Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Anteeksi nyt, mutta anoppi rasittaa!
11.05.2009 |
En vaan jaksa sitä että sen pitää päästä meille joka maanantai. Kävisi edes viikonloppuna kun mies on täällä, mutta on valitettavasti töissä silloin. Ymmärrän kyllä, että hän haluaa nähdä vauvaa, mutta en vaan jaksaisi aina! Sitten tunnen velvollisuudekseni siivota ja pistää pötyä pöytään, vaikka miten väsyttäisi. Olen toki iloinen siitä, että lapseni näkee edes yhtä isovanhemmistaan, kun omat vanhempani asuvat kaukana ja isoisä on kuollut.
Anoppi vaan on sellainen, että hänelle kuuluvat kaikkien ihmisten asiat ja niitä sitten vatvotaan, heti kun lelu tippuu lattialle (puolivuotiaalta aika usein tippuu), hän haluaa pestä sen, hänellä on selvät mielipiteet kaikesta, ja vaikka ei niitä suoraan sanokaa, ne tulevat ilmi sitten kuitenkin jollain tavalla. SItten häntä ahdistaa, jos vauva vaikka itkee hänen sylissään tai katsoessaan mummia, mummin mielestä kun se tarkoittaa sitä, ettei vauva tykkää hänestä. Mua alkaa aina ahdistaa kun hän on täällä meillä, kun tuntuu että kaulan ympärillä on joku lieka, jota anoppi kiristää.
Alkuun tykkäsin anopistani tosi paljon, mutta sitten hän kerran meni aivan liian pitkälle ottamalla kantaa mun ja mieheni henkilökohtaisiin asioihin, ja siitä pitäen hän on ärsyttänyt mua. Yritän parhaani, mutta en vaan enää viihdy hänen seurassaan. Kohta hän on taas täällä...
Kommentit (72)
Miten niin oikeus lapsenlapseensa? Ei kai sellaista oikeutta ole mihinkään kirjoitettu? Ihmettelen, kun nykyään vähän jokaisella tuntuu olevan jotain kirjoittamattomia oikeuksia, joihin sitten aina vedotaan...
Ja meinasin sen mainitakin, olen ihan tietoinen siitä etten varmasti seuraavien kanssa välitä pikku kitinöistä anopin kanssa. Mutta nyt välitän vielä, ja mielestäni mulla on siihen oikeus. Toisaalta toki anopillanikin on oikeutensa lapsenlapseensa.
En tosiaan aio tulehduttaa välejämme ainakaan tarkoituksellisesti. Tosin ne ovat vielä ainakin mun puoleltani tulehtuneet anopin kohellusten vuoksi.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin kannataisin sitä, että juttelisit asiasta miehesi kanssa. Että hän ymmärtäisi (toivottavasti) tilanteesi ja sitten miettisitte yhdessä, miten asiassa edetään. Että voisiko anoppi tulla miehen työvuoron päätyttyä. Tai jotain. Ja että se jokaviikkoinen "oikeus" tunkea teille ei jäisi tavaksi. Vaan että teillä on oikeus säädellä, miten usein hän tulee ja mihin aikaan. Mutta voi olla aika haasteellista saada sitä miestäkään ymmärtämään. Mulla on ainakin usein ollu sellanen tunne, kun oon miehelleni aiheesta itkenyt, että olen itse vaan turhan nipo. Mutta kyllä tuo mies sitten vähitellen on ymmärtänyt ja varmaan tuo liittyy miehen itsenäistymisprosessiinkin. Eli asia voi olla herkkä, jos mies on liikaa kiinni vanhemmissaan/äidissään. Ja jos niin on, niin miehen voi olla vaikea asiaa tunnistaa/tunnustaa.
Ainakin meillä homma karkasi totaalisesti käsistä kakkosen tultua. Emme saaneet kolmeen vuoteen kotiamme takaisin ja silloinkin vasta lähestymiskiellolla.
