Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

~~SYYSKUUN SYDÄMET VK14~~

30.03.2009 |

Mukavaa uutta viikkoa kaikille!



Neppali: kiitos kuntosalivinkeistä!



Suffeli: Millaista työtä teet?



Minä oon viikkokausia pyöritellyt mielessäni näitä työasioita, ja ahdistaa vaan koko ajan enemmän.:-( Teen fyysisesti rankkaa työtä. Tällä hetkellä periaatteessa pystyn kaikki työtehtävät vielä hoitamaan, mutta helppoa se ei ole ja työpäivän jälkeen olen kuin jyrän alle jäänyt. Eniten kuitenkin pelottaa tuo minun selkä. Multa on selkä leikattu noin 10 vuotta sitten ja myös esikoista odottaessa oireili jossain vaiheessa niin, että vei lähes liikuntakyvyn. Joudun työssäni paljon kurkottelemaan, nostelemaan, kumartelemaan ja heittelemään. Osaan kyllä nostaa jaloillani, en selällä, mutta kaikissa asennoissa se ei ole mahdollista. Lisäksi mua vaivaa jatkuva päänsärky ja huimaus. MUTTA ennenkaikkea mua ahdistaa työpäivät. Itkeskelen vaan edellisen päivän ja olen masentunut ja enkä nuku töitä edeltävänä yönä. Syynä tähän varmaan on ei-niin-kovin myönteinen suhtautuminen työpaikalla raskauteeni. Tai lähinnän siihen että asia pitäisi siellä jotenkin ottaa huomioon. Olen kyllä sanonut mm. tuosta huimauksesta, mutta ei sitä otettu mitenkään huomioon. Kuitenkin pelkkä ajatus jo nyt sairauslomalle jäämisestä saa aikaan luuseriolon. Ja pelkään sitäkin että jos olen jo nyt jossain määrin masentunut, niin kuinka käy sitten kun vauva syntyy. Mitä ihmettä minun pitäisi tehdä?!?



Joku pohti kaverisuhteita raskausuutisen myötä. Itselleni kävi samoin esikoista odottaessa, mutta kun vauva syntyi, sain liudan uusia kavereita neuvolan mammaryhmän ja kerhojen kautta!



Nyt on ihanaa kun vauvan liikkeet tuntuu jo päivittäin ja mieskin jo tunsi ne vatsan päältä! Se sentään piristää muuten masentunutta mieltä!



Meillä oli muuten perjantaina puolivuotishääpäivä. :-) Minä lahopää tietysti unohdin asian, ihmettelin vaan kun tulin illalla kotiin että mistäs hyvästä nyt ruusuja.... Aargh! Ennenku tajusin. Mies on kyllä muutenkin ehdottomasti romanttisempi kuin minä. Ihana mies. :-)

Kommentit (21)

Vierailija
1/21 |
30.03.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

...ja syystä että tähystyksessä ei mtn hälyyttävää löytynyt ja et se on ennen kaikkea nyt ohi.Ihan mahtavaa:)



Kaneli84:tervetuloa mukaan vaan,vasta äskettäin sain minäkin aikaseks kirjautua ja kirjoitella että "uus" porukassa olen myös.Mä en käsitä et kuinka mun samanikäiset kaverit ei käsitä et ehkä emme kukaan bailaa koko elämäämme vaan jossain vaihees yleensä se perhe perustetaan ja varsinki ku ei olla mtn ihan tosi nuoria enää et tää on ihan luonnollista..enkä edes höpötä tästä raskaudestani kavereille jolleivat itse kysele koska en halua et saavat vaikutelman etten osaa muusta enää puhuakaan,eri asia on sit kaverit joilla jo lapsia ja jotka haluavat tietää tästä kaiken..noh..mut anyway,kyllä ne kai järkiinsä tulee mut ei varmaan ennalleen palaa välit. Ja maksamakkara on tosi jees,revin melkee peliverkkarit ku rupesin kaivelemaan maksamakkaraa kaapista ja kävi ilmi miehen perkule oli syöttäny sen koiralle :D



Santra1:olen normi rivipoliisi mut nyt siirrettiin toimistotöihin.Aika myöhään kyllä mut oon täs ollukin saikulla niin paljo et ei oo mua paljo töis näkyny :/

