Miten jaette lasten kustannukset perheissä, jossa EI ole yhteisiä rahoja?

Yhteiset asuntolainat (3kpl) ja autolaina + yksi lapsi. Meillä on molemmilla omat tilit ja laskut pyritään suurinpiirtein maksamaan puoliksi, jos molemmilla siihen on rahaa. Itse olen nyt ollut hieman yli puol vuotta opintuella ja maksan opintotuella ja lapsilisällä sen, mitä pystyn ja loput maksaa mies, koska on töissä. En jää velkaa miehelleni, mutta ei se minusta ole kovin mukavaakaan, kun itse ei voi maksaa enempää laskuja. Puolen vuoden päästä toivottavasti pääsen sitten töihin ja vuorostani makseleen yhtälailla niitä laskuja. (Tilanne on myös ollut joskus niin päin, että mies oli työtön ja itse töissä)



Yleensäkin meillä esim. kaupassa maksaa se kummalla on enemmän rahaa. Koskaan ei ole riitaa rahasta ollut, koska yhteisen hyvän takia tässä eletään. Myös lapsen kaikki kulut menee samalla periaatteella.

Miten ehditte laskea kaiken maailman menoeriä ja siirrellä prosentilleen samoja määriä yhteisille tileillenne?? Eikö teillä mitään muuta tekemistä ole? Ja joku jää miehelleen velkaa??? Meillä on 4 lasta, eläimiä, lapsilla monta harrastusta, osa lapsista vielä pieniä, talo, auto ym . tilpehöörit, mies töissä, minä hoitovapaalla. Tekemistä on riittävästi muutenkin, eipä kiinnostus eikä aika riittäisi tuollaiseen elämään mitä monet viettää... Huh, huh, onpahan taas kerran syytä olla iloinen omasta ukko-kullasta ja lapsista!

on meillä omatkin menot ja ostokset ja omiakin matkoja, mutta ei ole koskaan ollut ongelma, että kaikki on maksettu yhteiseltä tiltiltä - tässä tietty pitää molemmilla olla samanlainen rahan käyttötyyli.- meillä molemmilla maltillinen ja vuoden lopulla maksetaan ylimääräisiä lainan lyhennyksiä säästöön jääneillä rahoilla - yhdessä

Yhteisten rahojen edellytyksenä on nimenomaan samanlainen tyyli käyttää rahaa ja jossain määrin yhteiset kiinnostuksen kohteet.

Esim. meillä on ns. omat tilit mutta yhteiset rahat. Meillä pääasiallisena kiinnostuksen kohteen on kodin sisustaminen ja mukavat lomat (ei välttämättä reissut, mutta esim. mökillä viimeisen päälle hyvät ruoat ja viinit). Kummallakaan ei ole mitään ekstrakallista harrastusta eikä omia lainoja. Kumpikaan ei ole hullun innostunut törsäämään vaatteisiin, mutta aina olen ainakin itse voinut ostaa sen mitä olen tarvinnut ja usein oikein tuputan miestä vaateostoksille yms. Meilläkin on lisäksi yhteinen ambitio säästää rahaa ja maksaa ylimääräisiä lainan lyhennyksiä erityisesti korkeiden korkojen aikaan - nyt pistämme enemmän sivuun muuten vaan kun koron osuus on muutenkin pieni.

Jos on kovin erilaiset tottumukset kuluttaa rahaa, ei yhteiset rahat kyllä toimikaan.

Niin ja meillä palkkojen suhde on niin, että mies tienaa bruttona noin puolet enemmän kuin minä.

Puhutteko edes totta te, jotka "olette velkaa" puolisollenne vai onko se jotain laskennallista?

puolisko jäädä velkaa toiselle :D Mä en käsitä tätä, mutta ei mun tarvitsekaan. On vaan niin hassun kuuloista kun välillä kuulee mainittavan että sillä ei ollut rahaa, mä maksoin ja nyt se on velkaa 100 €...

