Oulun yliopisto - kamala paikka!
Katsokaa kuvaa Oulun yliopiston päärakennuksen aulasta:
http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Oulu_uni_from_inside_early2008.jpg
Kyseinen paikkahan näyttää ihan joltain kauppakeskuksen parkkihallilta - ei tietoakaan minkäänlaisesta akateemisesta arvokkuudesta! Katon paljaat betonielementit on pitänyt jättää näkyviin, kun ei ole ilmeisesti ollut varaa rakentaa kunnollista sisäkattoa. Samoin kunnollisiin loistevalaisimiinkaan ei ole näköjään ollut varaa, kun valaistus on hoidettu katosta roikkuviin kiskoihin kiinnitetyillä paljailla loisteputkilla, joista varjostimet on jätetty säästösyistä kokonaan pois (tulee mieleen lähinnä Lidl). Nuo kuvassa näkyvät keltaiset muoviset opasteetkin ovat ihan karsean näköiset, varmaan halvinta kamaa mitä jostain kiinasta on saanut tilattua... Ja kaiken tietysti kruunaa likainen lattia!
Miltähän jostain vierailevista ulkomaalaisista tutkijoista tuntuu tulla töihin tuollaiseen paikkaan? Ihan vain sivuhuomautuksena, että tuo kuva oli joskus Oulun yliopistoa käsittelevässä suomenkielisessä Wikipedia-artikkelissa, mutta hävisi sittemmin sieltä vähin äänin (en kyllä ihmettele). Joku kyseisen yliopiston opiskelija tai työntekijä varmaan kävi sen sieltä häpeissään sensuroimassa pois...
Ai niin, ja atk-kalustokin oli tuossa huippuyliopistossa vielä vuonna 2008 näin modernia:
http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Email_terminal_at_Oulu_uni_2008.jpg
http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Email_terminals_at_Oulu_uni_2008.jpg
Ovatko kaikki sisätilat Oulun yliopistossa oikeasti tuota samaa tasoa??
Kommentit (91)
Kyllä mun lapsi tykkää siellä opiskella. Eiköhän se opetuksen laatu kuitenkin paina loppupeleissä enemmän kuin ulkoiset puitteet.
Tuohan on ihan kuin Otaniemestä. Katsokaapa millaista on TTY:n Tietotalossa tai Lappeenrannan teknillisessä. Hieman modernimpi meininki ja paremmat puitteet.
Mä olen kerran käynyt siellä ja olihan se nyt ehkä vähän ankea. Ne aulatilat missä mä kävin, oli tota samaa kategoriaa. Mun sisko on kanssa tykännyt opiskella siellä (huolimatta paikan ulkonäöstä).
Nyt siellä on vielä home-ongelmakin, isohko!
No esim. siellä pääkirjaston päässä on aika erilaista.
Myöhemmin rakennetut osat yliopistoa on ihan moderdeja, mutta tuo vanha puoli on tosiaan suojeltu. Jos keltainen seinä pitää maalata, siihen tulee päälle tasan saman sävyistä räikeää keltaista. Vanha puoli on tyyppiesimerkki oman aikakautensa muodista. Se on ollut joskus tosi hip, hop ja pop, moderni ja tyylikäs.
Mitä viimeksi olen käynyt, niin en ole huomannut, että siellä olisi enää noita pine-koneita sähköpostin lukuun. Tosi vanhanaikaisiahan ne oli, mutta asiaansa loistavia, kun kirjautuminen kävi hetkessä eikä kukaan jäänyt turhaan kuppaamaan koneelle, kun siinä pyöri vain se simppeli tekstipohjainen sähköpostinlukuohjelma.
Sehän on just ihana! Kauhee ikävä sinne
Oulun yliopisto on kyllä surullisen kuuluisa kaikessa kaameudessaan ja ankeudessaan (siis ulkonäöllisesti, opetus/sisältö on ilmeisesti ihan hyvätasoista).
[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 20:28"]
No esim. siellä pääkirjaston päässä on aika erilaista.
[/quote]
Mielestäni se 90-luvun alun tyylin mukaan tehty puoli on vielä ankeampi. Tuo vanha puoli on ainakin hyvä muistutus siitä millaista olisi jos kommunistit olisivat voittaneet. Uudella puolella ei ole mitään "merkitystä".
[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 20:44"]
Onko tuo suojelu joku vitsi???