Ihan tavallinen sekaantuva anoppi hän on, mutta mentaalitautiin on kyllä aika lailla matkaa vielä. Siinä kyllä kyökkisykologi tulkitsee pikkasen liikaa.
Siinä olen kyllä samaa mieltä, että vastaavassa tilanteessa minä järjestäisin itseni maanantaiksi jonnekin muualle tai sitten sanoisin vain puhelimessa anopille, että nyt tällä kertaa ei vierailu sovi.
anoppisi tosiaan kuulostaa sairaalta, ja tiedän kokemuksesta, että sellaista ihmistä ei kannata päästää liian lähelle itseään ja perhettä.
Sinun pitäää vaan välillä sanoa ihan suoraan, että tänään ei kyläily sovi. Ei omaan kotiin ole ketään pakko päästää, jos ei jaksa tai halua.
Mutta toisaalta, vaikka omakin anoppi on aika lailla samanlainen kuin sinun, niin kyllä olen antanut mennä kävelylle vauvan kanssa tms. Ja meillä kyllä on höösääminen vähentynyt sitä mukaa kun lapsi on kasvanut (esikoinen kun ei siedä höösääviä aikuisia, ja ilmaisee asia selvästi:). Kuopuksen vauva aikana ei sitten edes ehtinyt montaa kertaa käymään. Ja kerran oli lapsenvahtina, ja kuopus sai sellaiset raivarit, ettei ole tarjoutunut vähään aikaan lapsenvahdiksi:)
Meidän lapset ovat siis ihan itse ilmaisseet mielipiteensä mummin höösäävästä tyylistä, vaikka ovatkin vielä aika pieniä.
Jos anopille antaa pikkusormen se vie koko käden...
Kun anopin otat ystävällisesti vastaan ja kerrot tälle asioistasi, niin pian huomaat että anoppi on valitsemassa kotiinne verhoja...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina näitä riittää jotka säälivät näitä miniöitään kiusaavia anoppeja. Itse taidat olla kasvamassa sellaiseksi.
Kyllä vauvavuosi on niin ainutlaatuinen vauvan, äidin ja isän keskinäinen juttu (ja usein todella uuvuttavakin) että pitää antaa vanhemmille kokonaan täysi päätäntävalta miten ja koska vauvaa tullaan katsomaan ja hoitamaan. Ja muiden tulee kunnioittaa näitä rajoja suuttumatta.
ihan tavallisesta osallistuvasta mummoilusta, jossa tilanne on selvästi anopille uusi ja vähän jännittävä ja anoppi on siis vain kerran loukannut miniää (jonkun muun asian yhteydessä), vedetään johtopäätös, että anoppi on sairas. Tällaisista äideistä (siis ei ap), kyllä kasvaa niitä kaikkein omistushaluisimpia ja hankalimpia anoppeja sitten joskus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
totta kai vanhemmat päätäävät asioista omassa kodissaan, mutta ap:n teksteissä viitattiin vain äidin tunteisiin ja kaikki vastaajat ovat käsitelleet asiaa vain äidin kannalta. Ap:n teksti oli aivan asiallinen ja tunteet ihan ymmärrettäviä, mutta joillain vastaajilla on kyllä aika pikkutyttömäisen kilpailullinen asenne. Minä, minun vauva, minun perhe, minun koti, minun häät.... Sääliksi käy heidän tulevia miniöitään.
Siihenhän moni anoppi pyrkii tekemisen puutteeessaan ja pätemisen halussaan. Sehän on juuri aikuismaista että ei anneta anopin näin toimia, vaan selvästi osoitetaan että omassa kodissaan määrää nimenomaan miniä.