Muista et kannat sun vauvaa vaan sen kerran ja jos sinä et voi hyvin niin kyllä se sikiöönkin välittyy,esim.stressin kautta.Työ on kuitenki vaan työ,sun hyvinvointi on tärkeempää.Jos ei kerta pystytä/haluta järjestää helpompia hommia tms.ni saikkua vaan sitten on mun mielipide,onhan toi nyt jo törkeyden huippu jos työnantaja ei ota huomioon työntekijänsä raskautta.Silläkin on kuitenki vaihtoehtona pitää sut töissä järjestäen siedettävät työolot tai sit alkaa miettimään sijaista sun sairaslomille koska eihän siinä ole järkeä et ajaa ittensä ihan loppuun.Argh,vaikka en sun työpaikasta mitään tiedäkkään niin alko suorastaan veetuttaa.Tsemppiä!:)



Jaahas..jos lähtis tästä rauhottumaan ja tekemään jotakin sapuskaa.:)



Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

Terkuin:suffeli(jolla viikot poksuu huomenna 18+0,vauvamahaa kärsimättömänä odotellessa)

Vierailija
2/21 |
30.03.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tervetuloa minunkin puolestani kaikki uudet kirjautujat!

Ja hyvä, että Suffelilla on kaikki nyt kunnossa.



Nyt en ehdi sen enempää kirjoitella, mutta ajattelin kuitenkin ilmoitella, että mukana ollaan edelleen! En vain viime viikolla viitsinyt kirjoitella, kun oli niin negatiiviset tunnelmat. Jotenkin olin vaan ihan varma, että ei siellä mahassa ainakaan mitään elävää enää ole. Oireet loppuivat kuin seinään, ja kun vielä ei tunnu mitään eikä oikein näykään muuta kuin lihomista, niin on hysteerisenä ihmisenä helppo kuvitella vaikka mitä.

No, nyt on jo paremmat fiilikset ja neuvolakin ensi viikolla.



Joku puhui "aivottomuuden" tunteesta. Mustakin tuntuu, että olen välillä aika hajamielinen, ja ennen kaikkea on tosi vaikea keskittyä mihinkään (esim. työssä, jossa vaaditaan äärimmäistä keskittymistä).



Mutta mukavaa viikon jatkoa kaikille!



Pola 14+3 (kai)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/21 |
30.03.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

mulla meni koko viime viikko niin nopsaan etten kerinnyt tänne ollenkaan. Esikoinen täytti7v ja kuopus 5v, joten juhlia piti järkkäillä ja askarrella koristeita ym. Nyt on juhlat ohi, enkä ihmettele enää lainkaan, vaikka osa pitää noita HopLop synttäreitä, pääseehän siinä vanhemmat aika helpolla.



Luin teidän juttuja viime viikolta, ja juttua tais olla ainakin töistä. Mä kerroin töissä virallisesti raskaudestani, ja jopa mies pomoni oli jo asian huomannut. Muutenkin naispuoliset työkaverit on ottanut mun raskauden tosi kivasti huomioon. Meillä on töissä ilmoitettu myyräkuumeriskistä, mutta mut raakattiin heti pois niistä tehtävistä. Työ on myös fyysisesti raskasta, eli talvella heilun lapionvarressa lumitöissä, ja kesät lapionvarressa istutus hommissa. Paljon on tulossa myös kitkentää ja kivitöitä (Puutarhuri) Saa nähdä kuinka jaksan ahkeroida. Onneksi on pitkät kesälomat, joten ihan viime metreillä ei tartte töissä hikoilla.



Viime torstaina oli myös ylimääräinen neuvola, halusin kuunnella sydänäänet ihan varmuuden vuoksi. Kaikki oli hyvin, ja neuvolantäti ihmetteli mun vatsan kasvua. Jos ei ultra olis näyttänyt vaan yhtä tulokasta, hän olis arvellut vatsan kook perusteella kaksosia. Ehkä masun kasvu myöhemmin tasaantuu. Nyt vaan ihailen vatsaani lakkaamatta. Söpön pyöreä, mutta ei vielä tiellä. Ihanaa olla raskaana, nyt kun mun suurin km pelko on selätetty. Eihan tässä voi koko ajan pelätä, muuten menee koko ihana raskausaika ihan piloille.



Tervetuloa myös kaikille uusille tulokkaille



Positiivisena :))

Harakkahuttu 14+5

Vierailija
4/21 |
30.03.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Unohdin edellisessä viestissä kysellä, että mikäs se nyt taas olikaan se suljettu yhteisö. Josko joku voisi laittaa koordinaatit, niin voisinpa vaikka sinnekin tulla mukaan.

Kiitti!

