Olenko ihan urpo? Uusioperheasiaa.

Olen itse nykyään kans tollanen. Alussa kun alettiin olee yhdessä mä oikein toivoin että mies pitää myös kuria lapseen ja puhuu lapselle ku omalleen eikä aina niin "siististi" vaan ihan normaalisti. Nyt on joku asia muuttunut enkä kestä ollenkaan jos mies sanoo lapsesta mulle jotain että olipas toi tyhmä kun teki noin. MUN lapsi ei ole tyhmä! Mua vähän kans ihmetyttää, että miten musta on tällanen tullut.

Mulla on vähän samaa vikaa, myös joissakin tilanteissa kun mieheni komentaa lastani alan puolustella että kyllä noin saa tehdä, vaikka en oikeastaan itsekkään antaisi lupaa, tosi tyhmää tiedän mutta se vaan tulee jotenkin automaattisesti mikä on kyllä vielä oudompaa koska kyllä muut saavat minun puolestani komentaa lastani.

Oletteko kauan olleet uusioperhe? Musta on ihan normaalia, että äitinä haluat "suojella" lastasi uudessa tilanteessa ja pelkäät ettei miehesi pidä lapsestasi. Ilmiselvästi miehesi kuitenkin välittää hänestä, joten tuskin pelkoon on aihetta. Uskon, että ajan kanssa tuo ongelma helpottaa, mutta puhukaa miehesi kanssa ja miettikää syitä siihen miksi olet heti puolustuskannalla ja minkälaisia tunteita herää miehen negatiivisistä kommenteista. Pitäkää lapsen edessä miehen kanssa yhtä äläkä vain liittoudu lapsesi kanssa miestäsi vastaan.



Musta tässä on positiivista se, että selkeästi sulla on lapsesi tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä.

mua ärsyttää ja ketuttaa kun teen näin ja tiedän myös sen, etä se loukkaa miestäni.Onneksi pystymme puhumaan.



Luulen että suurin syy on siinä, että kun muutimme yhteen olin asunut lapseni kanssa "yksin" vain muutaman viikon.Jotenkin kai tuntuu, kuin jotain olisi jäänyt kokematta tai tekemättä, vaikka näinkin on parempi kuin aiemmin lapsen isän kanssa.ap

Päässä kiehuu jos joku tilanne "päällä" mutta yritän hillitä itseni



T:urpo =)

Meillä myös näin, ollaan asuttu uusioperheenä nyt vajaa 2,5v ja alussa harmitti kun mies ei puuttunu lapsien riitoihin tms. ja sitten kun alkoi puuttumaan asioihin enemmän niin olen myös puolustuskannalla vaikka tiedän ettei olisi syytä olla.

mies suuttuu tai vähintään on puolustuskannalla, jos uskallan komentaa sen 10-vuotiasta poikaa, tai edes arvostelen pojan tekemisiä. Hyvin harvoin on samaa mieltä mun kanssa, vaikka olisin edes osittain oikeassa.



Joskus se on käynyt hyvinkin kuumana lapseensa liittyen, vaikkei muuten erityisesti tunnu poikaa kaipaavan tapaamisten ulkopuolella tms. Eli en nyt varsinaisesti tiedä, onko tässä ainakaan kyse hirvittävästä rakkaudesta ja suojelunhalusta, vaan ehkä jostakin muusta.

Itse olen äitipuoli, ja saan kuulla, kuinka "valitan" lapselle, vaikka en edes valita, vaan keskustelen ihan normaalisti jostain asiasta. En ilmeisesti saisi siis puhuakaan lapselle mitään "vakavaa".

niin en kuuntelis oli sitten lapsen isä tai ei. Lasta ei saa nimitellä tyhmäksi. kerro sille että tekoja voi sanoa tyhmäksi mutta lasta ei. Ero on pieni mutta pitkässä juoksussa hyvin tärkeä.

kyllä mua ärsyttää, että mun mies kavattaisi lapsia eritavalla kuin minä. Pyrin välttämään, että olisin kasvatuksesta mieheni kanssa lasten läsnäollessa erimieltä. Voimme käydä ne asiat keskenämme läpi vaikka illalla. Pitää vaan muistaa puhua ne ärsyttävätkin asiat. Hankalimpia ovat tilanteet, joissa mies ja lapset riitelevät. Olemme kuitenkin sopineet, että kumpikin hoitaa riitansa lasten kanssa itse, eikä toinen tule vetämään mattoa jalkojen alta. Lastenkin on ymmärrettävä että jokainen aikuinen toimii hieman eritavoin. Kysymys on hyväksymisestä ja siitä, että hyväksyy toisen kasvatusmetodit myös "oikeiksi". Jos ei siihe pysty, niin sitten ei kannata haaveilla kasvattavansa lapsia yhdessä.



