Millainen laiminlyöty lapsi on aikuisena?

Vierailija kirjoitti:

Minä tunnen olevani tällainen laiminlyöty, vaikka minulla oli rakastava äiti joka teki kaikkensa että meillä lapsilla olisi hyvä olla. Miksi?

Aina vanhempi ei osaa vastata lapsen tarpeisiin, vaikka tekisi kaikkensa. Syynä voi esimerkiksi se, että vanhempi itse ei lapsuudessaan ole saanut tarvitsemaansa turvaa ja hoivaa, joten hänkään ei osaa sitä omalle lapselleen antaa.

Katkera, epävarma, huonoitsetuntoinen.

Tykkää rutiineista, inhoaa rutiinien muutosta. Rutiinit tuovat turvaa.

Ei luota ihmisiin, tai sitten luottaa liikaakin ja on helppo hyväksikäyttää ja höynäyttää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulee mieleen tuo "Miten miehesi reagoi synnytyskipuihin" -ketju. Lapsena laiminlyödyistä miehistä tulee aivan järkyttäviä hirviöitä. Nainen yleensä voi käsitellä kokemuksiaan joko itse tai terapialla, mutta mies ei voi. 

Häh?

Ja miksi ei muka voi?

Tietenkin voi, ja on tärkeää käsitellä.

Tarkoitin, että miehet harvemmin kykenevät avautumaan. Rypevät vihassa. 

Yksintaistelija, oikeudenmukainen, heikompia puolustava. Ei kerro henkilökohtaisesta elämästään ulkopuolisille (itsesuojeluvaisto), mutta muiden huolia kuuntelee ja keskustelee niistä.

Vierailija kirjoitti:

Omalta kohdaltani olen huomannut (alkoholisti/mt-ongelmaiset vanhemmat, perheväkivaltaa, turvattomuutta, lupausten toistuvaa pettämistä yms. lapsuudessa):

-Olen ylikiltti, haluan miellyttää niitäkin ihmisiä joista en edes pidä. Vaikeaa pitää puoliaan, sanoa ei tai osoittaa negatiiviisia tunteita. Vältän konflikteja viimeiseen saakka, vaikka sitten omalla kustannuksella.

-Janoan ystävyyttä/rakkautta, mutta silti koen todella vaikeaksi päästää ihmisiä lähelle, olen rakentanut ns. suojamuurin ympärilleni. En ole koskaan seurustellut (ikää 26v.). Tuntuu että en "ansaitse" rakkautta.

-Suoritan elämää/yritän pakonomaisesti vaikuttaa "normaalilta". Tarkkailen kokoajan itseäni, etten vaikuttaisi mitenkään poikkeavalta, pelkään todella paljon sairastuvani masennukseen, skitsofreniaan tms.

-Olen sosiaalisesti ehkä hieman kömpelö, tai ainakin ulosanti. Olen myös hieman ujo/arka, kestää pitkään tutustua ihmisiin.

-Jos joku lupaa jotain, minulla on perusolettamuksena aina että lupaus petetään jossain vaiheessa. Yllätyn iloisesti, jos lupaus pidetäänkin.

-Olen epävarma, huono itsetunto. Toisaalta, luotan vain itseeni, koen vastenmielisenä hakea apua keneltäkään.

-Perfektionisti. Toisaalta myös laiska tekemään töitä menestyksen eteen. Ei mikään paras yhdistelmä tämä...

-Humalaiset/alkoholisoituneet ihmiset ällöttävät ja ahdistavat, esim. kaupassa vanhan viinan haju laitapuolenkulkijassa saa karvat pystyyn.

Tästä tunnistin monta kohtaa. Itsellä isä alkoholisti, äiti hyvin etäinen ja myöhemmin lapsuudessa muutti ulkomaille ja jätti alkoholisti-isän "hoiviin".

Vierailija kirjoitti:

Lapsena ja nuorena arka ja ujo. Erittäin huono itsetunto. Pelkää ihmisiä. Suorittaa elämää. Saattaa "menestyä" hyvin koulussa ja opinnoissakin, koska keskittyy suorituksiin. Näin pakenee rikkinäisyyttään, jota ei voi kohdata. Vetää kaatokännejä ja suostuu yhden yön suhteisiin, koska on itselleen arvoton. Kriisi tulee viimeistään ensimmäisen lapsen synnyttyä, jolloin oma karu lapsuus puskee väkisin esiin. Esim. ei kestä vauvan itkua yhtään.

