Kuinka ennen pärjättiin kun oli 6-9 lasta

Aika käytettiin tekemiseen eikä kuten nykyään puhelimen ja television sarjojen katseluun. Maailma oli erilainen.

Vierailija kirjoitti:

 Ei minun läksyissäni kukaan auttanut, niskuroinnista sai selkäsaunan, vanhemmat eivät jääneet nukuttamaan lapsia iltaisin tai lukeneet iltasatuja jne. Ja tämä oli 90-luvulla. 

Varmasti on lapsia, joilla tuo tilanne on vieläkin. Minulla ei onneksi ollut yhtä ankeaa edes 70-luvulla. 

Vierailija kirjoitti:

Lapset menivät siinä sivussa. Varmaan isommat hoitivat pienempiään, ja jo ihan pienet saatettiin jättää keskenään. Ja ei varmasti silloinkaan jaksettu aina niin hyvin. Varmasti on äitejä yhtälailla väsyttänyt yö valvomiset, ja lapset saanut herkästi tukkapöllyjä yms. kun ovat vanhemmat ollut väsyksissä.

Ajattelen kauhulla omaa varhaislapsuuttani. Olin 3 v, veli 5 v ja sisko 7v. Oltiin kolmestaan koko päivä, kun vanhemmat rakensi rintamamiestaloa 30 km päähän. Sinne ei päästy mukaan, kun perheessä oli yksi pyörä,  jolla isä ja äiti tarakalla reppu selässä kulkivat työmaalle rakentamaan.

Asuimme joen rannassa ja muistan elävästi olleeni mahallaan laiturilla lumpeita keräämässä. 

Äiti sanoi, että saatte selkäänne, jos hukutatte itsenne😏. Selvittiin hengissä.

Ennen ne isommat lapset myös hoiti niitä pienempiä. Eli äiti ei hoitanut yksin ja isä oli töissä. 

Lapsethan oli aikalailla oman onnensa nojassa tuolloin. Pärjättiin kun oli pakko pärjätä, lapsikuolleisuus oli paljon suurempi. Talviaamuna mummoni tunkkasi tuvan oven kiinni takanaan kun lähti lypsylle. Lapset jäivät keskenään, iät 0-6.

Nykyään työelämä erilailla kuormittavaa. Äitinä haluan olla vapaa-ajalla lapsilleni läsnä, tuntuu ettei hetken aikaa levähtää..toki itsellä kolme lasta ja työt. Puolisolla pitkä työmatka, mikä syö yhteistä vapaa-aikaa.

Pakko oli jaksaa, ei ollut vaihtoehtoa

Myös muut sukulaiset ja isovanhemmat olivat yleensä siinä lähitaloissa tai jopa pihapiirissä. Nykyään eisekään ole enää samanlaista. Rankkaa oli varmasti ennen ja rankkaa on useilla nytkin. Niin se vain on.  Nykyään päihteet sotkevat enemmän ihmisten mielenterveyttä ja jaksamista. 

Lapset kasvoivat siinä sivussa. Vanhemmat teki työtä, ja lapset oli keskenään. 

Ei tuon ajan lapsille ollut äitiä antamassa vauhtia keinussa tai kuskaamassa jalkkistreeneihin. Uimaankin opettelivat keskenään. 

Vaatteita Ei vaihdettu joka päivä puhtaisiin .petivaatteita vaihdettiin harvemmin. 

Koulumatkat kuljettiin keskenään,  kun nykyään Vanhemmat kuskaa senkin matkan.

Isovanhemmat asui samassa pihapiirissä.

Lapsia kuoli paljon kotitapaturmissa, söivät jotain myrkyllistä, hukkuivat sadevesiämpäriin tai pihaojaan jne.

Erityisesti isosiskot olivat aikuisen vastuussa. Kodeissa asui usein 1-2 isovanhempaa ja pienessäkin talossa saattoi olla piika tai nuorempi, nk. pikkupiika. Myös huutomaislapsia käytettiin työvoimana.

Olen syntynyt 50-luvulla. Silloin oli tavallista, että lapsetkin auttoivat talon töissä varsinkin heinänteko- ja marjastusaikaan. Palkinnoksi vaikka viiden litran marjasaaliista sai uimareissun. Naapurin lapset tosin ilkkuivat meille, kun he pääsivät uimaan ilman työvelvoitetta. Talvella panostettiin koulunkäyntiin. Siihen vanhempamme meitä kannustivat, kun heillä itsellään ei ollut ollut mahdollisuutta kouluttautua, ja meistä kaikista lapsista tulikin korkeakoulutettuja. Koulua käytiin lauantaisinkin ja tunnen vieläkin sen tuoksun, kun käveltyäni viiden kilometrin koulumatkan 30 asteen pakkasessa avasin ulko-oven ja vastaan lehahti juuri leivotun mustikkapiirakan tuoksu.

