Millainen laiminlyöty lapsi on aikuisena?

Itse olen masentunut, ahdistunut, surullinen. En osaa tai uskalla näyttää tunteita, enkä oikein kiinny muihin ihmisiin. Kaikki tuntuu etäiseltä ja elämä pelkästään selviämiseltä. Tuntuu että kolmekymppisenä olen jo ihan loppu ja kaipaisin sellasta helppoa aikaa, jota minulla ei ole koskaan ollut (muilla on lapsena kun ei tarvitse huolehtia mistään). Haluaisin perheen mutta ihmisten läheisyys ahdistaa ja lapset ahdistaa koska muistuttavat omasta lapsuudesta. En välitä itsestäni.

[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 22:25"]

Minä tunnen olevani tällainen laiminlyöty, vaikka minulla oli rakastava äiti joka teki kaikkensa että meillä lapsilla olisi hyvä olla. Miksi?

[/quote]

Villi veikkaus: äitisi teki velvollisuutensa, muttei ollut todella läsnä. Ehkä hän oli ahdistunut äitiydestä, mutta tiesi, että pitää olla silti hyvä äiti ja teki kaikken oikein, mutta sisäisesti ei ollut mukana. Se tunne välittyi sinuun?

Voi olla täysin terve. Lapsen perusturvan isotkin puutteet on mahdollista korjata nuoruusiässä, jos silloin on lähellä ihmisiä, joihin voi tukeutua ja jotka suostuvat käymään nuoren kanssa läpi asioita, jotka häneltä jäivät lapsena kesken. Aivoilla on voimakas kehitysvaihe vielä nuoruudessa.

Voi olla täysin terve. Lapsen perusturvan isotkin puutteet on mahdollista korjata nuoruusiässä, jos silloin on lähellä ihmisiä, joihin voi tukeutua ja jotka suostuvat käymään nuoren kanssa läpi asioita, jotka häneltä jäivät lapsena kesken. Aivoilla on voimakas kehitysvaihe vielä nuoruudessa.

Oon mielenterveydeltäni ailehtelevainen (diagnosoitu ei mitään, mutta jotain kyllä löytyisi varmaan), en kykene tunteista keskustelemaan mitenkään, seurustelusuhteesta etsin vain turvaa ja menneisyyden paikkaamista, suhtaudun epäluuloisesti ihmisiin ja odotan aina pahinta ihmisten suhteen, en luota ja jos luotan ja luottamus menee nii sitä ei saa takaisin. Vaikeissa asioissa tukeudun itseeni ja en siedä apua

Minulla oli kamala lapsuus. Jokapäiväistä Pahoinpitelyä, alistamista, henkistä insestiä ja kaikkea mahdollista mitä ikinä voi sairas äiti keksiä lapselleen tehdä. Elän elämää jossa mietin koko ajan sitä mitä muut minusta ajattelevat ja jos ajattelevat sen täytyy olla jotain negatiivista. Vääristynyt omakuva. En lähde esim mihinkään ilman meikkiä, ulkonäkö on minulle pakkomielle. Minun on näytettävä hyvältä muutoin en kelpaa jne. Minun täytyy koko ajan miellyttää muita. Minun on myös vaikea luottaa ihmisiin. Epäilen jatkuvasti muiden tarkoitusperiä. Minulla on aviomies ja lapsia. Omia lapsiani minä kasvatan kertomalla heille joka päivä kuinka kauniita ja arvokkaita he ovat ja kuinka heitä rakastan. Näitä sanoja minä jäin lapsena vaille. Ikinä en ole omiani satuttanut enkä tule ikinä satuttamaan.

Palstalla näkee usein kysmyksiä joihin on ikäänkuin sisäänrakennettuna olettamus, että tietty tilanne (tässä tapauksessa laiminlyönti lapsena) tuottaa vain yhdenlaisia seurauksia. Ihminen ei kuitenkaan ole mekaaninen laite.

Laiminlyöty lapsi voi olla aikuisena muunmuassa 

- läheisriippuvainen, muihin ripustautuva

- uhriutuva

- ottaa itselleen paljon tilaa muita kuuntelematta

- menestyvä

- epäonnistuja

- marttyyri

- suorituskeskeinen

- lapsuuden kokemuksensa kohdannut ja niitä surrut, jonka jälkeen hän pääsee eteenpäin eivätkä lapsuudenkokemukset enää hallitse aikuisena elämää

- laiminlyönteihin ripustautuva ja niitä verukkeena käyttävä kun ei halua kantaa vastuuta omista valinnoistaan

- kostonhimoinen: kostaa aikuisen ihmissuhteissaan vanhemmilleen, esim. niin että puoliso joutuu maksamaan tämän lapsena laiminlyödyn lapsuuden kokemukset, joihin on töysin syytön

- kostonhimlonen: omaa kiihkeän näyttämisen tarpeen, "Mua ei enää ikinä jätetä huomiotta!"