Tämä pohjautuu nyt kahden normaalin ja täysijärkisen aikuisen kasvatusoppeihin. Jos joku on väkivaltainen, loukkaa, pilkkaa tai ivaa niin siihen kuuluukin puuttua. Silloin voi sanoa, esim. "et sinä voi lasta hölmöksi haukkua, vaikka hän käyttäytyy hölmösti" ja pyytää aikuista pyytämään lapselta anteeksi typerää sanomistaan. On meillä näinkin joskus tehty. Aikuisen on pystyttävä nielemään kiukkunsa ja näyttämään myös lapselle esimerkkiä. Miten lapsi muuten oppisi, ettei edes hölmösti käyttäytyvää haukuta hölmöksi?

Mieheni on yleensä ihan oikeassa jos sanoo jotain negatiivista lapsista, yleensä heidän käyttäytymisestään tms. tihutöistä. Itsekin valitan hänelle, jos lapset ottavat joskus päähän ja koen, että kasvatamme heitä yhdessä, vaikkeivät olekaan biologisesti mieheni lapsia, ja toki silloin ei aina kaikki voi olla pelkästään positiivista "palautetta".



Ehkä teillä on vielä uusperheeksi sulautuminen hieman kesken? Eiköhän se ajan myötä korjaannu! Tsemppiä!

En asu uusioperheessä vaan lasten isän kanssa, mutta mutta.. Ensinnäkin olen myös sitä mieltä, että lasta ei saa sanoa tyhmäksi, vain teot ovat sitä ja tää on mun mielestä tosi tärkeä ero. Eli siinä minäkin kyllä lasta puolustaisin. Samoin sellainen näennäisen ihmettelevä arvostelu vaikkakaan ei lapsen kuullen nostaisi karvani pystyyn. Jos taas puuttuu oikeasti tärkeään asiaan ja asiallisesti pinnistelisin pitääkseni suuni kiinni tilanteessa.

Mutta itseäni siis joskus ärsyttää myös lasten isän tapa puuttua asioihin. Meillä on hiukan erilainen tyyli ja kun mies jossain tilanteessa toimii mielestäni tyhmästi lasten kanssa, en vaan yleensä pysty olemaan puuttumatta. Se on tosi huono juttu, tiedän, mutta huonoa jotkut sanomiset tekee myös lapselle. Eli kumpi pahempi?

Olen mielestäni lähes aina näissä jutuissa oikeassa ja perustelen sitä itselleni sillä, että olen opettaja. Eli tiedän siis asiasta enemmän. Mutta onhan lapsille kurjaa sekin jos heidän kasvatuksestaan ollaan usein eri mieltä..

Jos lapsi olisi teidän yhteinen ja jotain ongelmia tulisi, istuisitte miehesi kanssa alas ja miettisitte mitäs nyt tehdään.



Mutta tässä tilanteessa mies lataa sinulle ei-niin-mairittelevia mielipiteitään.



Olen itse samassa tilanteessa ja uusiomieheni ei tahdo oikein sietää poikaani, koska hän (14 vee) tykkää actionleffoista, eikä lue Dostojevskia )) :

Ja nirsoilee ruoan kanssa urakalla.



Mikäli poika olisi meidän yhteinen, miettisimme yhdessä, miten saisimme esim. pojan syömään paremmin ja monipuolisemmin. Nythän vika on minun, kun olen kasvattanut tuollaisen lapsen...



Takajaloille nouseminen ei kuitenkaan vie eteenpäin. Yritä miettiä tuota mitä kirjoitin. Tuo on aika normaali isäpuolen (tai miksi nyt häntä kutsuttekaan) käyttätymistä.



Been there - done that. Tsemppiä!