Pola

Vierailija
5/21 |
30.03.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

En oo saanut aikaseksi pahemmin kirjotella, mutta jos nyt ees jotain nyt sais aikaseksi :) Kävin tänään neuvolassa ja kaikki ok <3 Mun paino oli PUDONNUT 2,5 kiloa kuukauden takaisesta!!! Syön kuiten normisti enkä oo laihkarilla, mutta taitaa noi meän nuoremmat teletapit imeä tästä mammasta mehuja aikasta hyvin ja tieten tää tulokas :) Ja oon jotain kuukauden verran ollu syömättä/minimoinu melkein olemattomiin juuston/leikkeleet leivän päällä, että josko silläkin ois jotain vaikutusta painoon...?! En tiiä! Olo on hyvä, mutta väsynyt - kuuluu kuvioon ;)



Uusille tervetuloa munkin puolestani :) Mukavaa saada lisää turinoita joukkoomme.



Nyt ei oo taaskaan toista ikkunaa auki enkä muista kuka se olikaan, joka puhui saikusta luuserifiiliksenä. Hus pois tollaset ajatukset vallan kokonaan - kyseessä on kuiten sun vauvasi ja sen mukaan on mentävä. Et saa potea yhtään huonoa omaatuntoa, jos on pakko jäädä sairaslomalle - on työnantajan häpeä, jos noin pahaa mieltä ja ylimäärästä ressiä sulle turhaan aiheuttaa. Ennemmin sairaslomalle hyvällä omallatunnolla, ko töissä puolikuolleena ja ressaantuneena. Tsemppiä aivan mahottomasti sulle :)



*Suffelikos* se kävi siellä tähystyksessä?! Hyvä, että kaikki oli ok =)



*Harakkahuttu* Hui, toi myyräkuume on aivan kamala tauti ja onneksi sut karsittiin pois hommista, joissa vaara se saada.



Ai joo, mun tekee koko ajan mieli jotain suolasta - ei hyvä, ei!

Vierailija
6/21 |
30.03.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

...Suffeli ja Amalia-Joel tsemppauksesta!! Ihan itku tuli kun luin teidän kirjoituksia. Tai no, yhtä itkuahan tämä on taas ollu koko päivä kun huomen pitäis mennä töihin. Mulla on keskiviikkona neuvola, ehkä mä nyt yritän ihan todella saada suuni auki siellä. Mutta Kiitos teille!!



Suffeli: Hienoa et tähystyksessä kaikki ok!



Santra + Mainio 17+2 (vauvamaha on ja näkyy!!)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/21 |
31.03.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Viimeks viikko sitten lukenu teidän kirjotuksia ja olen hiuka ulkona :)

Mutta eiköhän se tästä!

Tänään oli taas ylim. ultra ja lääkäri teki sitten oikein rakenneultran kun vauva on jo riittävän iso. Kaikki näytti olevan kunnossa ja paikallaan niinku pitääkin. Toinen rakenneultra on sitten se virallisempi, tulee ens kuussa. :)



Kyllä se masu tosiaan kasvaa :) Ja kuusi ultraa takana, ehkä tässä vielä hyvin käy?



Toivo maha-asukki 17+2

Vierailija
8/21 |
01.04.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Laitetaanpa viestiä etten ihan unohdu porukasta :-)

Ensinnäkin, pitää kadehtien kommentoida noita teidän neuvoloita! Meillä on täällä päin niin hirveän vähän käyntejä, että tuntuu että neuvolatätikään ei tule tutuksi. Esikoisen kanssa (pohjois-karjalassa) oli ihana neuvola, täällä tuskin tulee esim. mentyä näyttämään vauvaa neuvolatädille syntymän jälkeen. Tuttava saa lapsen ihan näinä päivinä, ja sanoi että sairaalassa saa olla 6h,jonka jälkeen kotiin...siis kun ei ole eka lapsi. Tietty jos jotain ongelmia niin tilanne toinen. Aika liukuhihna toimintaa, mutta toisaalta, ihan kiva tulla kotiin yöksi kun on isoveli täällä sitten odottamassa. Välillä vaan harmittaa tämä tapa miten raskauteen suhtadutaan täällä - "ei ole sairaus"ja menee omalla painollaan."



Mulla on pe rakenneultra, ja liikkeitä on tuntunut nyt viikon verran. Toivottavasti alkaa tuntua mahan päälläkin pian, saisi nuo miehetkin kontaktia vauvaan.

Maha on kasvanut, ja tuntuu kasvavan aina iltaa kohden :-) Painoakin on tullut jo 5kg ja jotenkin enemmän kaikkea pikkuvaivaa kun oli ekan kanssa. Liekö korkeampi ikä syynä?