En usko että kellään vastaajista mitään kilpailuasetelmaa on. Tuon kirjoittajalla on selvästi miniään normaalisti ihan aikuisena ihmisenä kunnioittava anoppi ja normaalit käyttäytymissäännöt omaksunut anoppi. Kaikilla näin ei ole, ja siitä ne ongelmat tulevat. Koita hyväksyä se.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
esim. että anopilla on mielipiteitä, muttei ilmaise niitä suoraan, anoppi pesee leluja, jos ne putoavat lattialle, anoppi on ahdistuneen oloinen, jos vauva itkee hänen sylissään (ja vauvan äiti näkee tämän, kukapa ei olisi), anoppi lähtee apteekiin, joa arvelee voivansa helpottaa vauvan oloa. En pysty näissä toimintatavoissa näkemään mitään vallanhalua vaan pikemminkin epävarmuutta, halua auttaa ja suurta kiintymystä vauvaan - pikemminkin vähän liikuttavaa toimintaa. Naiset voisivat olla vähän armeliaampia toisilleen.
ja jos sitten ei näkisi lastamme niin ei olisi minun murhe. Inhoan koko ihmistä. Mies hoitaa suhdetta häneen ja käy siellä lapsen kanssa n. kerran kuussa. Miksi ihmeessä anopin pitää käydä joka viikko? Ei todellakaan tarvitse jos se häiritsee sinua. Huh huh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mun miehen äiti oli aivan samanlainen mutta nyt kun ei olla kuuteen vuoteen nähty tunnen oloni tosi vapautuneeksi ja ei me häntä tosiaan tarvita eikä tarvitse lapsetkaan . Ikävää kun anoppia ei voi valita!!!
Tai siis ap:lla on täysi oikeus tunteisiinsa ja toki niitä voi ilmaistakin, mutta eiköhän ole aika liioiteltua monilta puhua sairaasta ongelma-anopista. Ei varmasti ole helppoa, kun omalle reviirille tunkee joku toinen, mutta kannattanee opetella yhdessä elämistä - niin kuin joku muukin sanoi, osallistuva isoäiti on parin vuoden päästä kullanarvoinen! Vuoden päästä itsekin naurat noille asioille, jotka sinua nyt ahdistavat. =) Jos anoppi haluaa pestä lelun, anna pestä! Elä itse omaan tyyliisi ja yritä olla otamatta pulttia anoppisi tavoista.
Ehkä vierailuja voisi jollakin tekosyyllä vähän harventaa? Tai voisit tosiaan jättää anopin hetkeksi lapsen kanssa ja lähteä kävelylle tuulettumaan. Anoppisikin olisi varmaan varmempi lapsen kanssa, jos et "valvoisi" vieressä ihan jokaista elettä.
Niin, oma kokemukseni on se, että anopissa ärsyttää moni juttu, mutta silti vietämme kesällä aikaa mökillä yhdessä useita päiviä kerrallaan, joskus hammasta purren (varmaan anoppikin tahollaan). Olen kuitenkin oppinut arvostamaan sitä, että lapsillamme on isovanhemmat, joille he ovat tärkeitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
aivan kunnossa, jos olet vastaavan käytöksen takia katkaissut välit? En voi muuta sanoa kuin että tätä palstaa lukiessa hiipii mieleen ettei hirviöanoppeja olekaan olemassa vaan...
Joidenkin ihmisten kannattaisi, ehkä mennä töihin takaisin mahdollisimman pian niin voisivat keskittyä työpaikan juonittelu- ja kiusaamiskuvioihin ja jättää suvun vähemmälle.
Eihän tuo anoppi tarvitse mikään hirviö olla. Tai ei niitä välejäkään kannata heti olla katkaisemassa. Mutta kyllähän jokainen ihminen saa pitää oman reviirinsä. Eli VAIKKA anoppi saa lapsenlapsen, niin ei häntä silti tarvitse päästää jokamaanantai kylään automaationa. Ja meitä äitejä on niin monenlaisia. Esikoisen syntyessä ja parisuhteen alkuaikoina varsinkin anopin elkeet ottaa herkemmin. Samoinhan anoppikin tietysti vasta opettelee mummuna ja anoppina olemista. Ja aika on vaikeaa hänellekin. Eli keskustelemalla ja omien tunteiden käsittelemisellä vois löytyä jokin ratkaisu. Ja juuri se itsenäistyminen ja irroittautuminen. Minusta ne on A ja O hyvään tai tyydyttävään anoppisuhteeseen ja parisuhteeseenkin. Kun tuntuu, että on sopiva reviiri, on turvallinen olo ja jaksaa ottaa anopin "omituisuudetkin" enemmän huumorilla. Ja nimenomaan se miehen tuki siinä on tärkeetä.
aika hellyttävästi ja paljastavasti ajatus, että on osa miehen itsenäistymisprosessia, että mies antaa vaimon alkaa määrätä ja säädellä sukulaisvierailuja.
