Mielenkiinnolla odotan 10v-20v , että mitä noista äitien hylkäämistä virikelapsista

missäs ne miehet on?

että mikä on teidän motiivinne, jotka vingutte täällä virikelapsista? Ajatatteletteko lasten parasta (niin varmaan uskottelette itsellenne, mutta tosiasiassa tämä piipittäminen ei kyllä auta yhtäkään lasta) vai myönnättekö rehellisesti olevanne niin katkeria ja tympääntyneitä juoruämmiä, joiden elämästä selkeästi puuttuu sisältöä ja joiden täytyy tavalla ja toisella vakuutella itselleen olevansa jotakin, edes kunnon kotiäiti? Vai onko siihen joku muu motiivi?

En voi olla kummastelematta, että jatkuvasti pitää pohtia muiden asioita vittumaiseen sävyyn. Se kertoo vain siitä, että on tarvetta löytää pönkitystä omille valinnoilleen tavalla kuin tavalla. Minulle riittää ihan vain oman elämäni analysointi, ja siinäkin on työtä, varsinkin kun yrittää ulottaa kriittisen otteen myös itseensä.

Itse en vienyt esikoistani tarhaan (kerhoon kylläkin - ja se oli lapsen henkireikä) vauvan syntyessä, mutta ei tulisi mieleenkään arvostella muiden ratkaisuja: en tunne yhtäkään "virikelapsiperhettä" niin hyvin, että voisin ladata kuormallisen paskaa heidän päälleen. Toisekseen tämä virikelapsiongelma on kyllä melkoisen marginaalinen. Ja kolmanneksi, minusta useissa tapauksissa lienee myös lapsen paras, jos 4 - 5-vuotias pääsee kerhoon tai päiväkotiin (osapäivähoito lienee silloin paras), kun äiti on vauvan kanssa kotona. Viisivuotiaan aika käy jo pitkäksi vauvanhoitoa katsellessa. Ja tämän ikäiseltä voi jo kysyä omaakin mielipidettä.

Kyllä kirpaisee kun alle kaksivuotias tyyppi kuskataan päiväksi hoitoon, että äiti saa olla vauvan kanssa. Ja nimenomaan kirpaisee sen LAPSEN PUOLESTA.

"virikkeistymässä", jotta hän saisi tarpeeksi virikkeitä jotta hän pärjäisi elämässä sitten aikuisena hyvin. Lapsi ei saa olla rauhassa kotonakaan, vaan hänen pitää kehittää jos jotain taitoja jatkuvasti - kaikella toiminnalla on valmentava tarkoitus.

Lapsi haluaisi olla mielummin kotona äidin ja vauvan kanssa kuin päiväkodissa ja on selvästi allapäin asioidentilasta, mutta minkäs teet, menestyjää kun pitää ilmeisesti leipoa jo pienestä pitäen (taitaa olla kyllä väärät konstit...).



Minusta on ihan ok virikkeellistää 3-vuotiasta tai sitä avanhempaa lasta päiväkodissa, mutta kohtuus kaikessa, kyllä vähempikin riittää kuin täysi päivä joka arkipäivä.

käsittämään sitä, että miksi pitää tehdä se toinen lapsi, jos ensimmäistäkään ei jaksa hoitaa (=tarjota virikkeitä)?



Enhän ota esim. koiraakaan, koska tiedän, että jaksaisin korkeintaan kävellä lähimmälle valotolpalle ja takaisin, minua ärsyttäisi jokapuolella olevat koirankarvat - olisin rasittunut ja kiukkuinen - eli huono emäntä koiralle!



Samoin muiden velvollisuuksien kanssa - en ilmoittaudu jalkapalloseuran rahastonhoitajaksi, koska en kuitenkaan jaksaisi käydä kokouksissa yms. ja olisi väärin jättää haalimat hommani muiden hoidettavaksi!