Ikäviä noi työnantaja asenteet, ei muuta kun sairaslomalle jos siltä tuntuu. Siihen on oikeus (pakko kommentoida: meillä hirveän vaikeaa, vaikka lääkäri kirjoittais loman, niin paikallinen kela ei helposti suostu maksamaan...neuvolantäti heti ensimmäiseksi kertoi tämän. Onneksi en ole töissä)



Pe saan myös sairaalassa uuden kortisonipiikin jalkaan, niveltulehdus ei millään anna periksi ja nyt tuntuu että on pakko päästä ulos kävelylle ja aurinkoon päivittäin. Onneksi raskaanaollessa pääsee tuommoisiin hoitoihin hyvin (ettei ihan mene terv.huollon parjaamiseksi!)



Tulipahan vähän alakuloisen oloinen viesti, oikeasti on ihan hyvä mieli ja ihanaa kun alkaa maha näkyä!

Esikoiselle kerrottiin viikonloppuna ja nyt se miettii kauheesti kaikenlaista, esim että mun pitäis varmaan syödä pieni lusikka niin vauvan ois helpompi syödä mahassa. Sanoi kyllä päälle että se oli vitsi, ei kuulemma osaa vauva syödä vielä itse lusikalla, heh! Lapsen maailma on mahtava :-)



Syysbebis 17+5

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/21 |
01.04.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kirjoitellaan tännekin kun viime viikosta jäänyt vähän vähemmälle =)

Mukava on ollut lukea hyviä kuulumisia Teiltä kaikilta, ja liikkeitäkin alkanut aika monella jo tuntumaan. Painoa mulla tullut 2kg ja liikkeitä tuntuu ehkä muutama "hipaisu" päivässä, välillä pelkään onko vauva ollenkaan elossa (takana se kohtukuolema vieläkin kummittelee).

Ensi viikoksi varasin ultran yksityiselle, jotta pääsee kurkistamaan mitä masuasukille kuuluu.

Pahoinvointi on ainoastaan iltaisin, ja välittömästi ruokailun jälkeen mutta ikävä kyllä jatkuu näköjään edelleenkin



Maha alkaa näkyä, ja on täynnä mustelmia tuosta verenohennuspiikistä mitä päivittäin pistelen.



Tänne ei ihmeempää, nautitaan kevään tulosta ja yritetään pitää hermot kasassa näiden pelkotilojen kanssa.



Terkuin Choko 16+5

Vierailija
10/21 |
01.04.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onpa taas aikaa kulunut, eikä ole tullut kirjoiteltua.. en tiiä miks, mutta näyttäis muutenkin tää keskustelu laantuneen täällä hieman? Oliskos että on ainakin osalla alkanut vähän seesteisempi vaihe, jaksaa keskittyä mihinkin asioihin?Tai ainakin itellä tuntuu siltä. Ja ihanan keväiset ilmat vie ulkoilemaan! :)



Ihanaa lukea, kun monilla jo liikkeet tuntuu ja mahat kasvanut, ite kun tuun täällä jälkijunassa.. Myös rakenneultrat jo useilla häämöttää, ihan mahtavaa!



Oma olo on hyvä, ja välillä tuntuu jo että onko sitä raskaana ollenkaan?! Maha on edelleen vaan lihoneen näköinen ja liikkeitä tuskin tunnen vielä muutamaan viikkoon kun ekakertalainenkin oon.. Meenkin huomenaamuna neuvolaan kuunteleen sydänäänet, ettei tarvi turhia stressailla.



Mites muut, ootteko kokeilleet sitä konstia, että mies yrittää kuunnella sydänääniä vatsan päältä vessapaperirullalla? Me ollaan kokeiltu, mutta ei ainakaan vielä oo saatu mitenkään vakuuttavasti kuuluun.. :) tai siis niin mies sanoo, ettei oo oikeen varma kuuleeko vai ei, ja mää ihmettelen vieressä kun ei voi ite kuunnella.. ehkä se kotidoppler olis ollu meille hyvä hankinta!? ;)



Aurinkoista viikonjatkoa!



myym 14+3

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/21 |
01.04.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nyt tulee taas ihan omanapaista tekstiä, kun on vaan edelleen älyttömän paha olla.

