Äidille sakkoja 7-vuotiaan nipistämisestä.

mä löin lapsiani tänään tyynyllä. Hauskaa oli meillä kaikilla. Toivottavasti tulevat sitte sakkovanki äitiään kattoon.

Kun ottaa kiinni kädestä tai hihasta estääkseen ettei lyö pienempää sisarustaan. Ainakin tuo on joskus sanoanut, että ai, älä nipistä, kun kädestä nappaa kiinni ettei lyö toista. En tiennytkään, että siitä saa sakkoja. Tänäänkin yritti lyödä pölyimurin putkella pienempää. Ei ilmeisesti olisi väliin saanut mennä.

Ollaan puhuttu ja juteltu ettei saa satuttaa ketään. On käytetty jäähyä ja pidetty sylissä rauhoittumassa, mutta mikään ei auta.

Ja väliin ei saisi mennä ja sekin on rankaistava teko jos antaa isomman sisaruksen pahoinpidellä toista.

Tekee niin tai näin, niin aina tekee väärinpäin.

on se kumma kun mammat luulevat että lapsii olemaan satuttamatta muita kun häntä itseään saa kuitenkin satuttaa...

lasta ei todellakaan saa nipistää eikä läimiä. omani kunnioittavat minua samoin kuin minä kunnioitan heitä. läpsivää aikuista ei voi kunnioittaa.



ennen kuin sain omia lapsia, toimin "vaikeiden" lapsien parissa. varoiteltiin että ovat aivan mahdottomia, lyövät ja purevat ym tällaista. kertaakaan ei yksikään lapsi minuun kajonnut! joka ikisen konfliktin sain rauhoittumaan puheella tai holdingilla. eräs "mahdoton" 6-vuotias oli minussa kiinni kuin takiainen ja kertoi, ettei koskaan ole tiennyt että aikuinen voi olla lyömättä. ja että ihanaa kun voi vain olla aikuisen kanssa eikä tarvitse riidellä.



te joteka väitätte joidenkin lasten vain nyt olevan kovapäisempiä kuin toisten ja siksi tarvitsevan fyysistä kuritusta, olette yksinkertaisesti väärässä. minusta minulla on täysi oikeus sanoa tämän suoraan, sillä tiedän asian niin olevan. en ole yhtäkään "luupäistä", "mahdotonta" lasta kohdannut, joka ei ihan oikeasti ymmärtäisi puhetta ja järkeä.

Voin sanoa, että kun sisarukset oikein innostuvat tappelemaan ja riehumaan ja äidillä olisi muutama muukin asia hoidettavana, on joskus erittäin vaikeata ellei mahdotonta olla käymättä käsiksi johonkuhun tappelun osapuoleen. Tahallinen satuttaminen ei tietenkään ole tavoite, mutta itselleni on sattunut monta aivan vilpitöntä vahinkoa kun olen yrittänyt erottaa ilvesveljeksiä toisistaan. Olen kyllä itsekin heiltä saanut hoitoakin vaatineita vammoja, joten melkein tasoissa ollaan. Ainakaan he eivät ole minulta saaneet mitään näkyviä vammoja, vain ajoittaisia tönimisiä ja nipistyksiä. Ja verrattuna keskinäisiin kahinoihinsa, nämä ovat olleet niin vähäisiä että hyvä kun ovat huomanneet. Vankilaan kuuluisin tietty.

Oletteko pyytäneet heitä tukistamaan itseään? Meillä se on tepsinyt aika hyvin. Isompi on saanut tukistaa, nipistää ja purra itseään samalla tavalla kuin pikkusiskoa. On muuten mennyt vakavaksi kun on tajunnut, miltä se tuntuu.



