Vihaan työtäni

Mitä teet työksesi?

Tuo homma menee niin, että ensin vain vihaat työtäsi, mutta teet sitä silti. Sen jälkeen alkaa pikkuhiljaa tulla masennusoireita eli ahdistusta, itkuisuutta ja epätoivoa. Pian huomaat itkeväsi kotona iltaisin tilannettasi. Kohta töihin lähteminen on maailman raskain ja ahdistavin teko ja huomaat juoksevasi vähän väliä itkemään työpaikan vessaan Lopulta istut työterveyslääkärin vastaanotolla aivan rikki saamassa masennuslääkereseptin, saat vähän saikkua, jonka jälkeen palaat työn ääreen. Masennuslääkkeiden kanssa et itke kokoajan, mutta työtä se ei mukavammaksi tee. Voin kertoa, että työttömyyskin on parempi kuin tämä.

Sama homma :( Olen it-alalla, nelikymppinen. Vihaan, vihaan, vihaan tätä! Mutta lopettaa en voi, mies on pienipalkkainen ja minun tuloillani pääosin elätetään tämä perhe, jossa 2 teini-ikäistä lastakin joilla kalliit harrrastukset. Täytyy vaan kestää. Yksi burnout on ollut jo vuosia sitten...

" Lopulta istut työterveyslääkärin vastaanotolla aivan rikki saamassa masennuslääkereseptin, saat vähän saikkua, jonka jälkeen palaat työn ääreen. Masennuslääkkeiden kanssa et itke kokoajan, mutta työtä se ei mukavammaksi tee. Voin kertoa, että työttömyyskin on parempi kuin tämä."

Mä en huolinut lääkereseptiä kun en ollut masentunut mielestäni. Sain 4 kk saikkua ja kehotusken käydä terapiassa. Sen tuo tauko auttoi, että uskalsin lopettaa täysin ylitöiden tekemisen ja töiden ajattelemisen kotona. Sen jälkeen en ole enää ollut niin stressaantunut ja loppu. Mutta silti VIHAAN tätä itse työtä, koko päivät pitkään koneen ääressä istumista ja pikkutarkkaa koodaamista. On ihan luonteeni vastaista hommaa. Haaveilen että voisin olla vaikka kampaaja tai sisustussuunnittelija :\

Sulla on unelma jonka voit toteuttaa. Voit kouluttautua kampaajaksi!

Täällä yksi hoitaja joka vihaa työtään. En vain tiedä missä olisin hyvä tai hakeutuisin.

Kolmonen on oikeassa.

No niin. Sitten käsi reippaasti ylös joita työnteko vituttaa. Aika paljon käsiä ylhäällä...

Ja miten eteenpäin? Uuden työn hakeminen -> tuottaa tulosta jossakin vaiheessa.

Opiskelupaikan hakeminen -> elämästä tulee mielekkäämpää kun voi haaveilla paremmasta.

Harrastuksiin panostaminen -> on paljon ihmisiä, jotka alkavat urheilla, kirjoittamaan kirjoja, maalaamaan, matkustamaan ym vain täyttääkseen sillä työstä puuttuvaa flown tunnetta

Teetpä mitä tahansa työksesi ja olkoot mitkä tahansa syyt pahaan oloosi, kukaan ei ole tullut tänne kärsimään. Löydä oma tiesi ulos tuosta piinasta. Jos ongelmat ovat työpaikan sisäiset, silloin on varmasti aika ottaa kissa pöydälle ja yrittää saada muutosta.

Suosittelen tutustumaan Marja-Liisa Mankan aineistoon työhyvinvoinnista.

Kyllähän tässä koko ajan tulee vaihtoehtoja mietittyä, mutta töistä irtautuminen ei oikein onnistu ennen kuin mies valmistuu ja saa töitä (jos saa nykytilanteessa). Siihen asti kai pakko vaan kestää, jollen sitten saa töitä. Vaihtoehtoisia suunnitelmia on kyllä vaikka millä mitalla, mutta energiaa ei riitä töiden ohella oikein mihinkään.

AP

Korjaus: siis jollen saa potkuja.

Kyllä muakin välillä. Ei ole mitenkään kiva työ. Onneksi olen saanut asenoitua niin, että minun ei ole pakko olla täällä. Maailma ei kaadu vaikka irtisanoutuisinkin. Enkä edes ole rikas. Tämä ajatus ja hallinnan tunne helpottaa oloani niin, että jopa pystyn olemaan. Paradoksaalista mutta toimii.