Sain kun sainkin tänään neuvolassa suuni auki tästä ahdistuksesta ja masennuksen tunteesta. Tai, neuvolatäti kysyi että mitä kuuluu ja minä purskahdin itkuun siinä vaiheessa. No, sain kuitenkin kerrottua tästä ja hän oli hyvin ymmärtäväinen ja oli sitä mieltä että ei noin voi jatkua. Kirjoitti huomisen päivän sairaslomaa ja laittoi syyksi väsymys, ettei tarvii selitellä töissä mitään ihmeitä. Työpaikkani on siis pienen pieni perheyritys, jossa täysin ulkopuolisia työntekijöitä mun lisäksi ei ole kuin yksi. Työnantaja ja pomo on siis sama tyyppi. Mulla oli siis hemoglobiini 112 ja väsymys on kyllä ihan todellista. Ja sanoi sitten että varaa aika lääkärille. No, en päässy kuitenkaa heti varaamaan aikaa, kun tämä ihminen joka hoitaa nää jutut (yhden lääkärin tk) ei ollut paikalla. Ajattelin että menen iltapäivällä käymään uudestaan. Pääsin kotiin niin muutaman tunnin päästä tämä neuvolatäti soitti ja kertoi puhuneensa asiasta toisen terveydenhoitajan kanssa (miksi??) ja hän oli ollut sitä mieltä ettei tämä ole mikään syy jäädä sairaslomalle. Kirjoitti kuitenkin tuon huomisen päivän. Tämä toinen terveydenhoitaja oli ollut sitä mieltä että minun pitäisi vaan työpaikalla ottaa asia puheeksi ja pyytää siihen vaikka joku kolmas ihminen paikalle. Kenetkähän minä tuolla työpaikalla oikein pyytäisin??? Ja sanoi sitten jotenkin kautta rantain että mitähän se lääkäriin tuohon oikein sanoisi. Eli että minun ei pitäisi edes sitä aikaa lääkärille varata.



No, itkuksihan se sitten taas meni. Sanoin miehelle että menen huomennakin töihin ja yritän vaan kestää ja lopetan tämän "ruikutuksen". Mutta mies patisti varaamaan kuitenkin sen ajan. Ja ihmetteli vaan sitä että jos ihminen on masentunut niin vaikuttaako sairasloman myöntämiseen masennuksen syy. Jos syy on työhön liittyvät asiat, niin sairaslomaa ei saa??



Kävin sitten sen ajan varaamassa ja sainkin heti huomis aamuksi. Tämä lääkäri on kyllä ihana ihminen ja jos hän sitten on sitä mieltä et ei saikkua niin sitten ei. Sit vaan yritän jotenkin luovia muutaman kuukauden.



Niin, ja muuten tosiaan neuvolassa kaikki ok. Paitsi tuo hemoglobiini. Rautakuuri jatkuu.



Anteeksi itsekkäät ajatukset ja mukavia päiviä kaikille!!



Santra + Mainio 17+4

Vierailija
12/21 |
01.04.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Enpä ole taas aikoihin kirjoitellut, on muka ollut niin kiirettä. Kysyisin seuraavaa: onko teillä muilla ollut menkkamaisia kipuja tai jomotusta alavatsalla? Voiko olla vaarallista vai johtuuko esim. kohdun kasvusta? Sydänäänet kuuluu kyllä.



nanuuk rv17+0

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/21 |
01.04.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hei!



Nukuin 'päiväunet' tuossa seitsemän-kahdeksan välillä, niin nyt sitten valvotuttaa...höh.



Santralle heti pakko kommentoida: kuulostaa ihan kamalalta tuo sun terveydenhoitaja!! Eikö hällä ole mitään ymmärrystä? Toivon todella puolestasi, että lääkäri huomenna on fiksumpi ja kuuntelee oikeasti mitä sanot. Ja toivottavasti saat myös sairaslomaa kunnon pätkän. Eihän nyt yksi päivä vielä paljon auta, kun väsymys on niinkin rankkaa. Itse olin alkuraskaudesta viikon saikulla väsymyksen takia, eikä tarvinnut sitä mitenkään ruikuttaa. Lääkäri ymmärsi ja tuki sen sijaan että olis alkanut jotenkin syyllistää tms. Samoin sain viikon saikkua poskiontelontulehduksen ja antibioottikuurin takia. Lääke sekin väsyttää ja pyysin ihan suoraan koko viikon lomaa, että saan levätä itseni kuntoon. Ja kannatti! - Pidän sulle peukkuja huomenna!



Aika hauska juttu tuo vessapaperirullalla sydänäänten kuuntelu! :) En ole koskaan kuullut moisesta. Pitäisköhän kokeilla...



