Siis jos lihoo 15 kg raskaana niin sikiöstä tulee läski??
Puuh, pitää alkaa tässä dieetille, viikkoja alle 20 ja 7 lisäkiloa mittarissa.
Lihavuus voi alkaa jo sikiöaikana
Monet ylipainoiset aikuiset ovat saattaneet ohjelmoitua lihaviksi jo raskausaikana, kertoo Tiede-lehti. Lehden mukaan tällaiseen mahdollisuuteen viittaa tuore australialaistutkimus, jossa äidin raskauden aikaisen painonnousun todettiin vaikuttavan jälkeläisen painonkehitykseen.
Jälkeläisen painoindeksi oli sitä suurempi mitä enemmän äiti oli lihonut raskauden aikana. Yhteys on tunnettu ennenkin, mutta aiemmin sen ei ole osoitettu ulottuvan aikuisikään.
Tutkijat pitävät mahdollisena, että yltäkylläinen kasvuympäristö ohjelmoi vauvan elimistön niin, että lapsi lihoo herkästi.
On myös mahdollista että äitien ja jälkeläisten painonkehitys johtuu yhteisistä geeneistä tai ympäristötekijöistä, joita tässä tutkimuksessa ei huomioitu.
Tutkimusta varten tutkijat selvittivät 2 400:n vuosina 1981-1983 syntyneen 21-vuotiaan miehen ja naisen painoindeksin ja verenpaineen. Tiedot yhdistettiin rekistereistä poimittuihin tietoihin äitien raskaudenaikaisesta painonnoususta. Äidit olivat lihoneet keskimäärin 15 kiloa raskauden aikana, Tiede-lehti kertoo.
IS
Kommentit (23)
ekas raskaudes tuli kiloja 17kg,toisessa 6kg .Nyt odotan kolmatta ja lisäkiloja jo valmiina 15kg.meidän tytöt synty normaalikokoisisna ja ovat nyt pitkiä ja alipainoisia.
dieetille :) 21+1 ja tullut 7-8kg :D
Mulle tuli ekasta raskaudesta 17kg,toisesta 6kg ja lapset ovat alipainosia ja pitkiä tyttöjä.
Meillä hoikkia lapsia ja me vanhemmatkin hoikkia, mutta raskausaikana painoin 20kg enemmän, kuin norm..(54kg) ja raskaana 74 apua:)
ekassa raskaudessa tuli 12 kiloa, jotka lähtivät pois viidessä viikossa. lapsi on ylipainoinen, syntyessää 3700g 52cm. toisessa raskaudessa laihduin kilon. lapsi on yhtä pyöreä kuin isosiskonsa, syntyessään 4000g 54cm.
mutta ei ainakaan syntyessään ollut läski lapsi. ihan standardi. ja ne kilot lähti n 5 kuukaudessa pois..
Mun eka raskaus:
lähtöpaino: 65kg
synnärille mennessä: 89kg
Lapsi painoi syntyessään 3700g
1-vuotiaana 73cm ja 8,5kg
Toka raskaus:
Lähtöpaino: 74kg
Synnärille mennessä: 93kg
Lapsi painoi syntyessään 3550g
1-vuotiaana 71cm ja 9kg
Mulla 3 lasta. Kaikista olen lihonut 18-24 kg eikä heistä kukaan ole lihava lähimainkaan. Esikoinen 6v on oikea ruipelo, keskimmäinen 3v on normaalikokoinen ja kuopuksesta 6kk sanotaan kokoajan neuvolassa että pitäisi painaa enemmän...
Kaikki lapseni ovat painaneet syntyessään alle 4kg ja olleet yli 50cm pitkiä.
Tulevaisuudesta en osaa sanoa mutta meidän perheen ruokatottumuksilla tuskin kukaan pääsee lihomaan... Paitsi minä raskausaikoina ;D
Mun kohdalla mennyt näin, että joakisessa raskaudessa 5kpl, paitsi ekassa tullut kiloja 20 kg. Ekassa raskaudessa tuli vain 5 kg. Eka lapsi painoi syntyessään 3200, muut vauvat olleet kaikki alle kolmikilosia syntyessään. Joten ei mun kohdalla pitänyt paikkaansa. Mutta tottahan tuo voi joiltain osin olla.
Tosin johtuu ilmeisesti siitä, kun pahoinvoinnin aikana laihduin 4kg.
Mutta en todellakaan usko, että 15kg raskauden aikana tekee lapsesta lihavan. Aikaisemmissa raskauksissa (3kpl) olen lihonut n.15kg ja lapset normaaleja :)
Tämä artikkeli on lainattu vau.fi-sivuilta:
Kaloreita ei kannata syynätä raskausaikana turhan tarkkaan. Liian vähäinen kalorimäärä muuttaa kehittyvän sikiön rasvasolujen kemiaa, mikä voi puolestaan johtaa lapsen ylipaino-ongelmiin myöhemmin elämässä.
Älä pelkää kiloja. Raskausajan ruokavaliolla on kauaskantoisia vaikutuksia lapsen elämään.