Jos kys. laiminlyödyllä on yhtään älliä päässä, hän ymmärtää, ettei lapsuutta saa takaisin eikä sitä voi korjata paremmaksi. Elämässä on niin paljon muutakin kuin menneisyys, esim tämä hetki ja tulevaisuus. Jörn Donner sanoi kerran jossakin haastattelussa, että pidetään kilpailu siitä, kenellä on ollut vaikein lapsuus. Kaikki voittaa. Mun mielestä se oli hyvin sanottu. 

Tunnistan itseäni aika monesta noista listatuista piirteistä (paitsi en ole julma itseäni kohtaan), vaikken koe tulleeni laiminlyödyksi. Minulla oli onnellinen lapsuus ja huolehtivat ja rakastavat vanhemmat. Äitini tosin kuoli ollessani 15-vuotias.

Minä en koskaan ymmärrä näitä ihmisiä, jotka vähättelevät lapsuuden merkitystä ihmiseen. Siis anteeksi? Jotakuta rääkätään, raiskataan, hakataan, laiminlyödään tai potkitaan ja sen jälkeen kun astuu vanhempien kotitalosta ulos niin käsketään unohtamaan ja aloittamaan täydellinen elämä terveine suhteineen kuin mitään ei olisi tapahtunut. Oikeastaan mitä me tekisimme vanhemmillamme ollenkaan jos on samantekevää hoitavatko he meitä vai eivät. Vaikka ongemani haittaavatkin omaa elämääni, niin voin vähintään toistaiseksi seisoa esimerkkinä siitä, mitä tapahtuu jos laiminlyö vastuunsa vanhempana. 

[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 23:23"]

Lapsena ja nuorena arka ja ujo. Erittäin huono itsetunto. Pelkää ihmisiä. Suorittaa elämää. Saattaa "menestyä" hyvin koulussa ja opinnoissakin, koska keskittyy suorituksiin. Näin pakenee rikkinäisyyttään, jota ei voi kohdata. Vetää kaatokännejä ja suostuu yhden yön suhteisiin, koska on itselleen arvoton. Kriisi tulee viimeistään ensimmäisen lapsen synnyttyä, jolloin oma karu lapsuus puskee väkisin esiin. Esim. ei kestä vauvan itkua yhtään.

[/quote]

Voi kamala, osui ja upposi. Olen kyllä opetellut kestämään vauvan ja lapsen itkua, siitäkin huolimatta että usein tuntuu että se on viesti minulle että lapsi ei pidä minusta. Yritän vaan muistuttaa itseäni siitä että tunteeni ei ole todellisuutta vaan johtuu traumoista.

[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 22:47"]

Jos kys. laiminlyödyllä on yhtään älliä päässä, hän ymmärtää, ettei lapsuutta saa takaisin eikä sitä voi korjata paremmaksi. Elämässä on niin paljon muutakin kuin menneisyys, esim tämä hetki ja tulevaisuus. Jörn Donner sanoi kerran jossakin haastattelussa, että pidetään kilpailu siitä, kenellä on ollut vaikein lapsuus. Kaikki voittaa. Mun mielestä se oli hyvin sanottu. 

[/quote]

Minulle tuli tästä kirjoituksesta tällainen ajatus:

Ihminen joka ei ole koskaan asunut ulkomailla tulee mukaan keskusteluun sopeutumisvaikeuksista vieraaseen kulttuuriin. Keskusteluun osallistuvat ulkosuomalaiset listaavat ja miettivät asioita, joita on tullut eteen vieraassa maassa ja miten on enemmän tai vähemmän niistä selvitty ja yhdessä käsitellään koti-ikävät ja ulkopuolisuuden tunteet jne.

Tämä Suomessa ikänsä asunut tulee siihen keskusteluun mukaan ja alkaa oman puheenvuoronsa: "olisitte iloisia siitä, että teillä on tuollainen mahdollisuus asua ulkomailla! Hirveetä valitusta, kun voisitte nauttia elämästänne! Miksi takertua epäkohtiin, kun tietää, että aina elämässä jotain vaikeuksia on, niinhän kaikilla on. Täytyy ottaa onnestaan kiinni kaksin käsin!"

Kommentoija on tavallaan oikeassa, nuo sanathan sopivat tilanteeseen ja varmaan jossain määrin onkin ihan ok kääntää keskustelun hyviin puoliin. Mutta vain siellä ulkomailla asuvat tietävät, millaista se on, he ovat kokoneet sen ja kokevat juuri nyt ja heillä on oikeus niistä puhua, avautua ja saada vertaistukea.

Jotenkin epäilen, että tuo ylläolevan lainauksen sisällön kirjoittaja ei ole ollut laiminlyöty lapsi.

