Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Vihaan työtäni
10.02.2015 |
Vihaan työtäni aivan järjettömän paljon. Hakkaisin ennemmin päätäni seinään kahdeksan tunnin ajan päiväsdä. En voi kuitenkaan irtisanoutua, sillä muuta töitä ei oikein ole, ja mieheni opiskelee, joten olen vastuussa vuokranmaksusta yms. Löytyykö muita, joita vituttaa työt?
Kommentit (42)
En vihaa työtäni niinkään vaan sairasta epätasa-arvoista työyhteisöä. Kauaa en enää jaksa tätä ahdistusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin vihaan työtäni. Loma loppuu reilun viikon päästä ja nyt jo itkettää töihin paluu. Oksennan aina ennen töihin lähtöä koska pelkään niitä ilkeitä ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Tuo homma menee niin, että ensin vain vihaat työtäsi, mutta teet sitä silti. Sen jälkeen alkaa pikkuhiljaa tulla masennusoireita eli ahdistusta, itkuisuutta ja epätoivoa. Pian huomaat itkeväsi kotona iltaisin tilannettasi. Kohta töihin lähteminen on maailman raskain ja ahdistavin teko ja huomaat juoksevasi vähän väliä itkemään työpaikan vessaan Lopulta istut työterveyslääkärin vastaanotolla aivan rikki saamassa masennuslääkereseptin, saat vähän saikkua, jonka jälkeen palaat työn ääreen. Masennuslääkkeiden kanssa et itke kokoajan, mutta työtä se ei mukavammaksi tee. Voin kertoa, että työttömyyskin on parempi kuin tämä.
Olet ihan sairaan hyvä kirjoittaja. Ootko miettinyt kirjailijan uraa? Todella hyvä kuvaus miten prosessi etenee!
Tuon takia tykkään lukea juttuja näistä "eläkkeelle nelikymppisenä". Heillä on tavoite! Pyrin samaan.
Omassa duunissa mulla on kaksi esimiestä.. kunnon ämmiä molemmat ja kaveeraavat keskenään. Oon ollu jo pariin kertaan sellasen paskamyrskyn keskellä minkä yhessä mulle saivat aikaan asiasta johon kolmatta osapuolta ei olisi edes tarvinnut... ahdistaa ja masentaa ja fyysinen paha olo iskee aina kun sinne aamulla menee.. odottaen.. "mitähän ne tänään keksii?"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä vihaanko niinkään työtäni mutta vihaan työ"kavereitani". Haave olisi oma työhuone niin ei tarvitsisi katsella noita lusmuja. Istuvat netissä suurimman osan päivästä ja ruokkis kestää tunnin ja kahvitauo(t) puoli tuntia. Kuka tekee suurimman osan työn ja vieläpä samalla (paska)palkalla? MINÄ. Palkankorotusta olen pyytänyt sillä pomot kyllä tietävät kuinka paljon töitä teen, mutta en ole sellaista saanut. Kun vaan voittaisi lotossa niin ei tarvitsisi katsella tätä paskaa.
Itku silmässä odotan huomista. Enää en tiedä edes mitä ilo on. Aina on huono olo. Perjantaina mua purtiin töissä, rasvattiin ja olin 2 päivää yksin erityislasten päikkyryhmää pyörittämässä. Oli sijaisia pari, mutta eivät he mitään tienneet ja jouduin perehdyttyään heitä. Työkaverit kaikki sairaana. Vihaan työtäni, silti ahdistaa saanko syksyksi edes muuta ja alan vaihto on mielessäni. En jaksa enää autistien lasten parissa. Jatkuvaa väkivaltaa ja stressiä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
”Työelämä itsessään on sairas”.
Niin totta. Ei helvetti. Itselläni loppuu työsopimus pian ja olen niin onnellinen, kun voin siirtyä rakkaan harrastukseni pariin ja tehdä sivutyötäni satunnaisesti. Onneksi on säästöjä ja sijoituksia.
T: Sosiaali- ja terveysalalta pakeneva, joka kyllästyi alan hirveään työilmapiiriin, kiukutteleviin ja kiusaaviin pomoihin.
Mietin miten onnekas olen, kun itselläni on harrastus, josta saan palkkaa sekä sivutyö, mutta sääliksi käy niitä, joilla on vaan yksi työ eikä mahdollisuutta vaihtaa työtä tai jäädä vaikka väliaikaisesti kotiin sijoitusten turvin.
Vierailija kirjoitti:
Täällä myös yksi hoitaja, joka vihaa työtään. Tai itse työtä en vihaa, mutta työkavereita, työpaikkaa, ilmapiiriä, johtoa. Onneksi ei ole enää jäljellä, kuin vajaat kymmenen vuotta. Sen kestää, vaikka aidanseipäänä.
Niin minäkin vihaan työkavereita päivä päivä enemmän. Ihan pashaa koko työporukka, en kestä niitä samoja juttuja päivästä toiseen. Itseään viisaana pitävät ihmiset puhuvat itsestään koiristaan, lapsistaan päivät pitkät. Oon ruvennut inhoomaan ihmisiä ylipäänsä. Vaikka hoitoalalla olenkin. Joka rapsalla käydään pidemmän kaavan mukaan kaikki kakat ja näpyt, Haukutaan omaiset ja keksitään tikusta asiaa niin että saadaan se iltapäivän parituntinen kulumaan. Booring.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tässä koko ajan tulee vaihtoehtoja mietittyä, mutta töistä irtautuminen ei oikein onnistu ennen kuin mies valmistuu ja saa töitä (jos saa nykytilanteessa). Siihen asti kai pakko vaan kestää, jollen sitten saa töitä. Vaihtoehtoisia suunnitelmia on kyllä vaikka millä mitalla, mutta energiaa ei riitä töiden ohella oikein mihinkään.
