voiko vauva saada liikaa läheisyyttä?

eikä vauvaa voi hemmotella pilalle =)



Läheisyydellä luot vain pohjaa terveelle itsetunnolle ja lapsen itsenäisyyden kehittymiselle.

Miten viereennukuttajilla onnistuu omien juttujen teko, paasetteko iltaisin sitten itse minnekaan, vai miten olette hoitaneet asian? Esim. jos lapsi nukutetaan aina imettamalla? Vai oletteko olleet ihan tyytyvaisia kotona oleskeluun?

ollut mitään, minne lähteäkään. Ystävät kyläilivät meillä iltaisin jne. joten ihan ok elämää. Sittemmin olen käynyt konserteissa, ja isäkin on välillä nukuttanut, mutta yleensä olen viihtynyt ihan hyvin kotonakin, kunhan saan päivisin tai iltaisin liikkua ja harrastaa - ja useat harrastukseni ovat sellaisia, että touhuan niitä kotona. Kun lapsi iltaisin nukkuu, teen kaikkea sitä, mitä olen aina ennenkin tehnyt ja mikä on minusta ihanaa.



Välillä nukuttaminen on tuntunut työläältä, mutta yleensä se on itsellenikin mukava lukuhetki ja siirtymäriitti illan omiin puuhiin.

Nukkuu mun vieressä parisängyssä. Aina olen nukuttanut, ja nukutukseen menee 5-20 minuuttia, yleensä nukahtaa melkein välittömästi. Tietää että lähden siitä sitten vielä telkkaria katsomaan illalla, joskus huutelee jos herää keskiyöllä ja olen vielä alakerrassa, äiti tule nukkumaan ;).



Kun menee isänsä luo tai mummolaan, sama juttu. Nukahtaa jomman kumman kainaloon ilman ongelmia. Nyt on kyllä kysellyt itse jos saisi oman sängyn, haluaisi ralliautosängyn. Joten taitaa olla aika äidin tottua ajatukseen. :D

meillä esikoinen kyllä nukkui jo vauvana omassa sängyssään ja jopa omassa huoneessaan, mikä johtui puhtaasti siitä, että se oli hänelle parempi - hän ei osannut nukahtaa viereen eikä nukkua siinä, vaan heräili vähän väliä. omassa sängyssä omassa huoneessa taas nukkui sitten kunnon, pitkät yöunet. nyt, kun hän on jo 3-vuotias, hän on siirtynyt meidän vanhempien sänkyyn, koska tahtoo nukkua siinä ja nukkuu siinä paremmin.



mä myös olen aina sylitellyt tyttöäni todella paljon, ja kantanut häntä kantoliinassa pienestä asti paljon, paljon enemmän kuin työntänyt vaunuissa/rattaissa, itseasiassa kannan häntä satunnaisesti vieläkin kantoliinassa hänen niin halutessaan, ja vain hyvin harvoin häntä kielletään tulemasta syliin juuri nyt (silloinkin siihen on jokin syy, esim. äidillä syli täynnä jotakin ompelutyötä jossa on miljoona nuppineulaa).



yhä edelleen, kuten vauva-aikanakin, löytyy niitä jotka kommentoivat negatiivisesti tätä meidän tapaa olla ja elää, miten me tehdään lapsesta liian riippuvainen itsestämme kun niin paljon saa olla sylissä ja vielä 3-vuotiaanakin nukkua meidän vieressä. no, tämä hartaasti sylitelty ja kannettu lapsi oppi kävelemään alle 10kk.n ikäisenä, ja on ryhmäperhepäivähoidossa ryhmän ainoa lapsi, joka ei jatkuvasti vingu, kitise, itke ja kinua päästä syliin hoitajille. tyttö on muutenkin todella itsenäinen, ja kun hänet viemme hoitoon, hän yksinkertaisesti halaa, suukottaa ja sanoo: "äiti-/isi-rakas, hei hei, nähdään sitten." ja juoksee leikkimään muiden kanssa. hoidosta lähtiessä useimmiten juoksee jo vastaan, halaa ja antaa useimmiten aivan suosiolla meidän vanhempien jutella päivästä hoitajien kanssa, leikkii sen aikaa ja lähtee sitten tyytyväisenä kotiin. näin ei ole kuulemma kenenkään muun hoitolapsen kohdalla, ja mitä olen itse päässyt näkemään, muut lapset tosissaan ovat niitä tyypillisiä päivähoitoon tuotavia lapsia, eli huudolla ja itkulla tullaan sekä lähdetään, ja jatkuvasti kitistään äidille tai isille syliin tai milloin mitäkin. tän ovat siis myös hoitajat pistäneet merkille ja sanoneet asiasta meille useasti, lähinnä ihmetelleet miksi tyttömme käyttäytyy niin erilailla. tyttö on kuulemma pyytänyt vain muutaman kerran päästä hoitajien syliin, ja kerran kun joku toisista lapsista oli alkanut kitisemään lähes heti meidän tyttömme päästyä toisen hoitajan syliin että hän tahtoo syliin, meidän tyttö oli hypännyt sylistä ja kun hoitaja oli sanonut, että saat sinä olla, nyt on sun vuoro ja toisen pitää odottaa omaa vuoroaan, tyttö oli sanonut että "saa --- tulla syliin, minä voin olla sitten kotona äidin sylissä."



