Millainen laiminlyöty lapsi on aikuisena?

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuli ylivahva. Ei tarvitse tulla auttamaan, minä kyllä hoidan itse aivan kaiken elämässäni. Vihaan riippuvaisia ja syyllistäviä ihmisiä. Vihaan parisuhteita, ne ovat mielestäni väkivallan ja itsekkyyden pesäkkeitä, vaikka muuta esitetään. Olen ulkopuolinen ja itseeni käpertynyt ja jos se on sinulle ongelma, niin voi voi, hanki elämä.

Minulla on joitakin ystäviä, mutta jos joku heistä osoittautuu hyväksikäyttäväksi syyllistäjäksi, potkaisen hänet hyvin nopealla liikkeellä ulos elämästäni. Minun kanssani ei enää pelleillä, olen niellyt tarpeeksi shaissea kanssaihmisiltä ja pienentänyt itseäni aivan tarpeeksi joidenkin idioottien takia. 

Kuulostaa surulliselta. Jossain määrin tunnistan entistä minääni, mutta onneksi monet noista piirteistä on väistyneet tai ainakin vähentyneet. 

Tunnistan kuitenkin, että pitkän terapian ja työstämisen jälkeen on vaikea luottaa muiden apuun. Oikeastaan mies on ainoa, jolta voin pyytää apua ja koska meillä molemmilla on jossain määrin samaa taustaa niin meistä on hioutunut ajan myötä hyvä tiimi. Minun on vaikea vetää rajoja. Hoidan kaiken enkä oikein edes tunnista rajojani. Tämä näkyy esimerkiksi töissä siten, että olen jatkuvasti uupumuksen partaalla. Tosin tätäkin olen opetellut aktiivisesti viime aikoina, että sanon, että en pysty. 

Luotan liikaa ihmisiin tai en luota ollenkaan. On vaikea muodostaa ihmissuhteita, mutta toisaalta ihmissuhteet ovat todella läheisiä ja syviä. Hyvänä puolena on se, että olen leijonaemo ja päättänyt, että toimin juuri toisin kuin vanhempani. 

Ja tähän vielä lisäyksenä, että tilanne ei ole ollut näin hyvä aina vaan olen ollut todella läheisriippuvainen, todella vi##umainen, koska sairastuin vahvuuteen jne. 

Vierailija kirjoitti:

Riippuu ihan ihmisestä, ei voida yleistää.

Menneisyyden kokemukset eivät määrittele ihmistä nykyhetkessä.

Menneisyys on minuuden lisäksi ainoa, joka määrittää ihmisen nykyhetkessä. Se, mitä on tapahtunut ja mitä on jäänyt tapahtumatta. Millaisten ihmisten kanssa ja millaisissa olosuhteissa on elämänsä viettänyt.

HUOM! Ne menneisyyden kokemukset voivat olla myös korjaavia, jolloin ihminen on nykyhetkessä paremmassa paikassa kuin menneisyydessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en koskaan ymmärrä näitä ihmisiä, jotka vähättelevät lapsuuden merkitystä ihmiseen. Siis anteeksi? Jotakuta rääkätään, raiskataan, hakataan, laiminlyödään tai potkitaan ja sen jälkeen kun astuu vanhempien kotitalosta ulos niin käsketään unohtamaan ja aloittamaan täydellinen elämä terveine suhteineen kuin mitään ei olisi tapahtunut. Oikeastaan mitä me tekisimme vanhemmillamme ollenkaan jos on samantekevää hoitavatko he meitä vai eivät. Vaikka ongemani haittaavatkin omaa elämääni, niin voin vähintään toistaiseksi seisoa esimerkkinä siitä, mitä tapahtuu jos laiminlyö vastuunsa vanhempana. 

Ei kai kukaan ole vähätellyt lapsuuden merkitystä tai tarkemmin ottaen (lapsuudessa) koettuja kamaluuksia. Mutta mitä jotkut ehkä yrittivät kyseenalaistaa, on se, että onko koko loppuelämä automaattisesti tuhoon tuomittu ja uhri ikuisesti onneton huonon (lapsuuden)

Hän ei kyllä kirjoittanut mitään säälistä tai siitä, että jäätäisiin loppuelämäksi menneisyyden panttivangiksi. Se on kuitenkin iso duuni selvitä niistä jutuista ja lopputulos on toisilla parempi ja toisilla heikompi. Ei se tarkoita sääliä tai vellomista tai loputonta uhrina oloa tai lainkaan uhrina oloa. Itsekin puhun itsestäni väkivallan kohteena enkä uhrina.

https://irc-galleria.net/user/Jack84XX

Vierailija kirjoitti:

[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 22:21"]

Täytyy kyllä aika laiminlyöty jos aikuisenakin vaikuttaa. 

No jos yhtään ymmärtää kehityspsykologiaa niin tajuaa, miten tärkeitä ensimmäiset vuodet ovat esim. Kiintymyssuhteiden, persoonan ja hermoston kehittymisen kannalta.