Suostutko yöpymään perheesi kanssa appivanhempiesi luona?

Anoppi asuu pienessä kaksiossa ja olemme olleet siellä useinkin yötä ennen toisen lapsen syntymää. Nukuimme pienessä makkarissa, jossa on levitettävä laveri. Minä nukuin yleensä lapsen kanssa tällä laverilla ja mies lattialla. Patja mahtuu lattialle, kunhan laveria ei levitä täyteen mittaansa. Toisen lapsen syntymän jälkeen siirryimme nukkumaan siten, että minä nukuin pienemmän kanssa laverilla ja vahempi lattialla. Mies joutui äitinsä kanssa olohuoneen lattialle, eikä oiken ollut tästä innoissaan.

Yhteistuumin päätimme että vierailuilla menemme aina lähihotelliin :)

Minä ainakin olen huomannut, että vasta silloin lapset ja sukulaiset tutustuu toisiinsa paremmin kun viettävät muutaman yön 24/7 saman katon alla.

siellä miehen kotimaassa. Siis niin että saatte oman hyvän hotellihuoneen, appivanhemmat oman.

Näyttäisivät nähtävyyksiä, näkisivät lastenlapsia jne. mutta te saisitte kunnollisen majoituksen ja omaa rauhaa.

hotelli maksaa ja miehen isä avosylin kutsuu (vaikka se ei sitten ihan niin menekään kuin oli suunniteltu).

Kyllä mulle hyvin sopii miehen kotimaahan mennä ja vaikka joka päivä kulkea miehen vanhempien kanssa - mutta voi että kun on ihanaa edes jonkun hetken päivässä sitten vain olla ihan rauhassa ja möllöttää. Vaikka ottaa pitkä suihku ja tehdä joku kasvomaski. Lapsetkin ovat koululaisia (pieniä), eli mitään vaipanvaihtoa siellä ei ole.

Mutta kun miehen vanhemmilla on pieni kerrostaloasunto, niin siellä me istumme kädet sylissä ja kiristelemme hampaita. Päivällä teemme jotain "kivaa" ja sitten juomme teetä.

ap

mieheni vanhemmat asuvat n 300 km päässä meistä maaseudulla (jossa hotelliakaan ei todellakaan ole ihan lähellä), joten ainoa mahdollisuus on yöpyä isovanhempien luona.



Onneksi siellä on meitä varten iso makuuhuone (joka mieheni lapsuudessa oli hänen ja hänen veljensä makuuhuone), jossa parisänky minua ja miestäni varten ja lasten kerrossänky meidän 3- ja 6-vuotiaita lapsiamme varten.



Hyvin ollaan aina viihdytty ja varsinkin kesäloma-aikaan ollaan anoppilassa aika paljon.

jossa siis vain yksi makuuhuone ja parvi (jonne mahtuu useampi nukkumaan). Ja usein meidän perheen ja appiukon lisäksi on vielä miehen sisaren perhekin.



Vietetään me myös äidilläni tai siskollani viikkokin putkeen, ja toinen asuu kolmiossa ja toinen kaksiossa. Meidän perheeseen kuuluu kaksi lasta, minä ja mieheni.



Eikä meilläkään ole kuin kolmio ja vähän väliä joku on yökylässä. Jos on vain yksi ihminen, niin saa nukkua lastenhuoneessa patjalla, ja jos enemmän niin olkkarissa puhallettavalla patjalla (äidilleni annetaan meidän sänky käyttöön).



Kyllä sopu sijaa antaa, ja lapset ainakin tykkäävät:)

Toistelen täällä eri ketjuissa tätä samaa, mutta kun tosiasia on, että muistisairaudet alkavat ihan huomaamatta, joskus jo ennen 60 vuoden ikäääkin, ja iän kasvaessa ne ovat aina vain yleisempiä. Joka kolmannella yli 80-vuotiaalla on muistisairaus, mutta iso osa heistä ei saa koskaan mitään apua vaivaansa, koska sitä ei tunnisteta. Anoppia/appea vain pidetään vähän kummallisena.



