En tajua miten te "miehelliset" voitte valittaa, että olette vauvan kanssa puhki!

Olen jopa sellaisen kasvattama. Mutta mielestäni on vaarallista nostaa heitä kasvatusmielessä jalustallekaan; etenkin nuorilla pojilla on ongelmia ja kyllähän siitä on jo muodostunut stereotypia että vaikeimmat tapaukset ovat (nuoren) yksinhuoltajaäidin kasvattamia. On hienoa että yh:t jaksavat kantaa kaiken vastuun yksin mikä on epäreilua kaikkia kohtaan; lapsella kuuluisi olla kaksi vanhempaa ja yh:lla aikaa myös itselleen. On uskomatonta että yhteiskunta sallii miesten luistaa vastuusta vieläkin eikä esim. sakota toiminnasta ollenkaan, päinvastoin- tuntuu että mitään perhettä yhdistävää ei haluta tukea...edes lapsen elämän alkumetreillä (sossu ei maksa perhehuoneita vaikka äiti olisi sektioitu eikä pääsisi edes ylös sängystä, jne.).

Itse elin ensimmäiset kolme vuottani äitinä parisuhteessa lapsen isän kanssa. Isästä ei ollut mitään apua, vaikka olikin ollut innolla mukana lasta hankkimassa - siis ihan ajatuksen tasollakin ;)... Käytännössä elämä oli kuitenkin sitä, että olin koliikkivauvan kanssa suurin piirtein saunassa, jotta isukki sai nukuttua, että sitten jaksoi olla töissä ja elää omaa elämäänsä harrastuksineen. Kakkavaippaa ei voinut vaihtaa, koska siitä tuli huono olo ja itkevälle vauvalle saattoi huutaa rumastikin, että ole hiljaa tai... Eipä juuri tehnyt mieli jättää vauvaa isän kanssa kahden, eli harteilleni tuli se täydellisen äidin viitta ja ahdas pipo, kun en lasta jättänyt edes isälleen. Enkä ole ratkaisustani edes pahoillani, arvon av-mammat.



Lapsen ollessa kolmevuotias erosimme ja helpommalla pääsin tuon yhden lapseni kanssa kuin aikaisemmin. Päätökset sai tehdä ihan itsenäisesti, mutta valitettavasti myös vastuu ja seuraukset olivat täysin omilla harteilla. Eikä kenellekään voi valittaa, kun kerran on jo valmiiksi säälittävä luuseriyksinhuoltaja, joka kärkkyy auvoisten avioparien miespuolisia jäseniä ;)



Nyt lapsi on jo kouluikäinen ja edelleen olen yh. Ainakin omalta osaltani voin todeta, että olen ulkoisesti kovinkin vahvan oloinen, pärjääjä - mutta ehkä kuitenkin vain pakon edessä. Vaihtoehtoja kun ei kovin paljon ole. Pärjää tai ole pärjäämättä - ei se viime kädessä ketään kiinnosta. Niinkuin tästäkin ketjusta voi päätellä: yksinhuoltajat ovat itse tiensä valinneet. Olisihan se pitänyt tietää, että mies ei lopulta jaksakaan lapsiperhe-elämää ja päätyy helpottamaan oloa alkoholilla. Olisi pitänyt valita paremmin?

Mä olen tuntenut itseni kaikista väsyneimmäksi ekan lapseni vauvavuotena. Uusi perheenjäsen, vauva-arjen opettelu, sopeutuminen äitiyteen ja jatkuvaan vastuuseen, yövalvomiset sekä vauvan kanssa neljän seinän sisällä olo pitkiä aikoja putkeen, kaikki varmaan vaikuttivat siihen, että olin vauvavuoden lopulla aivan puhki!



Toisen lapsen kanssa kaikki on ollut niin paljon helpompaa. Ajatus kolmannesta tähän lisää ei tunnu ollenkaan pahalta. :) Minä olen kasvanut ja kehittynyt äitinä ja ihmisenä, enkä koe enää lapsenhoitoa taakaksi. Tasainen arki ei enää ahdista, eikä musta tunnu, että teen koko ajan vaan ruokaa tai pesen kakkapyllyä. Joskus olen toki väsynyt kuten kuka tahansa, kaipa ap:kin sallii sen? ;)



Tuokin on totta, että parisuhteen hoito ja miehen panos kotitöiden lisääntymiseen on yllättävän iso juttu. Mulla mies on ajoittain paljon reissussa töiden takia, ja vaikka kaipaan hänen henkistä tukeaan ja miksei käytännön apuaankin matkan aikana, on lasten kanssa itsekseen olo aika kivaakin. Saan itse päättää, mitä tehdään ja milloin tehdään, pyykkiä ei kerry ollenkaan samaa tahtia, ruokaa ei tarvitse tehdä kuin puolet tavallisesta! Ja iltaisin kun lapset nukkuvat, mun ei tarvitse ottaa huomioon ketään muuta kuin itseni!

