Miten kukaan nainen voi vastustaa subjektiivista päivähoito-oikeutta?
En ole tähän päivään saakka ymmärtänyt miten kukaan nainen tai varsinkaan äiti voi haluta leikata omia etuuksiaan?
Valaiskaa please mitä on taustalla?
Kommentit (142)
Tuo on kanssa hyvä perustelu, kun tätä Suomen hoitosysteemiä verrataan muihin. Mikään ei liity tähän ja mistään muusta ei voi samana päivänä puhuakaan. Olen joskus viitannut ystäväperheeni kokemuksiin toisessa Euroopan maassa (missä mennään viimeistään 4-vuotiaana sinne "kouluun") niin se tyrmätään heti että tuo ei liity tähän mitenkään ja siitä on turha puhua.
Suomalaiset on niin järjettömän mökkiläisiä, ei voi muuta sanoa.
On meilläkin lapset viihtyneet hoidossa, ikinä eivät ole itkien sinne lähteneet. Toisaalta jos on ollut mahdollisuus jäädä kotiin, se mahdollisuus on aina käytetty, eivätkä lapset ole ikinä ruvenneet itkemään, että haluavatkin hoitoon. Vanhemmat lapset ovat vielä isompinakin muistelleet mukavia vauvaloma-aikoja, jolloin ei ollut kiire mihinkään ja puuhailtiin yhdessä kaikkea kivaa.
Mistä päästään tuohon vauvanhoidon katseluun. Mikä sen aiheuttaa, että kaikilla on nykyisin vauvavamma: ei päästä mihinkään neljän seinän sisältä, kun vaan imetellään aamusta iltaan? Jotain on pahasti pielessä, varsinkin kun tuoreen tutkimuksen mukaan imetystulokset jäävät pahasti suosituksista - lapsia täysimetetään 1,7 kk suositetun 6 kk:n sijasta. Ilmeisesti iso osa vauvaperheistä tarvitsisi päiväohjelman personal trainerin opettamaan, miten asiat saa sujumaan ja myös isommille lapsille, ulkoiluun ja harrastuksiin jää aikaa.
Tässä tapauksessa äidin.
oikeasti tämäntyyppinen vouhotus on joskus niin käsittämätöntä. Ihan sama mitä mieltä lapset mistään ovat, pääasia että ovat kotona katsomassa vauvanhoitoa.
t keskustelunne ulkopuolelta
on usein kyse siitä, että äiti aikoo palata pian äitiysloman jälkeen töihin. Tällaisessa tilanteessa on minusta kiistatta lapsen etu, että saa lapsi jatkaa tutussa päivähoitopaikassa tuttujen kavereiden kanssa sen sijaan että äidin äitiysloman ajaksi vaihtaisi johonkin kerhoon ja sitten taas äidin palattua töihin kenties taas uuteen hoitopaikkaan. Joka tapauksessa uuden perheenjäsenen syntymä on iso muutos lapsellekin. Miksi pitäisi rikkoa koko kuvio, tutu rutiinit ja sosiaaliset suhteet? Turvallisuutta luo, että joku asia säilyy. Hoitopäivien pituus varmasti joka tapauksessa lyhenee ja luultavasti myös hoitopäivien määrä vähenee, jolloin lapselle jää myös runsaasti aikaa olla äidin ja uuden pikkusisaruksen kanssa.
Luulenpa myös, että äidit, jotka eivät pidä pitkiä hoitovapaita katsovat oikeudekseen käyttää verovaroin kustannettuja palveluita myös äitiysloman aikana. Hehän niitä verovaroja taas töissä ollessaan kerryttävät.
Ei oikeaa keskustelua voi kuitenkaan ihan puhtaalla mutu-tiedolla käydä.
Se, että sinun päässäsi asiat ovat noin, ei tarkoita että niin olisi todellisuudessa.
Yksityislääkäriltä kyllä saa lähetteen nopeammin erityissairaanhoitoon, mutta siellä joutuu sitten taas odottamaan. Erityissairaanhoitoa ei kuitenkaan ole yksityisellä puolella joka asiaan tarjolla.
Edellinen valittaa, kun diagnoosien saaminen arvauskeskuslääkäreiltä kestää kuukausikaupalla. Yksityiseltä sen varmaan saisi paljon nopeammin. Sama on leikkausjonojen kanssa: yksityiseltä operaation saa suunnilleen kun kävelee ovesta sisään, julkisella puolella jonotetaan.