En muista kuka kirjoitti, että oireet tuntuneet rankempina kuin ekassa raskaudessa. Mulla ihan sama. Kaksi lasta on ennestään ja nyt tämä kolmannen odotus on käynyt huomattavasti enemmän voimille. Pahin huonovointisuus on onneksi takana, mutta väsyn edelleen helposti ja maha on jo melkoisen iso ja alkaa painaa ikävästi iltaa kohden. (Täytyy hankkia se tukivyö.) Pitäisi päästä päivälläkin pitkäkseen välillä. Jalkoja alkaa turvottaa ja pakottaa, jos ei saa nostaa ylös hetkeksi.



Liikunnat on jääneet vähiin, kun ei oikein jaksa enää illalla tehdä mitään. Aamut on sitä parasta ja energisintä aikaa - menevät tällä hetkellä töissä. Viikonloppuaamuisin sitten innostun helposti siivous- ja keväänlaittopuuhista, ja illalla huomaan väsyneeni liikaa (jos ei tule nukuttua päikkäreitä). Mjoo. Mieli silti aika hyvä nyt ja kesää odotellaan.



Liikkeet tuntuvat jo selvästi ja melkeinpä päivittäin. Ihana tunne. Eilen olin jo tuntevinani yhden potkun kädelläkin vatsan päältä - ihan varma en silti ole, kuvittelinko vaan.



Rakenneultraan on vielä jokunen viikko - yksi neuvolakäyntikin ehtii olla ennen sitä. Aika harvakseltaan noita tarkastuksia kyllä on, mutta tihentyväthän ne sitten myöhemmin.



Ehkä yritän tästä unille. Mukavaa ja 'potkurikasta' viikkoa kaikille! :)



Nurmeliini 17+4

Vierailija
14/21 |
01.04.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nanuuk: On mullakin ollut jomotusta / painon tunnetta alavatsalla, etenkin iltaisin. Ja sitäkin ikävämpinä tuntuu joskus sellaisia äkillisiä vihlovia kipuja - niitä usein yöllä, jos kääntää kylkeä varomattomasti. Sängystä noustessa pitää aina pönkätä kädellä ylös, ettei vaan repäise vatsalihaksilla. (Niillä aika olemattomilla sellaisilla... :) )

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/21 |
02.04.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Santra:

Kuulostaa kyllä aivan käsittämättömältä tuon neuvolan tädin toiminta! Ensin ymmärtää ja sitten menee puhumaan toisen hoitajan kanssa ja muuttaa mieltään täysin. Useimmin kuulee puhuttavan raskauden jälkeisestä masennuksesta, mutta myös raskauden aikaista masennusta on. Kun tilanteesi siellä työpaikalla on noin hankala ja alhainen hemoglobiinikin väsyttää (puhumattakaan kaikesta muusta raskauteen mahdollisesti liittyvästä väsymyksestä yms.), niin kyllä tilanteelle on jotain voitava tehdä.

Varmaankin voisi olla ihan hyvä, jos asiat voisi selvittää työpaikalla, mutta ei välttämättä vaikuta siltä, että se onnistuisi juuri tuossa työpaikassa, kun ymmärrystä ei ole tähänkään asti löytynyt!

Ja jos lääkäri sitä sairaslomaa kirjoittaa, niin ei todellakaan tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa! Oma ja vauvan terveys ensin, muut asiat sitten!

Itse jäisin ihan varmasti saikulle, jos tilanne olisi tuollainen eikä muuta ratkaisua olisi näköpiirissä. Tosin jos en mee töihin, en saa rahaa ollenkaan (freelancer), ja se tietty pakottaisi jaksamaan (ei ehkä hyvä pidemmän päälle).

Kaikesta huolimatta koita jaksaa!



Sitten muita asioita:

Miten saatte nukuttua? Mulla on nähtävästi mennyt yöunet kokonaan. Illalla ei tule uni, aamulla herää ennen aikojaan ja siinä välissä nään aivan kummallisia unia ja usein painajaisia. Ihan levoton meininki. Ja unissa on esiintynyt paljon sellaisia ihmisiä, joista en ole kuullutkaan viiteentoista vuoteen. No ehkä se liittyy tähän kaikkeen jotenkin.



Mitenkäs muut oireet, jos ei puhuta pahoinvoinnista yms.?

Musta tuntuu, että esim. tissit ovat palautuneet entiselleen eikä oikein muutakaan ole. Oli siis jälleen kerran pakko varata yksityiselle ultra, kun en millään pysty odottamaan toukokuun puoleen väliin.