Täällä yksi työhönsä ja jatkuvaan kiireeseen kyllästynyt. En varsinaisesti vihaa työtäni, mutta kun sitä on liikaa ja kaikessa on säästettävä, niin pidemmän päälle todella kuluttavaa. Työn takia on harrastukset jääneet pois, kun en enää jaksa mitään muuta, kuin tuota kuormittavaa työtä. Kuormittaa henkisesti ja fyysisesti ja tätä samaa varmaan jatkuu hautaan asti. Lapsiakaan en jaksa viedä mihinkään, kun en vaan jaksa ja viikonloppuisin täytyy hoitaa tätä kotia, ettei täällä räjähdä paikat käsiin.

t. Väsynyt

t. 

Olen tehnyt 50:ntä eri työtä ja olen nähnyt kaiken peen mitä työelämässä voi tapahtua ja menettänyt idealismini työn suhteen. Jos ihmiset saisivat valita vapaasti, ilman taloudellista riskiä, haluavatko käydä töissä vai eivät, todennäköisesti vain harvat haluaisivat käydä töissä. 

En tiedä mikä ihme pitäisi tapahtua, jotta alkaisin taas rakastaa työtä tai siis työelämää ylipäänsä. Vielä pitäisi jaksaa monta kymmentä vuotta. 

Olen myös miettinyt downshiftaamista ja vetäytymistä kilpailuyhteiskunnasta, mutta enpä tiedä onko se mahdollista. Tunnen eläväni valmiiden vastausten maailmassa, jota ei voi oikeastaan oleellisesti muuttaa, ja olevani osa vuosisatojen mittaista vääjäämätöntä kausaaliketjua elämäntavassani. 

Olen kateellinen niille, jotka uskovat vielä yhteisvastuuseen tai siihen, että alanvaihto tai iso palkka tuo onnen. 

Alan tuntea paniikkia, kun ajattelen kaikkea sitä elämää, jonka olen pistänyt opiskeluun ja työntekoon. Niin paljon elämätöntä elämää loppujen lopuksi. Kuka tahansa muukin olisi voinut tehdä saman ja yksilöllisesti ajatellen en ole saanut työnteosta koskaan suurta tyydytystä. Tein kaiken vain, koska oli pakko. 

Itsemurha käy mielessä päivittäin. En usko edes ulkomailla asioiden olevan suuresti toisin.

up

[quote author="Vierailija" time="10.02.2015 klo 13:21"]

Olen tehnyt 50:ntä eri työtä ja olen nähnyt kaiken peen mitä työelämässä voi tapahtua ja menettänyt idealismini työn suhteen. Jos ihmiset saisivat valita vapaasti, ilman taloudellista riskiä, haluavatko käydä töissä vai eivät, todennäköisesti vain harvat haluaisivat käydä töissä. 

En tiedä mikä ihme pitäisi tapahtua, jotta alkaisin taas rakastaa työtä tai siis työelämää ylipäänsä. Vielä pitäisi jaksaa monta kymmentä vuotta. 

Olen myös miettinyt downshiftaamista ja vetäytymistä kilpailuyhteiskunnasta, mutta enpä tiedä onko se mahdollista. Tunnen eläväni valmiiden vastausten maailmassa, jota ei voi oikeastaan oleellisesti muuttaa, ja olevani osa vuosisatojen mittaista vääjäämätöntä kausaaliketjua elämäntavassani. 

Olen kateellinen niille, jotka uskovat vielä yhteisvastuuseen tai siihen, että alanvaihto tai iso palkka tuo onnen. 

Alan tuntea paniikkia, kun ajattelen kaikkea sitä elämää, jonka olen pistänyt opiskeluun ja työntekoon. Niin paljon elämätöntä elämää loppujen lopuksi. Kuka tahansa muukin olisi voinut tehdä saman ja yksilöllisesti ajatellen en ole saanut työnteosta koskaan suurta tyydytystä. Tein kaiken vain, koska oli pakko. 

Itsemurha käy mielessä päivittäin. En usko edes ulkomailla asioiden olevan suuresti toisin.

[/quote]

Mitään muuta ei voi muuttaa kuin itseään. Koko maailman muuttaminen on absurdi ajatus. Ihminen on kuitenkin tekevä olento. Minä käyn töissä, koska se tuo sisältöä elämääni. Minä pidän työstäni. Pidän kaikestamitä siihen liittyy: asiakkaista, työtovereista, työntekijöistäni, toimialasta jolla olen. Näen paljon parennettavaa, miten asiat olisivat vielä paremmin. Niitä kohti yritän päästä. Työssäni pääsen vaikuttamaan asioihin, ehkä se tuo sen tarvittavan elämän kipinän?