äityis/vanhempainloma-ajan niin maksaisin sen päivähoitomaksun mutta pitäisin lapsen kotona. 88
Minä taas en verorahoillani halua kustantaa kenenkään sossupummin elantoa, en vanhusten hoitoa enkä ylipainoisten sairauksien hoitoa. Kyllä nappaa etten voi korvamerkitä maksamiani veroja virikelasten hoitamiseen... Näin se vain kuitenkin menee. Nyt en enää tällä palstalla käy tuhlaamassa aikaani..
Toivottavasti dementikkojen hoito lopetetaan niin voidaan kaikki me kotona lojuvat av-palstalla aikaansa tuhlaavat äidit ottaa virikelastemme lisäksi esim. dementoituneet vanhempamme myös hoidettavaksemme. Miksi niitä yhteiskunnan varoin pitäisi hoitaa, kun kerta rintaperillisensä hengaavat vauvan kanssa kotona tekemättä mitään. Siinähän ne 5-vuotiaatkin saisivat ikätasoistansa seuraa kotiin ja äiti työtä.
on verovarojen väärinkäyttöä kustantaa pitkät hoitovapaat, jolloin parhaassa työiässä olevat yhteiskunnan varoin kalliisti koulutetut naiset ovat kotona sen sijaan, että olisivat tuottavassa työssä. Mutta moniko näistä silti nousee vastustamaan kotihoidontukea?
Luulenpa myös, että äidit, jotka eivät pidä pitkiä hoitovapaita katsovat oikeudekseen käyttää verovaroin kustannettuja palveluita myös äitiysloman aikana. Hehän niitä verovaroja taas töissä ollessaan kerryttävät.
tarvinnut valittaa, että en voi lapsilleni mitään. Välit ovat hyvät ja tunnen heidät hyvin, koska olen heidät itse kasvattanut.
Myös murkkujen kanssa ei ole tarvinnut taistella ja valittaa, että ; en voi niille mitään. Minkäs niille nyt voi kun ne vain menevät ja ei ne mua kuuntele.
niin ei tässäkään ole väliksi. Tökkikää niitä valtuutettujanne ja vaatikaa sitä uimahallia. Valtuutettujen opintomatkoilla taas ei jäähallia pystytetä. Ja on hyvä, että ne valtuutetut käyvät oppimassa uusia ideoita asioidenhoitoon. Joku valpas ihminen vaan seuraamaan, minne ne matkat kohdistuu, niin golflomat jäävät vähemmälle.
Paitsi että se on juuri noista syistä suurta tuhlausta, se myös heikentää naisten asemaa työmarkkinoilla (miehethän eivät juuri näitä vapaita käytä). Pitkät hoitovapaat vaikuttavat sekä naisten työnsaantiin että palkkatasoon ja myös määräaikaisuuksien käyttöön. Työnantajan kannalta on suuri riski palkata hedelmällisessä iässä oleva nainen, kun pelkona on se, että työntekijä jää kolmeksi vuodeksi kotiin ja työpaikka pitää kuitenkin säilyttää tämän ajan. Ja kun niitä lapsia voi tulla useampikin.
on verovarojen väärinkäyttöä kustantaa pitkät hoitovapaat, jolloin parhaassa työiässä olevat yhteiskunnan varoin kalliisti koulutetut naiset ovat kotona sen sijaan, että olisivat tuottavassa työssä. Mutta moniko näistä silti nousee vastustamaan kotihoidontukea?
joten he itse kyllä kuormittavat veronmaksajia paljon enemmän.
Eikä kaikki kotona lapsiaan hoitavat myöskään ole tulottomia. Minullakin oli koko 6 vuoden ajan ihan normaalit tulot. Tein töitä kotoa käsin.
vauvan syntymän jälkeen. Jokuhan halusi syitä tietää?
Asuimme maalla ja vieläpä paikassa jossa tosi vähän lapsia. Tiesin palaavani työelämään takaisin 1,5v jälkeen. Pelkäsin, että jos ottaisin pois lapseni pph:lta, kunta päättäisi että pph:a ei tarvita enää alueellamme ja kun palaisin töihin, joutuisin viemään lapset 20 km.n(!!!! totta näin maalla!!) päähän päiväkotiin. Tällä pph:lla oli vain 3 muuta lasta hoidossa, hekin vain satunnaisesti. Mitään "jonoja" hänelle ei ollut.
Näin ihan hyvänä asiana että kävivät pph:lla niin saivat samalla leikkiä noiden muiden lasten kanssa. Muuten emme juuri noita muita lapsia tavanneet koska asuivat ihan eri suunnassa kuin me. Maalla asuessa ei ollut naapureilla lapsia.