Jos mietin vaikka meidän 4- ja 6-vuotiaita (isompi meneekin jo eskariin syksyllä), olisin varmasti pitänyt heidät osapäiväisenä esim. parina päivänä viikossa tutussa päiväkodissa jos nyt meillä olisi juuri nyt pieni vauva. Syynä jatkuvuus lapsille, tutut kaverit ja aikuiset, puuhat. Tuon ikäiset todellakin kaipaavat jo ohjattua ryhmässä toimimista, ja valitettavasti kerhomahdollisuudet ym. ovat aika heikot monella paikkakunnalla.

päivähoitoon virikkeiden takia! En ole ammattikasvattaja mutta leikimme, laulamme ja ulkoilemme. Teemme yhdessä kotiaskareita. Elämme tavallista lapsiperheenarkea ja se riittää mielestäni lapsilleni.

t. äiti ja lapset 2kk, 1v6kk, 2v11kk

ja äiti on hoitanut kotona kouluikään asti, mitä nyt seurakunnan kerhossa kävin. Ja kyllä olisin toivonut että äiti olisi vienyt aiemmin hoitoon, olin tosi arka ja hiljainen koko peruskoulun ajan, ei auttanut kerhot ja naapurinkaverit. Kärsin arkuudesta paljon. Vasta kun muutin kotoa pois niin aloin pikku hiljaa saamaan rohkeutta, eikä sosiaaliset tilanteet enää jännittänyt.

Omat lapseni ovat olleet arkoja hyvin pienestä pitäen ja siinä toinen syy rahan lisäksi että lapset ovat menneet hoitoon reilun vuoden ikäisenä. Nyt ovat reippaita ja sosiaalisia lapsia ja kyllä, ihan täyspäisiä ja onnellisia.

Koittakaa nyt tajuta ero sen välillä, että onko töissä vai kotona vauvan kanssa!

voiko ydinperhe olla rikki?

Mutta viitseliäisyyttähän se saattaa joissain tapauksissa vaatia.

"Jatkuvuus" on perusteena vain hölynpölyä, jolla halutaan estää se, ettei kukaan muu vaan sitä MINUN paikkaa saa.

Jos puhutaan yli 3-vuotiaista lapsista, niin ei äiti voi niitä virikkeitä yksin tarjota.Jos mietin vaikka meidän 4- ja 6-vuotiaita (isompi meneekin jo eskariin syksyllä), olisin varmasti pitänyt heidät osapäiväisenä esim. parina päivänä viikossa tutussa päiväkodissa jos nyt meillä olisi juuri nyt pieni vauva. Syynä jatkuvuus lapsille, tutut kaverit ja aikuiset, puuhat. Tuon ikäiset todellakin kaipaavat jo ohjattua ryhmässä toimimista, ja valitettavasti kerhomahdollisuudet ym. ovat aika heikot monella paikkakunnalla.

Kyllä todellakin isompien lasten on hyvä harjoitella sitä ohjattua ryhmässä toimimista. Jos et usko, niin juttelepa asiasta kenen hyvänsä kasvatusalalla toimivan kanssa. Missään en sanonut, että päiväkoti on ainoa paikka, jossa tätä voisi harjoitella. Sen kuitenkin sanon, että joku puistokavereiden kanssa leikkiminen tai kavereilla kylläily EI ole sama asia kuin laadukkaasti ohjattu kerhotoiminta tai päivähoito.

miten jaksatte jankata tätä yhtä ja samaa? Ovatko kotonahoidetut oikeasti elämässään menestyviä tai onnellisempia? Millä tuota onnellisuutta mitataan oikeasti?



Minutkin on hoidettu kotona kouluikään asti, monenlaisia ongelmia tästä on tullut. Mm. ujous. Miten kiintymyssuhde on täydellinen jos äiti on kotona? Minun äitini ei ollut läsnä, vaikka olikin kotona...

ja olen aina ollut sosiaalinen ja pärjännyt hyvin. Ei ole ollut ongelmia.