Miksi ajattelet opiskelun olleen hukkaan heitettyä elämää? Miten olisit vuotesi käyttänyt paremmin?

Täällä myös yksi hoitaja, joka vihaa työtään. Tai itse työtä en vihaa, mutta työkavereita, työpaikkaa, ilmapiiriä, johtoa. Onneksi ei ole enää jäljellä, kuin vajaat kymmenen vuotta. Sen kestää, vaikka aidanseipäänä.

[quote author="Vierailija" time="10.02.2015 klo 13:50"]

[quote author="Vierailija" time="10.02.2015 klo 13:21"]

Olen tehnyt 50:ntä eri työtä ja olen nähnyt kaiken peen mitä työelämässä voi tapahtua ja menettänyt idealismini työn suhteen. Jos ihmiset saisivat valita vapaasti, ilman taloudellista riskiä, haluavatko käydä töissä vai eivät, todennäköisesti vain harvat haluaisivat käydä töissä. 

En tiedä mikä ihme pitäisi tapahtua, jotta alkaisin taas rakastaa työtä tai siis työelämää ylipäänsä. Vielä pitäisi jaksaa monta kymmentä vuotta. 

Olen myös miettinyt downshiftaamista ja vetäytymistä kilpailuyhteiskunnasta, mutta enpä tiedä onko se mahdollista. Tunnen eläväni valmiiden vastausten maailmassa, jota ei voi oikeastaan oleellisesti muuttaa, ja olevani osa vuosisatojen mittaista vääjäämätöntä kausaaliketjua elämäntavassani. 

Olen kateellinen niille, jotka uskovat vielä yhteisvastuuseen tai siihen, että alanvaihto tai iso palkka tuo onnen. 

Alan tuntea paniikkia, kun ajattelen kaikkea sitä elämää, jonka olen pistänyt opiskeluun ja työntekoon. Niin paljon elämätöntä elämää loppujen lopuksi. Kuka tahansa muukin olisi voinut tehdä saman ja yksilöllisesti ajatellen en ole saanut työnteosta koskaan suurta tyydytystä. Tein kaiken vain, koska oli pakko. 

Itsemurha käy mielessä päivittäin. En usko edes ulkomailla asioiden olevan suuresti toisin.

[/quote]

Mitään muuta ei voi muuttaa kuin itseään. Koko maailman muuttaminen on absurdi ajatus. Ihminen on kuitenkin tekevä olento. Minä käyn töissä, koska se tuo sisältöä elämääni. Minä pidän työstäni. Pidän kaikestamitä siihen liittyy: asiakkaista, työtovereista, työntekijöistäni, toimialasta jolla olen. Näen paljon parennettavaa, miten asiat olisivat vielä paremmin. Niitä kohti yritän päästä. Työssäni pääsen vaikuttamaan asioihin, ehkä se tuo sen tarvittavan elämän kipinän?

Miksi ajattelet opiskelun olleen hukkaan heitettyä elämää? Miten olisit vuotesi käyttänyt paremmin?

[/quote]

Opiskelin aloja, jotka työllistävät ja joilla on tulevaisuus. Todellisten, kannattamattomien, kiinnostusten kohteideni kannalta, se oli ajanhukkaa. Elämän on kai tarkoitus olla ikuisia kompromisseja, luopumisia ja nöyrtymisiä, jollet satu olemaan rikas. Olen ollut töissä, joissa minulla on ollut valtaakin. 

Satun vaan elämään paskaan lama-aikaan Suomessa ja se sanelee elämäni. Olen psykologisella alalla, joten itseä on tullut muunneltua viimeiset 16 vuotta.

Olisin elänyt paljon vapaammin ja paljon enemmän omalle itselleni, jos minulla olisi ollut siihen taloudellinen mahdollisuus.

Työelämä itsessään on sairas.

Nr. 3: Hyvin tiivistetty.

Samanlaisia kokemuksia täälläkin. Olen töissä ihan hyödytönkin kun vihaan tätä tylsää IT-paskaa eli nettisivujen tekemistä niin älyttömän paljon etten vaan pysty työskentelemään. Tekisi mieli ottaa loparit mutta kun sitten ei olisi rahaa maksaa lainoja eikä vastikkeita. Saakohan tähän sairaslomaa??

Ajattelin hakea keväällä uuteen amk-koulutukseen jossa voin tehdä mitä tahdon. Onhan se 4 vuotta huonoa tuloa ja mahdollisesti siis luottotietojen menetys yms, mutta saisinpahan uuden alan joka on kiinnostanut lapsesta asti.