Ai siis eronneet paritko oikeasti laskevat senttejä lastensa kuluista? Tuon piti olla vaan sarkasmia. Siis tarkoitin, että eikös niissäkin tapauksissa kumpikin osta mitä nyt sattuu tarvitsemaan, ja jos on jotain isompaa hankintaa, niin mietitään ja jaetaan kulut yhdessä. No niin, no riippuu tietysti tapauksesta, mutta näin se toimii tietämissäni tapauksissa. En olekaan tiennyt, että jos isä ottaa lapsen viikonlopuksi, normaali systeemi on, että menot lasketaan sentilleen.

mitä JÄRKEÄ on pitää yllä perheen talousasioissa niin hankalaa tilannetta kuin eronneilla kun kerran ollaan naimisissa ja yhteistä taloutta?

Kuinkahan eronneet parit pitävät laskusulkeisia, kun heilläkään ei todennäköisesti ole yhteistä tiliä, mutta yhteisiä lapsia kuitenkin. Jos vaikka isä tapaa lapsia viikonloppuisin, niin ottaako hän kuitit talteen, esim mitä ovat syöneet ja bensat luonnollisesti ym?

Laitan vielä joka kuukausi vähistä rahoistani säästöön, jotta me kaikki yhdessä pääsemme joskus lomamatkalle. Mieheni osallistuu lapsensa kuluihin maksamalla talolainaa ym..

vaikka itse joudunkin elämään toisenlaisessa arjessa. Eli meillä puolisoni tienaa reilusti enemmän (noin puolet enemmän) kuin minä, mutta silti meillä maksetaan sentilleen puoliksi kaikki yhteiset menot (vuokra, ruoka, sähkö, netti jne). Puolisoni on suoraan sanottuna pihi, eikä todellakaan osta lapsellemme mitään muulloin kun jouluna ja synttärinä, itse saan joskus syntymäpäivälahjan puolisoltani, joskus taas en. Minä maksan lapsen kulut kokonaan, siis käytän lapsilisän kokonaan ja lisäksi on pakko ottaa omista pienistä tuloistani.



Meillä puoliso käy ulkomaanmatkoilla itsekseen (esimerkiksi tapaamassa ulkomailla asuvia kavereitaan, perheellisiäkin, ja hänen mielestään on minun asiani, jos minulla ei ole varaa lähteä mukaan. Mielestäni tämä on tosi epäreilua ja ikävää, mutta puolisoni ei ole valmis kustantamaan minua. Viimeksikin lähtiessään sanoi, että "voin ottaa lapsen mukaan (ja siis maksaa lapsen matkat), jos haluat jäädä yksin ("lepäämään") kotiin". Mä olisin ilman muuta halunnut lähteä mukaan, ja vierailun isäntäperheessä olisi ollut suunnilleen samanikäinen lapsikin kuin meillä, niin olisi siinäkin mielessä ollut kiva mennä koko perheenä yhdessä. Mutta ei. Vaikka ollaan avioliitossa, niin ei se meillä takaa sitä, että puoliso maksaisi mistään yhtään enempää kuin minäkään. Kadehdin todella niitä perheitä, joilla laskut maksetaan prosenttiperiaatteella ja joilla matkat suunnitellaan ja tehdään yhdessä.

Aluksi minä olin opiskelija ja kävin kesät ym. töissä ja säästelin niitä rahoja elämiseen. Lisäksi otin opintolainaa pärjätäkseni.



Sitten siinä opintojen kesken löysin nykyisen avomieheni (yhdessä kohta 10 vuotta). Asuttiin vielä eri asunnoissa vaikka ensimmäinen lapsi syntyikin. Syynä oli se, että miehellä oli pieni kaksio, jonne ei 4 ihmistä mahtunut ja minulla opiskeuaunto (kaksio). Toki siis mies oikeastaan asui meillä, mutta minä maksoin sen asunnon ja hän omansa vastikkeet ym. Minulla siis 1 lapsi entisestä liitosta. Ja tietysti maksoin tämän lapsen kaikki kulut itse.



