi pysyä paikallaan ja eihän meidänkään aikanamme jäpijäpijäpi.



Varmasti meidänkin lapsemme keksivät aikanaan meidän ikäluokastamme narisemista, mutta erityisesti tuon tuntemattoman pelon ja tunnekylmyyden koen isoimmaksi asiaksi, joka erottaa minut äitini ikäluokasta.

Olen tehty sota-ajan pula-aineksista, syntynyt -41 köyhään maalaisperheeseen, isä oli sodassa ja kun hän sieltä palasi oli töissä milloin missäkin, kunnes vuonna -51 päästiin omaan isän rakentamaan taloon (keittiö ja kamari) asumaan.

Lapsia syntyi vielä neljä lisää ja tiukoilla oltiin.

Koulu loppui kansakouluun ja jatkokursseihin, töissä olin jo ennen rippikoulua.

Myöhemmin kävin vuoden kestävän käytännön ammattiin kouluttavan koulun, jossa työllä maksettiin koulumaksut.



Olin töissä ja sitten menin naimisiin ja saatiin velkainen maapaikka nimiimme.

Silloin päätin, että jos lapsia tulee ja joku jatkaa, niin talon on oltava velaton. Velaton on, mutta jatkajaa ei löydy, minkä hyvin ymmärrän, kun tilanne on maatalouden suhteen mikä on.



Pojalla on oma perhe ja elämänsä, talon ostossa rahoitettiin ja talkoilla tehtiin remppaa. Nyt kun on lapsia olen melkein täyspäiväinen mummu ihan vapaaehtoisesti ja omasta halustani.

Aina autetaan, kun apua tarvitaan, samoin se sujuu myös sieltä apu tänne päin.

Olen aina puolustamassa isovanhempia, en ymmärrä, että voidaan kirjoittaa kaikkea sitä mitä täällä nyt olen lukenut ja mitä olette seniorinettiin kirjoittaneet.

Tietysti on niitä hyviäkin kirjoituksia ollut, mutta niinhän sanotaan, että hyvä kello kauas kuuluu, paha vielä kauemmaksi.



Aloittajalta kysyisin vielä, oletko tyytyväinen näihin kirjoituksiin?

Käskithän oikein mennä seniorinettiin!



Ajattele nyt kuitenkin, kuinka monen mielen kirjoitukset ovat pahoittaneet.



Irwwinin sanoin, "Maailma on hyvä ja kaunis elää sille,

jolla on aikaa ja tilaa unelmille..."

- Monien vanhojen tuntuu olevan vaikea ymmärtää että esim. työura ei todellakaan ole samanlainen kuin 30 v sitten. Pätkätyöt ovat yleistyneet aivan älyttömästi, koulutus ei samalla tavalla takaa parempia tuloja jne.

Tää on joskus niin uskomatonta, että ei tiedä itkeäkö vai nauraa.... Mieheni on ulkomaalainen, hyvin koulutettu ja osaa suomea, hänellä on paljon työkokemusta alaltaan ym, ym, mutta työllistyminen edellisen sopimuksen päättyessä on aina hankalaa.

Yksi vanha sukulainen sitten aina ihmettelee sitä, tyyliin "No mutta etkö voi käydä ilmoittautumassa sinne töihin..?" ja siis ihan vilpittömästi sanoo tuon. Maailma muuttuu, Eskoseni...

ei ole muuta hampaankolossa kuin se, että monesti saa tuon ikäisiltä ihmisiltä aivan perusteetonta lokaa niskaan siitä, että on ihan valtiotieteen maisteri muttei vieläkään ole valtiolta saanut vakivirkaa. Se on ilmeisesti rinnastettavissa kansalaisluottamuksen poisottamiseen ja minun henkilökohtainen syyni. Turha selitellä lyhyestikään nykyajan työelämää ja etenkään valtion rekrytointipolitiikkaa, sillä siihen saa aina vastaukseksi, että kyllä niitä töitä vaan saa kun yrittää.

Mä olen miettinyt, että meidän lapsuudessa...



- ei pistetty rahaa turvaistuimiin tai pyöräilykypäriin. Lapset pomppivat takapenkeillä ja huristelivat fillareilla kapeilla hiekkateillä autojen seassa. Tämä oli kaikkien mielestä normaalia, vanhemmat säästivät pitkän pennin.



- lapset saatettin lähettää viikoiksi kesällä esim. mummulaan tai maalle sukulaisiin. Nykyvanhempia syyllistetään virikehoidoista yms., mutta aniharvalla on nykyään hoitopaikkoja jonne lapset voi tuosta vain lähettää täysihoitoon päiväkausiksi. Harva nykyvanhempi tosin tuollaista haluaakaan.



- ei kannettu huolta pedofiileista, netin uhkista yms. Esim. tuttuni jätettiin 8 v. uimarannalle yksin kolmeksi tunniksi kun vanhempansa lähtivät katsomaan tuttavansa siirtolapuutarhamökkiä.