Eniten muistisairauteen viittaa tuo ap:n anopin kyvyttömyys laittaa muuta ruokaa kuin leipiä. Alzheimerin taudissa katoaa kyky suunnitella toimintaa ja suorittaa sellaisia toimintoja, joihin liittyy monenlaista tekemistä pitkänä sarjana, tyypillisenä aterian valmistelu, valmistaminen ja tarjoaminen. Omakin anoppini on sentään talousopettaja, mutta 10 vuoteen hän ei ole pystynyt tarjoamaan mitään juustopiirakkaa kummempaa. Alzheimer todettiin vasta, kun hän ei pystynyt enää kattamaan kahvipöytääkään.



Selityksiä omalle käytökselle kyllä löytyy. Alzheimer-potilas ei IKINÄ myönnä olevansa sairas. Lääkäreitä neuvotaankin, että jos joku tulee kärkkymään sitä diagnoosia, hänellä on takuuvarmasti jokin muu vaiva, ei Alzheimer.



Myös tuo anopin kykenenemättömyys joustamaan vierailun aikana viittaa muistisairauteen. Appi taas ottaa mielellään vastaan vieraita ehkä juuri siksi, että puoliso on jo hieman dementoitunut. Muistisairas pystyy usein peittämään sairautensa ja tekeekin niin aktiivisesti. Pitkä vierailu ei miellytä senkään takia, että sairaus saattaisi paljastua.

tosin siis hiipienhän se alkaa - muistan, kun ex anopin sisko sairastui - aluksi hän lähinnä halusi erakoitua kotiinsa ja sitten pikku hiljaa tulivat muut oireet. Nyt hänellä on ihan vasta annettu diagnoosi. 10v sitten kun häneen tutustuin, hän oli ihan koherentti, mutta vähän vain erikoinen, eikä muuten hänkään ole sen vanhempi kuin kuusissakymmenissä.



Miehen vanhemmat ovat syntyneet v. -46 (äiti) ja -47 (isä). Äiti käy "harrastamassa työntekoa" 2 kertaa viikossa, muuten on kotona ja haluaakin olla. Isä käy välillä harrastuksissa ja hänellä on säännöllinen työ - vaimo ei halua yleensä mukaan, vaan jää istumaan parvekkeelle.



Mies sanoi kyllä tuossa jokin aika sitten, että onkohan sillä äidillä kaikki oikein hyvin, kun siitä alkaa tulla avuttomampi koko ajan. Hänen äitinsä on kuulemma aina ollut vähän "hömelö" (eikä niin aikaansaava), mutta jotenkin se vuosien aikana on kohtuuttomasti lisääntynyt.



Vanhuksia he eivät kumpikaan siis ole, vaan ihan reippaan oloisia ihmisiä, miehen äiti vaan ei yleensä oikein halua tehdä mitään. Jo kävelylenkki on ihan no-no.



ap

anoppi on piruakin pahempi, on se millainen tahansa.



Minun vanhemmillani voi olla vaikka hikinen yksiö, se ei haittaa. Mutta jos anopilla on vain kaksio ja ei ole miniäänsä varten ostanut isompaa asuntoa, se on tehnyt sen vain vittuillakseen.

anoppi on piruakin pahempi, on se millainen tahansa.

Minun vanhemmillani voi olla vaikka hikinen yksiö, se ei haittaa. Mutta jos anopilla on vain kaksio ja ei ole miniäänsä varten ostanut isompaa asuntoa, se on tehnyt sen vain vittuillakseen.

saavat mitoittaa asuntonsa ihan omien tarpeidensa mukaan.

Mutta kyllä se niin vain on, että omat vanhemmat ovat sitä "omaa verta ja lihaa" - ei oma anoppi.

Toisaalta se kyllä riippuu jonkun verran anopistakin. Minulla on ollut niitä 2 - edellisen kanssa riitelimme ja sovimme, mutta ilmapiiri ei ollut niin tulehtunut. Nykyisen kanssa taas välit ovat sellaista kiristelyä. Mutta mies sanoo ihan samaa, että hän ei saa yhteyttä omaan äitiinsä. Se on kurjaa hänellekin.

ap