No kävihän se anoppi, lähtikin jo onneksi. Halusin vain sanoa, ettei anoppini ole tosiaan sairas tai mitään sellasta eikä mitenkään hankala ihminen muutenkaan, hän on oikein viehättävä nainen. Kuitenkin kun vauva valvottaa öisin ja mua stressaa kun en saa sille mitään rytmiä enkä saa sitä opetettua yöunille, niin en kaipaisi anoppia jalkoihin. Hermo menee kun anoppi sitten puhuu vauvalle, (jonka lelut on lattialla ja joka päivisin leikkii lattialla) kun tämä on pistämässä lelua suuhun, että "hyi, se on likainen, älä laita suuhun". Siis samoilla leluilla vauva leikkii ollessaan mun kanssa kotona ja ihan hyvin anoppi sen näkee. Mun mielestä on todella epäkohteliasta puhua noin toisen ihmisen kotona, vaikka hän tekee samoin omassa kodissaankin, kaikki lattiat kun hänen mielestään on hervottomia bakteeripesiä.
Lähinnä kai tässä ongelma on väsymys, ei anoppi niinkään.
Lisäksi muuten ihmettelen että miksi se anoppi ei itse ehdota, että voisi vaikka lähteä vauvan kanssa kävelylle. Siihen suostuisin ilomielin! Hän vaan odottaa, että minä lähtisin kotoani pois asioille niin hän saisi jäädä vauvan kanssa tänne. Ei aina oikein innosta... En mä kyllä voisi kuvitella pyytäväni häntä viemään vauvaa ulos.
Ap
Mullakin oli esikoisen kanssa sellainen olo, et appivanhemmat yrittää omia mun vauvani. Olivat jo heti synnärillä ehdottelemassa hoitoon ottamista jne. Itse haluasin ensin tutustua omaani ja hoivata häntä enkä kaivannut ketään muuta pesään jaolle.
Ärsytti kaikki "kokemukseen" perustuvat kommentit, "opettakaa tutille" ja "riittääkö maito" - en kehdannut imettää vauvaa tiheän imun kaudella appilassa, kun he halusivat niin kovasti hoitaa vauvaa ja vauva rääkyi koko hoitamissession ajan. Siinä sitten arvuuteltiin, et "mikäköhän on vikana." Silti sisimmässäni tiesin koko ajan paremmin kuin he, miksi vauva itkee - olinpahan vain niin pirullisella päällä, etten tahallanikaan sanonut, vaan annoin heidän nyt sitten hoitaa suurella kokemuksellaan...
Anoppi on hienotunteinen ihminen eikä halua tulla reviirilleni, ja nyt arvostan sitä. Ovat oikeasti hoitaneet 2-vuotiaasta asti lastamme säännöllisesti ja kaikki ovat nyt tyytyväisiä.
On kai kamalan vaikeaa noille 60-70 -luvun äideille tajuta, että pientä vauvaa ei noin vain saa heti hoitoonsa, kun nykyään imetetään vauvantahtisesti (eikä vain 3 kk ja korviketta-tyyliin) ja nykyään annetaan kiinteitäkin myöhemmin (silloin ennen 3-4 kk->) ja mummokuume polttelee, kun pitäisihän sen lapsenlapsen kanssa päästä toteuttamaan mummoiluhaaveita käytännössä.
Ja ehkäpä he haluavat elää uudestaan niitä aikoja, kun omat lapset olivat pieniä ja he itse veivät lapsensa pikkuvauvoina hoitoon eivätkä ehtineet olla omien lastensa kanssa, kun he kasvoivat silmissä aikuisiksi.
