Ylipainoisista saa väärän kuvan laihdutusohjelmista yms.
Musta tuntuu että luonnostaan suht hoikat kuvittelevat että ylipainoiset syövät niin kuin telkkarin laihdutusohjelmissa, siis tyyliin ihan järjettömiä määriä roskaruokaa, pizzaa ja välipalaksi HK:n sininen, sipsi- ja karkkipussi jne.
Mä ite painoin vielä viime vuonna reilu 100kg (nyt 25kg vähemmän). En kuitenkaan ole koskaan syönyt niin kuin ohjelmissa syödään. Söin ihan normaalia työpaikka- ja kotiruokaa, en käyttänyt ruuissa kermaa enkä rasvaa vaan yritin tehdä terveellistä ruokaa, söin salaattia jne. mutta annoskoot oli minulla hieman muita suurempia. Ei mitenkään paljon suurempi mutta söin ehkä pienen kauhallisen enemmän kuin vierustoveri, otin kaksi leipää kun toinen yhden jne. Pari kertaa kuussa saatoin syödä pizzaa tai hampurilaisaterian. Viikonloppuisin söin karkkipussin ja joskus sipsejäkin mutta en todellakaan päivittäin. Lihoin noin 3kg vuodessa, eli en nyt mitään kovin kauheaa. Mutta 10 vuodessa se olikin sitten jo 30kg.
Jokin aika sitten kuulin kun yksi työkaveri sanoi ylipainoisesta työkaverista että se ei varmaan ehi tekemään kotonaan mitään muuta kuin syömään kun ei täällä kehtaa (kun töissä ei syönyt mitenkään huomiota herättävän paljon) ja arveli että varmaan vähän väliä käy vessassa syömässä suklaapatukoita.
Ohjelmista saa mielestäni sen kuvan että ihminen on ylipainoinen sen takia että ahmii pelkkää rasvaa ja epäterveellistä ruokaa. Toki ymmärrän että sinne otetaan ne pahimmat esimerkkitapaukset. Aika lyhyt ohjelma olisi esim. minun tilanteessani tullut kun juontaja olisi sanonut että syöt aika oikein, mutta annoskokoja pitäisi hieman pienentää ja viikonlopun karkki- ja sipsipussi pois.
Huomaan että itsekin yleistän että englantilaiset ylipainoiset syövät pelkkää uppopaistettua ruokaa, olen saanut sen kuvan että siellä kouluissakin tarjotaan ainoastaan sellaista ruokaa (toivottavasti ei pidä paikkaansa vaikka pahoin pelkään). Mikä siis on totta? En tiedä mutta kyllä tv muokkaa varhvasti mielikuvia.
Kommentit (162)
on yksilöllinen ja sen voi mittauttaa. Voihan olla että peruskulutus on tosi pieni ja siksi ei laihdu jollain 1400kcal. Tai sitten arvioit väärin annoskokosi. Liikunnan lisääminen ei tee muuten huonoa kenellekään :)
kalorilaskurin mukaan syön noin 1200-1300 kaloria/päivä -12-
muuten vois olla se annoskokokin, mutta mulla on vaaka, ja mittaan ruoat. Tai nyt en aina mittaa, kun tiiän esim miten paljon keitetty riisi tietyssä kupissa painaa. Mutta kumminkin.
Oon itte tosi lyhkänen, että mun peruskulutus on varmaan jo sen takia pieni.
Eikä siinä mitään vikaa, jokaisen tulee syödä oman kuluttuksen mukaan, ja se pitää opetella, jos tahtoo olla normaalipainoinen.
2
on yksilöllinen ja sen voi mittauttaa. Voihan olla että peruskulutus on tosi pieni ja siksi ei laihdu jollain 1400kcal. Tai sitten arvioit väärin annoskokosi. Liikunnan lisääminen ei tee muuten huonoa kenellekään :)
Yleensä liikun vähintään sen 3 kertaa viikossa, kausittain 3-5 kertaa. Tässä on ollut häslinkiä joka on estänyt liikkumisen, mutta aloitan taas kohta uudestaan. Olen ymmärtänyt että tuo parituhatta kaloria olisi peruskulutus ja liikunta tulisi siihen päälle, ilmeisesti liikunnan on tarkoitus sisältyä 2000 kaloriin naisella vai? Tänäänkin kyllä polkaisen pari kilometria, mutta en laske sitä varsinaiseen liikuntaan koska on niin lyhytaikainen, ts. työmatka.
Minulla peruskulutus on noin 1700 kaloria. Olen 168cm ja painoa 58kg. Liikun päivässä noin 300-500 kalorin arvosta, joten saan syödä lihomatta noin 2000 kaloria päivässä.
ei kai se olekkaan enää siinä vaiheessa kun ylipainoa on 30kg.
Minä painan 66kg/170cm
Itse laihdutan aina heti jos tulee parikin kiloa lisää koska se on helppoa.
luulisi että hälytyskellot alkaisivat soida siinä vaiheessa kun alkaa jo 5 kg tulla ylimääräistä. Se viiden kilon pudotus on vielä aika simppeliä.