Sitten ostettiin yhteinen talo. MIes halusi välttämättä ison lyhennyksen, jotta saataisiin maksettua nopeasti pois. Itse yritin aluksi pienempää lyhennystä, koska vielä opiskelin ja kävin silloin tällöin tekemässä opettajan sijaisuuksia. Silloin mies piti hyvin tarkkaan sitä, että maksetaan kaikki puoliksi, vaikka itse tienasi paljon enemän. Tosin tämä hänen palkka on hyvin epämääräinen ja epäsäännöllinen, koska on yrittäjä. No minä olin käytännössä koko ajan ihan rahaton, koska kaikki rahat meni mitä tuli ja opintolainaa toki nostin silloinkin.



Sitten tilanne muuttui, sain vakityöpaikan ja ihan hyvän palkankin. Miehen yrityksellä on ollut jo pitkän rahallisia ongelmia ym. Ja nyt ollaan siinä tilanteessa, että minun palkallani elää koko perhe. Siis 3 lastan ja 2 aikuista. Lisäksi maksan kaikki yhteiset lainat ym. Nyt siis tienaan ihan kivasti, mutta rahaa on ihan yhtä vähän kuin opiskelessa.



Minä en vain kehtaa edes ehdottaa puolet ja puolet maksumenelmää, koska tiedän, ettei mies pystyisi hoitamaan omaa osaansa. Vaikka itse minun kohdalla niin toimikin.

sinua taloudellisesti!

Jos olisit yh niin saisit sentään elarit mieheltä, ei tarvitsisi maksaa lapsen kuluja aivan yksin...

vaikka itse joudunkin elämään toisenlaisessa arjessa. Eli meillä puolisoni tienaa reilusti enemmän (noin puolet enemmän) kuin minä, mutta silti meillä maksetaan sentilleen puoliksi kaikki yhteiset menot (vuokra, ruoka, sähkö, netti jne). Puolisoni on suoraan sanottuna pihi, eikä todellakaan osta lapsellemme mitään muulloin kun jouluna ja synttärinä, itse saan joskus syntymäpäivälahjan puolisoltani, joskus taas en. Minä maksan lapsen kulut kokonaan, siis käytän lapsilisän kokonaan ja lisäksi on pakko ottaa omista pienistä tuloistani.

Meillä puoliso käy ulkomaanmatkoilla itsekseen (esimerkiksi tapaamassa ulkomailla asuvia kavereitaan, perheellisiäkin, ja hänen mielestään on minun asiani, jos minulla ei ole varaa lähteä mukaan. Mielestäni tämä on tosi epäreilua ja ikävää, mutta puolisoni ei ole valmis kustantamaan minua. Viimeksikin lähtiessään sanoi, että "voin ottaa lapsen mukaan (ja siis maksaa lapsen matkat), jos haluat jäädä yksin ("lepäämään") kotiin". Mä olisin ilman muuta halunnut lähteä mukaan, ja vierailun isäntäperheessä olisi ollut suunnilleen samanikäinen lapsikin kuin meillä, niin olisi siinäkin mielessä ollut kiva mennä koko perheenä yhdessä. Mutta ei. Vaikka ollaan avioliitossa, niin ei se meillä takaa sitä, että puoliso maksaisi mistään yhtään enempää kuin minäkään. Kadehdin todella niitä perheitä, joilla laskut maksetaan prosenttiperiaatteella ja joilla matkat suunnitellaan ja tehdään yhdessä.

Mies maksaa asunto- sun muut lainat, minä ruuat ja koko perheen vaatteet. Hyvin hoituu homma. Muuten kumpikin saa käyttää rahansa miten haluaa, mutta ruoka ei saa loppua kaapista ja säästötilille pitää laittaa ainakin satanen per kuu. Mies laittaa yleensä vähän enemmän. Sieltä me sitten otamme rahaa matkusteluun ja ostamme uusia laitteita esim. rikkimenneiden tilalle. Tuolla tilillä on "minimi" jonka alle emme mene koskaan.