Elämä oli yksinkertaista ja turvallista. Meitä lapsia ei koskaan jätetty yksin vaan otettiin mukaan esim. navettaan ja saunalle, kun äiti pesi pyykkiä käsin. Iltaisin vanhemmat lukivat meille lapsille iltarukouksen ja oli turvallista painaa pää tyynyyn. Olen edelleen kiitollinen vanhemmilleni turvallisesta lapsuudestani ja siitä että opin tekemään työtä. Piiskaa en ole koskaan saanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin lapsena usein tyhjässä vasikkakarsinassa kun vanhemmat olivat navetalla.  Keskenämme olimme pikkuveljen kanssa usein ilman valvontaa.

Olen syntynyt 1971.

Eivät vanhemmat jatkuvasti lastensa kanssa tuolloin olleet, harrastuksiin ei maalla lapsia kuskannut kukaan. Kirkonkylällä kyllä pelasivat pesäpalloa jne. mutta sivukyliltä ei treeneihin lapsia kuljeteltu. 

T: nimim. Assburger

70-luvulla lapsia ei ollut kuin 1-2 keskimäärin, ei 6-9...

 

Totta, meitä ei ollut kuin 2.

Kuitenkin kerroin esimerkin tukiverkostottaman pienen lypsykarjatilan arjesta.

Vierailija kirjoitti:

Mä vahdin minun 3-v serkkua pihaleikeissä, itse olin 5 ja siitä sitten eteenpäin siihen asti kun oli itse 5. Meillä päin oli joku sääntö, että 5-vuotias saa olla yksin ulkona.  Tänä päivänä lasuilmoitus jo yhdestä kerrasta. Miehen kotona on ollut 9 lasta. Vahnin ollut 16 nuorimmaisen syntyessä ja lapsia on vaadittu hommiin heti kun seisomaan nousevat. 

Minun 5-vuotias tyttöni oli mennyt luvallani kodimme ihan vieressä olevaan leikkipuistoon, niin siellä oli kuulemma jonkun toisen lapsen isä meinannut soittaa poliisin :D Nyt en enää sitten uskalla päästää yksin leikkipuistoon leikkimään, ettei tuu lasuilmoitusta seuraavaksi.

Vierailija kirjoitti:

Lapsia kuoli paljon kotitapaturmissa, söivät jotain myrkyllistä, hukkuivat sadevesiämpäriin tai pihaojaan jne.

Erityisesti isosiskot olivat aikuisen vastuussa. Kodeissa asui usein 1-2 isovanhempaa ja pienessäkin talossa saattoi olla piika tai nuorempi, nk. pikkupiika. Myös huutomaislapsia käytettiin työvoimana.

Tää on urbaanilegenda, jonka joku tutkija todisti vääräksi. Lapsi ei kuollut tapaturmissa suhteessa enempää kuin nytkään ns. normaalioloissa. Huutolaislapsia ei ole ollut lähes 100 vuoteen eikä heitä käytetty työvoimana enempää kuin omiakaan lapsia.

Lapsia kuoli sairauksiin ja tauteihin. Nykylapsia putoilee kaivoihin, vaikka äidit ovat vieressä.

Lapset ja lasten tarpeet laiminlyömällä, lapsityövoimalla.

Vierailija kirjoitti:

Elämä oli vaatimatonta, ei ollut niin paljon kaikkea mitä "olisi pitänyt" olla ja tehdä. Tehtiin se mikä oli välttämätöntä; kotityöt, navettahommat, lastenhoito. Ei tarvinnut sisustaa kotia ja hoitaa puutarhaa, johon oli malli otettu puutarha- ja sisustuslehdistä. Ei tarvinnut yrittää näyttää hyvältä ja seksikkäältä, kunhan kävi saunassa ja kampasi hiukset. Lapsia ei tarvinnut niin hirveästi kasvattaa ja treenata itsevarmoiksi pärjääjiksi, fiksuiksi kympin oppilaiksi. Lapset hoituivat siinä kaiken tohinan ohessa, isommat hoitivat pienempiä, mummot katsoivat pienten perään, kun asuivat lähellä, ehkä samassa taloudessa. Lapset kulkivat ja olivat myös paljon itsekseen.