Minä en vanhempana kävisi lapseen käsiksi opetusmielessä, lapsi kokeilkoon satuttaa itse itseään.

miltä pureminen ja lyöminen tuntuu kun harvase päivä toisilleen näitä tekevät. Ei siinä enää äidin vähän tiukempi puristus tai vaikka tyynyllä lätkäisy tunnu yhtään missään. Voi kun mullakin olisi pari kilttiä ja hiljaista eteensätuijottajatyttöä :-(

kannattais varmaan hankkia ammattiapua jos lapset vetävät muita perheenjäseniä turpaan niin että 'vammat vaativat hoitoa'.

ennen kuin sain omia lapsia, toimin "vaikeiden" lapsien parissa. varoiteltiin että ovat aivan mahdottomia, lyövät ja purevat ym tällaista. kertaakaan ei yksikään lapsi minuun kajonnut! joka ikisen konfliktin sain rauhoittumaan puheella tai holdingilla. eräs "mahdoton" 6-vuotias oli minussa kiinni kuin takiainen ja kertoi, ettei koskaan ole tiennyt että aikuinen voi olla lyömättä. ja että ihanaa kun voi vain olla aikuisen kanssa eikä tarvitse riidellä..

Vieraiden lasten kanssa maltin säilyttäminen onkin aivan eri juttu kuin omien. Työhön suhtautuu työnä ja siihen ei liity lainkaan niin suuria tunnelatauksia kuin omiin lapsiin. Itsekin olen oikea viilipytty töissä vaikka vastassa olisi kuinka haastavia ja hankalia lapsia. Mutta kotona pitkän päivän jälkeen, väsyneenä, nälkäisenä, kun neljävuotias tönii, puree ja raapii kaksivuotiasta kielloista, jäähystä ja uhkailusta huolimatta, niin kyllä minä ainakin ajoittain turvaudun siihen pieneen tukistukseen joka herättää pojan tajuamaan, että nyt meni homma överiksi. Ja niille joiden mielestä tämä on pahoinpitelyä, suosittelen tosiaan tutustumaan hieman suomalaiseen lastensuojelutyön arkeen.

Kyllä lapsen pitää tietää ettei esim vanhemmille aleta isottelemaan, ja ettei niihin käydä käsiksi. Saati pienempiin. Ja jotkut lapset vain tarvii saada omakohtaisen kokemuksen siitä miltä tuntuu kun isompi tekee jotain mikä ei ole sallittua. Siis pieksämistä en hyväksy minäkään, mutta esim tukkapöllyn ymmärrän. Hox, ei revitä hiuksia päästä sillonkaan.

Mutta tärekintä tässä onkin se että kun on tehnyt itse myös väärin, voi pyytää anteeksi. Pitääkin pyytää. Ja sitten sopia yhteiset pelisäännöt että enää tässä perheessä ei käydä toiseen käsiksi. Ja jos käy, niin mikä on rangaistus. Ja se ei saa olla se takaisin anto.

Meillä tämä on tepsinyt poikien kanssa. Ja sama pätee edelleen. Vanhin on 13v. Ei tarvi kun kohti kävellä ja sanoa että annatko siis luvan minullekin lyödä tai mitä nyt onkin sattunut.. Me kun sovittu että jos lyö tms, antaa luvan toiselle tehdä myös niin. Mutta, molemmat saa tässä tapauksessa sitten rangaistuksen. Ja koskaan ei ole tähän jouduttu. Aina tulee toinen osapuoli kertomaan mitä on tapahtunut vain jotta se toinen saa rangaistuksen. Meillä isot joutuu pesemään vessan, tai siivoamaan muuten jonkun tosi ällön kohteen jonka saa se muu perhe yhdessä päättää tilanteen mukaan.

Ja lopuksi pitää antaa hali ja anteeksi-pyyntö tyhmästä teosta. Kyllä, pojatkin pitää halata. Ja se on kova paikka! :) Vaikka muuten halitaan kovasti, mutta riitatilanteessa se on tiukka paikka.



Nuo ns kevyemmät rankkarit toimii kyllä pienille, mutta ei sitä ihan kaikille ole tehoa. Ja tosiaan hoidossa on kuitenkin vieraampi ihminen jolle ei kehtaa niin kiukuta kuin omalle äidille tai isälle. Joten ei voi sanoa että yksikään ei ole oikeasti luupää tms. Kyllä jotkut on niin tempperamenttisia että on ihan hirveitä vanhemmilleen mutta muille näyttää kilttiä ja ymmärtäväistä lasta.

