akateemisesta työttömyydestä ahdistusta

Siis työpaikka ei ollut sen palkkaketjun ktm:n vaan hän haki avoinna ollutta paikkaa. Sitä haki myös noin 400 muuta henkilöä...

ja kiva välillä lukea kirjoituksia muiltakin kun näiltä "av:n 10 000 e kuussa tienaavilta menestyjiltä".



Nyt on huono aika työllistyä melkeinpä joka alalla, joten aika huippu pitää olla saadakseen paikan. Itse olen jämähtänyt pätkätöihin yliopistoon eikä uralla eteneminen ja palkan kohottaminen onnistu millään. Pakko kai yrittää tehdä väikkäriä koska siihen on nyt rahoitus, vaikka motivaatio ei ole mitään huippuluokkaa, eikä se tohtorintutkinto välttämättä paranna mitenkään asemaa työmarkkinoilla, päinvastoin. Onneksi kuitenkin olen alalla, joka työllistää hyvin kunhan tää pahin lama on ohitettu...

Ja toisessa ketjussa paheksuttiin kovasti ihmisiä, joilla oli ikäkriisi, esim. minua. Että pitäisi kiinnittää huomiota oikeisiin ongelmiin eikä tuollaisiin jonninjoutaviin. Olen 26- vuotias enkä ole vielä valmistunut ja olen tehnyt vain hanttihommia, masennuksen ym. mielenterveysongelmia sairastin (sairastan), ja kuitenkin pitäisi olla kolmekymppisenä monen monen vuoden työkokemus oikealta alalta tai ei koskaan tule saamaan työpaikkaa. Suunnitelepa siinä sitten onnellista tulevaisuutta yli kolmekymppisenä, jos ei ole sattunut tekemään asioita oikean kaavan mukaan. Saman tien voisi kai mennä hirteen, kun turha se on enää edes yrittää.

alkaa mennä liian epätoivoiseksi! Älkää nyt av-mammat hyvät vaipuko ihan masennukseen. Itsekin olen työtön aineenopettaja, eikä tulevaisuudessa välttämättä häämötä kuin satunnaisia pätkäsijaisuuksia. Kuitenkin uskon, että kyllä tämä työmarkkinatilanne helpottaa, ehkä jo vuoden-kahden päästä, ja koulutetuillekin alkaa löytyä hommia. Ei välttämättä ihan niitä unelmaduuneja tai ihan koulutusta vastaavaa, mutta mielekästä työtä kuitenkin.



Tsemppiä meille kaikille!

Joku ideahan siinä työnhaussa pitää olla. Pitää tähdätä jollekin alalle tai johonkin tiettyyn tehtävään. Siis niin ei saa yleensä ikinä töitä, että hakee mitä tehtävää tahansa, johon täyttää muodolliset pätevyysvaatimukset.



Esimerkiksi sille, joka osaa englantia ja on tehnyt hanttihommia ulkomailla:

minä hakisin tehtäviä vientiyrityksistä, valtionhallinnon kv-tehtävistä (esim. eu-sihteeristö) tai sitten järjestökentältä. Valinta noiden välillä riippuu sitten mieltymyksistäsi. Sitten speksaat vähän mihin sulla on suuntautumista: voisitko kehittyä esim. jonkun alueen asiantuntijaksi (venäjä, lat. amerikka jne.). Jos ei, niin sitten joku substanssi, johon sulla olisi taipumusta erikoistua (aids, pakolaiset, EU-sopimukset, reilu kauppa, kauppamenettelyt, julkiset palvelut tms.) Jos ei tunnu näistäkään, niin löytyisikö joku työtehtävä, johon olisi jotain suuntautumista (projektihallinta, dokumentointi, myynti, tapahtumien järjestäminen, konsultointi tms.)



Kun sitten saa itsensä haarukoitua tuollaisilla mittareilla (esimerkiksi reilusta kaupasta, vientiyritys, tapahtumien järkkääminen), niin alat listata työpaikkoja, joihin noilla voi hakea. Ihan lonkalta tuollaisia tehtäviä saattaisi löytyä vaikka Kesko, Paulig, isot kv-järjestöt. Ja homma voisi olla jotain asiakasmarkkinoinnin tehtäviä, reilun kaupan kauppamenettelyjen läpikäyntiä tai vast.





Sitten käyt kaikki tutut, naapurit, opettajat, ystävät jne. läpi ja kysyt tunteeko kukaan, joka on töissä noissa työpaikoissa. Sitten järkkäät juttutuokioita niiden tutun tuttujen kanssa ja käyt läpi, että mitä hommia voisit tehdä sinun profiilillasi tehdä ko.työpaikoissa. Samalla voi sitten haarukoida, että onko tulossa avoimia paikkoja. Samalla kannattaa kysellä, että kenelle voi lähettää hakemuksen.



Yleensä ihmiset haluavat kertoa töistään, joten noita juttutuokioita onnistuu ihan hyvin järjestämään, jos vain on itse aktiivinen.



Mä olen itse aikaan tehnyt noin. Ja aina kun olen vaihtanut työpaikkaa, niin olen miettinyt ensin millaiseen työpaikkaan ja millaiseen tehtävään seuraavaksi. Sitten olen vain hakenut sellaista tehtävää niin kauan, että on tärpännyt



32

hakeudu nyt sinne hoitoon!