mä luulen että jos vanhempi pelkää lapsen saavan liikaa läheisyyttä ja syliä, vanhemmalla itsellään on tunne-elämässä jokin tiedostamaton ongelma. mulla kyllä on ongelmia tunne-elämässäni (kuten esim. vaikeuksia luottaa siihen että mulle ollaan rehellisiä ja musta voidaan pitää mun itseni vuoksi eikä siksi mitä teen), mutta tunnistan ne ja pystyn sivuuttamaan ne tietoisesti. ja toisaalta, mun lapseni ainakin on pieni lapsi vain muutaman vuoden, ja sinä aikana se haluaa syliin ja olla mun lähelläni, eikä musta mikään ole sen ihanampaa kuin olla jollekin niin valtavan tärkeä kuin mitä huomaan hänelle olevani. vielä se tulee sekin päivä, jolloin tyttöä ei voisi vähempää kiinnostaa olla missään tekemisissä sen kummemmin mun kuin isänsä kanssa, joten nautitaan nyt tästä kun tätä vielä riittää :)

täällä ap itkee ja lukee teidän juttuja... luulin, että me ollaan jotenkin outoja ja meidän pitäs muuttua...



ap

Siitä ne itse lähtevät maailmaa tutkimaan, kun haluavat. Pian eivät enää sylissä viihdykään pitkiä aikoja.



Eikös joku asiaan perehtynyt sanonut että kanna lasta 2 vuotta tai saat kantaa seuraavat 20 v?

Lapsen ollessa pieni ei pääse paljon minnekään vaikka nukahtaneet lapsen nostaa hetkeksi omaan sänkyyn. Vauva-aikana tosin ei mieli tehnytkään kotoa pois. Ja sekin onnistui kun toinen vanhempi oli paikalla.

Vaikka vauva /lapsi nukutetaan imettämällä, se ei tarkoita että lapsi _aina_ nukutetaan imettämällä. Lapsi kasvaa ja imetys jää pois.

2-4-vuotiaana lapselle oma sänky. Aivan hyvin lapsen saa totutettua nukahtamaan itse. Ihan lempeästi. Ensin vanhempi istuu tai makaa vieressä. Sitten vanhempi istuu sängyn reunalla tai tuolilla ja lopulta vanhempi on eri huoneessa kun lapsi nukahtaa. Meillä tämä on toiminut 3 kertaa. Tärkeää on ollut opettaa lapselle se, että jos on asiaa tai paha olo, niin huutaa vanhemman tulemaan eikä itse lähde kävelemään - muuten menisi lapsen vaelteluksi koko homma. Kun on johdonmukainen ja lasta valmistaa, niin moni juttu toimii ilman riitoja.

Miten viereennukuttajilla onnistuu omien juttujen teko, paasetteko iltaisin sitten itse minnekaan, vai miten olette hoitaneet asian? Esim. jos lapsi nukutetaan aina imettamalla? Vai oletteko olleet ihan tyytyvaisia kotona oleskeluun?

Minun mummoni ei ainakaan sellaisesta maininnut, edes lukihäiriötä ei diagnosoitu vielä 40-luvulla vaan lasta pidettiin yksinkertaisesti tyhmänä. Koon ja geen sekoittavan työmiesperheen lapsen suomen numeroa sai nousemaan vain viemällä opettajalle kaikenlaista hyvää syötävää, kuten lihaa tai juustoa.

Että en ihan usko tätä juttua:

Että se voi aiheuttaa lapselle ADHD:ta, ylivilkkautta ja keskittymishäiriöitä.

Se, että heijataan uneen sylitellään liikaa ja aina välissä nukutetaan, ja huomioidaan hössötetään.

Nykypäivänä asia on päinvastoin, tuota ei ole rajoitettu, miten paljon huomiota on hyväksi lapsille. Samaan aikaan ADHD ja keskittymishäiriöt ja ylivilkkaudet on lisääntyneet rajusti. En tiedä mitään aiheesta, on vain hassu todeta.

Ja äkkiä suositukset muuttuu, kiinteet ja kaikki.

Siis, ei ongelmaa vieressa nukuttamiselle. Kymmenen aikoihin mennaan meidan parisankyyn, vauva kierahtaa kylkeen kiinni, lutkuttaa maitoa kunnes nukahtaa ja jatan pikkuisen yksin nukkumaan. Loppuilta onkin sitten vapaa, vaikka tietty kayn vahan valia kurkkaamassa, miten vauva jakselee :)