PASKIN kirja jonka olet lukenut, tai yrittänyt lukea?

Seitsemän veljestä on kyllä ylivoimaisesti karmein kaunokirjallinen. Se on kuuluisa ensinnäisenä suomenkielisenä romaanina, mutta mun mielestä tylsä ja huonosti kirjoitettu. Tuntematon on ihan jees ja kalevalakin menee proosamuodossa, ei alkuperäisenä runoteoksena: liikaa sanoja joita ei ymmärrä.

koraani ja Raamattu on kammottavia lukea. Olen jonkin sortin muslimi, ja sinänsä pidän vanhan testamentin tarinoista. Nehän on kovaa draamaa, Game of Thrones jää jälkeen väkivallassa ja insestissä. Mutta luulen, että kyseiset kirjat kärsii liikaa käännöksestä. Uskonnolliset kirjat on vähän pakko kääntää hyvin eksaktisti ja kun Koraani on kirjoitettu runomuotoon ja Raamattukin osittain, lopputulos on hyvin raskaslukuinen käännettynä.
Lisäksi Koraani ei ole koottu kronografiseseen järjestykseen ja pitkät pätkät kommentoi jotain 1400 vuotta sitten tapahtuneita tilanteita, lopputuloksena on, että tälläinen maallikko ei pysy perässä. Vähän puuduttavaa kun kommentoidaan Abu sen ja sen toiminta, eikä ole mitään hajua kenestä puhutaan.

Huonot B-luokan kirjat jää varmaan hyllyyn, kun vaikuttavat tylsiltä eikä niitä ikinä missään suositella. Siksi tässä ketjussakin on varmaan paljon tunnettuja teoksia, jotka saavat sekä kannatusta että haukkuja.

Omista lukukokemuksistani Anna Karenina jäi joskus lapsena kesken, en ole aikuisiällä jaksanut yrittää uudelleen. Mikael karvajalka jäi kesken myöskin, Sinuhen olen lukenut, muttei sekään oikein uponnut. Ihan ok kirja, mutta joku Waltarissa tökkii.

Sieppari ruispellossa oli ihan täyttä kuraa, en jaksa sellaista venkoilua ja angsteilua. Sitä paitsi kirjan nimi oli todella hämäävä, oletin lukevani jotain ihan muuta.

Sadan vuoden yksinäisyys oli liian puuduttava ja unettava, samannimiset henkilöt eivät auttaneet yhtään.

Taru sormusten herrasta on periaatteessa arvostettava teos, kun ajattelee sitä työtä, joka kokonaisen maailman, kielten ja kansojen luomiseen on mennyt. Ei ole kirjoitettu hutaisten, ei. Huono puoli on, että kerronta on kauhean raskasta ja saattueen hajotessa myös kertoja vaihtuu. On kuin lukisi monta lyhyttä kävelykuvausta putkeen, toimisi mielestäni paremmin GoT-tyyliin, jossa näkökulma vaihtuu useammin ja tarina pysyy yhtenäisempänä.

Omasta mielestäni esimerkiksi Seitsemän veljestä taas on ihan huipputeos. Veljesten keskustelut ja luonteenpiirteet ovat niin erilaisia, arkisten toimien kuvaaminen on mielenkiintoista ja kirjassa on paljon hauskoja kohtia. Myös kieli on värikästä.

[quote author="Vierailija" time="07.04.2015 klo 20:58"]

Seitsemän veljestä ja Sinuhe egyptiläinen.

t. äidinkielen opettaja

[/quote]

Sinuhesta näkee, ettei ole vielä tekstinkäsittelyä keksitty ja kirjoittaja on työstänyt tekstiä eteenpäin joka päivä vähintään pakollisen määrän. Jotkut kohdat on kirjoitettu väkisin puurtaen, toisissa taas on lähtenyt kirjoituksen lento ihan käsistä!

Ihme aaltoilua. Mutta muuten kyllä tykkäsin tarinasta. Ja välillä kielenkäytöstäkin.

Juha Vuorisen kirjat. Olen yrittänyt mutta en saa niitä luettua loppuun.

Joo, Pussikaljaromaani on pahin kotimainen. Sadan vuoden yksinäisyys ulkolaisista. En tajua kummankaan hypetystä alkuunkaan...

Raamattu

Teininä luin Ruttokoirat ja se teki valtavan vaikutuksen.

Nyt yritin lukea sitä aikuisena uudestaan ja luultavasti paskinta siinä on käännös. Voi kiesus minkä työn takana se lukeminen olikaan! No, vieläkin on kesken.

Ja se henkilöhahmojen mustavalkoisuus ja tietty niiden koiraparkojen pelko henkensä puolesta.

Parempi käännös tekisi sisällöstäkin parempaa.

Toinen, mihin olen aikuisiällä pettynyt on Kingin Carrie. Sehän on ihan shaibaa tekstiä! En kyennyt kovin pitkälle, vaikka hyviäkin kohtia siinä tietysti oli.

Oksasen Stalinin lehmät oli mielestäni suurenmoinen, Puhdistus taas järkkyä paatosta.

[quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 10:24"]

Seitsemän veljestä on kyllä ylivoimaisesti karmein kaunokirjallinen. Se on kuuluisa ensinnäisenä suomenkielisenä romaanina, mutta mun mielestä tylsä ja huonosti kirjoitettu.