Eli älkää päästäklö itsenne turpoamaan..
Aatteleppa ite.
Jos lihot 3kg vuodessa niin sillä ruokamäärällä painosi pitäisi pysyä siinä +3kg ei nousta enempää.
Jostain tulee lisää kun lihot taas 3kg seuraavana vuonna.
Eli kun olet lihonnut vaikka sen 15 kiloa on energiansaantisi taatusti suurempi kuin vuonna jolloin lihoit sen ensimmäisen 3kg.
Tajusiko tästä kukaan mitään?
Aina aiemmin olin seurannut painoa tarkkaan, mutta raskausaikana painon kontrollointi kiellettiin neuvolassa! Ekassa raskaudessa lähtöpainoni olikin alipainon puolella ja terveydenhoitajan mukaan painoa oli syytäkin tulla yli 10 kg (taisi tulla 13 kg). No toinen raskaus alkoi 7 kk ensimäisestä, enkä ollut ehtinyt vielä karistaa ensimmäisen raskauden kiloja, edes imettäminen ei niitä nidin nopeaa tahtia vienyt. Toisessa raskaudessa tuli varmaan sitten liikaa lisää, mutta tätä en itse hoksannut, vaan ajattelin että lähteväthän ne imettäessä ja kahta pientä hoitaessa. No, eivätpä lähteneet, ja olen joutunut toteamaan että laihduttaminen todellakin on vaikeaa :(
Entisenä laiheliinina ajattelin aina että ei se painon tiputtaminen niin vaikeaa voi olla, vähemmän vaan juuri noita herkkuja. Käytännössä ei kyllä olekaan niin helppoa, vaikkei edes herkkuja söisi.
mutta kun olen katsonut niitä annosten grammamääriä niin syön varmasti vähemmän. Esim normaali lounasannos on 1 kananmunan kokoinen peruna, 2-3 pientä lihapullaa, ei kastiketta. Salaattia niin paljon kuin lautaselle mahtuu, auringonkukan siemeniä 1 rkl ja tilkka sinappikastiketta (rkl).
Silti merkkaan kiloklubiin koko annoksen syödyksi. Nyt syön n 1100-1300 kaloria päivässä ja toivottavasti laihdun 3-4 kiloa kesään mennessä. Normaali päiväkulutukseni on n 1500 kcal, olen normaalipainoinen jo nyt.
Lisäsin loput Kiloklubiin. Sata kaloria jäi vielä käyttämättä vaikka oltiin ulkona vajaa puolitoista tuntia ja koko se aika kevyttä liikkumista. Pyöräiltiin hetki hangilla ja siinä kyllä hengästyi mutta muuten sellaista kevyttä pyöräilyä lapsen perässä ja lumikasojen päälle kiipeilyä.
Ja annoskokojen kanssa uskon olevani aika tarkka. Syön melko basic ruokaa, joten mittaaminen on helppoa.
Noh, toivon että laihdun. Ainakin se olisi helppoa, koska nälkää tässä ei ole tarvinnut nähdä :D.
kalorilaskuri? Mä olen laskenut kalorilaskurilla ja mun 1200kcal, jota saan syödä, ei tunnu oikein millään riittävän :( Painonvartijoiden nollapistetuoteista menee yllättävän paljon (omena, appelsiini, porkkana yms).
lihonnut mättämällä kitusiini kaikkea maholllista sontaa, rasvasta ja suolasta herkkua. 20kg ylipainoa, josta nyt oon laihduttanut 10kg pois.
Mä en kyllä usko että porukka vaan lihoo ja lihoo syömällä normaalisti niin kun täälläkin taas selitellään....jotain on syömätottumuksissa pahasti pielessä kun ylipainoa kymmeniä kiloja, niinkuin itsellänikin. Kilpirauhasongelmat on sitten asia erikseen mutta se onkin tosi helppo selvittää onko siitä kyse.
tuli todistetuksi tämä:
LIHAVAT EIVÄT SYÖ MITÄÄN EPÄTERVEELLISTÄ, RASVAISTA TAI SOKERISTA. HEILLÄ ON HUONO AINEENVAIHDUNTA JA PAINAVAT LUUT.
Aina samaa paskanjauhantaa jota ei kukaan usko. Lihavuus ei sinällään haittaisi minua mutta lihavat ihmiset ovat omilla puuheillaan ja selittelyillään luoneet sellaisen vaikutelman, että lihavuuteen liittyy tarve vähätellä, selitellä, kaunistella jne. Siis että lihavat ovat kieroilijoita. Kieroilu ja valehtelu ovat sellaisia piirteitä, joista on vaikea pitää. Arvostaisin lihavaa joka voi myöntää, että on lihava siksi kun pitää herkuista. Sehän on enimmäkseen totuus. Sen sijaan lihavat väittävät etteivät pidä herkuista. USKOO KEN TAHTOO.