Tiedän, olen vähän ylihysteerinen, mutta kuten aiemmin on tullut todettua, tämä raskaus ei onnistunut kamalan nopeasti, enkä ensikertalaisena tiedä muutenkaan, millaista on. Ja kun esim. netistä saa lukea niin paljon kaikkia ikäviä tapauksiakin. Kunpa kasvaisi jo maha kunnolla (siis muutenkin kuin vain lihomisen takia) ja alkaisi liikkeet tuntua, niin olo olisi aivan toisenlainen!

Anteeksi tilitys!



Mukavaa loppuviikkoa joka tapauksessa kaikille!



Pola (virallisen laskun mukaan) 14+6

Vierailija
16/21 |
02.04.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täällä ollaan taas hyvillä mielin! Kävin neuvolassa kuuntelemassa sydänäänet ja hienosti kuului. Helpottunut olo!



Pola, kuulostaa tosi tutulta sun mietteet, ekakertalaisena myös jännitän ja stressailen kaikesta.. (mulla se keskenmeno takana..) Parempihan se on käydä vähän useammin tarkistamassa, että kaikki on ok, kuin miettiä niitä yksinään! Senpä takia määki kävin ne sydänäänet kuunteleen ja neuvolan täti toivotti tervetulleeksi kuunteleen niitä aina kun vaan haluaa! Ehkä sääki voisit käydä niitä kuunteleen teidän neuvolassa, ettei aina tarvis ultraan?! Vaikka onhan se ultra paaaaljon kivempi! :D



Santran neuvolan täti kuulostaa niin kamalalta, että aivan verenpaine nousee kun tuota miettii. Toivottavasti lääkäri on mukava, ja meet tottakai käymään lääkärissä, kun kerran terveydenhoitaja on tuommonen! Toivottavasti kaikki kääntyis parempaan suuntaan sekä töissä että neuvolassa, eihän tuommosessa tilanteessa voi yhtään nauttia raskaudesta. Tsemppiä tuhannesti!



Nukkumisesta, mulla on kans muuttunu nukkuminen ihan kokonaan. Oon normaalisti "hyvä nukkuja", ei mitään ongelmia, en heräile, en käy vessassa, yms. Noh, nyt saan kyllä illalla unen helposti, mutta vähintään kerran yössä täytyy nousta pissalle, ja janottaa myös öisin ihan hirveesti. Jos nousen pissalle aamuyöstä, on tosi vaikeaa saada unta uudestaan. Ja unet on täälläkin tosi outoja, ei niinkään painajaisia, mutta omituisia!



Mahan kasvua odotellessa...



myym 14+4

Vierailija
17/21 |
02.04.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitos vaan tsemppauksesta!

Hyvä, etten ole ainut.

Päätinkin jo, että tästä lähtien menen vaan neuvolaan, jos tällainen olo vielä pahasti iskee - jos vaan sinne pääsee. Ruuhkaista tuntuu olevan, enkä haluaisi "turhaan" häiritä. Ehkä maksan mieluummin itse, kun mitään todellista syytä ei ole (esim. verenvuotoa). Mutta eihän tässä ole meillä enää montaa viikkoa siihen, kun pitäisi liikkeidenkin tuntua ja sitten jo rakenneultrakin häämöttää :)



Mukavaa päivää!



Pola

Vierailija
18/21 |
02.04.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla vaatehuoneiden siivous operaatio menossa, joten en koneelle juuri jouda. Surutta heitän kaikki turhan pois - kirpparille tai kierrätykseen. Miten ihmeessä sitä tavaraa kertyykin aina niin paljon...?! Oma olo on hyvä, paitsi väsyttää aina iltasin tod paljon - kyllähän noi kaks nuorempaa verottaa tästä mammasta osansa, ettei kaikki oo masukin syytä ;)



Oi *Syysbebis* pääsee huomenna jo rakenteeseen, ihanaa! (vähän kade täällä :)



*Myym* Varmaan palstan hiljeneminen osittain johtuu siitä suljetusta yhteisöstä ja osittain taas tän kevään takia, ko silloin yleensä iskee kaikki uudistamisvimmat ja sisustamissyynäkset. Ja tosta vessapaperitötsä jutusta oon kyllä kuullut, mutten koskaan testannut. Eipä ko ollaanpas, mutta ei kuulunut mitään, miehelle siis.