Mutta totta siinäkin oli että puhumalla pääsee pitkälle. Tosi pitkälle. Mutta onko meillä kaikilla hermoja puhua!?

ole kyse siitä, että esikoinen saisi itkupotkuraivareita tai raivokohtauksia eikä lopettaisi kiusaamista. On kyse siitä, että esikoinen leikkii ihan nätisti keskimmäisen kanssa, mutta jos keskimmäisellä on muu kuin myötäilevä mielipide, hetken päästä hän itkee. isompi ottaa vahvemman oikeudella ilman mitään raivareita aina kaiken itselleen, käytännössä esikoinen tönäisee, repii lelun kädestä, tai ravistaa pienempäänsä. Kun saavun paikalle esikoinen leikkii rauhallisena lelullaan, ja keskimmäinen itkee valtoimenaan. Tänään esim neljä kertaa aamupäivän aikana. sitten taas jatketaan leikkejä, ja nuorempi hakeutuu toisen seuraan, koska ihailee tätä.

Muutenkin, minusta tuntuu, ettei esikoinen ole kovin empaattinen. Minua ahdistaa suunnattomasti, että keskimmäinen (kaikki lapset samaa sukupuolta) saa jatkuvasti köniinsä ja joutuu alistumaan esikoisen tahtoon ihan kaikessa.

Esikoinen on opettajan ja yleensä kaikkien aikuisten lellikki. Pärjää erinomaisesti koulussa, pianonopettaja kehuu määrätietoisuutta ja keskittymiskykyä.

Tuohan on ihan hyvä ajatus pyytää lasta tukistamaan itseään, mutta meillä lapsi kyllä kohauttaisi harteitaan ja sanoisin että Enkä! tai Mitä väliä. Ja uusin, joka saa minut hiljaa kiehumaan: keksivät jonkun leikin, ja keskimmäinen tekee juuri niin kuin isompi tahtoo. Kun keskimmäinen innoissaan sanoo että no niin nyt on minun vuoro olla siinä.... niin esikoinen harkitusti sanoo ... en enää viitsi, menen lukemaan aku ankkaa..... ja toinen itkee, ja sanoo, että teet aina näin..että leikitään vain sinun ehdoillasi...

Kyllä minä kovasti ihmettelen näitä lapsia, jotka uskovat kun kerran tai pari sanoo. En ole kovin montaa sellaista tavannut. Sen sijaan olen tavannut vanhempia jotka kieltävät kerran tai pari, ja sitten sulkevat silmänsä vaikka lapset tekevät kuitenkin oman pään mukaan. Myös tuttavissani, lto:issa on juuri näitä, ja ihmetteln sitä, ettivät näe omaa tapaansa käyttäytyä. Muka asettavat rajoja, ja sitten kun lapsi kolmannen kerran menee sen rajan yli, sopivasti heidän huomionsa kiinnittyy muualle....

Noin voikin tehdä kun on kyse jostain karkinsyömisestä. Mutta kun kiellän käyttämästä väkivaltaa keskimmäiseen ja vanhin silti ei usko, minun on todella vaikea sulkea silmäni.

Rattijuoppous on myös rikollinen teko, ja verovilppi. Maistissa ajamisessa on kuitenkin säilytetty tietty harmaa raja, kun raja on 0.5 tai 0.2. Tuohon lasten kurittamisen kriminalisointiin olisi kyllä minusta voitu sisällyttää hieman harmaasävyjä suomessakin, kuten muualla on.

Myös ns.holdingilla eli ottamalla väkisin syliin niin kauan että rauhoittuu.

Mutta et todellakaan saa näyttää vanhempana lapselle väkivaltaista käyttäytymismallia tukistamalla tätä "että se tietäisi miltä se tuntuu". Se on rikollinen teko.

käydessään hakemassa jäykkäkouristusrokotetta 3-vuotiaan puraistua peukaloon niin että veri valui, terveydenhoitaja kertoi että ei ollut todellakaan ensimmäinen kerta kun hänen kohdalleen oli vastaava tapaus sattunut. Ja mitähän apua arvelet ammattiauttajan voivan antaa toiselle ammattiauttajalle?

Kuinka selitetään kolmivuotiaalle, ettei vauvan pään tai selän päälle saa istua?