[/quote]

Minusta taas Seitsemän veljestä on aivan huippu. etenkin kielellisesti, tarinakin hyvä ja keskustelut mainioita. Myös huumoria. Minua hämmästytti sitä lukiessa, että kieli oli modernimpaa kuin 50 vuotta myöhemmin 1900 luvun alkupuolen kirjoissa (Esim. Sillanpään, Ahon ja muiden sen aikalaisten kirjat ).

Huikea ilmaisun kehitys muuhun saman ajan suomenkieliseen kirjallisuuteen verrattuna. Ehkä vasta Linna pääsi samaan, eli vältti tekohienon paatoksen ja yli sivistyneen kielen käytön.

[quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 10:57"]Omista lukukokemuksistani Anna Karenina jäi joskus lapsena kesken, en ole aikuisiällä jaksanut yrittää uudelleen. [/quote]

Niin minullakin, mutta luin aikuisena uudestaan, ja pidin. Kuten myös Tuulen viemästä.

Juoppohullun päiväkirjaa aloitin - vessassa, joka oli sen lukemiseen oikea paikka , mutta lopetin alkuunsa.

James Dashnerin Maze runner -trilogia. Ostin kaikki kolme halvalla kirpputorilta ja luin väkisin läpi. Jo ensimmäisessä kirjassa dialogi oli todella raivostuttavaa ja päähenkilö oli persoonaton puupökkelö, mutta juoni oli ihan mielenkiintoinen ja annettiin ymmärtää, että seuraavassa kirjassa tarina vasta lähtee kunnolla käyntiin. Seuraavat kaksi kirjaa luin hammasta purren, juoni oli niin epäuskottava ja suorastaan lapsellinen, missään ei ollut mitään järkeä ja loppuratkaisu oli uskomattoman epätyydyttävä. Koko ajan jaksoin toivoa, että kohta kaikki selitetään ja kaikki typerät juonenkäänteet ovatkin loogisia, mutta ei. Myin pois vielä halvemmalla, säälin sitä onnetonta joka ne osti...

Dinzer Galb: Mustafa ui neljästi takaperin

Oli aivan aivoton tarina ja _todella_ pitkäveteinen

Päätalon kirjat ja Taru sormusten herrasta. Nukahdan viidessä minuutissa. Tiedän, ovat varmasti monenkin mielestä loistavia kirjoja.

Helena Oikarinen-Jabain Hyme. Luovutin muutaman sivun jälkeen.

Fifty shades of gray oli kamalaa tuubaa. Puoleenväliin sinnittelin ja sitten jäi kesken.

Sisäinen sankari, en lukenut loppuun tosin.

Suurin ero odotusten ja kokemuksen välillä:

Salman Rushdien Saatanalliset Säkeet.

Yritin lukea monta kertaa, ja ihmettelin, mikä minussa on vikana kun ei uppoa.

Paljon lukeva ystäväni lohdutti, että se onkin yhtä kiehtova kuin puhelinluettelo...

Kahlasin läpi velvollisuudentunnosta, millaisen islam- rienan takia Britannian kansalaisen päälle langetettiin tappofatwa.

No, eipä paljon tarvittu, kirjan sisältö on sangen laimeaa.

Ilman aktiivista vihanlietsontaa Rushdie olisi saanut olla rauhassa.

Myöskään Dan Brownia en ole onnistunut lukemaan yrityksistä huolimatta.

50 shades of Grey. 10 sivua ja mulle riitti, hirveän huonosti kirjoitettua tekstiä.

Vierailija kirjoitti:

Päätalon kirjat ja Taru sormusten herrasta. Nukahdan viidessä minuutissa. Tiedän, ovat varmasti monenkin mielestä loistavia kirjoja.

Päätalon Iijoki-sarjan olen lukenut, mutta sen kahlattuani yritin lukea Kallen esikoisteosta.

Lukematta jäi...

Taru sormuste herrasta menetteli, mutta elokuvien myötä tuli yliannostus pömpöösiä vyörytystä.

En ole kyennyt uusiksi lukemaan.

Itsekään en kyennyt kahlaamaan Anna Kareninaa tai Tuntematonta sotilasta ilman tuskaista itsensä pakottamista, vaikka ahminkin kirjoja normaalisti jopa yhden päivässä näin lomalla ja kirjoitan romaaneja itsekin. No, vanhoilla teoksilla on sentään historia-arvo ja jokin opetuksellinen anti, ja niitä on katsottava oman aikansa kautta, eivät ne tietenkään tähän vuosisadalle istu. Ja niistä sentään oppii värikästä kieltä, jota ei nykyaikana kohtaa.

Voisin kuitenkin nostaa esiin yhden genren, josta olen lukenut pari kirjaa koulutyöhön. 2000-luvulla kirjoitettuja romaaneja, joiden kirjoittaja on nuori nainen, ja joissa päähenkilö on nuori tai nuori aikuinen  wt-lempinimellä kulkeva tyttö, joka dokaa, harrastaa irtoseksiä ja huumeita ja tekotaiteellista elämänasennetta ja muutenkin mukarajua elämää, mutta joissa kuvailu ei silti ole groteskia vaan niin ikään jotenkin tekotaiteellista. Kieli usein puhetyylistä. Mm. Aksolotli yliajo oli muistaakseni tämmöinen kirja. Ne vain muistuttavat pitemmän päälle täysin toisiaan, eivät ravistele groteskiudellaan eivätkä tuo yllättäviä huippukohtia vaan pohjimmiltaan ovat yhtä tasapaksua kuin kirjailijan elämä todellisuudessa.