Suosittelen muutes todella syvästi kaikille samassa tilanteessa oleville oman MBTI-tyypin selvittämistä, koska se kertoo niin hyvin mistä ne omat vahvuudet löytyy ja mistä heikkoudet. Vaikka moni ne tietää jo ennakkoon niin jotenkin se vaan on eri asia kun niille saa selityksen ja mustaa valkoisella. Löytyy googlesta mbti testi hakusanalla. Sitten kun saa oman tyypin selville niin kannattaa lukea englanninkielisiltä sivustoilta lisää sopivista ammateista yms.

Toinen mitä teillee suosittelen on työajanlyhennys. Kannattaa googlettaa.

Kyllä, kuten nro 3 kirjoittaa:

"Tuo homma menee niin, että ensin vain vihaat työtäsi, mutta teet sitä silti. Sen jälkeen alkaa pikkuhiljaa tulla masennusoireita eli ahdistusta, itkuisuutta ja epätoivoa. Pian huomaat itkeväsi kotona iltaisin tilannettasi. Kohta töihin lähteminen on maailman raskain ja ahdistavin teko ja huomaat juoksevasi vähän väliä itkemään työpaikan vessaan Lopulta istut työterveyslääkärin vastaanotolla aivan rikki saamassa masennuslääkereseptin, saat vähän saikkua, jonka jälkeen palaat työn ääreen. Masennuslääkkeiden kanssa et itke kokoajan, mutta työtä se ei mukavammaksi tee. Voin kertoa, että työttömyyskin on parempi kuin tama."

Näin se meni omalla kohdalla.

Puoli vuotta psykoterapiaa takana, masennus- ja ahdistuslääkkeet käytössä. Edelleen samassa paskassa duunissa kuin ennenkin. Taustalla siirto työtehtävistä täysin toisenlaisiin.

Työnantaja ei ymmärrä eikä toisenlaista työtä ole tarjolla. Potkut tulee, jos vielä joudun sairaslomalle. Potkuihin ei ole varaa. Uutta työtä pystyn hakemaan vasta vuoden vaihteen jälkeen taloudellisen tilanteen vuoksi. Opiskeluun ei ole varaa, eikä edes työeläkelaitos lähde sitä tukemaan, koska olen liian terve!

Psykoterapia auttaa joo jos haluaa puhua jollekin, eikä se ole aina niin helppoa. Eikä tämä puhumalla parane, kun samaa paskaa joutuu tekemään edelleen.

Tämä oli vain avautuminen pahan olon takia. Ehkä helpottaa edes hieman.

Tekisi mieli vain hävitä maan päältä. Heippa!

Vittuakos käyt töissä. Mikään pakko ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Olen tehnyt 50:ntä eri työtä ja olen nähnyt kaiken peen mitä työelämässä voi tapahtua ja menettänyt idealismini työn suhteen. Jos ihmiset saisivat valita vapaasti, ilman taloudellista riskiä, haluavatko käydä töissä vai eivät, todennäköisesti vain harvat haluaisivat käydä töissä.

En tiedä mikä ihme pitäisi tapahtua, jotta alkaisin taas rakastaa työtä tai siis työelämää ylipäänsä. Vielä pitäisi jaksaa monta kymmentä vuotta.

Olen myös miettinyt downshiftaamista ja vetäytymistä kilpailuyhteiskunnasta, mutta enpä tiedä onko se mahdollista. Tunnen eläväni valmiiden vastausten maailmassa, jota ei voi oikeastaan oleellisesti muuttaa, ja olevani osa vuosisatojen mittaista vääjäämätöntä kausaaliketjua elämäntavassani.

Olen kateellinen niille, jotka uskovat vielä yhteisvastuuseen tai siihen, että alanvaihto tai iso palkka tuo onnen.

Alan tuntea paniikkia, kun ajattelen kaikkea sitä elämää, jonka olen pistänyt opiskeluun ja työntekoon. Niin paljon elämätöntä elämää loppujen lopuksi. Kuka tahansa muukin olisi voinut tehdä saman ja yksilöllisesti ajatellen en ole saanut työnteosta koskaan suurta tyydytystä. Tein kaiken vain, koska oli pakko.

Itsemurha käy mielessä päivittäin. En usko edes ulkomailla asioiden olevan suuresti toisin.

Siinähän sitä elämätöntä elämää tulee oikein enemmänkin jos tekee itsemurhan.