Arvellaan, että kohdussa liian vähällä ravinnolla sinnitelleen elimistö yrittää aikuisiälläkin kompensoida sikiöaikana kokemaansa puutetta.
Kertyvillä raskauskiloilla on tärkeä tehtävä
"Naiset pitävät itseään ankaralla ruokavaliolla ja rajoittavat syömisiään raskausaikana, koska he eivät halua lihota. Mutta tulevan lapsen näkökulmasta on tärkeää, että äiti syö tarpeeksi ja että kiloja kertyy", tohtori Helen Budge Nottinghamin yliopistollisesta sairaalasta toteaa Mail Online -verkkolehden haastattelussa.
"Tuleeko ihmisestä ylipainoinen vai ei, määrittyy jo ennen syntymää ja ensimmäisinä elinkuukausina. Siihen vaikuttavat sekä äidin ruokailutottumukset että varhaislapsuudessa saamamme ravinnon laatu", Budge jatkaa.
Määrätön mässäilykin on huono idea
Nyt sitten syömään oikein olan takaa ja urakalla, kaloreista viis? Väärin. Avain niin äidin kuin lapsenkin terveyteen on vanha tuttu tasapainoinen ja monipuolinen ruokavalio: ylipainon vaikutukset voivat olla ihan yhtä haitalliset kuin aliravitsemuksen.
Budge on sitä, että hyvän ruokavalion tärkeyttä ei voi korostaa liikaa. Se kun voi vaikuttaa lapsen, ja äidin, terveyteen läpi koko elämän.
Muutkin ongelmat uhkaavat
Sen lisäksi, että harkitsematon ruokavalio muuttaa lapsen rasvasolujen kemiaa, esimerkiksi raudan, foolihapon ja B-vitamiinin puute voi vaikuttaa muun muassa aivojen kehitykseen.
Lisäksi rotilla tehtyjen tutkimusten valossa näyttää siltä, että kohdussa roskaruualle tottuneet ovat herkästi ylipainoisia ja heidän riskinsä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin ja diabetekseen kasvaa.
Teksti: Petra Houghton
Lähde:
Mail Online: Doomed by mum's diet: Calorie- cutting during pregnancy 'puts your baby at risk of obesity in later life'
Eiköhän sopiva painonlisäys riipu äidin lähtöpainosta. Itsellä ekasta 20 kg, tokasta 10 kg ja kolmannesta 8 kg. Ekasta vain söin liikaa, silti lasten syntymäkoolla ei ole ollut merkittävää eroa, eikä ainakaan nyt lapsuus iän koolla. Joka raskauden jälkeen olen palautunut normaalipainooni, ekasta siihen meni tosiaankin kyllä 5 kuukautta, tokasta ja kolmannesta suunnilleen 5 viikkoa. Kertaakaan ei ole neuvolassa huomautettu painonnoususta, edes ekassa, kun olen kuitenkin normisti tosi hoikka. :)
Luepa teksti uudelleen ap ja yritä ymmärtää lukemasi.
Ap vetäisi tuon 15 kg rajan aivan omasta hatustaan.
myös niin, että neljästä raskaudesta kolmessa olen lihonut yli 20 kiloa ja kaikki lapset sellaisia jänteviä urheilutyyppejä, normaalipainon alarajalla.
Itse olen aikuisena nyt ylipainoinen, mutta äitini sai minua odottaessaan vain muutaman kilon, synnyin kyllä alle 3 kg.
Vaan se oli se minkä äidit keskimäärin olivat saaneet painoa. Lukekaapa kunnolla. Ja muistakaa että tuollaiset pikku-uutiset tekevät aina yleistyksiä, eli todennäköisesti tulos on tutkimuksessa se, että _keksimäärin_ raskauden aikana paljon painoa saaneen äidin lapset ovat painavampia kuin vähemmän painoa saaneen.
Tästä jokin amerikkalaistutkimus on ollut. Jos syö tyhjiä kaloreita niin ruokaahan pitää syödä paljon enemmän saadakseen kaikki tarvittavat ravintoaineet ja tähän voi "sikiö" jo sitten tottua.
Äitini on aina ollut hyvin hoikka, mutta on raskausaikana lihonut kaikista yli 20 kiloa. Samoin on käynyt minulle ja siskolleni, vaikka muuten olemmekin normaalipainon alarajoilla. Raskausoireena on ollut hirvittävä nälkä ja ruoka on ollut pääasiallisesti terveellistä kotiruokaa.
Ennemminkin uskoisin siis tuohon jälkimmäisenä mainittuun tutkimukseen rasvan varastoitumisesta.
Tuo 15 kg on tutkimukseen osallistuneiden keskimääräinen painonnousu eli voisi olettaa, että se on sellainen ok arvo ja mitä enemmän tuosta menee yli (tai alle), sitä huonompi. Ja aina pitää muistaa, että poikkeuksiakin on.
Olen ollut 5 kertaa raskaana ja joka kerta tullut painoa 22-28kg ja kaikki tosin lähteneet pois.
Lapset ovat normaalipainoisia. Ennenmminkin hoikkia