Ystäväperhe kirjoittaa joka kauppakuittiin että kumpi ostokset maksoi. Kummankin henk. koht ostokset (partaterät, tamponit ym. sekä ruuat, joita toinen ei syö ollenkaan) vähennetään loppusummasta. Kuun vaihteessa kaikki maksetut laskut ja kauppaostokset lasketaan yhteen ja se joka on maksanut vähemmän, maksaa toiselle tasinkoa. Ihan kipeetä.

Miten ehditte laskea kaiken maailman menoeriä ja siirrellä prosentilleen samoja määriä yhteisille tileillenne?? Eikö teillä mitään muuta tekemistä ole? Ja joku jää miehelleen velkaa??? Meillä on 4 lasta, eläimiä, lapsilla monta harrastusta, osa lapsista vielä pieniä, talo, auto ym . tilpehöörit, mies töissä, minä hoitovapaalla. Tekemistä on riittävästi muutenkin, eipä kiinnostus eikä aika riittäisi tuollaiseen elämään mitä monet viettää... Huh, huh, onpahan taas kerran syytä olla iloinen omasta ukko-kullasta ja lapsista!

Meillä on yhteinen tili, ja sieltä maksetaan omat menot silloin, kun niitä tulee. Enhän minä siellä vaatekaupan kassalla ala miettimään, että antaako mieheni mun ostaa tän mekon. Enkä soita, että käykö nyt tää, että mä maksan tän mekon. Vaan minä vain annan pankkikortin kassalla, jolloin mekko veloitetaan tililtä. Aivan kuten tekisin, jos mulla olisi oma tili.

Ei yhteinen tili tarkoita, että se on miehen tili, jota minä saan pyynnöstä käyttää. Se tili on aivan yhtä paljon minunkin tilini, ja minä käytän sitä niin kuin parhaaksi näen. Eikä se mun mekon osto kuulu miehelle pätkääkään, vaikka meillä onkin yhteinen tili.

Mutta tuo yhteinen tili toimii vain, kun on molemminpuolinen luottamus, kulutustottumukset ovat kohtuulliset ja rahasta ei ole aivan huutava pula eli tili ei mene miinukselle, vaikka kumpikin keksisi ostaa samana päivänä uudet kengät.

Eikö teillä ole omia menoja? En minä ainakaan viitsi pyytää miestä osallistumaan opintolainani maksuun tai jos tekee mieli ostaa mekko jos toinenkin. Tai jos mies haluaa lähteä konserttiin, johon minua ei kiinnosta mennä. Siinä vaiheessa (ainakin meillä) ne omat rahat tulevat kuvioihin mukaan. Kyllähän nyt ruoka, asuminen ja lasten kulut ym tietysti maksetaan yhdessä, mutta kyllä meillä on menoja, jotka eivät toiselle kuulu pätkääkään.

. Minä maksan lapsen kulut kokonaan, siis käytän lapsilisän kokonaan ja lisäksi on pakko ottaa omista pienistä tuloistani.

Meillä puoliso käy ulkomaanmatkoilla itsekseen jos minulla ei ole varaa lähteä mukaan. Vaikka ollaan avioliitossa, niin ei se meillä takaa sitä, että puoliso maksaisi mistään yhtään enempää kuin minäkään.

Tietääkö/myöntääkö miehesi että avioliitossa on elatusvelvollisuus puolisoon nähden? Miksi sinä vastaat lapsen kuluista YKSIN?

Oikeesti, kun on yksi tili, jolle tulee kaikki tulot ja lähtee kaikki menot, niin elämä on aika yksinkertaista. Molemmat näkee kuinka paljon perheellä on rahaa tai säästöjä, eikä tarvi olla selvittelemässä kenellä on piilossa mitäkin säästöjä tai minkä verran on kenenkin osuutta mistäkin ostosta.