Työpaikkaruokailussa ja kahvitunneilla lihavat syövät kuin hiiret tai eivät mitään. Sen sijaan että ajattelisin "miten hän lihoo vaikka syö noin vähän ja terveellisesti" ajattelen väistämättä mielikuvaa, jossa lihava työkaveri salaa piilossa kotonaan ahtaa kaksin käsin herkkuja naamaansa. Sillä täytyyhän se näin olla. Jos töissä ei syö juuri mitään, on iltaisin ahmittava valtavasti että pysyy läskinä. Johan satakiloisen ruhon liikuttelu kuluttaa energiaa paljon enemmän kun viiskytkiloisen. Energiaa on siis tultava ja paljon, muuten lihava laihtuisi nopeasti.
mä en yhtään ihmettele, jos laihdutuskuuri ei onnistu, jos märehditään vaan jotain hemmetin porkkanoita ja omenoita! Syökää kunnon ruokaa kohtuudella, paljon proeteiinia, joka pitää nälän poissa pitkään! Silloin ei tule sortumisia. Mä lihoisin sata kiloa, jos alkaisin jotain rehukuuria pitämään, kun sitten armottomassa nälässä vetäisin illalla jääkaapin tyhjäksi!
työkaverini ei syö töissä juuri mitään mutta kotona kittaa pepsiä. Kotonansakaan ei juurikaan syö mitään mutta on saanut sillä pelkällä limukalla itsensä isoksi
joka laihdutus-keskustelussa, enkä enää jaksa. Kun kaikilla tuntuu olevan ajatusmalli, että pelkällä ruoan vähentämiseläl laihdutetaan ja liikunnana eteen haluta nähdä vaivaa.
Ja elämänrytmi muuttuu. Nuori liikkuvainen ihminen muuttuu äidiksi, joka ei pääsekään iltalenkille aina kun haluaa, ja pikkuhiljaa liikuntatottumukset muuttuvat.
Yleensä tämä on paljon monimutkaisempi kokonaisuus kuin ihan pelkkä syömisen muuttuminen.
Aatteleppa ite.
Jos lihot 3kg vuodessa niin sillä ruokamäärällä painosi pitäisi pysyä siinä +3kg ei nousta enempää.
Jostain tulee lisää kun lihot taas 3kg seuraavana vuonna.
Eli kun olet lihonnut vaikka sen 15 kiloa on energiansaantisi taatusti suurempi kuin vuonna jolloin lihoit sen ensimmäisen 3kg.Tajusiko tästä kukaan mitään?
Jos pelkästään liikkumalla haluaisi karistaa paljon kiloja, pitäisi juosta sata kilometriä päivässä. Tämä vertaus kerrottiin UKK-instituutin kuntotutkimuksen yhteydessä. Liikunta on tärkeää terveyden kannalta toki, mutta suurempi painonpudotus onnistuu vain ja ainoastaan pysyvillä ruokavaliomuutoksilla.
joka laihdutus-keskustelussa, enkä enää jaksa. Kun kaikilla tuntuu olevan ajatusmalli, että pelkällä ruoan vähentämiseläl laihdutetaan ja liikunnana eteen haluta nähdä vaivaa.
liikunnan määrä on melko olematon tekijä laihdutuksessa. Oletko koskaan lueskellut noita terveyslehtiä? Liikkua pitäisi niin tolkuttomia määriä laihtuakseen, ettei sitä EHDI kukaan. Painon hallinnassa liikunta on toki tärkeä jo sikälikin, että syömisenhimo vähenee, kun endorfiinit tulee muualta kuin syömisestä.
Mun eka laihdutus tyssäsi siihen, että aloitin reippaan liikunnan, 3 viikkoa 6 x viikossa hikiliikuntaa 45 min. Kun menin kolmen viikon päästä puntariin, olin laihtunut tasan 0 grammaa!! Ketutus oli melkoinen.. Vähensin silloin myös herkkut lähes kokonaan pois (sukujuhlissa ei kehtaa olla syömättä :)), mutta muuten söin normaalisti, ts. niin ettei ollut selvässä nälässä. Noh, tuolla systeemillä EI laihdu.
Ainoa konsti jolla tähän asti olen oikeasti onnstunut laihtumaan, on se että jättin iltapalan pois ja menin siis pienessä nälässä nukkumaan, ylipäänsä suostuin sietämään vähän nälkää. Mihinkään kaalikeittodietteihin en ole ikinä sortunut. Nyt sitten kokeilen tuota Kiloklubia ja saas nähdä miten käy!
Mua on aina harmittanut tuo syyllistäminen mun omista kiloista, kun ne on tulleet tahtia pari vuodessa.
Tosin noihin telkkariohjelmiin otetaan oikein inserttejä jossa ko tapaus vetelee pussista sipsejä, vaikka totuus ei nyt ihan sellainen olisikaan.