[/quote]
"Vaikka usein kuulee parjausta Linnanmaan kampuksen ulkonäöstä, on erityisesti yliopiston vanha puoli arkkitehtonisesti tärkeä. Se on suurin ja ehjin modernismia ja tarkemmin strukturalismia edustava rakennuskokonaisuus Suomessa, minkä vuoksi vanha puoli onkin suojelukohde. Sen suunnittelussa on huomioitu järkevyys, joka sanelee kaiken. Ulkonäköä ei ole ensimmäiseksi mietitty."
http://www.ylkkari.fi/content/ymp-rill-si-jatkuva-taiden-yttely
[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 20:57"]
[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 20:44"]
Onko tuo suojelu joku vitsi???
[/quote]
"Vaikka usein kuulee parjausta Linnanmaan kampuksen ulkonäöstä, on erityisesti yliopiston vanha puoli arkkitehtonisesti tärkeä. Se on suurin ja ehjin modernismia ja tarkemmin strukturalismia edustava rakennuskokonaisuus Suomessa, minkä vuoksi vanha puoli onkin suojelukohde. Sen suunnittelussa on huomioitu järkevyys, joka sanelee kaiken. Ulkonäköä ei ole ensimmäiseksi mietitty."
http://www.ylkkari.fi/content/ymp-rill-si-jatkuva-taiden-yttely
[/quote]
Ihanaa kermatuutin vuodatusta. :D
[quote author="Vierailija" time="17.12.2014 klo 00:30"]
[quote author="Vierailija" time="17.12.2014 klo 00:24"][quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 21:24"] Kyllähän se on selvä että tampere-turku-helsinki ovat suomen yliopistokaupungit, nämä muut maakunta yliopistot lähinnä herättävät myötähäpeää ja tutkintojen inflaatiota. [/quote] Samoin ulko mailla on todelliset yliopistot aina isoimmissa kaupungeissa [/quote] Ai, kuten Oxford ja Cambridge esimerkiksi? :-D "Ulkomailla" kirjoitetaan muuten yhteen..
[/quote]
mite meni noin niinku omasta mielestä
Ymmärrän että osalle tulee järkyttävänä yllätyksenä, se että kehä 3 pohjoispuolella on elämää :D
Onhan tuo vanha puoli kieltämättä vähän karun näköinen, mutta kuten täällä jo kävi ilmi, se on valitettavasti myös suojelukohde. Ei siis liene toivoa päästä niistä kamalista punaviherkeltaisista seinistä eroon. Lääkiksen kampus on siisti, se sijaitseekin kyllä aivan toisella puolella kaupunkia. Myös arkkitehdit opiskelevat (vielä toistaiseksi) omassa pikku yksikössään. Onhan Linnanmaan kampuksellakin vähän hienompaakin arkkitehtuuria, mutta kokonaisuus on melkoinen sekametelisoppa. Siitä huolimatta tykkään opiskella Oulun yliopistossa -varsinkin omalla alallani on sellainen rento pikkuyliopiston meininki, vaikka Oulun yliopisto ei kokonaisuudessaan mikään pieni olekaan.
[quote author="Vierailija" time="17.12.2014 klo 16:17"]
Tosin OY:ssa on se kiva, että opiskelijat eivät tosiaan ole erillään. Teekkareiden kanssa tuli järjestettyä paljon kaikkia tapahtumia vaikka toisessa päässä yliopistoa opiskelinkin.
[/quote]
Puhu vain omasta puolestasi. Terveisin Oulun yliopiston lääkisläinen Kontinkankaan kampukselta. Kahdessa kampuksessa ei ole mitään järkeä. Tarina kertoo että alun perin OY:n pitikin tulla nykyisen Välkkylän alueelle, josta yliopistolla oli tonttivaraus. Suunnitelma sitten muuttui, yliopiston pääkampus perustettiin suomaalle ja tuo tontti myytiin PSOASille.
Se laajojen, kelta-viher-punaisten pintojen kokonaisuus on kieltämättä... No, mieleenjäävä. :)
Kyllähän se on selvä että tampere-turku-helsinki ovat suomen yliopistokaupungit, nämä muut maakunta yliopistot lähinnä herättävät myötähäpeää ja tutkintojen inflaatiota.
Ei ole kokonaan tuollainen, heh. Tuo tyyli on ihan suojeltu, joten säilyi myös remontissa entsellään. Luonnossa vielä kamalampi jos mahdollista.