Nuorin lapsenikin pääsi sitten tämän pph:n luo vielä vuodeksi hoitoon, sen jälkeen hänen palvelunsa lopetettiin ja jouduin viemään nuorimmaisen 10 km:n päähän ryhmikseen. Esikoiset olivat jo eskarissa.
Vapaapäivinä kävimme joskus kuntakeskuksen leikkipuistoissa mutta ei siellä koskaan ketään muita leikkimässä ollut. Ja jos oli niin ei niistä mitään kaverisuhteita olisi lapsille muodostunut. Kaverisuhde luodaan vain jos saa sitä kaveria nähdä säännölliseltä pohjalta.
Tällä perusteella olisi siis halvinta, että kaikki lapset hoidettaisiin kotona kouluikään asti, eivätkä naiset menisi ollenkaan töihin, niinkö? Päivähoidon voisi tarpeettoman lakkauttaa.
kotihoito tulee paljon halvemmaksi kuin päivähoito, joten he itse kyllä kuormittavat veronmaksajia paljon enemmän.
Eikä kaikki kotona lapsiaan hoitavat myöskään ole tulottomia. Minullakin oli koko 6 vuoden ajan ihan normaalit tulot. Tein töitä kotoa käsin.
En ollut superäiti, perusäiti vain.
Ja asuinpaikka on oma valintasi, ei veronmaksajien syytä.
näyttää tekevän naisista katkeria, kateellisia, empatiakyvyttömiä ja yksisilmäisiä.
Paitsi että se on juuri noista syistä suurta tuhlausta, se myös heikentää naisten asemaa työmarkkinoilla (miehethän eivät juuri näitä vapaita käytä). Pitkät hoitovapaat vaikuttavat sekä naisten työnsaantiin että palkkatasoon ja myös määräaikaisuuksien käyttöön. Työnantajan kannalta on suuri riski palkata hedelmällisessä iässä oleva nainen, kun pelkona on se, että työntekijä jää kolmeksi vuodeksi kotiin ja työpaikka pitää kuitenkin säilyttää tämän ajan. Ja kun niitä lapsia voi tulla useampikin.
on verovarojen väärinkäyttöä kustantaa pitkät hoitovapaat, jolloin parhaassa työiässä olevat yhteiskunnan varoin kalliisti koulutetut naiset ovat kotona sen sijaan, että olisivat tuottavassa työssä. Mutta moniko näistä silti nousee vastustamaan kotihoidontukea?
En ollut superäiti, perusäiti vain.
Olit typerä ja/tai pihi. Eväsit lapsiltasi laadukkaan varhaiskasvatuksen.
Muuten olisi ihan hyödyllistä ottaa selvää, miten muualla asioita hoidetaan. Olet oikeassa mökkiläisyydestä. Jos täällä uskaltaisi sanoa, että amerikkalainen koulusysteemi on osin paljon parempi kuin suomalainen, niin kyllä siitäkin kivet lentelis.
Tuo on kanssa hyvä perustelu, kun tätä Suomen hoitosysteemiä verrataan muihin. Mikään ei liity tähän ja mistään muusta ei voi samana päivänä puhuakaan. Olen joskus viitannut ystäväperheeni kokemuksiin toisessa Euroopan maassa (missä mennään viimeistään 4-vuotiaana sinne "kouluun") niin se tyrmätään heti että tuo ei liity tähän mitenkään ja siitä on turha puhua.
Suomalaiset on niin järjettömän mökkiläisiä, ei voi muuta sanoa.
syystä, että minusta päivähoito on tarkoitettu työssäkäyvien ja opikelijoiden lapsille.
Sosiaalitapauksille ja kotihoidossa oleville kuntien pitäisi toki järjestää asianmukaisia kerhoja ja toimintaa. Ei niiden lapset tarvitse kokopäivähoitoa ainakaan.
Tuttavani on kotona vauvan kanssa ja vie isommat lapset silti päivähoitoon (siis ovat siellä 8h päivässä), ja valittaa ettei ole omaa aikaa mihinkään. Siis ei se vauvan kanssa oleminen nyt niin raskasta ole (itsekin kehuu kuinka helppo vauva heillä on). Minusta ainakin olisi tylsää jos esikoiseni olisi päiväkodissa ja minä pienemmän kanssa kotona.
Mä en ymmärrä ajatusmaailmaa, että lapset pitää olla pois jaloista. Jos lapsia hankkii, niin eikö heidän kanssaan kuuluu sitten se aikakin viettää, eikö ne ole osa sitä elämää.