Oletteko pyytäneet heitä tukistamaan itseään? Meillä se on tepsinyt aika hyvin. Isompi on saanut tukistaa, nipistää ja purra itseään samalla tavalla kuin pikkusiskoa. On muuten mennyt vakavaksi kun on tajunnut, miltä se tuntuu.

Minä en vanhempana kävisi lapseen käsiksi opetusmielessä, lapsi kokeilkoon satuttaa itse itseään.

käydessään hakemassa jäykkäkouristusrokotetta 3-vuotiaan puraistua peukaloon niin että veri valui, terveydenhoitaja kertoi että ei ollut todellakaan ensimmäinen kerta kun hänen kohdalleen oli vastaava tapaus sattunut. Ja mitähän apua arvelet ammattiauttajan voivan antaa toiselle ammattiauttajalle?

Ikävää jos äiti nipistää tms, mutta eikö tässä yhteiskunnassa olisi vakavampiakin kohteita jos lastensuojelu huolettaa?

Esim. "vauvan selän päällä ei saa istua koska vauva voi kuolla jos niin tekee."

että nämä "lasta kunnioittavat" kasvattajat joutuisivat oikeasti pistämään rajat kunnon luupäälapselle, joka ei todellakaan usko puhetta eikä uhkailuja. Lelutakavarikko ja jäähypenkki kuulostavat lähinnä vitsiltä, joiden teho on käytännössä nolla kun lapsi on vähän kovempikalloinen. Noh, tämä oli varmaan provo.

Mäiskimällä se luulpään luu kovettuu vielä pahemmaksi. Rakkaudella kasvattaen taaseen ei niitä luupäitä synny.

Meillä ei ole vielä käyty käsiksi lapseen mutta lähellä on- uhmaamisen lisäksi valittaa ihan kaikesta, paiskoo leluja päin, läpsii meitä vanhempia jne. Ei varmasti kukaan ole kotihoidossa olevalle, ennen kiltille lapselle tuollaista opettanut!! Hänestä tuli ihan luupää pienessä ajassa ja vaikka koko ajan näytetään hyvää esimerkkiä, ei juuri auta. Tavarat lentelee päin, ei auta silitys ja selitys. Eilen meni ensimmäisen kerran kunnolla hermot kun toinen heittäytyi näyttävästi taaksepäin tuolissa, huitaisi puurokulhon kädellään niin että tulikuuma puuro lensi minun kädelleni ja lopuksi vielä töni minua pois kun yritin siivota puuroa siinä vieressä. Paiskasin kulhon lattialle ja sanoin kovaa että nyt riittää, minä en aio katsoa tuollaista joka helvetin aamu. Lapsi jäi istumaan hiljaa, mieheni tuli vahtimaan syömistä ja päivä meni huomattavasti paremmin.

Ai niin mutta eihän palsta mamma hae apua, koska mitään avun tarvetta ei ole...vaikka omat keinot on loppu

todella hyvä kirjoitus! Olen miettinyt juurikin tuota samaa, että onko oikeutettua,

että meillä 1v joutuu päivästä toiseen otamaan vastaan lyöntejä, potkuja, tönäisyjä, pään lattiaan hakkaamista, raapimista jne isommalta!? Isompi ei tuota peliä ole tähän päivään mennessä lopettanut ja sitä tapahtuu tauotta päivittäin. Missä menee se raja, että minun on äitinä näytettävä isommalle miltä tuo jatkuva kiusaaminen tuntuu ja esimerkiksi tukistettava häntä?

vai pitääkö tulevaisuudessa todellakin muuttaa toisen lapsen kanssa pois, jotta tämä saa elää normaalia elämää ilman päivittäistä väkivaltaa isobeljensä suunnalta. tässä on todellinen pähkinä purtavaksi.

Tervetuloa vaan kasvattamaan meidän lapsia pelkällä rakkaudella :D

että nämä "lasta kunnioittavat" kasvattajat joutuisivat oikeasti pistämään rajat kunnon luupäälapselle, joka ei todellakaan usko puhetta eikä uhkailuja. Lelutakavarikko ja jäähypenkki kuulostavat lähinnä vitsiltä, joiden teho on käytännössä nolla kun lapsi on vähän kovempikalloinen. Noh, tämä oli varmaan provo.