Lue keskustelun säännöt.
Miehen sisaren lapset ovat vastenmielisiä
22.04.2009 |
Olen ollut suorastaan järkyttynyt, kun olen havainnut tällaisen puolen itsestäni, siis sen, että minusta miehen sisaren lapset ovat todella vastenmielisiä kakaroita.
Olen aina ollut hyvin lapsirakas, hoitanut paljon teini-ikäisestä saakka tuttujen lapsia, ollut töissäkin lastenhoitajana ja muutenkin lasten parissa.
Pidän omien sukulaisteni ja kavereideni lapsista, juttelen ja puuhailen mielelläni heidänkin kanssaan. Aina mielihyvin tarjoudun ottamaan vauvoja syliini ym.
Minusta on kivaa, kun esikoisen pk-kavereita käy meillä kylässä, tykkään järjestää lastenkutsuja jne.
MUTTA sitten ovat nämä "serkut", joista en sitten pidä alkuunkaan. Minua ärsyttää melkein kaikki heihin liittyvä.
Tietysti pohjalla varmastikin täysin erilaiset kasvatusnäkemykset heidän äitinsä kanssa, osaltaan myös ketutus siitä, kuinka paljon enemmän miehen vanhemmat ovat näiden lasten kanssa kuin meidän ym. Mutta silti olen välillä ihan shokissa, kun huomaan ajattelevani niin pahasti pienistä lapsista. Se on minulle täysin luonteenvastaista!
Minua ärsyttää jos he ovat anoppilassa kun menemme sinne, minusta on todella vastentahtoista kutsua heitä meille, minusta he ovat suorastaan inhottavia ja rumia lapsia, vaikka kai ihan tavallisen suomalaisen lapsen näköisiä.
Minua ärsyttää, kun omat lapseni haluavat pyytää heitä meille, olen suorastaan iloinen, jos eivät satu pääsemään synttärikekkereille ym. mihin heidät on pakko kutsua.
Tiedän, ettei ole normaalia tuntea näin, mutta en vain voi sille mitään. En ole koskaan tuntenut heitä kohtaan mitään kiintymystä, en ole halunnut vauvana sylitellä enkä myöhemmin kirjoja lukea tai mitään muutakaan. Minusta olisi vain parempi mitä vähemmän heitä näkisin.
Kommentit (64)
ja muilla vastaavilla on itsellään todella ihanat ja kauniit lapset kaikkien mielestä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkään en voi sietää mieheni veljen lapsia, saan jo päänsäryn siitä, kun ajattelen niitä..mutta miehen toisen veljen lapset ovat ihan siedettäviä...eivät yhtään hermostuta minua.
Ei kaikista lapsista vaan yksinkertaisesti voi pitää. Toiset on jo valmiiks ikasvatettu kieroon..
On jo päässyt abi-ikään, mutta on sekä äitinsä että äidinäitinsä (siis mun anoppi :D) suosikki. Pojan ei tarvii tehdä mitään kotona, on ollut hyvin kranttu koko ikänsä ja saanut sitä kautta erikoisruokapalvelun kaiken aikaa. Ajatelkaa, että aikamiehelle äiti pilkkoo lautaselle erikseen kurkkuviipaleet, kun "meidän Nicojamppa ei voi syödä salaattia, jossa on vihanneksia sekaisin". Jos vanhemmat lähtee reissuun, anoppi rientää hoitamaan kotiinjäävien poikien ruokahuollon, koska "Nicojamppa on niin hajamielinen, että unohtaisi muuten raukka syödä."
Odotan mielenkiinnolla aikaa, jolloin Nicojamppa muuttaa omilleen opiskelemaan tai jonkun muun naisen kanssa yhteen. No, ehkä hän löytää sukulaissielun jostain tuohitieteen opiskelijatytöstä, joka syö laktoositonta, gluteenitonta, lihatonta, munatonta, hajutonta ja mautonta ruokaa, joka on valmistettu vain itse kasvatetusta ravinnosta.
aloin oikein miettiä miksi minä en ole kovin ihastunut mieheni siskon poikaan, joka periaatteessa on ihan kiva vesseli. Kateutta en itsestäni löydä tämän asian suhteen, mutta sitten keksin missä mättää. Poika on todella paljon appiukon näköinen, enkä oikein pidä apesta. Näin ollen se ulkonäkö tuo poikaan negatiivisen vivahteen. Inhottavaa sitä on minikokoista appiukkoaan pitää sylissä ;) .