Ei tarvinnut ehtiä salille ja jumppaan ja lenkille, töitä tehdessä tuli riittävästi liikuntaa. Seksileikit olivat siinä kun lauantai-iltana saunan jälkeen purettiin viikon paineet. Ei ollut aikaa vievää telkkaria tai nettiä, vapaa-aikana kyläiltiin ja samalla kudotti

Ei ole mikään pakko mennä zumbaan tai sisustaa, eikä (yrittää) elää kiiltokuva-arkea. Ne ovat valintoja, hyvä kirjoittaja. Totta on, että ennen oli enemmän yhteisöllisyuttä mutta en vaihtaisi nykyaikaa menneeseen mistään hinnasta: en halua pästä pyykkiä avannossa 30 asteen pakkasessa, en halua synnyttää 6-9 lasta enkä elää ilman nykymukavuuksia. Ennen kuoltiin nuorempina, lääketiede on kehittynyt valtavasti. Jos mies oli hakkaava alkoholisti, niin ei ollit turvakoteja eikä so.turvaa, siinä olit hellan ja nyrkin välissä kunnes kuolema armahti. Laskujen maksamista, veroasioita jne. varten piti lähteä kaupunkiin asioille. 

Menneestä haikaillaan vain hyviä asioita, mutta unohtuu ne huonot puolet. Kaikissa ajoissa on molempia, nykyisin vain ei enää osata arvostaa mitään. Kuinka moni on oikeasti vaikkapa nyt aamulla aamiaista syödessään arvostanut sitä hetkeä: että on ruokaa joka on puhdasta, sitä on riittävästi, olet turvassa ja lämmössä, sähköä ja vettä riittää, ulkona on rauhallista ja kaunista, ei sotaa, nälkää, hätää, kurjuutta. Noin 90%:lla maapallon asukkaista ei ole asiat niin hyvin kuin suomalaisilla. Ehkäpä antaa jotain perpektiiviä, kun katsoo vaikka dokkaria N-Saksasta, mitä tuska ja kärsimys oikeasti ovat. Osaa arvostaa sitä mitä itsellä on. 

Aiemmat sukupolvet saisivat hävetä miten huonosti ovat lapsia kohdelleet!! 

Meitä on iso serkkukatras, 40- ja 50-luvulla syntyneitä. Kokoonnumme säännöllisin väliajoin muistelemaan vanhoja aikoja. Paljon uuttakin olemme toisistamme oppineet, kun lapsuudessamme lankapuhelinkin oli harvinaisuus eikä autoja juurikaan ollut, joten yhteydenpito ja kuulumisten kysyminen ei ollut jokapäiväistä.

Me kaikki olemme samaa mieltä siitä, että yhteisöllisyys oli yksi parhaita lapsuusaikamme puolia. Taloissa asui useampia sukupolvia, mummuja ja pappoja ei kuskattu hoivakoteihin vaan he elivät vahvasti mukana lapsiperheiden arjessa. Koko kylä kasvattaa -periaate tunnettiin jo silloin, vaikka siitä on tullut trendikästä vuosikymmeniä myöhemmin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsia kuoli paljon kotitapaturmissa, söivät jotain myrkyllistä, hukkuivat sadevesiämpäriin tai pihaojaan jne.

Erityisesti isosiskot olivat aikuisen vastuussa. Kodeissa asui usein 1-2 isovanhempaa ja pienessäkin talossa saattoi olla piika tai nuorempi, nk. pikkupiika. Myös huutomaislapsia käytettiin työvoimana.

Tää on urbaanilegenda, jonka joku tutkija todisti vääräksi. Lapsi ei kuollut tapaturmissa suhteessa enempää kuin nytkään ns. normaalioloissa. Huutolaislapsia ei ole ollut lähes 100 vuoteen eikä heitä käytetty työvoimana enempää kuin omiakaan lapsia.

Lapsia kuoli sairauksiin ja tauteihin. Nykylapsia putoilee kaivoihin, vaikka äidit ovat vieressä.

Tämähän on puhdasta pötyä. Tapaturmakuolleisuus lapsilla oli vielä 50-luvulla yli 10-kertainen nykyiseen verrattuna. Miksi muuta väität???

No, hyvin huonosti. Kaikesta oli pulaa 

Minun äitini perheessä oli 7 lasta. Mumlo kertoi eläessään, että ei niitä tekemällä tehty niin montaa mutta eipä silloin pienessä lappilaiskylässä mitään kortonkikauppoja ollut. Lapsia tuli minkä tuli.

Mummoni kävi iltaisin siivoamassa pankkia ja muistaakseni kunnantaloa. Äitini oli jo ihan pikkutyttönä mukana seurana ja auttamassa. 

Ja kyllä silloinkin äitejä väsytti. Minusta tuntuu, että mummoni vain nukkui ja nukkui reilusti alle kuuskymppisestä elämänsä loppuun. Ei ollut ketään passattavana ja sai nukkua, niin hän sitten nukkui.