Yritin tehdä "oikein", eli hankin opiskeluaikoina työkokemusta muuttelemalla joka kesä eri puolelle Suomea. Ihan hyvääkin hommaa sain tehdä, monipuolisen työtodistuksen suosituksineen. Valmistumisen jälkeenkin ehdin olla töissä, ja työkokemusta on "jo" 3 vuotta, ei siis ihan "ei mitään". Nyt olen hakenut puoli vuotta työtä, eikä mihinkään alani paikkoihin oteta edes avoimia hakemuksia sisään. Julkishallinnossa minäkin. Nyt sitten on edessä täydennyskoulutus, kun alani töitä ei ole, muihin töihin en pääse. Julkisen puolen rekrytointi-imu on nähty, joten aion käyttää lamavuodet sellaiseen opiskeluun, joka edes mahdollistaa työnhaun yrityspuolelta, kun taas alkaa vetämään.

Nimenvaihtokaan ei hyödytä kun tärkeissä asioissa kysytään entisiä sukunimiä.



Minne on pressojen jälkipolvi haihtunut? Kukaan ei ole mitenkään pätevöitynyt!!!

Mitä ovat siis oikein olleet nämä viimeisten vuosikymmenien pressat? Ahtisaarikin pyörittää global economy instituuttia ja on luokanope eikä edes mikään ekonomi...



Mites nyt näin - kertokaa! Mitkä ovat "suuria" sukuja maassamme - eivätkö nämä ole "yksittäisihmisiä". Mitä arvoja Halonenkin edustaa? Lesboilua, uskonnonvastaisuutta...Mitä muuta?



Kekkoset, Koivistot, Ahtisaaret, Haloset jne. Missä on jälkipolvi?



Onko niillä erityisenä lastina juuri tuo nimi ja kuuluvuus johonkin sukuun...



Multa kysytään aina, että olenko sellanen Uppsalan ekonomi...Se on Koivistosta lähtöisin, mutta mä menin Uppsalaan, mutta ekonomi musta tuli Tukholmassa...

Sain tarpeekseni SPR:n kautta saamastani vapaaehtoistyöstä: VARAKKAIDEN NAISTEN ULKOILUTTAMISESTA.



Auttaisin mielummin niitä kurjemmassa tilanteessa olevia ja yksinäisiä.



Mutta mitään kunnon työtä ei tästä maasta löydy meikäläisellekään. Lisäkoulutus vain pahentaa tilannetta.



MLL:lle tein lastenhoitotyötä 4.20 euroa tunti riippumatta lasten lukumäärästä! Mutta senkin olen lopettanut.

jos sen tekee suoraan sellaiseksi, ettei siinä kuin esitellä parhaita ja relevanteimpia ansioita, lopun voi kuitata sitten sillä että ontehnyt tavallisempia hommia, joilla on vähemmän merkitystä taämän työllistymisen kannalta.

ehkä "kurjin" täällä kerrotuista. Olen 34-vuotias, olen valmistunut kasvatustieteiden ja toisen alan (en viitsi sanoa, etten "paljastu") maistereiksi eli kaksi maisterin tutkintoa huippuarvosanoin reilusti alle 30-vuotiaana. Lisäksi opettajan pedagogiset opinnot päälle. Tein jo opiskeluaikana paljon alaan liittyviä töitä monipuolisia töitä, joten työllistyminen ei ole ollut ongelma tähän asti vaan CV:ni on tosi monipuolinen ja suorastaan hengästyttävä.



Viimeksi olen kuitenkin ollut yliopistolla töissä hyvässä hommassa (en tohtorikoulutettavana), jossa olen saanut hyvää opetus- ja hallintolan kokemusta. Väitöskirjani on valmis (ollut jo esitarkastuksessakin). Väittelen lähikuukausina, mutta vuoden alusta olen ollut työttömänä. Ok, minulla on jotakin hajaopetusta esim. avoimessa yliopistossa, mutta kokopäivä tai edes puolipäivätyötä en näytä saavan.



Olen lähettänyt kymmeniä hakemuksia ja ollut monissa haastatteluissakin, mutta koskaan minua ei ole valittu. Tosin haastatteluihin on otettu usein jopa 12 hakijaa, joten tuntuu, että mahdollisuudet tulla valituksi ovat silti pienet. Useisiin paikkoihin on ollut reilusti yli 100 hakijaa, vähemmän suosittuihinkin useita useita kymmeniä.



Ongelma on, että lähes kaikkiin haettuihin paikkoihin on joku "kapean" alan toive tai vaatimus, jonka aina joku hakija täyttää. Oman erikoistumisalani paikkoja ei ole ollut tarjolla.



Olen hermostunut tilanteeseen ja olen perustanut nyt oman, erikoistumisalaani liittyvän yrityksen ja lähden sitä kautta kokeilemaan, saisinko töitä.



Tällä kertomuksellani halusin vain sanoa sen, että ei se laaja työkokemus tai aukoton CV välttämättä takaa sitä, että saisi töitä. Hassuinta on se, että olen aina aikaisemmin saanut kaikki työpaikkani aivan käsittämättömän helposti ja nyt, kun olen nostanut asiantuntemukseni tasoa entisestään, en yhtäkkiä kelpaakaan mihinkään.

Saanko kysyä onko sinulla lapsia. Arvostan koulutustasi tosi paljon.

että ne avoimet työt on jo tavallaan räätälöity jollekulle laitoksen sisällä tai muuten jo valmiiksi valitulle ihmisille, mutta se prosessi pitää kuitenkin käydä laillisuussyistä läpi.