- tukistamista ja "koivuniemen herraa" pidettiin normaaleina.

vaikka pyydetään risuja ja ruusuja, on syytä antaa vaan ruusuja, koska tämä sukupolvi ei niitä risuja osaa rakentavasti ottaa vastaan. Sen sijaan että katsottaisiin peiliin, heittäydytään vaan marttyyriksi.

Olen tehty sota-ajan pula-aineksista..../i]

Valitetaan vaan, että ilkeää, miten heitä loukataan.



Joku viriili pappa muistelee miten sentään 50- ja 60-luvuilla oli Suurtyöttömyys ja Hätätöitä, vaikka tilastot näyttävät, että ennen 90-luvun 500 000 työttömän (20% työvoimasta) lukemia työttömyysaste 60-luvun huippuvuosina oli 85 000 (alle 4% työvoimasta) ja öljykriisin aikaan 200 000 (8,5% työvoimasta). Hän kirjoittaa lainausmerkkejä runsaasti viljellen - eli vähätellen - ja rupeaa lopuksi puhumaan nuorten mielialalääkityksistä. Usch. Jos tällaiset ihmiset kerskuvat vielä pysyvänsä työelämässä 70-vuotiaaksi, kuten ko. senioriaktiivi, voi vain toivoa, että he ovat työssä, josta aiheutuu mahdollisimman vähän harmia kenellekään.



Juu, myönnän olevani nyt tarkoituksellisen ilkeä.

* Hiipii kotiin häpeämään *

Ovat maailman parhaita isovanhempia, auttavat ja tukevat mutta eivät tuppaudu tai tungettele, osaavat pitää sopivan etäisyyden. eivät ole ihan terveitä (no, yksi on kuollut), pärjäävät ihan ok.

jäitä hattuun, tämä tämän hetken aktiivinen sukupolvi.



Ihmisessä on ihan mielettömän syvällä ja herkässä haavoittuvuus siitä, että joku muu tulee arvostelemaan häntä, vaikkei mistään mitään tiedä. Jokaisen kokemus on hänelle aito, ja jos keskitytään vain nolaamaan ja lyttäämään, ei keskustelusta tule rakentavaa ajatustenvaihtoa.



Kyllä itsekin yllätyin, miten vieraantuneita nykyajan pätkätöistä ja työttömyydestä joku ikäpolvi voi olla, mutta eihän siinä mitään muuta kun keskustellaan asiaa auki, puolin ja toisin ymmärtäen.

Joo, periaatteessa näin. Mutta valitettavasti se vanhempi sukupolvi ei tunnu ymmärtävän, ei sitten millään. Minä ymmärrän heitä: työtä on tehty, paljon, tukia ei ole ollut, opinnot on maksettu itse, lainojen korot ovat olleet hyvin korkeita, elintaso matala, jne, jne.

Mutta ainakin seniorinetin puolella vanhempi sukupolvi ei näytä kykenevän vastaanottamaan viestiä, että kyllä myös nuorempi sukupolvi tekee koko ajan töitä elantonsa eteen. Jos tätä yrittää selittää, niin ei siinä ole ymmärtämisestä hajuakaan. Vanhempi sukupolvi kokee sen ruikuttamisena.

Kyllä itsekin yllätyin, miten vieraantuneita nykyajan pätkätöistä ja työttömyydestä joku ikäpolvi voi olla, mutta eihän siinä mitään muuta kun keskustellaan asiaa auki, puolin ja toisin ymmärtäen.

kouluja joka niemeen ja notkoon. Nyt aletaan rakentaa suurille ikäluokille vanhainkoteja joka niemeen ja notkoon.

Harmi vain, että suuret ikäluokat tekivät lapsia niin vähän, että ei riitä hoitajia. Niin ja hoisivat hoitajien palkkapolitiikan ja arvostuksen niin, että heidän perseitään ei ole pesemässä kukaan kun se aika koittaa.

Liian vähänkö on teitä tehty, enemmänkö pitäisi löytyä.

Aivan tarpeeksi tai ehkä liikaakin, ainakin tuntuu siltä kun lukee teidän kirjoituksia.

Toivottavasti elätte vain siihen asti, että pystytte loppuun asti itse takapuolenne pyyhkimään!

Vanhempansa saivat pientä lapsilisää, sosiaalihuolto oli aika olematonta. Varattomat lapset sai kengät, kansakoulu oli ilmainen, mutta lapsia oli niin, että opiskeltiin aamu ja iltavuoroissa ja keskikoulu maksoi. Ei kaikille ollut mahdollista mennä jatkamaan opiskelujaan. Ja kuusikymmen ja seitsemänkymmentä luvun alussa valtava määrä ihmisiä joutui muuttamaan Ruotsiin, kun Suomessa ei ollut töitä. Eikä lapsille saanut hoitopaikkoja, ei olut mitään päivähoitolakia.

valitettavasti on näkynyt aikanaan meidän ikäpolven kasvatuksessa ja näkyy vieläkin.

joiden on niin vaikea ymmärtää erilaisia tapoja elää ja olla.