Tuo on niinkuin mä, paitsi että en ole ujo. Omien lasten synnyttyä, päätin että en ole kuin äitini, joten lapsiani halataan, kehutaan, pidetään huolta ja rakastetaan.

En vieläkään ymmärrä miten vanhempani, lähinnä äitini, voivat kohdella lapsiaan niin huonosti. Mä en ikinä voisi pahoinpidellä lapsiani, en henkisesti enkä fyysisesti.

Nauttiii pienistä asioista. Ei osaa vaatia itselleen parempaa, ei osaa arvostaa itseään. Tunnistaa kusipäät ja pissapäisyyden helposti. Juorukielteinen.

Minusta tuli ylivahva. Ei tarvitse tulla auttamaan, minä kyllä hoidan itse aivan kaiken elämässäni. Vihaan riippuvaisia ja syyllistäviä ihmisiä. Vihaan parisuhteita, ne ovat mielestäni väkivallan ja itsekkyyden pesäkkeitä, vaikka muuta esitetään. Olen ulkopuolinen ja itseeni käpertynyt ja jos se on sinulle ongelma, niin voi voi, hanki elämä.

Minulla on joitakin ystäviä, mutta jos joku heistä osoittautuu hyväksikäyttäväksi syyllistäjäksi, potkaisen hänet hyvin nopealla liikkeellä ulos elämästäni. Minun kanssani ei enää pelleillä, olen niellyt tarpeeksi shaissea kanssaihmisiltä ja pienentänyt itseäni aivan tarpeeksi joidenkin idioottien takia. 

Superpärjääjä. Ei tartte auttaa on motto. Kantaa täyspuisen vaatekaapin yläkertaan yksin, koska mies oli töissä .  Poistaa itse ompeleet haavasta. Ei mene lääkäriin, ei sitten millään, kun on niin kova pärjäämään. 

Ei luota mihinkään, eikä keneenkään. Halveksuu poliitikkoja, virkamiehiä, opettajia, poliiseja , koska ei luota. 

Alkoholisti-isän lapsena aloin pelätä kaikkia miehiä. Epäilin, että kaikki miehet ovat epäluotettavia ja jotenkin vaarallisia.

Vierailija kirjoitti:

Minä tunnen olevani tällainen laiminlyöty, vaikka minulla oli rakastava äiti joka teki kaikkensa että meillä lapsilla olisi hyvä olla. Miksi?

Oli kai sun lapsuudessa muitakin aikuisia kuin pelkkä äiti?? Niinkuin vaikka isä?

Itse olen aika hedonistinen. Tykkään käydä hieronnoissa ja muissa toimenpiteissä, joihin kuuluu kosketusta. En tiedä ennalta, millaisista tilanteista väsyn. Saatan yhtäkkiä kesken työpäivän tulla hyvin väsyneeksi tai vaipua dissosiatiiviseen tilaan. Koen, että minulla on monia minuutissa, mutta en voi itse päättää, mikä niistä on milloinkin *päällä*. Tämän vuoksi lupausten pitäminen on haasteellista.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen aika hedonistinen. Tykkään käydä hieronnoissa ja muissa toimenpiteissä, joihin kuuluu kosketusta. En tiedä ennalta, millaisista tilanteista väsyn. Saatan yhtäkkiä kesken työpäivän tulla hyvin väsyneeksi tai vaipua dissosiatiiviseen tilaan. Koen, että minulla on monia minuutissa, mutta en voi itse päättää, mikä niistä on milloinkin *päällä*. Tämän vuoksi lupausten pitäminen on haasteellista.

* minuuksia

Riippuu ihan ihmisestä, ei voida yleistää.

Menneisyyden kokemukset eivät määrittele ihmistä nykyhetkessä.

Hylkäämistä on monenlaista, osa selviytyy täysipäisinä, mutta osa putoaa teini-iässä skitsofreniaan tai psykoosialttiuteen ja se määrittää pitkälti miten loppuelämä sujuu, että pystyykö luomaan läheisiä ihmissuhteita. 

Vierailija kirjoitti:

Minä en koskaan ymmärrä näitä ihmisiä, jotka vähättelevät lapsuuden merkitystä ihmiseen. Siis anteeksi? Jotakuta rääkätään, raiskataan, hakataan, laiminlyödään tai potkitaan ja sen jälkeen kun astuu vanhempien kotitalosta ulos niin käsketään unohtamaan ja aloittamaan täydellinen elämä terveine suhteineen kuin mitään ei olisi tapahtunut. Oikeastaan mitä me tekisimme vanhemmillamme ollenkaan jos on samantekevää hoitavatko he meitä vai eivät. Vaikka ongemani haittaavatkin omaa elämääni, niin voin vähintään toistaiseksi seisoa esimerkkinä siitä, mitä tapahtuu jos laiminlyö vastuunsa vanhempana. 

