Oulun yliopisto - kamala paikka!
Katsokaa kuvaa Oulun yliopiston päärakennuksen aulasta:
http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Oulu_uni_from_inside_early2008.jpg
Kyseinen paikkahan näyttää ihan joltain kauppakeskuksen parkkihallilta - ei tietoakaan minkäänlaisesta akateemisesta arvokkuudesta! Katon paljaat betonielementit on pitänyt jättää näkyviin, kun ei ole ilmeisesti ollut varaa rakentaa kunnollista sisäkattoa. Samoin kunnollisiin loistevalaisimiinkaan ei ole näköjään ollut varaa, kun valaistus on hoidettu katosta roikkuviin kiskoihin kiinnitetyillä paljailla loisteputkilla, joista varjostimet on jätetty säästösyistä kokonaan pois (tulee mieleen lähinnä Lidl). Nuo kuvassa näkyvät keltaiset muoviset opasteetkin ovat ihan karsean näköiset, varmaan halvinta kamaa mitä jostain kiinasta on saanut tilattua... Ja kaiken tietysti kruunaa likainen lattia!
Miltähän jostain vierailevista ulkomaalaisista tutkijoista tuntuu tulla töihin tuollaiseen paikkaan? Ihan vain sivuhuomautuksena, että tuo kuva oli joskus Oulun yliopistoa käsittelevässä suomenkielisessä Wikipedia-artikkelissa, mutta hävisi sittemmin sieltä vähin äänin (en kyllä ihmettele). Joku kyseisen yliopiston opiskelija tai työntekijä varmaan kävi sen sieltä häpeissään sensuroimassa pois...
Ai niin, ja atk-kalustokin oli tuossa huippuyliopistossa vielä vuonna 2008 näin modernia:
http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Email_terminal_at_Oulu_uni_2008.jpg
http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Email_terminals_at_Oulu_uni_2008.jpg
Ovatko kaikki sisätilat Oulun yliopistossa oikeasti tuota samaa tasoa??
Kommentit (91)
Vierailija kirjoitti:
On niin hirvee, että oli pakko mennä amikseen.
no just näin :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On niin hirvee, että oli pakko mennä amikseen.
no just näin :(
Sekään ei enää auta Oulun amk on muuttamassa Oulun yliopiston tiloihin :D
Joku kemiläinen uikuttaa, siellä amk:ssa on varmaan tosi siistiä.
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="17.12.2014 klo 00:30"]
[quote author="Vierailija" time="17.12.2014 klo 00:24"][quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 21:24"] Kyllähän se on selvä että tampere-turku-helsinki ovat suomen yliopistokaupungit, nämä muut maakunta yliopistot lähinnä herättävät myötähäpeää ja tutkintojen inflaatiota.
Samoin ulko mailla on todelliset yliopistot aina isoimmissa kaupungeissa Ai, kuten Oxford ja Cambridge esimerkiksi? :-D "Ulkomailla" kirjoitetaan muuten yhteen..
mite meni noin niinku omasta mielestä
infoa asukasmääristä:
Oulu (200 600)
Turku (187 637)
Uudet opiskelijat tulevat huomaamaan, että Oulun yliopiston sisätilojen värimaailmasta tulee mieleen eniten S-Market...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On niin hirvee, että oli pakko mennä amikseen.
no just näin :(
Sekään ei enää auta Oulun amk on muuttamassa Oulun yliopiston tiloihin :D
Hyi joutuvatko oulun ylioppilaat opiskelemaan amisten kanssa samoissa tiloissa? :DD
Jos tykkää itsensä kiduttamisesta, niin sinne sitten vaan. Muutenkin ällö ja tylsä kaupunki.
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="19.12.2014 klo 17:42"]
Oletko tosissasi? Pääasia kaiketi, että opetus on tasokasta ja rakennus siisti ja mukava. Turha alkaa keulimaan jollakin arkkitehtuurilla, ei ne Helsinginkään yksiköt ole kaikki mitään muotovalioita, saati Jyväskylä, Tampere. Kauniita rakennuksia voi olla muitakin kaupungeissa ja Oulun Yliopisto edustaa omaa rakennus aikaansa. Pohjoisen ihmisenä, etelässä ja ulkomailla asuneena opiskelen mielelläni lapsuuden kotikaupungissani.
Tämähän on täyttä paskaa. Jyväskylän yliopiston kampusalue on ainutlaatuinen yhdistelmä Aallon modernimpaa rakennuskantaa ja vanhempaa, alueen piirteisiin hienosti soveltuvia rakennuksia. Kesät, talvet kävely yliopiston kampuksella on hieno kokemus ja vierailija voi aistia lähes konkreettisesti historian havinaa kävellessään alueen läpi tai ympäri.
Aijaa Jyväskylän yliopisto näyttää ihan Kuopion Jynkän ja Oulun Värtön sekoitukselta xD ne on lähiöitä.
Toimintakulttuuri Oulun yliopistossa on aivan kamala. Yliopisto ja dekaanit johtavat pelolla ja kyykyttäen. Opiskelijoiden ääni ei kuulu. Opettajat ja proffat ovat uupuneita stasimeiningin alla. Kiusaamista esiintyy opiskelijoiden ja opettajien keskuudessa. Klikit jylläävät, härskiä kyynärpäätaktiikkaa käytetään. Eettisyyden puute on suurta!
Minkähän takia kaikkea rumaa ja vanhaa pitää aina suojella? Otaniemessäkin osa entisen TKK:n rakennuksista on niin hirveitä pytinkejä, että ne pitäisi repiä maan tasalle, ja rakentaa tilalle jotain vähän viihtyisämpää/kauniimpaa kuin ne nykyiset vankiloilta näyttävät punatiiliset talot mustine ikkunanpuitteineen.
Mutta eihän se nyt käy, ne tönöt kun ovat sentään itse Alvar Aallon suunnittelemia!