Siis niin totta nämä! Mun anopilla on ihan samanlaisia juttuja, ihmetteli kun en antanut korviketta vaan "vain" imetin jne. Ja myös laittanut omat lapset hoitoon alle 1-vuotiaina ja nyt on kummastellut miksen ole jo töissä...Samalla puhuu kuitenkin miten lapset kasvaa niin nopeasti. Niin, ja tottakai minä haluan olla oman lapseni kanssa nyt kun hän on pieni, enkä viedä lasta anopin hoidettavaksi! Hänhän on jo omat lapsensa hoitanut. Hassua ettei anoppi tajua itse ristiriitaa tässä (tai ehkä tajuaa mutta puhuu silti mitä sattuu),
Mullakin oli esikoisen kanssa sellainen olo, et appivanhemmat yrittää omia mun vauvani. Olivat jo heti synnärillä ehdottelemassa hoitoon ottamista jne. Itse haluasin ensin tutustua omaani ja hoivata häntä enkä kaivannut ketään muuta pesään jaolle.
Ärsytti kaikki "kokemukseen" perustuvat kommentit, "opettakaa tutille" ja "riittääkö maito" - en kehdannut imettää vauvaa tiheän imun kaudella appilassa, kun he halusivat niin kovasti hoitaa vauvaa ja vauva rääkyi koko hoitamissession ajan. Siinä sitten arvuuteltiin, et "mikäköhän on vikana." Silti sisimmässäni tiesin koko ajan paremmin kuin he, miksi vauva itkee - olinpahan vain niin pirullisella päällä, etten tahallanikaan sanonut, vaan annoin heidän nyt sitten hoitaa suurella kokemuksellaan...
Anoppi on hienotunteinen ihminen eikä halua tulla reviirilleni, ja nyt arvostan sitä. Ovat oikeasti hoitaneet 2-vuotiaasta asti lastamme säännöllisesti ja kaikki ovat nyt tyytyväisiä.
On kai kamalan vaikeaa noille 60-70 -luvun äideille tajuta, että pientä vauvaa ei noin vain saa heti hoitoonsa, kun nykyään imetetään vauvantahtisesti (eikä vain 3 kk ja korviketta-tyyliin) ja nykyään annetaan kiinteitäkin myöhemmin (silloin ennen 3-4 kk->) ja mummokuume polttelee, kun pitäisihän sen lapsenlapsen kanssa päästä toteuttamaan mummoiluhaaveita käytännössä.
Ja ehkäpä he haluavat elää uudestaan niitä aikoja, kun omat lapset olivat pieniä ja he itse veivät lapsensa pikkuvauvoina hoitoon eivätkä ehtineet olla omien lastensa kanssa, kun he kasvoivat silmissä aikuisiksi.
Alue: Aihe vapaa
anoppisi tosiaan kuulostaa sairaalta, ja tiedän kokemuksesta, että sellaista ihmistä ei kannata päästää liian lähelle itseään ja perhettä.
Sinun pitäää vaan välillä sanoa ihan suoraan, että tänään ei kyläily sovi. Ei omaan kotiin ole ketään pakko päästää, jos ei jaksa tai halua.
Mutta toisaalta, vaikka omakin anoppi on aika lailla samanlainen kuin sinun, niin kyllä olen antanut mennä kävelylle vauvan kanssa tms. Ja meillä kyllä on höösääminen vähentynyt sitä mukaa kun lapsi on kasvanut (esikoinen kun ei siedä höösääviä aikuisia, ja ilmaisee asia selvästi:). Kuopuksen vauva aikana ei sitten edes ehtinyt montaa kertaa käymään. Ja kerran oli lapsenvahtina, ja kuopus sai sellaiset raivarit, ettei ole tarjoutunut vähään aikaan lapsenvahdiksi:)
Meidän lapset ovat siis ihan itse ilmaisseet mielipiteensä mummin höösäävästä tyylistä, vaikka ovatkin vielä aika pieniä.