Tunnekylmiä ja kaikinpuolin hankalia ihmisiä. Omia vanhempiani juuri ja juuri ymmärrän ja siedän mutta muuten useimmat sen sukupolven edustajat ovat ihmisiä, joista en pidä ja joiden kanssa en halua olla missään tekemisissä.

Mun vanhemmat on alle 50-vuotiaita, joten en kutsuis heitä ihan senioreiksi. Jokaisessa ikäluokassahan on niitä aivan ihania ihmisiä joista ei keksi mitään negatiivista sanottavaa... ja sitten on niitä joista ei keksi mitään positiivista sanottavaa.

Siis toivotaanko, että menehtyvät sairauksiin, tekevät itsarin tai otettaisko eutanasia käyttöön?



Jo nyt näkee kuinka vanhat mummot vetää kärryillä ruokaa kotiin. Mietin usein, että miten he selviävät muutaman vuoden kuluttua, että ollaanko itse asiassa menossa kohti katastrofia näiden kaikkien vanhojen ihmisten kanssa, jotka eivät pysty huolehtimaan itsestään. Itse siis uskon tuohon tulevaan katastrofiin. Kukaan ei vain ole huudellut sitä suoraan ääneen. Mutta minä teen sen nyt tässä. Ja vien terveiset tältä palstalta tonne aika uuteen seniorinettiin, jonne tekin olette varmaan tervetulleita keskustelemaan ja kommentoimaan.



Ikävä kyllä, olette saaneet kasvatuksen ja arvot tuolta sukupolvelta, joka ei ole siis mielestänne niin kiva. Mistäköhän heidän arvonsa ja ideologiansa puolestaan tulevat? Ja niistä ja niillehän on tämän päivän yhteiskuntakin rakennettu. Se missä nyt ollaan on tulosta aikaisempina vuosikymmeninä vallinneesta ideologiasta ja harjoitetusta politiikasta.



Ja mitä on nyt tulevaisuudessa siis tarjolla? Ihmisvihamielinen, omaa minää korostava ja rahaa palvovien ihmisten yhteiskunta, jossa ei uskota muuhun kun tähän hetkeen ja eletään kovaa tässä ja nyt. Perhe- ja avioliittokäsite ovat jo tappolistalla.



Mikä kamala maa, suoraan sanoen inhottavaa ja inhottaa.

olemme jossain vaiheessa samassa jamassa, ikää tulee meillekin joka päivä lisää. Ei me siitä vanhuudesta mihinkään päästä, mutta millaisia olemme vanhoina?

Minusta nimenomaan tuo "suuri ikäluokka" on se, joka on lähes kaiken pahan alku ja juuri. Se ikäpolvi, jonka toiminnan ja ahneuden seurauksena maailma on nyt mitä on!



Otetaan esimerkiksi mun vanhempien ikäluokat (s. 1940-1950): melkein jokainen pääsi opiskelemaan korkeakouluihin jos halusi. Asuntolainat maksoivat inflaation myötä itse itsensä, jos vaan ymmärsi ajoissa asuntolainaa ottaa. Perinnöt omilta vanhemmilta ovat useimmiten muhkeat, koska maat ja mannut ovat menneet viimeistään tämän ikäluokan osalta kunnolla jakoon, maatilat ollaan pistetty lihoiksi ja metsät sahan alle.



Suuriin ikäluokkiin kuuluvat ihmiset ovat kyllä joutuneet tekemään töitä elantonsa eteen, mutta eivät monetkaan heistä kanna yhteiskunnallista vastuutaan. Koetapa saada tietty ikäpolvi kiinnostumaan kierrätyksestä, lajittelusta tai ylipäätänsä ympäristöstä huolehtimisesta!!! Oma piha pidetään ehkä kunnossa, mutta siinä kaikki!



Suuret ikäluokat kai katsovat joutuneensa ponnistelemaan menestyksenä eteen niin kovin, että heillä ei riitä rahkeita enää edellä mainittuihin asioihin tai omien lastenlastensa hyvinvoinnista huolehtimiseen ("olemme jo osuutemme tehneet"). Vaikka nimenomaan tämä vanhempiemme sukupolvi oli ensimmäinen, jota esimerkiksi sodat eivät ole juurikaan koskeneet!!



Toki meissä 70- ja 80-luvuilla syntyneissäkin on paljon pullamössöporukkaa. Mutta silti väitän, että maailma on jo pilattu ennen meitä. Malli rahan ja keskiluokkaisuuden palvontaan tulee vanhemmiltamme. Olemme vanhempiemme kasvattamia kaikissa suhteissa, joten syyt ongelmiinkin heijastuvat pitkälti menneistä sukupolvista - vaikka tietysti jokainen kantaa itse vastuun omista tekemisistään.