Eli miehen henkinen tuki on puhelinsoiton päässä, mutta muuten saa elää ihan omalla tavallaan kotonaan.



Just aamulla aattelin, että kyllähän nuo lasten jäljet ehtii siivoamaan, mutta kun miehen posteja lojuu kolmella pöydällä ja pyykkejä ei saa itse heitettyä edes kylppärin lattialle, vaan hautoo niitä verkkareiden alla ym.

Olen kasvattanut vauvasta asti kaksi lasta ilman miehen apua (kun ei ole miestä). Vauvat ovat huutaneet ja itse olen valvonut. Se on se tilanne sillä hetkellä, eikä muuta voi. Hemmetti, tyrkätkää ne kääröt välillä miehillenne!



Miten voi kaksi aikuista olla keskenään niin avuttomia ja jaksamisen äärirajoilla, kun monet yksinhuoltajat eivät koe tilannetta ollenkaan niin raskaana. Varmaan olisitte ihan hukassa, jos mies häippäsisi yhtäkkiä. Älkää olko niin pirun avuttomia nyhveröitä.

Niinku ois kaksoset :) pitää laittaa miehelle ruoka, pestä sen pyykit, olla kaunis ja antaa piparia.. Kaikkea sellasta!

Sitä kutsutaan nimellä "täydellisen äidin syndrooma". Löysätkää mammat pipoanne.

se on nimittäin vammainen. VÄhän vain, mutta selvästi. Niin vähän että kesti 9 vuotta ennen kuin kukaan tajusi mistä on kyse, mutta koko ajan lapsi on ollut yhtä voimia syövä.



Niin mitä sä ap siellä oikein nariset terveiden lapsiesi kanssa. Älä tuu mulle mariseen kuinka niiden hoitaminen on hankalaa - yksin tai yhdessä. Ne on sentään terveitä. Hemmetti, sä voit antaa niiden nukkua rauhassa!



Vai sovitaanko sittenkin, että sä et väitä tietäväsi, miten helppoa mun elämäni on, enkä mä arvostele sun elämääsi?

Luulen että esikoisen kans varsinkin naiset tekevät itsestään niin hemmetin tärkeitä ja korvaamattomia, ettei edes lasten oma isä "osaa" niitä hoitaa...

Mies vaihtoi ensimmäisen vaipan, kun vauva oli 4kk. Hän nukkui toisessa huoneessa hyvät yöunet, meni töihin, kävi välillä syömässä kotona ja meni harrastuksiinsa.

Koliikkivauvan lisäksi tein kaikki kotityöt ja kuuntelin illalla miehen valituksia hänen raskaasta elämästään, kun täytyy kuunnella vauvan itkua. Koskaan hän ei pitänyt edes sylissä lastaan.



Siksi.



Ei se tarkoita, että jos perheessä on 2 aikuista, niin he molemmat osallistuisivat lasten- tai kodinhoitoon.

Mutta nyt tilanne toinen. Mies osallistuu myös lähes yhtä paljon lapsenhoitoon kuin minäkin. En enää valita yhtään, mutta ymmärrän kyllä, jos joillakin on jatkuvasti tuollainen tilanne..

Ap

mies on auttanut todella paljon ja hänkin on ollut todella väsynyt.

ap:lla ei ole tainnut olla itkuisia vauvoja? minulla on ollut kaksi koliikkivauvaa..

Se taitaa olla vähän niin, että sitä jaksaa sen verran kuin täytyy. Jos vauva syntyy kahden aikuisen perheeseen, niin lisääntyyhän se työmäärä ja voi kokea itsensä väsyneemmäksi. Jos vanhempia on vain yksi, voi käydä samoin. Vertaisin tätä vähän siihen, että jos sulla on yksi lapsi, se työllistää sinut täysin. Sitten kun lapsia on kaksi/useampia, aikasi ja jaksamisesi riittää siihenkin. Silti sitä yhden lapsen helppoutta ei osaa ajatella ennenkuin lapsia on enemmän. Sama lienee perheen aikuisten suhteen, toiseen suuntaan vain.

häipyneet heti kun oot raskaaksi tullut.? Vai oletko tieten tahtoen "yksin" hankkinut lapset?

Miksi pidätte moisia dorkia riesananne?? Lasten takia..? Ei kannata kärsiä, kirkkaampaa kruunua ette saa.

itsen ja vauvan hoitaminen on helpompaa.



ei sillä, kyllä minäkin miehen tahtoisin viereeni rutisemaan kaikesta. johan tässä on kohta 4v leskenä talsittu.

ootpa harvinaisen vittumainen ämmä. no siks kai sua ei ykskään äijä oo jaksanu kattellakaan :DD kateellinen ämmä

Ap ei ole jaksanut katsella miehiä. Näin.

Viikonloput se vietti baarissa ja vieraissa naisissa. Erottiin ennen kuin lapsi täytti 3.



Mun nykyinen mies on ollut toista maata ja tehnyt kaiken mitä voi, mutta ei se ole imettämään pystynyt.