Eikö tosiaan oo ihmisillä parempaa tekemistä.

Mitähän miehesi mahtaa pelätä, kun hänen täytyy näin kouristuksenomaisesti pitää kiinni omista rahoistaan? Minkälainen on hänen lapsuuden kotinsa malli ja ilmapiiri? Onko hän kasvanut siihen todellisuuteen, ettei enää ole vain hän, vaan on myös hän ja sinä sekä hän, sinä ja lapsi - sinkku, lapseton pari ja lapsiperhe ovat eri asioita taloudellisessakin mielessä? Onko hän koskaan halunnut viettää aikaasi kanssasi, esim. lomamatkalla, vaikka se kirpaisee enemmän hänen kukkarossaan?

Oletko kertonut miehellesi, mitä ajattelet tilanteesta? Olisiko aika keskustella asiasta avoimesti, esim. perheterapiassa? Kun tilanne selvästi harmittaa sinua, on suuri riski, että keräät samalla katkeruutta sisääsi. Millaisen mallin haluat opettaa lapsellenne naisen ja miehen suhteesta ja perhe-elämästä?

prosenttiperiaate on mielestäni hyvä ratkaisu vaikka itse joudunkin elämään toisenlaisessa arjessa. Eli meillä puolisoni tienaa reilusti enemmän (noin puolet enemmän) kuin minä, mutta silti meillä maksetaan sentilleen puoliksi kaikki yhteiset menot (vuokra, ruoka, sähkö, netti jne). Puolisoni on suoraan sanottuna pihi, eikä todellakaan osta lapsellemme mitään muulloin kun jouluna ja synttärinä, itse saan joskus syntymäpäivälahjan puolisoltani, joskus taas en. Minä maksan lapsen kulut kokonaan, siis käytän lapsilisän kokonaan ja lisäksi on pakko ottaa omista pienistä tuloistani.

Meillä puoliso käy ulkomaanmatkoilla itsekseen (esimerkiksi tapaamassa ulkomailla asuvia kavereitaan, perheellisiäkin, ja hänen mielestään on minun asiani, jos minulla ei ole varaa lähteä mukaan. Mielestäni tämä on tosi epäreilua ja ikävää, mutta puolisoni ei ole valmis kustantamaan minua. Viimeksikin lähtiessään sanoi, että "voin ottaa lapsen mukaan (ja siis maksaa lapsen matkat), jos haluat jäädä yksin ("lepäämään") kotiin". Mä olisin ilman muuta halunnut lähteä mukaan, ja vierailun isäntäperheessä olisi ollut suunnilleen samanikäinen lapsikin kuin meillä, niin olisi siinäkin mielessä ollut kiva mennä koko perheenä yhdessä. Mutta ei. Vaikka ollaan avioliitossa, niin ei se meillä takaa sitä, että puoliso maksaisi mistään yhtään enempää kuin minäkään. Kadehdin todella niitä perheitä, joilla laskut maksetaan prosenttiperiaatteella ja joilla matkat suunnitellaan ja tehdään yhdessä.

Kumpikin maksaa omat menonsa omalta tililtään sekä kaikenlaisen ekstran.



Yhteiselle tilille siirretään joka kuukausi rahaa ja sieltä maksetaan yhteiset menot = meillä ruoka, juoksevat asumiskulut, lasten kulut, auto, vakuutukset, auton huollot. Lapsilisät tulee minun tilille ja minä maksan sillä lasten ekstroja: säästövakuutuksia, pianotunteja, ratasastuksen jne.