Voi *Santra* Nyt kuule et yhtään alan itteäs moittimaan! Haet hyvillä mielin sitä sairaslomaa ja vaikka kuinka pitkään, jos tarve vaatii. Masentuneisuus raskausaikana on tavallista ja voi synnytyksen jälkeen nousta uudelleen esille synntyksen jälkeisenä masennuksena, MUTTA pääpointtini tässä on nyt se, että sie ite tunnistat itessäsi noita piirteitä ja oot lääkäriin menossa - se on tärkeintä! Sitä kautta saat apua, hoitoja ja tuntemuksiisi vahvistusta. Ei ole mikään häpeä sitä myöntää, vaan se on VAHVUUTTA! Sulla on sitä todella paljon! :) Ja puhumiseen työpaikalla - sun ei tartte selitellä siellä YHTÄÄN MITÄÄN sun oloistasi eikä ne ole minkään irtisanomisen peruste. Menet lääkäriin, saat sairaslomalapun ja asia sillä selvä. Ja jos olet liitossa, nii sieltä saat apuja, jos alkaa menee asiat hankalaksi työpaikallasi. Päivä kerrallaan ja sen mukaan aina menet *suuret halaukset sinulle*



*Nanuuk* Ihan on kohdunkasvukipuiluja, ei pahempaa :)



*Pola* Muistan itekkin edellisistä ootuksista (ei siis tartte olla ensikertalainen), että pelästyin, ko oireet loppuivat eikä ipana vielä itestään pahemmin ilmotellut. Aattelin tieten olevan jotain vialla ja menin yksityiselle ultraan selvittämään asian, jossa kaikki ok. Mee tosiaan nlaan kuunteleen <3äänet ja hei! Elä aattele, että meet turhaan. Ne on töissä siellä ihan sua varten! Mulle sanottiin kerran synnärillä, että parempi tarkistaa, ko katua ja sen mukaan oon aina mennyt, jos jokin epäilyttää...



Ja meikäläinen nukkuu yöt, ko tukki! Toi valvominen tulee sitten loppuraskaudessa.



Jahas, nyt toinen tytöistä heräs päikkäreiltään, sopivasti sain tän valmiiksi :) Mukavaa olotilaa kaikille :)

Vierailija
19/21 |
02.04.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

että hysteeristä sorttia olen. Eli kaikki oli lääkärin mukaan kunnossa. Oli myös asukki ottanut pienen kasvupyrähdyksen, kun tähän asti olen huolehtinut siitäkin, että toukka on aina ollut niin pieni (eikä voi olla kovin paljon heittoa viikoissa, pari päivää korkeintaan).

Kyllä se on nyt pakko vaan uskoa, että siellä joku on kotona ;-)



Kiitokset myös Amalia-Joel tsemppauksesta!



Pola

Vierailija
20/21 |
02.04.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

...tuhannesti kaikille tsemppauksesta! Olette ihania!



Kuten myös lääkärini. Kuunteli, ymmärsi ja ihmetteli. Siis pomon käytöstä. Ehdotti sairaslomaa, epäröin vieläkin, kun aloin sitten miettiä, että kun menen takaisin töihin sairaslomalta, tilanne on entistä pahempi. Lääkäri sanoi siihen, mutta kun sä et mene takaisin. Kirjoitti kuukauden sairaslomaa ja sitten jatketaan aina kuukausi kerrallaan. Syyksi kirjoitti raskausajan väsymys ja uupumus. Hän sanoi, että jo pelkästään tuon alhaisen hemoglobiinin ja huimauksen takia mun ei pitäisi tehdä tuollaista työtä. Ette usko miten helpottunut olo on nyt!!!

Tulin itkien kotiin, mies luuli että nyt on jotain todella huonosti. Olin vaan niin älyttömän helpottunut! Ja niin on mieskin nyt.



Tuosta terveydenhoitajasta lääkäri sanoi että on nuori ja melko kokematon. Käski vaan unohtaa sen puheet.

Ohjeeksi sain nauttia raskaudesta, liikkua, nukkua ja syödä hyvin, pitää huolta itsestäni, maha-asukista ja perheestä ja parisuhteesta.



Ei mulla silti ole mitenkään ruusunpunaiset kuvitelmat tulevien viikkojen tai kuukausien suhteen, koska eihän tämä väsymys hetkessä katoa. Mutta olo on onnellinen ja helpottunut ja kaikki näyttää muutenkin valoisammalta!



En ole minäkään koskaan kuullut tuosta vessapaperirullajutusta, ehkäpä täytyy testata..:-)



Siivous ja sisustusvimmaa podetaan täälläkin! Mies sanoikin että mun pesänrakennusvietti on tainnu jo herätä. Että eikös se yleensä siellä lopumpana raskautta.. Mut me saatiin vihdoin tuvan remppa valmiiks ja nyt on ihana laittaa verhoja ikkunaan yms.



Oikein ihanaa ja aurinkoista viikonloppua kaikille!!!



Santra + Mainio 17+5