Lapsena ja nuorena arka ja ujo. Erittäin huono itsetunto. Pelkää ihmisiä. Suorittaa elämää. Saattaa "menestyä" hyvin koulussa ja opinnoissakin, koska keskittyy suorituksiin. Näin pakenee rikkinäisyyttään, jota ei voi kohdata. Vetää kaatokännejä ja suostuu yhden yön suhteisiin, koska on itselleen arvoton. Kriisi tulee viimeistään ensimmäisen lapsen synnyttyä, jolloin oma karu lapsuus puskee väkisin esiin. Esim. ei kestä vauvan itkua yhtään.

[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 22:21"]Täytyy kyllä aika laiminlyöty jos aikuisenakin vaikuttaa. 
[/quote]

Tiedän kokemuksesta.

[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 22:47"]Palstalla näkee usein kysmyksiä joihin on ikäänkuin sisäänrakennettuna olettamus, että tietty tilanne (tässä tapauksessa laiminlyönti lapsena) tuottaa vain yhdenlaisia seurauksia. Ihminen ei kuitenkaan ole mekaaninen laite.

Laiminlyöty lapsi voi olla aikuisena muunmuassa 

- läheisriippuvainen, muihin ripustautuva

- uhriutuva

- ottaa itselleen paljon tilaa muita kuuntelematta

- menestyvä

- epäonnistuja

- marttyyri

- suorituskeskeinen

- lapsuuden kokemuksensa kohdannut ja niitä surrut, jonka jälkeen hän pääsee eteenpäin eivätkä lapsuudenkokemukset enää hallitse aikuisena elämää

- laiminlyönteihin ripustautuva ja niitä verukkeena käyttävä kun ei halua kantaa vastuuta omista valinnoistaan

- kostonhimoinen: kostaa aikuisen ihmissuhteissaan vanhemmilleen, esim. niin että puoliso joutuu maksamaan tämän lapsena laiminlyödyn lapsuuden kokemukset, joihin on töysin syytön

- kostonhimlonen: omaa kiihkeän näyttämisen tarpeen, "Mua ei enää ikinä jätetä huomiotta!"

Jos kys. laiminlyödyllä on yhtään älliä päässä, hän ymmärtää, ettei lapsuutta saa takaisin eikä sitä voi korjata paremmaksi. Elämässä on niin paljon muutakin kuin menneisyys, esim tämä hetki ja tulevaisuus. Jörn Donner sanoi kerran jossakin haastattelussa, että pidetään kilpailu siitä, kenellä on ollut vaikein lapsuus. Kaikki voittaa. Mun mielestä se oli hyvin sanottu. 
[/quote]

Ei se noin mene. On ihmisiä joilla on ollut hyvä lapsuus ja sitten oikeasti on ihmisiä joilla kamalia asioita ollut lapsuudessa.

Moi. :)

Mitä sinulle kuuluu tänään?

Tulee mieleen tuo "Miten miehesi reagoi synnytyskipuihin" -ketju. Lapsena laiminlyödyistä miehistä tulee aivan järkyttäviä hirviöitä. Nainen yleensä voi käsitellä kokemuksiaan joko itse tai terapialla, mutta mies ei voi. 

Vierailija kirjoitti:

Itse olen masentunut, ahdistunut, surullinen. En osaa tai uskalla näyttää tunteita, enkä oikein kiinny muihin ihmisiin. Kaikki tuntuu etäiseltä ja elämä pelkästään selviämiseltä. Tuntuu että kolmekymppisenä olen jo ihan loppu ja kaipaisin sellasta helppoa aikaa, jota minulla ei ole koskaan ollut (muilla on lapsena kun ei tarvitse huolehtia mistään). Haluaisin perheen mutta ihmisten läheisyys ahdistaa ja lapset ahdistaa koska muistuttavat omasta lapsuudesta. En välitä itsestäni.

Täysin sama juttu.

Vierailija kirjoitti:

Täytyy kyllä aika laiminlyöty jos aikuisenakin vaikuttaa. 

Häh?

Ootko tosissasi tuossa tietämättömyydessäsi vai onko vitsi?

Liian kiltti, haluaa miellyttää kaikkia, alhainen itseluottamus, sosiaalisten tilanteiden kammo, konfliktien äärimmäinen välttely, pelokkuus... Sellaista. Vanhempani saivat minut nuorena ja biletysvaihe oli jäänyt päälle.

Vierailija kirjoitti:

Tulee mieleen tuo "Miten miehesi reagoi synnytyskipuihin" -ketju. Lapsena laiminlyödyistä miehistä tulee aivan järkyttäviä hirviöitä. Nainen yleensä voi käsitellä kokemuksiaan joko itse tai terapialla, mutta mies ei voi. 

Häh?

Ja miksi ei muka voi?

Tietenkin voi, ja on tärkeää käsitellä.