AP
EI OLE PAKKO!
Teinit etsimään hommia,ihan vaikka lastenhoitoa ja semmoista,apuopena olemista.
Kalliit harrastukset jäihin,kantakoot kortensa kekoon
muutenkin rahahanat soukemmalle,karsi kaikki ylimääräinen
OPINTOLUOTSI,käy siellä tutkimassa opiskeluvaihtoehtoja,saat aikuiskoulutustukea sun muuta,rohkeasti vaan
SUN hyvinvointi on kyseessä,hyvinvoiva vanhempi jaksa perhettäkin hoitaa!
Ne muut...ei kaikki ole sun vastuulla,puhu siippasi kanssa! Ottakoon hän myös kantaa,sano että EN JAKSA!
Sama täällä. Kestän ainoastaan, koska palkka on ihan ok ja ilman sitä elämä olisi perseestä työajan ulkopuolellakin. Yritän opiskella vapaa-aikanani jos sillä vaikka joskus irtoaisi parempaa ja kiinnostavampaa työtä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin olen alkanut vihata työtäni. Yhteiskunta varmaan nauttii,kun ihmiset voi huonosti. Jos sanotaan,että työ antaa jotain niin minulle se antaa vitutusta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
INTJ Tuli tulokseksi tuosta MyersBriggsin tyyppi-indikaattori (MBTI) persoonallisuustestistä.
Vain 2% ihmisistä omaa tämän persoonallisuuden. Naisista vain 1%. Tämä selittää kaiken vaikeuden elämässäni.
Ei ole ihmekkään, että minulla on suuria vaikeuksia pärjätä naisten ja työelämän kanssa. En sopeudu mihinkään työyhteisöön, vaikka en sitä ole sillä tavalla koskaan ajatellut. En ole mielestäni mitenkään hankala. Olen erilainen ja omalaatuinen. En kuulu joukkoon. Yksinäinen olen kyllä ollut kuten asiaan näyttää kuuluvan.
Ainoa vaihtoehto on tehdä työtä yksin. Nyt teen porukassa ja vaikeaa on ollut. Oman alan työt on kylläkin yksin tehtävää työtä mutta niitä ei ole nyt ollut tarjolla hetkeen.
Työuraa takana liki 35 vuotta. Vielä pitäisi jaksaa reilut 10 vuotta.
Ennen on ollut kiva tehdä töitä, fyysisesti ja henkisesti raskaitakin töitä.
Nykyään teen asiantuntijatyötä ja vihaan sitä. Ummikkojen, alati vaihtuvien pomojen käskytystä, miten homma pitäisi tehdä. Heidän mallilla jää lainsäädännölliset ja resursseihin vaikuttavat asiat sivuun. Joka päivä pitää puolustella ja perustella miksi lainsäädännölliset asiat on pakko hoitaa siten, että ne noudattavat asiakkaiden tietosuojaa ja vastaavat yrityksen laatukriteerejä.
Jos joku pönöttäjä joutuu odottamaan selvitystä, niin heti ollaan sähköpostissa uhkailemassa Minun on pakko raportoida tästä hallintojohtaja Pekka Lääväselle. Ajattelen: Siinähän raportoit.
Parasta antia on pätijät, jotka ovat asemassaan minua hieman korkeammalla, niin tunkevat omia vastuualueensa töitä minulle ja pitävät minua sihteerinään. Laitapas nyt postia sinne ja kysy missä se ja se asia viipyy. Ajattelen: Miksi et itse laita, jos sinä tarvitset sen tiedon, minä en tee sillä tiedolla mitään.
Jatkuvaa suhmurointia, kilpailua, työtekijöiden suosimista ja jalustalle nostamista. Toiset sluibailee ja se on pomoille ihan ok, jos sattuu olemaan se hyväkaverityyppi. Sitten kasataan kaikki ei niin kivat hommat meidän tekijätyyppien niskaan.
Olen palkkavankilassa ja nielen kiltisti joka päivä tuota paskaa. Olen todella ahkera ja taitava työssäni. Työpäivät menee kiireessä nopeasti ohi ja sitten pääsee omiin rakkaisiin harrastuksiin. Odotan lomia ja lasken vuosia siihen, että pääsen tästä eläkkeelle.
Kiitos jos jaksoit lukea tämän :)
Työ voisi olla ihan ok asiantuntijatyötä, mutta hoitsun palkalla ei vaan enää pysty kustantamaan elämistä Suomessa. Ei vaikka olisi tupla-maisteri, puoliso tienaa kivasti ja asuisi kehyskunnissa. Kaikki, siis aivan kaikki, hinnat ja kustannukset ovat nousseet siinä määrin, että olkoot koko ala. Rupean rosvoksi, sitä en olekaan ehtinyt vielä täysiaikaisena tekemään.
You axed for it.
On järkyttävää, miten kiva työpaikka voi muuttua kamalaksi.Meillä irtisanomisten ja eläköitymisten jälkeen jäivät
konttorille kiusaajat ja pomon kaverit. Itselläni ei ole paljoa ollut mahdollisuutta, kun vetäytyä yksinäisyyteen.
Ankeat ihmiset, ankeat, itseään toistavat jutut ja tekonaurut. Kuppikuntia ja ilkeää supinaa.
Hirveetä paskaa. Olen ulospäin suuntautunut, ja onneksi vapaa-ajalla on perhe ja ystävät.
Koville ottaa tämä, kun seurailee 8 tuntia esim. tyyppejä joiden ainoa tehtävä tuntuu olevan
pomon perseen nuoleminen ja tekonauraminen pomon ns. hauskoille jutuille.
Alue: Aihe vapaa
Vittuakos sitten käyt töissä. Mikään pakko ei ole.