Käytännössä miehellä ei ole kovinkaan hyvää kuvaa, miten paljon rahaa kuussa kuluu, koska tuijottaa vain yhteisen tilin kuluja. Kaikki huonekalut, matot, liinavaatteet, kukat, astiat jne menee minun tililtä - ja mies puolestaan ei omaltaan maksa sitten oikein mitään - ehkä siksi, ettei siellä paljoa ole. Olen silti viime aikoina ollut aika tiukka tässä yhteisen tilin lataamisessa, koska ostimme kesämökin ja hän lyhentää velkaansa ja yrittää sillä sanoa, ettei rahaa riitä muualle. En siis katso hyvällä sellaista silmän kääntötemppua, että hän maksaa oman osuutensa mökkilainaa ja minun piti mökistä kuitenkin maksaa jo oma osuuteni enkä sen lissäksi maksa hänen osuuttaan muista menoista. Eli ei tämä aina niin helppoa ole...

kummatkin maksavat mitä pystyvät, kummalla on kukkaro kassalla helpommin otettavissa maksaa. Laskuja tulee maksettua vähän sen mukaan kumpi huomaa laskupinossa erääntyviä laskuja. Eipä ole vielä koskaan tullut riitaa rahasta ja siitä kuka maksaa mitäkin ja kuinka paljon.



Ihme pihejä ukkoja teillä, en voi muuta sanoa. Eikö ole kauhea homma laskea, että kaikki menee sentilleen tasan....

tietyt laskut ja lainanlyhennykset menevät sovitusti, mutta minä haluan ostaa lasten vaatteet ja pienet tarvikkeet (koska minulle ulkonäkö ja laatu merkitsee enemmän kun miehelle). Mies maksaa harrastukset (tosin pieniä vielä) ja rheiluvälineet ja perheen lomamatkat.

En ymmärrä sitäkään, että molemmat kantavat palkkansa yhteiselle tilille, mistä kumpikin sitten ottaa mitä tarvitsee (haluaa).

Meillä miehellä isompi palkka, enkä edes kehtaisi vaatia häneltä puolikasta tiliä omaan käyttööni. Mieheni on vielä pihi, joka ostaisi aina edullisinta. Hän varmaan olisi murheen murtama, jos ostelisin hänen rahoillaan niinkuin omillani, hänelle kun pelkkä säästäminen tuottaa tyydytystä.

Tosin kaksoset ja vähän helponpaa taloudellisesti. Se maksaa, jolla on rahaa. Vuokraa ja autolainaa molemmat maksavat, jos tilillä on rahaa. Jos toisen tili on tyhjä, toinen siirtää sinne vähän. Kaupassa maksaa se, jolla on tilillä enemmän rahaa. Jos haluan jotain kalliimpaa, se vaatii molempien hyväksynnän, koska ne rahat ovat perheeltä poissa. Kummallakaan ei ole mitään "rahareikiä" joita toinen ei hyväksyisi, muuten tällainen ei toimisi.

Meillä on yksi käyttötili jonne menee molempien tulot. Meillä on täysin yhteiset rahat. Rahariitoja ei ole ollut koskaan. Jos ostamme jotain isompaa, keskustelemme siitä ensin.



Opiskelimme pitkään ja elimme köyhästi. Vuorotellen kävimme töissä. Myös lyhyitä työttömyysjaksoja on yhteiseloomme mahtunut molemmilla. Nyt minä olen kotona ja mies töissä. En tunne eläväni hänen siivellään, todellakaan. Pätkätyöläisinä palkka saattaa vaihdella työn mukaan: joskus minun joskus hänen suurempi.



Tämä systeemi toimii, koska rahankäyttömme on melko samanlaista. Mies kuluttaa omiin juttuihinsa ehkä vähän vähemmän kuin minä. Toisaalta mies haluaa meille aina asteen kallimmat autot kuin mitä minä kelpuuttaisin, joten siinä tuo kulutusero tasoittunee.



En voisi elää suhteessa, jossa on omat rahat. Minusta yhteiset rahat tarkoittaa syvempää sitoutumista, yhteisiä arvoja ja luottamusta toiseen.