Ei kai kukaan ole vähätellyt lapsuuden merkitystä tai tarkemmin ottaen (lapsuudessa) koettuja kamaluuksia. Mutta mitä jotkut ehkä yrittivät kyseenalaistaa, on se, että onko koko loppuelämä automaattisesti tuhoon tuomittu ja uhri ikuisesti onneton huonon (lapsuuden) kokemuksen takia. Etkö itse halua toivoa paremmasta loppuelämästä huonosta lapsuudesta huolimatta? 

 

Tosiasia kuitenkin on, että mennyttä ei voi muuttaa. Olisiko kuitenkin parempi yrittää keskittyä luomaan parempi loppuelämä kuin sääliä uhreja? Mitä hyötyä säälistä on? Takaako se onnelisemman tulevaisuuden? Jospa sinä onnistuisit luomaan itsellesi onnellisen elämän karmeasta menneisyydestäsi huolimatta, niin auttaisiko se muita uhreja uskomaan, että hekin voisivat sen saavuttaa? Vai pitääkö teidän kaikkien jatkaa rämpimistä siinä loputtomassa suossa? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en koskaan ymmärrä näitä ihmisiä, jotka vähättelevät lapsuuden merkitystä ihmiseen. Siis anteeksi? Jotakuta rääkätään, raiskataan, hakataan, laiminlyödään tai potkitaan ja sen jälkeen kun astuu vanhempien kotitalosta ulos niin käsketään unohtamaan ja aloittamaan täydellinen elämä terveine suhteineen kuin mitään ei olisi tapahtunut. Oikeastaan mitä me tekisimme vanhemmillamme ollenkaan jos on samantekevää hoitavatko he meitä vai eivät. Vaikka ongemani haittaavatkin omaa elämääni, niin voin vähintään toistaiseksi seisoa esimerkkinä siitä, mitä tapahtuu jos laiminlyö vastuunsa vanhempana. 

Ei kai kukaan ole vähätellyt lapsuuden merkitystä tai tarkemmin ottaen (lapsuudessa) koettuja kamaluuksia. Mutta mitä jotkut ehkä yrittivät kyseenalaistaa, on se, että onko koko loppuelämä automaattisesti tuhoon tuomittu ja uhri ikuisesti onneton huonon (lapsuuden)

Kyse ei ole säälistä tai siitä, ettei olisi halua mennä eteenpäin.

Moni traumatisoitunut yrittää jatkuvasti hoitaa itseään menemään eteenpäin.

Traumatisoituminen muuttaa aivoja ja aivojen toimintaa. Tämä on tieteellinen fakta. Silloin kyse on traumatisoitumisesta, eikä vain arkikielisesti pienempien vastoinkäymisten kutsumisesta traumoiksi. Traumatisoitumisen muutokset aivojen toiminnassa itsessään aiheuttaa monenlaisia hidasteita toipumiseen. Toipuminen on kuitenkin mahdollista.

Aivoja voi "ohjelmoida" uudelleen. Se useimmiten vaatii osaavien ammattilaisten apua. Niitä ei ole saatavilla tarpeeksi.

Vierailija kirjoitti:

Minä tunnen olevani tällainen laiminlyöty, vaikka minulla oli rakastava äiti joka teki kaikkensa että meillä lapsilla olisi hyvä olla. Miksi?

Sinunhan se pitäisi tietää?

Laiminlyönti on eri asia kuin väkivallan kokeminen. Toki monilla voi olla molempia, mutta alkoholisteilla voi olla myös hetkiä, jolloin he yrittävät paikata tekemisiään.

Vierailija kirjoitti:

Nauttiii pienistä asioista. Ei osaa vaatia itselleen parempaa, ei osaa arvostaa itseään. Tunnistaa kusipäät ja pissapäisyyden helposti. Juorukielteinen.

Ei pidä paikkaansa omalla kohdallani. Elin tyhjiössä laiminlyötynä, en väkivallan keskellä. Olen vasta keski-iässä oppinut ihmisistä, että on kusipäitä, hyväksikäyttäjiä jne.

Tuon muun kyllä tunnistan itsessänikin.